Kutsu mielenmuutokseen

Ajankohtaista | 08.06.2018

Arkkipiispan avauspuheenvuoro kirkolliskokousseminaarissa 8. kesäkuuta 2018 Oulussa.

Arkkipiispa Leo puhuu Oulun katedraalissa

Arvoisat esipaimenet, isät, veljet ja sisaret – hyvät kirkolliskokousedustajat. 

Olemme kokoontuneet marraskuussa pidettävän kirkolliskokouksen valmisteluseminaariin. Kuulemme tänään ja huomenna muun muassa pohjustuksia siitä, missä mennään kirkolliskokousasioiden valmistelussa ja toimeenpanossa. Tätä aihetta pohditaan varmasti myös valiokunnissa, jotka vuorostaan arvioivat kirkkomme tulevaisuuden signaaleja.

Haluan jättää näiden asioiden käsittelemisen seminaarin ohjelmassa merkityille paikoille. 

Arkkipiispana haluan keskittyä nyt lyhyesti esittelemään patriarkkamme Bartolomeoksen ajankohtaista puheenvuoroa, jolla hän avasi muutama päivä sitten Ateenassa merkittävän poikkitieteellisen ekologisen symposiumin. 

Puheessaan Bartolomeos korosti, että patriarkaattimme on alusta alkaen korostanut ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien välistä yhteyttä sekä tarvetta käsitellä niitä yhdessä ja yhteistyössä. Luonnonympäristön säilyttäminen ja suojeleminen sekä muiden ihmisten kunnioittaminen ja palveleminen ovat yhden ja saman kolikon kaksi puolta. Ekologisen kriisin seuraukset – jotka vaikuttavat ennen kaikkea yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti haavoittuvassa asemassa oleviin – ovat vakava uhka sosiaaliselle koheesiolle ja integraatiolle. Yhteiskuntien identiteettiä ja kulttuurin luonnetta ei arvioida teknologisen kehityksen, talouskasvun tai julkisen infrastruktuurin mittapuun mukaan. Jokapäiväistä elämää ja kulttuuria määritellään ja arvioidaan ensisijaisesti sen perusteella, kuinka kunnioitamme ihmisyyttä ja luonnon koskemattomuutta.

Edellä sanottu nivoutuu saumattomasti yhteen ”vihreäksikin” kutsutun patriarkkamme ajatukseen siitä, että luomakunnasta huolehtimisen ja luomakunnan Luojan palvelemisen välillä on olemassa syvä yhteys. Köyhien ekonomia on toisin sanottuna tiiviisti sidoksissa planeettamme ekologiaan. Kun satutamme lähimmäistämme, vahingoitamme tällä teolla myös planeettaamme. Äärimmäistä ahneutta ja yhä kasvavia jätemääriä on taloudellisesti mahdoton hyväksyä – ne ovat ekologisesti kestämättömiä. Patriarkka Bartolomeos alleviivaa, että ne ovat itse asiassa eettisesti anteeksiantamattomia ja viittaa Matteuksen evankeliumin sanoihin: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa” (Matt 25: 35).

Yhteisen maailmamme tulevaisuuden turvaaminen on yhteinen haaste meille kaikille. Tämä haaste kutsuu meitä todelliseen mielenmuutokseen. Meidän on palveltava toisiamme globaalissa mittakaavassa. Tällainen palveleminen merkitsee valmiutta jakaa huolta maapallosta ja sen asukkaista. Se merkitsee kykyä nähdä naapurissamme – jokaisessa ihmisessä – ihmisen kasvot ja lopulta Jumalan kasvot. Tämä on varmasti kaiken tekemämme työn lähtökohta ja perusta. Muuten emme voi sanoa, että osoitamme myötätuntoa planeettaamme taikka naapuriamme kohtaan, tai että me todella välittäisimme maailman varoista ja yhteisöistä.

Arvoisat esipaimenet, hyvät kirkkomme luottamushenkilöt! Patriarkkamme Ateenassa pitämä puhe puhuu arvoista. Monia avoimia kysymyksiä liittyy siihen, mitä arvoihin vaikuttavia tekijöitä on tulevaisuudessa löydettävissä niin Suomessa, kuin globaalissakin mielessä. 

Uskonto on luonnollinen osa ihmisyyttä. Jumalan tahdon mukaisessa elämässä hyveet liittyvät ketjun tavoin kauniisti toisiinsa ja muodostavat yhden sopusuhtaisen kokonaisuuden. Meille ortodokseille jumalanpalvelukset ja kirkon elämä ovat osa identiteettiämme. Samalla toki tiedostamme, että uskonto ja kirkko elävät nykyään suurten muutospaineiden alla. Uskontoa ja uskomuksia ei enää pidetä suoraan todellisuutta kuvastavina asioina, kun niiden tulkinta kompastuu tieteellisen todistamisen ongelmaan ja monimutkaisiin filosofisiin paradokseihin.

Huomaamme tämän trendin erityisesti länsimaissa, jossa ihmisen uskonnollisuus on yhä enemmän yksilöllistä valikointia erilaisista uskonnollisista aineksista. Tuonpuoleisen täyttymyksen sijaan se etsii tämänpuoleista onnea. On arvioitu, että uskonnollista kenttää tulee jatkossa sävyttämään yhä syvemmin yksilöllisiä valintoja leimaava eklektismi – yksilö poimii aineksia eri valtauskonnoista ja uusista uskonnollisista liikkeistä tarkoituksenaan koostaa henkilökohtaisia tarpeita palveleva ja jokaiselle sopiva ”täsmäuskonto”.

Toivon, että jokainen meistä pohtisi tänään näitäkin asioita hallintoasioiden ohella. Näin toimien emme unohda kristillistä uskoamme tässä eteemme avautuneessa tilanteessa.

Kuva: Suomen ortodoksinen kirkko