Pääsiäinen uudessa ja vanhassa kalenterissa

Ajankohtaista | 25.03.2018

Uuden ja vanhan ajanlaskun pääsiäisten ero on tänä vuonna yksi viikko.

Uuden (gregoriaanisen) kalenterin mukaan olemme aloittamassa suurta viikkoa, vanhassa (juliaanisessa) kalenterissa on alkamassa kuudes paastoviikko.

Nykyisten maailmanlaajuisten reaaliaikaisten yhteyksien aikana tämä tuntuu oudolta. Niille meistä, joilla on perhettä ja ystäviä sekä Suomessa että muualla, tilanne voi herättää hämmennystä.

Suomen ja Viron ortodoksisten kirkkojen pääsiäisenvietolle uuden luvun mukaan on saatu siunaus jo 1920-luvulla sekä Moskovan patriarkalta p. Tiihonilta että ekumeeniselta patriarkalta Meletios IV:lta. Väliaikaisesta ratkaisusta on tullut pysyvä perinne, kohta sadan vuoden ajaksi.

On hyvä muistaa, että uuden ajanlaskun pääsiäinen noudattaa kirjaimellisesti Nikean ensimmäisen ekumeenisen synodin määritelmää (v.325): kevätpäiväntasauksen jälkeisen täysikuun jälkeinen sunnuntai. Se ei sen sijaan noudata Nikean säädöksen pohjalta laadittuja taulukoita, joissa kevätpäiväntasaus on juliaanisen kalenterin epätarkkuuden takia nytkähtänyt jo 13 päivää eri kohtaan siitä milloin se näkyy taivaalla.

Nikean päätöksen tarkoitus oli yhdenmukaistaa pääsiäisen ajankohta koko kristikunnassa. Suomen ortodoksit noudattavat tätä tavoitetta paikallisella tasolla, eli viettävät pääsiäistä samaan aikaan muiden kristittyjen kanssa Suomessa. Sen sijaan lähes kaikkien muissa maissa olevien ortodoksien kanssa se ei toteudu. Vastaavalla tavalla katolilaiset ja protestantit Kreikassa viettävät pääsiäistä juliaanisen systeemin mukaan, yhdessä maan ortodoksienemmistön kanssa. Virossa ne seurakunnat, jotka noudattivat uutta lukua läpi neuvostomiehityksen ajan, ovat pari vuotta sitten siirtyneet vanhan pääsiäisajanlaskuun, niin että koko kirkko noudattaa yhtä järjestystä: kuukaudenpäivän mukaiset juhlat uuden mukaan ja pääsiäinen ja siitä riippuvat vanhan mukaan.

Monessa asiassa voimme arvostaa Sortavalan isien ja äitien linjanvetoja, joiden tuloksena on 1880-luvulta lähtien kehittynyt suomea puhuva, Suomen asukkaita ja yhteiskuntaa varten oleva ortodoksinen kirkko. Uusi ajanlasku – sama aika kuin koko yhteiskunnassa – oli keskeinen ratkaisu sata vuotta sitten. En usko, että kirkkomme olisi näinkään vahva, jos varsinkin evakkoaikana se olisi yrittänyt kulkea omia aikojaan, erillään hajalle heitetyn kirkkokansan arjen ja pyhän todellisuudesta. Tällä on suuri merkitys myös tänään, kun kirkkomme voi oikeasti olla silta maahamme tulevien uusien ihmisten kotoisen kulttuurin ja nykysuomalaisen elämän välillä. Työskentelen itse Belgiassa samankokoisen diasporan jäsenenä ja näen, kuinka etäisiksi suuri paasto ja pääsiäinen jäävät monelle ortodoksiksi kastetulle.

Suuri paasto, suuri viikko ja Herran pääsiäinen ovat ortodoksisen tradition suurimpia lahjoja, ja ilman niitä kokemus kirkon elämästä jää kovin ohueksi.

Teksti: Rovasti Heikki Huttunen