Kulttuurikeskus Sofia viettää 10-vuotisjuhlaa

Ajankohtaista | 12.09.2017

Helsingin Tuomiokirkossa 17.9. järjestettävässä juhlakonsertissa esiintyy Saint Ephraim -kuoro Budapestista.

Helsingin Kallvikinniemessä sijaitseva Kulttuurikeskus Sofia viettää tänä syksynä 10-vuotisjuhlaa. 

Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiön omistamasta Sofiasta on muodostunut kymmenessä vuodessa varsin vireä ekumeenisessa ja kansainvälisessä hengessä toimiva kulttuurikeskus, joka tunnetaan erityisesti hengelliseen kasvuun liittyvistä seminaareista ja tapahtumista. 

Pihapiirissä toimii kuitenkin myös täyden palvelun kokoushotelli ja yhteisökoti, joiden kehityksessä on viime vuosina pyritty entistä ekologisempaan suuntaan. Sofiassa pidetään kiinni myös säännöllisestä jumalanpalveluselämästä. Aamu- ja ehtoopalvelukset toimitetaan Pyhän Viisauden kappelissa aina arkisin, liturgia lauantaiaamuisin.

Keskiviikkona 13.9. järjestettävän kutsuvierastilaisuuden lisäksi Sofia juhlii kymmenvuotistaivaltaan Helsingin Tuomiokirkossa 17.9. klo 16 järjestettävällä konsertilla, jossa esiintyy kansainvälisesti palkittu Saint Ephraim –kuoro Budapestistä. Kuoron ohjelmistossa Bysantin liturginen musiikki kohtaa unkarilaiset mieskuoroteokset. Konsertin järjestäjinä toimivat Kulttuurikeskus Sofia, Helsingin luterilainen hiippakunta, Unkarin suurlähetystö sekä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus. Metropoliitta Ambrosius ja piispa Irja Askola esittävät konsertissa omat tervehdyksensä.

Myöhemmin syksyllä Sofiassa järjestetään vielä tilaisuus, jossa siunataan käyttöön Sofian sisäpihalle lahjoitusvaroin hankittu jouluaiheinen mosaiikki.