Dimitrin lauantai 21. lokakuuta

Kirkkovuosi | 20.10.2017
Vainajien pöytä

Dimitrin lauantai on yksi kirkkovuoden neljästä erityisestä vainajien muistelupäivästä.

Kirkkomme viettää suurmarttyyri Demetrioksen päivää edeltävänä lauantaina erityistä vainajien muistelupäivää, jota kutsutaan Dimitrin lauantaiksi. Muistelupäivän historiallisena taustana on vuonna 1380 käyty Kulikovan taistelu, jossa Moskovan ruhtinas Dimitri Donskoin johtamat venäläiset joukot löivät mongolivalloittajat. Taistelussa kuolleita sotilaita alettiin muistella juuri Demetrioksen päivää edeltävänä lauantaina. Myöhemmin tästä lauantaista tuli slaavilaisessa ja myös karjalaisessa perinteessä kaikkia ortodoksikristittyjä koskeva muistelupäivä. Dimitrin lauantain lisäksi ortodoksisessa kirkkovuodessa on kolme muuta erityistä vainajien muistelupäivää. Ne ovat tuomiosunnuntaita ja helluntaita edeltävät lauantait sekä Tuomaan tiistai eli ensimmäinen tiistai pääsiäisviikon jälkeen. 

Kirkko opettaa meitä rukoilemaan vainajien puolesta yhtä lailla kuin elävien puolesta. Inhimillisestä näkökulmasta katsoen kuolema näyttää siltä, että on tapahtunut jotain täysin lopullista, sellaista, jonka jälkeen ei ole mitään toivoa. Jumalan todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Kristillisen uskomme mukaan kuoleman jälkeen ihmisen sielu jää elämään tietoisena olentona ja jatkaa kehittymistään Jumalan tuntemisessa. On oikein ja ymmärrettävää, että muistamme rukouksin edesmenneitä läheisiämme. Rukouksemme ovat luonnollisia ilmauksia siitä keskinäisestä rakkaudesta, jota tunnemme kuoleman jälkeiseen todellisuuteen siirtyneitä sukulaisiamme ja ystäviämme kohtaan. Jumala sallii armossaan meidän osoittaa rukouksillamme rakkauttamme heitä kohtaan myös silloin, kun emme voi enää mitään muuta tehdä heidän hyväksensä. Rakkauden voima on niin suuri, ettei edes kuoleman raja voi olla sille esteenä. 

Kristillinen rakkaus ulottuu kuitenkin myös niihin ihmisiin, joita emme ole henkilökohtaisesti koskaan tunteneet. Kirkossa rukoilemme myös niiden uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa nukkuneiden kristittyjen puolesta, joiden nimet ja elämänvaiheet eivät ole tiedossamme. Lukemattomat kristityt ovat kuolleet ilman, että heille on voitu toimittaa hautaus- ja muistopalveluksia. Kaikilla heillä ei ole sukulaisia, jotka heitä muistaisivat, mutta kirkon jäseninä he ovat meidän hengellisiä veljiämme ja sisariamme. Rukoilemme, että Kristus olisi heille armollinen, kun he joutuvat hänen tuomioistuimensa eteen. Vainajien puolesta rukoileminen on myös meille itsellemme muistutus kuolevaisuudestamme ja viimeisen tuomion todellisuudesta.     

Perimmiltään meille ihmisille jää aina salaisuudeksi rukouksen vaikutus, olipa se kannettu elävien tai vainajien puolesta. Saamme kuitenkin uskoa ja luottaa siihen, ettei yksikään rakkaudessa kannettu rukous mene hukkaan, sillä Jumala on rakkaus eikä edes kuolema sen tähden voi katkaista sidettä Jumalaan uskovien ihmisten välillä. Siksi kirkossamme on vuosisadasta toiseen säilynyt perinteenä toimittaa palveluksia, joissa muistetaan edesmenneitä ja lohdutetaan ylösnousemuksen toivolla heidän omaisiaan ja ystäviään. Vainajien puolesta kannettavien rukousten keskeisenä sanomana on lohduttava ja valoisa toivo siitä, että hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala pitää huolen häneen turvautuvista ihmisistä myös kuoleman jälkeen. Muistopalveluksen veisun sanoin saamme luottavaisina pyytää Vapahtajaltamme: ”Saata, oi Kristus Sinun palvelijaisi sielut lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä.” 

Poisnukkuneiden puolesta rukoileminen perustuu uskoomme, että Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman. Kaikkia niitä, jotka ovat elämässään panneet toivonsa Jumalaan ja eläneet hänen yhteydessään, odottaa kuoleman jälkeen iankaikkinen elämä ja rauha sellaisessa todellisuudessa, josta voimme ymmärtää vain hyvin vähän. Toivomme perustana on luottamus Kristuksen sanoihin: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksiään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole.”  (Joh.11:25)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen. 

Teksti: Pastori Aarne Ylä-Jussila

Kuva: Heikki Santasalo