Mikä on seurakunta?

Ajankohtaista | 31.05.2018

Ortodoksisten pappien liitto ry on julkaissut kirkon hallinnonuudistusta ja paikallisseurakunnan olemusta käsittelevän puheenvuoron.

Ortodoksisten pappien liitto ry (OPL ry) teki vuosikokouksessaan 2018 päätöksen tarjota jäsenilleen mahdollisuuden pamflettien tai keskustelunavausten julkaisemiseen. Tarkoituksena oli tarjota tilaisuus kirkollisen keskustelun syventämiseen.

Suomen ortodoksisessa kirkossa käynnissä oleva hallinnonuudistus on prosessi, joka koskettaa kaikkia kirkon jäseniä. Tähän ajankohtaiseen aiheeseen pureutuva kirjoitus Mikä on seurakunta? Paikallisseurakunnan etsintä hallinnonuudistuksen aikana on ensimmäinen OPL:n julkaistavaksi tarjottu ja hyväksytty puheenvuoro. 

Tekstin tarkoituksena on tuoda esiin yksi tärkeä näkökulma kirkkomme kannalta keskeisiin tulevaisuuden kysymyksiin. Sen ovat laatineet kirkkoherra Ioannis Lampropoulos (Ilomantsin seurakunta), Ortodoksisen seminaarin johtaja Mikko Sidoroff ja rovasti Mikael Sundkvist (Helsingin seurakunta). Kaikki kolme ovat myös kirkolliskokousedustajia.

Yhteenvedossa kirjoittajat toteavat mm. seuraavaa: ”Hallinnon uudistamisen tulee onnistua kahdessa tehtävässä: hallinnon keskittämisessä ja keventämisessä sekä paikallisseurakuntien voimaannuttamisessa. Liikkeelle tulee lähteä paikallisseurakunnan horisontista ja sen kriteereitä kunnioittaen: kirkon toiminnan kannalta keskeistä on paikallinen vastuunkanto toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta oman papin johdolla, omien resurssien muuttaminen paikalliseksi toiminnaksi kirkon mission mukaisesti.”

Hallinnonuudistusta monipuolisesti tarkasteleva teksti päättyy napakkaan toteamukseen: ”Emme saa koskaan unohtaa, että elävää kirkkoa ei ole, mikäli paikallisseurakunnat eivät elä. Niiden toimintamahdollisuuksien varmistaminen on hallintouudistuksen tärkein mittari.

Koko 28-sivuisen tekstin pääsee lukemaan klikkaamalla alla näkyvää punaista otsikkoa (Mikä on seurakunta?). Teksti on jaettu kirkolliskokousedustajille taustamateriaaliksi tämänvuotiseen kirkolliskokousseminaariin, joka järjestetään Oulussa 8.–9. kesäkuuta.

Liitetiedostot