Filantropia tuo Itä-Afrikan seurakuntiin

Ajankohtaista | 07.09.2017

Kiertävä luentosarja vierailee kaikkien hiippakuntien alueella.

Näkymä Ruandasta

Sunnuntaina 10.9. starttaa Filantropian ”Innostava Itä-Afrikka – kokemuksia ortodoksisen kirkon lähetys- ja diakoniatyöstä” luentosarja. Syksyn aikana ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestö pitää seurakunnissa toistakymmentä luentoa työstään Itä-Afrikassa. Tilaisuuksia pidetään ympäri Suomen kaikkien hiippakuntien alueella.

Idea luentosarjasta lähti siitä, että tänä syksynä tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun ensimmäiset Filantropian edeltäjän Ortodoksinen Lähetys ry:n lähetystyöntekijät lähtivät Keniaan. Neljänkymmenen vuoden aikana Itä-Afrikassa on ehtinyt tapahtua paljon: Kenian lisäksi suomalaiset ortodoksit ovat toimineet Tansaniassa, Burundissa, Ruandassa, Ugandassa ja Etiopiassa. Lähetystyön ohessa kentällä on tehty myös kehitysyhteistyötä sekä annettu humanitaarista apua.

Syys–joulukuussa pidettävien luentojen tavoitteena onkin paitsi juhlistaa jo 40 vuoden ajan tehtyä diakonia- ja lähetystyötä Itä-Afrikassa ja jakaa tietoa Filantropian tekemästä työstä niin myös saada seurakuntalaiset pohtimaan tavoitteita paikallistason vapaaehtoistoimintaan ja eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kohtaamiseen.

Noin kolme tuntia kestävä luento pitää sisällään tietoiskun Filantropian toiminnasta, vapaaehtoisten kertomia kuulumisia kentältä sekä pienryhmätehtäviä ja palautekeskustelun. Liturgian jälkeen tilaisuudet pidetään lyhyempinä.

Vierailuilla on mukana myös kokemusasiantuntijoita, jotka ovat vierailleet ja työskennelleet Itä-Afrikassa. Mukaan ovat lupautuneet muun muassa 1980-luvulla Keniassa lähetystyötä tehneet isä Teppo ja Pirkko Siili, Tansaniassa useasti missiotiimeissä toiminut Outi Vasko sekä Keniassa Nairobin pappisseminaarin kehittämistyöhön osallistuva rovasti Rauno Pietarinen.

Tapahtumien yhteydessä on myös mahdollista ostaa Filantropian tuotteita, kuten Kiitosakatistos-levyä ja kenialaisten koulutyttöjen tekemiä paperihelmiä. Tilaisuudet järjestää Filantropia ja luentosarja on osa Agricola-opintokeskuksen tukemaa toimintaa. Alla tiedot syksyn luennoista. Lista tulee täydentymään ja päivitetyt tiedot löydät osoitteesta: https://filantropia.fi/osallistu/tapahtumat

Tapahtumat:
10.9. Lahti, klo 17 (Harjukatu 5, Lahti)
24.9. Hyvinkää, klo 17 (Tsasounakuja 1, Hyvinkää)
7.10. Vaasa, klo 14:45 (Koulukatu 45, Vaasa)
10.10. Pori, klo 18 alkavan rukoushetken jälkeen (Maantiekatu 46, Pori)
15.10. Kuopio, klo 10 alkavan liturgian jälkeen (Snellmaninkatu 8, Kuopio)
22.10. Nummela, klo 10 alkavan liturgian jälkeen (Naaranpajuntie 7, Nummela)
4.11. Oulu, klo 14 (Torikatu 74, Oulu).
5.11. Rovaniemi, klo 10 alkavan liturgian jälkeen (Ounasvaarantie 16, Rovaniemi)
9.-10.12. Imatra ja Lappeenranta, aikataulu tarkentuu myöhemmin.

Teksti: Filantropia