Katsaus vuoteen 2018

Ajankohtaista | 03.01.2018

Tänä vuonna vietetään Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen satavuotisjuhlaa.

Mikkelin kirkko

Vuotta 2017 leimasi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla. Tulevana vuonna vietetään puolestaan Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen satavuotisjuhlaa. Kirkkomme satavuotinen historia ja vuoden 1918 tapahtumat tulevat olemaan pitkin vuotta esillä kirkon viestinnässä.

Helsingin seurakunnassa saadaan tänä vuonna viettää Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlaa. 60-vuotisjuhlaansa viettävät kuvassa näkyvä Ylienkeli Mikaelin kirkko Mikkelissä, Pyhän Kolminaisuuden kirkko Oulussa, Profeetta Elian kirkko Helsingissä, Pyhän Nikolaoksen rukoushuone Kuivajärvellä ja Apostolien Pietarin ja Paavalin sekä pappismarttyyri Blasioksen kirkko Pielavedellä.

Tiistaiseuroista sekä Oulun että Suonenjoen tiistaiseurat täyttävät tänä vuonna 70 vuotta. Oulussa juhlitaan Teofaniana 6.1. ja Suonenjoella 28.1.2018.

Kesäkuun neljäntenä päivänä viettää 70-vuotissyntymäpäiväänsä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Päivää myöhemmin muistellaan skeemaigumeni Johannesta, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Arkkipiispa Paavalin kuolemasta tulee 2.12. kuluneeksi 30 vuotta.

Vuoden 2018 suurin konkreettinen uudistus on arkkipiispan istuimen sijoittuminen Helsinkiin ja arkkipiispa Leon tittelin muuttuminen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispaksi 1.1.2018 lähtien. Arkkipiispan kanslia sijaitsee siitä lähtien samassa katuosoitteessa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa (Liisankatu 29 A).

Samassa yhteydessä Karjalan hiippakunnan nimi muuttuu Kuopion ja Karjalan hiippakunnaksi. Hiippakunnan piispan tehtäviä hoitaa piispan toimen täyttämiseen ja piispan toimeen astumiseen saakka Joensuun piispa Arseni.

Vuoden alussa astuu myös voimaan uusittu laki ortodoksisesta kirkosta. Lakiuudistuksen myötä äänioikeusikäraja laskee kaikissa kirkollisissa vaaleissa 16 vuoteen. Ensimmäistä kertaa nuoret pääsevät äänestämään viimeistään syksyn 2019 seurakunnanvaltuustovaaleissa. Vaalissa äänestävän on oltava 16 vuotta täyttänyt viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä. Jos vuonna 2018 järjestetään jossain seurakunnassa kirkkoherran vaali, vaalissa saavat äänestää ne seurakunnan jäsenet, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta viimeistään toimen hakuajan päättymispäivänä.

Viiden vuoden välein suoritettavia seurakunnantarkastuksia on vuonna 2018 ohjelmassa yhteensä viisi. Lisäksi suoritetaan tarkastus Lintulan ja Valamon luostareissa. Ennen kesää ovat tarkastusvuorossa Hamina, Vaasa, Lappeenranta ja Lintula, syyskaudella Joensuu, Turku ja Valamo.

Paastokeväästä kesään

Suuren paaston valmistusviikot alkavat tulevana vuonna 14.1., jolloin vietetään Sakkeuksen sunnuntaina. Sovintosunnuntaita vietetään 11.2. ja pääsiäistä 1.4.2018. Tiedot kevätkauden radio- ja televisiopalveluksista sekä suomen- ja ruotsinkielisistä radiohartauksista on jo päivitetty kirkon sivuille. Pääsiäisyön jumalanpalvelus televisioidaan vuonna 2018 Uspenskin katedraalista.

Ortodoksisen teologian opinnoista ja kirkon työstä tai uskonnonopetuksesta kiinnostuneiden nuorten ja alanvaihtoa suunnittelevien kannattaa muistaa, että kevään yhteishaku käynnistyy 14.3. ja päättyy jo 28.3.2018 kello 15. Lisätietoa hakemisesta löytyy osoitteesta https://haeyliopistoon.fi/wp-content/uploads/2017/11/Hakuopas-2018-final.pdf. Teologian opiskelusta ja Ortodoksisen seminaarin toiminnasta voi lukea lisää seminaarin sivuilta osoitteesta https://ort.fi/seminaari/.

Kirkon kaikkien työntekijöiden yhteiset koulutuspäivät järjestetään 14.–15.5. Tampereella. Maanantain ohjelmasta vastaa kirkon palvelukeskus ja se on tarkoitettu myös niille kirkon työntekijöille, jotka eivät ole Ortodoksisen kirkon työntekijät ry:n jäseniä. Tiistain ohjelmasta vastaa Kirkon alat ry.

Kesän praasniekkakalenteri päivittyy kirkon sivuille viimeistään toukokuun alussa ja pysyy kätevästi etusivun ensimmäisellä paikalla koko kesäkauden.

Kirkolliskokousedustajat kokoontuvat syksyn kokousta valmistelevaan seminaariinsa entisestä poiketen jo kevätkaudella, 8.–9. kesäkuuta. Kirkolliskokoukselle tehtävien aloitteiden jättöaika on entiseen tapaan kesäkuu.

Kulmakivi –festivaalit ja kirkolliskokous

Uusi kirkkovuosi alkaa 1.9.2018. Siitä ei ole pitkä matka Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n järjestämään Kulmakivi –festivaaliin, joka kerää kirkkomme nuoret Ouluun 28.–30. syyskuuta. Samassa yhteydessä juhlitaan ONL ry:n 75-vuotista taivalta.

ONL ry:n suunnitelmissa on myös nuorten kirkolliskokouksen järjestäminen. Vielä suunnitteluasteella oleva tapahtuma sijoittuisi kirkolliskokousta edeltävään viikonloppuun (23.–25.11.). Tästä tulee lisätietoa tuonnempana.

Vuoden 2018 kirkolliskokous on koolla Valamon luostarissa 26.–28. marraskuuta. Kokouksen asialistalla on Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispan vaali. Uuden metropoliitan toimeen asettaminen tapahtuu joko loppuvuodesta 2018 tai tammikuussa 2019. 

Vuoden 2018 kirkolliskokouksessa aloitetaan myös kirkon seuraavan tavoite- ja toimintasuunnitelman (vuodet 2020–2025) hahmottelu.

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Pertti Pirhonen