Ruumis: ei taakka, vaan mahdollisuus

Kirkkovuosi | 04.11.2017
Arkkipiispa Leo saarnaa Tukholman kirkossa

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Tukholmassa Karjalan valistajien juhlana 4.11.2017.

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Tukholmassa Ruotsin suomalaisen ortodoksisen seurakunnan Karjalan valistajien juhlaliturgiassa 4.11.2017:

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.” (Gal. 5:22–23)

Tämän päivän epistolateksti galatalaiskirjeestä puhuu ruumiista, jonka tehtävä on tuottaa hengen hedelmiä. Henki ei toimi ilman Jumalan luomaa ihmistä.

Ortodoksinen käsitys maailmasta on antroposentrinen, ihmiskeskeinen. Jopa luominen oli kirkkoisien mukaan persoonallisen Jumalan, Logoksen, työtä. Ja tuota Luojan luomistyötä hengen hedelmiä jakamalla me ihmiset jatkamme.

Tästä syystä puemme tässäkin liturgiassa kiitoksemme ylistykseen: ”Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle uhraamme kaiken tähden ja kaiken puolesta.

Maailma on tarkoitettu Jumalan luomistyön kunnian näyteikkunaksi. Luomiskertomuksessa todetaan, miten kuudentena päivänä työnsä hedelmää katsonut Luoja oli tyytyväinen: ”Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.” (1. Moos. 1:25)

Raamatun kreikankielinen versio Septuaginta käyttää hyvä -sanaa kauniin synonyyminä. Jumala loi kaiken kauniiksi. 

Näin tämän kaikkien Karjalan pyhittäjien ja valistajien yhteisenä muistopäivänä luetussa apostoli Paavalin lähetyskirjeessä meille annetaan muistutus siitä, mitä varten me ihmiset olemme luotuja maailmaan.

Olemme maailmassa Jumalalta saatujen hengen hedelmien – rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, lempeyden ja itsehillinnän – lähettiläitä.

Karjalan erämaissa ja saarissa kilvoitelleiden askeettien ja pyhittäjien elämä oli tasapainoilua hengen ja ruumiin tarpeiden kanssa. ”Herran käskyjä täyttäen ja lakkaamatta rukoillen pyhät saivat sydämeensä jumalallisen rakkauden lämmön.”

Näin tuota kilvoitusta kuvataan tämän päivän stikiirassa pyhittäjille.

Pyhät eivät kieltäneet ruumiin ja hengen symbioosia. He näkivät niiden yhteiselämän 600-luvun kirkkoisän, Johannes Klimakoksen, mukaan: ”Olen ikuisesti yhteydessä ruumiiseeni ja se ei ole taakka, vaan mahdollisuus.

Me kristityt uskomme ruumiin ylösnousemukseen. Jeesus itse sanoi opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen: ”Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” (Luuk. 24:39)

Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli ja siksi Karjalan kirkastuneiden pyhittäjien päivänä meidän ylistyksemme kohde on ”valoa säteilevien isien muisto”.

Näin tämänkin juhlan pyhät liittyvät siihen samaan kauneuden ja harmonian Luojaan, joka ilmestyi meille Ainokaisen Pojan kirkastumisessa Taaborin vuorella: ”hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo”. (Matt. 17:2)

Ruumiissa hengen ja valon hedelmiä kantavia olivat myös tänään muistelemamme pyhittäjäisämme, joista kannamme Jumalalle kiitosrukouksemme. 

Kristus, vanhurskauden aurinko! Valaise ymmärryksemme tuntemisesi valkeudella, että me Sinun kunniaksesi, oi Herra, ylistäisimme Sergeitä ja Hermania, Arsenia, Aleksanteria ja Trifonia, oikeauskoisuuden järkkymättömiä pylväitä, hiljaisuuden rakastajia, enkelten kaltaisia ja Pyhän Hengen kunniakkaita temppeleitä.”

Kuva: Maria Hattunen