Ohjausryhmän raportti puoltaa arkkipiispan istuimen siirtoa Helsinkiin

Ajankohtaista | 06.09.2017

Seuraavaksi asia etenee kirkollishallituksen käsittelyyn 10. lokakuuta.

Arkkipiispan istuimen mahdollisen Helsinkiin siirtämisen vaikutuksia arvioimaan perustettu ohjausryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Ohjausryhmän loppuraportti saapui 4.9. kirkollishallitukseen – hyvissä ajoin ennen työlle asetettua takarajaa (15.9.2017). Tiistaina 5.9. raportti lähetettiin kirkollishallituksen kollegion jäsenille ja nyt se julkaistaan kaikkien luettavaksi. 

Ohjausryhmä päätyi esittämään, että kirkollishallitus tekee vuoden 2017 kirkolliskokoukselle esityksen arkkipiispan istuimen siirtämistä Helsinkiin. Keskeisinä perusteluinaan ohjausryhmä mainitsee ortodoksisen väestön painopisteen siirtymisen eteläiseen Suomeen sekä vaikuttajaverkostojen keskittymisen Helsinkiin. Ohjausryhmä katsoo, että Helsingissä arkkipiispa pystyy parhaiten johtamaan ortodoksisen kirkon kehittymiseen vaikuttavaa edunvalvontaa.

Siirron jälkeen arkkipiispa olisi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa. Ohjausryhmä esittää, että istuimen siirron yhteydessä Helsinkiin siirretään ne arkkipiispan tehtävän kannalta välttämättömät asiantuntijatehtävät, jotka arkkipiispa on itse tarpeellisiksi nimennyt. Ohjausryhmän raportin mukaan arkkipiispan istuimen siirrolla ei ole vaikutusta Kuopiossa toimivien palvelukeskuksen yksiköiden tai kirkkomuseon sijaintiin.

Näin on päättynyt ensimmäinen vaihe tässä koko kirkkoa koskevassa prosessissa, jossa pohditaan arkkipiispan istuimen sijaintia tulevaisuudessa.

Tästä eteenpäin prosessi etenee seuraavasti:

  • 8.–9. syyskuuta kirkolliskokousedustajat keskustelevat ohjausryhmän raportista Joensuussa järjestettävässä kirkolliskokousseminaarissa.
  • 10. lokakuuta kirkollishallituksen kollegio käsittelee raporttia Kuopiossa järjestettävässä istunnossaan ja muotoilee aiheeseen liittyvän esityksensä kirkolliskokoukselle. Samassa istunnossa hyväksytään kirkolliskokouksen asialuettelo.
  • 27.–29. marraskuuta Valamon luostarissa kokoontuva kirkolliskokous käsittelee asiaa kirkolliskokouksen asialuettelon mukaisesti.

Arkkipiispan istuimen mahdollinen siirto Helsinkiin on suuri ratkaisu, joka kytkeytyy moniin muihin kirkon tulevaisuuden kannalta keskeisiin muutosprosesseihin. Mahdollinen siirto vaikuttaa myös kirkon keskushallinnon työntekijöiden työhön. Siksi on selvää, että asia herättää paljon keskustelua. Ohjausryhmän raportin julkaiseminen antaa kaikille mahdollisuuden keskustella asiasta samoista lähtökohdista käsin.

Lisätiedot: Kirkon palvelukeskuksen johtaja Sirpa Koriala, sirpa.koriala@ort.fi ja 050 566 0809

Arkkipiispan istuimen mahdollisen Helsinkiin siirtämisen vaikutusten arviointi

SISÄLLYSLUETTELO:

1. Toimeksianto sekä kuvaus ohjausryhmän ja selvitysmiehen työstä

2. Johdanto

3. Selvityksessä käsitellyt asiat 

3.1 Tehtävän rajaus

3.2 Kirkon yleistavoitteiden huomiointi

4. Arkkipiispan istuimen mahdollinen siirtäminen Helsinkiin

4.1 Vaikutukset kirkon jäsenten ja yhteiskunnan kehityksen kannalta

4.2 Tomos -näkökulma

4.3 Vaikutukset piispojen tehtäviin ja hiippakuntajakoon

5. Kirkon organisaation kehittäminen

5.1 Kirkolliskokouksen työvaliokunta

5.2 Rakenteen kehitysvaihtoehdot

5.3 Hiippakunnat

5.4 Seurakunnat

5.5 Palvelukeskuksen roolin kehittäminen keskitettävissä palveluissa

5.6 Talouden ennusteet ja niiden vaikutukset kirkon toiminnan kehittämisessä

Päätösesitys ja esitys linjattavista, sovittavalla aikataululla päätettävistä asioista

1. Arkkipiispan istuimen sijainti - päätösehdotus – aikataulu

2. Esitykset linjattavista asioista, joilla keskeiset kirkon Tavoite- ja toimintasuunnitelman tavoitteet vuosille 2016–2020 voidaan toteuttaa

1. Toimeksianto sekä selvitysmiehen ja ohjausryhmän työskentely

Kirkollishallitus on 14.2.2017 tehnyt päätöksen, jonka mukaan arkkipiispan istuimen mahdollisen Helsinkiin siirtämisen vaikutuksia arvioimaan valitaan selvitysmieheksi Hannu Mikkola, joka toimii tehtävässään tiiviissä yhteistyössä ohjausryhmän kanssa. Selvityksen tulee tuottaa skenaariot vaihtoehdoista: nykytilanteen jatkumisesta ja siirron toteutumisesta, niiden taloudellisista ja toiminnallisista eduista ja haasteista. Selvitettäviä näkökulmia ovat mm. arkkipiispan istuimen siirron vaikutus muihin piispoihin, heidän työnjakoonsa ja hiippakuntiin, vaikutukset kirkollishallituksen työskentelyyn sekä palvelukeskuksen rooli kokonaisuudessa ja sen sijainti. Skenaarioissa tulee ottaa huomioon Tomos-asiakirjan vaikutus.

Selvitystyön ohjausryhmään valittiin teologisena asiantuntijana arkkimandriitta Andreas Larikka, organisatorisena asiantuntijana Erkki Böös sekä seurakuntatyön asiantuntijana Jyväskylän kirkkoherra Timo Mäkirinta. Ohjausryhmä ohjaa työtä ja konsultoi sisällöllisesti valmiiden lainsäädäntöön liittyvien tekstien muotoilujen osalta hovioikeudenneuvos, dosentti Mirjami Pasoa. Paso on ollut kirkon lakityöryhmän jäsen 18.4.2011 alkaen. Ohjausryhmän tulee arvioida missä selvitystyön vaiheessa tulee kuulla piispainkokousta ja Ekumeenista patriarkaattia.

Selvitystyön tulee olla valmis 15.9.2017 mennessä. Hallintovaliokunnalle lähetetään väliraportti selvityksestä kolmen kuukauden välein.

Ohjausryhmä ja selvitysmies ovat tehneet työtään tiiviisti yhdessä. Ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut Erkki Böös. Ohjausryhmä ja selvitysmies ovat tavanneet kuukausittain ja työskennelleet muutoin hajautetusti. Ohjausryhmä ja selvitysmies antoivat väliraportin hallintovaliokunnalle 15.5.2017. Sovittiin, että seuraava raportti on loppuraportti.

Ohjausryhmän puheenjohtaja on tavannut ja kuullut kaikki piispat vähintään kerran työn aikana.

Työryhmä lähetti arkkipiispan istuimen siirron käsittelyä koskevan viestin arkkipiispa Leolle ja tiedoksi piispa Ambrosiukselle ja piispa Elialle 31.7.2017. Viestissä toivottiin piispainkokouksen käsittelevän asiaa ja antavan kantansa tiedoksi Äitikirkolle.

Ohjausryhmän puheenjohtaja tapasi Professor of Practice Mirjami Pason 17.8.2017 ja sai tapaamisessa Pason kommentit tekstimuotoilujen osalta.

2. Johdanto

Hallinnon uudistuksen tarve on kirkon sisällä selkeästi tunnistettu. Asiaa on selvitetty kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen ja hallintovaliokunnan toimesta useaan otteeseen sekä talouden, että juridiikan näkökulmista. Tehtyjen selvitysten vaikutus näkyy kirkon vuosille 2016 – 2020 laatimassa tavoitesuunnitelmassa. Osin käytännön toimin on jo ryhdytty, mm. Palvelukeskus syntyi 2012 ja erityisesti Karjalan hiippakunnassa seurakuntajakoa ollaan pohtimassa. Yhtenäisiä kirkkotasoisia päätöstä, joilla tavoitesuunnitelman toteuttaminen voitaisiin mahdollistaa, ei ole kuitenkaan tehty.

Ortodoksisen kirkon organisaation ja hallinnon kehittämistä on valmisteltu ja käsitelty useiden vuosien ajan työryhmissä, kirkollishallituksessa ja kirkolliskokouksissa. Erityisesti Lakityöryhmä on perustamisestaan 18.4.2011 lähtien tehnyt erittäin laajaa ja ansiokasta työtä pohtiessaan ja esittäessään hyvin perusteltuja kannanottojaan kirkon käytännön hallinnon ja hallintorakenteiden uudistamisesta. Viimeisessä raportissaan 7.3.2016 Lakityöryhmä otti kantaa laajasti kirkon hallinnon rakenteiden eri vaihtoehtoihin ja päätyi siihen, että rakenteiden tulisi olla hallinnollisesti kevyet. Työryhmä myös totesi, ettei hallintorakenteissa ole tarvetta sellaisiin muutoksiin, jotka edellyttäisivät muutoksia kirkkolakiin. Lakiryhmä totesi johtopäätöksissään myös tarpeen keskittää kirkkohallitukselle keskeisten asiantuntijapalvelujen tuottamisen.

3. Selvityksessä käsitellyt asiat

3.1. Tehtävän rajaus

Ohjausryhmä päätyi harkinnan jälkeen siihen, että se ei tule esittämään mitään sellaisia toimia, jotka edellyttäisivät OrtL:n muutosta. Keskeisenä asiaperusteluna tälle nähtiin se, että kirkon hallinnon tarvitsemat ratkaisut eivät edellytä uusia organisoitumisen rakenteita. Kaikki tarvittavat muutokset voidaan tehdä nykyrakenteilla ja kirkon omilla päätöksillä, kuten myös Lakityöryhmän raportissa 7.3.2016 todetaan.

On hyvä, että lainmuutoksille ei nähdä tarvetta, koska muutosten toteuttaminen veisi arviolta usean vuoden ja estäisi esitysten nopean toteuttamisen.

3.2. Kirkon yleistavoitteiden huomiointi

Kirkon vuosille 2016 – 2020 laatima tavoite- ja toimintasuunnitelma on merkittävä, kirkolliskokouksessa hyväksytty päätösasiakirja. Sen sisältöä pidetään ohjausnuorana myös tämän ohjausryhmän työssä.

Tavoite- ja toimintasuunnitelma sisältää merkittäviä huomioita. Keskeisiä niistä ovat:

1) Väestön keskittyminen kasvukeskuksiin, jonka seurauksena seurakuntien henkilöstö- ja kiinteistöresurssien käyttö on arvioitava uudelleen

2) Väestörakenteen kehitys ja kirkon jäsenten ikääntyminen sekä seurakunnan jäsenelle jo nyt kohdistuva evankelisluterilaisen kirkon jäseneen verrattuna korkea kirkollisvero

3) Nykyisen seurakuntarakenteen ja nykyisten toiminta-alueiden johdosta henkilöstöresurssien hallinnoimisen erittäin suuri vaikeus

4) Kiinteistömassa on kirkon kokoon ja resursseihin nähden liian suuri. Näistä johtuen korjausvelkaa on syntynyt paljon, eivätkä seurakunnat selviä kaikkien kiinteistöjen ylläpidosta.

5) Kirkon kohtalon kysymyksenä on se, miten seurakuntalaisten palvelut saadaan turvattua koko maassa.

Kirkon 2016 – 2020 tavoite- ja toimintasuunnitelma on hyvä, mutta tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sekä kirkollishallitukselta että kirkolliskokoukselta selkeitä ja nopeita päätöksiä. Nykyisillä toimintatavoilla ja ratkaisuilla tavoitteisiin ei päästä.

4. Arkkipiispan istuimen mahdollinen siirtäminen Helsinkiin

4.1. Vaikutukset kirkon jäsenten ja yhteiskunnan kehityksen kannalta

Arkkipiispan istuimen nykyinen sijainti Kuopiossa on seurausta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tehdyistä, osin käytännön läheisistä päätöksistä. Kirkon vanha käytäntö eri maissa on se, että kirkon johtajan istuimen paikka on maan pääkaupungissa.

1990-luvulla nousi silloisen arkkipiispa Johanneksen aloitteesta keskustelua arkkipiispan istuimen siirrosta Helsinkiin. Perustelut liittyivät arkkipiispan viranhoidon jokapäiväisen työn tehostamiseen ja talouteen. Asioiden hoito pääkaupungissa helpottuisi.

Nyt 2000-luvulla istuimen siirron etuja voi perustella kahdella eri perusteella. Ensimmäinen peruste on se, että ortodoksisen väestön painopiste on siirtynyt Suomen kaupungistumisen ja erityisesti pääkaupunkiseudun muuttovoiton seurauksena vahvasti eteläiseen Suomeen. Vuoden 2015 lopussa Helsingin hiippakunnan jäsenmäärä oli 33 788. Pelkästään Helsingin seurakunnassa oli 20 027 jäsentä. Koko Karjalan hiippakunnassa vastaavasti oli 20 195 ja Oulun hiippakunnassa 6 580 jäsentä. Helsingin hiippakunnissa jäsenmäärä kasvaa vuosi vuodelta, muissa hiippakunnissa vähenee. Väestökehityksen ennusteet osoittavat pääkaupunkiseudun väkimäärän kasvavan edelleen voimakkaasti seuraavina vuosikymmeninä. Tämä tuo suurta potentiaalia myös ortodoksisen kirkon jäsenmäärän kasvulle. Myös maahanmuutto tuo eteläiseen Suomeen ja pääkaupunkiseudulle runsaasti lisää ihmisiä. Heidän joukossaan on suuri osa niitä, jotka tulevat ortodoksisesta kulttuurimiljööstä Venäjältä ja muualta itäisestä Euroopasta.

Toiseksi, Helsinkiin ovat keskittyneet Suomen valtiollinen päätöksenteko ja lähes kaikki vaikuttajaverkostot sekä varsin merkittävä osa kirkon jäsenistä. Voidakseen ajaa kirkon omia etuja, kirkon oman ylimmän päämiehen ja päätöksenteon olisi hyvä sijoittua tälle alueelle. Aktiivinen näkyminen ja mahdollisuus päivittäiseen henkilökohtaiseen vaikuttamiseen päättäjäverkostoissa ovat mahdollisia vain sijoittumalla Helsinkiin. Ajatellen kirkon jäseniä olisi myös erittäin tärkeätä, että jäsenistön suurimmalla alueella arkkipiispa voisi olla läsnä kirkon jäsenten elämässä ja tavata heitä myös kirkollisten palvelusten yhteydessä.

Nykyisen viestintätekniikan aikakaudella ei arkkipiispan istuimen sijainnilla ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Se minkä matkustamisen vähenevinä kuluina säästää, voi menettää Helsingin kalliimpina kustannuksina. Arkkipiispan istuimen sijoittuminen Helsinkiin edistäisi yhteisten, koko kirkon kattavien työtapojen käyttöön ottoa. Sillä olisi myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Ajankäytöllisesti viran hoito olisi tehokkaampaa, jos istuin sijoittuisi Helsinkiin. Selvitysten mukaan arkkipiispan istuimen siirtyminen edellyttäisi minimissään vain 3 – 4 arkkipiispaa avustavan asiantuntijatehtävän siirtämistä samassa yhteydessä Helsinkiin. Palvelukeskuksen sijoittuminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä Kuopioon tai muulle paikkakunnalle ei ole riippuvainen arkkipiispan istuimen sijoittumispaikasta. Tietotekniikka mahdollistaa asiantuntijapalvelujen sujuvan hoidon mistä tahansa Suomessa. Johtamiselle sijoittuminen eri paikkakunnille asettaa omat haasteensa. Kirkkomuseon sijoittumiseen ei arkkipiispan istuimen sijainnilla ole vaikutusta.

4.2. Tomos -asiakirjan vaikutus arkkipiispan istuimen sijoittumiseen

Kanonisen tradition näkökohtia. 

Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan perustamisasiakirja, Tomoksen nimellä tunnettu ekumeenisen patriarkaatin pyhän synodin päätös paikalliskirkkomme kanonisesta asemasta on kirkkoamme pysyvästi velvoittava.

Arkkipiispan istuimen siirtoon Tomoksen teksti on hyvin pragmaattinen ja samalla pragmaattisuudessaan selkeä. Se toteaa kohdassa 2.

’Piispa, jolla tällä haavaa on istuimensa Viipurissa, käyttää arvonimeä "Viipurin ja koko Suomen arkkipiispa". Siinä tapauksessa, että hänen istuimensa siirretään toiseen kaupunkiin, tulee arkkipiispan käyttää arvonimessään tämän kaupungin nimeä lisäyksellä "ja koko Suomen".’

Näin ollen päädyttäessä siirtämään arkkipiispan istuin Helsinkiin, on se Tomoksen 3. kohdan mukaisesti piispainsynodin sekä OrtL 2007 ja OrtKJ 2007 mukaisesti kirkolliskokouksen päätettävä. Ennen päätöstä asiassa on syytä saada piispainkokoukselta lausunto kirkolliskokouksen ratkaisun pohjaksi. Piispainkokous vastaa asiaa koskevasta yhteydenpidosta Äitikirkkoon ja antaa asian tiedoksi Äitikirkolle.

Kirkon kanoninen traditio tuntee menettelyn, jossa piispa voidaan omasta halustaan vapaaehtoisesti siirtää toisen hiippakunnan piispanistuimelle tuon toisen istuimen ollessa vapaana eli tyhjänä (Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen 1980).

Mikäli arkkipiispan istuimen Helsinkiin siirrosta päätettäessä Helsingin piispan istuin on vapaana, on arkkipiispan istuimen siirtyminen Helsinkiin toteutettavissa käytännössä helpoiten. Arkkipiispa toimisi Helsingin ja koko Suomen piispana ja Kuopioon nimitettäisiin uusi piispa.

Päätöstä tehtäessä on hyvä tiedostaa, että nykyinen Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa mahdollisesti Helsingin ja koko Suomen arkkipiispaksi siirryttyään voi edelleen, niin halutessaan, asua Kuopiossa.

4.3. Vaikutukset piispojen tehtäviin ja hiippakuntajakoon

Lähtökohtaisesti kolmen hiippakunnan mallille Suomen ortodoksisessa kirkossa on edelleen vahvat perusteet. On myös tiedostettava, että kolmen hiippakunnan olemassaolo on kirjattu voimassa olevaan kirkkolakiin.

Piispojen tehtäviin istuimen siirtymisellä Helsinkiin olisi joitakin vaikutuksia. Arkkipiispan katedraalina toimisi Uspenskin katedraali. Hänen johtamansa hiippakunnan kanslia olisi Helsingissä. Kuopio muodostaisi oman hiippakuntansa metropoliitan johdolla. Olisi hyvin suotavaa, että kolmen hiippakunnan jäsenmäärä olisi nykyistä tasaisempi. Sen asian ratkaisemista ei ole kuitenkaan syytä kytkeä samaan päätökseen istuimen siirron kanssa.

5. Kirkon organisaation kehittäminen

5.1. Kirkolliskokouksen työvaliokunta

Kirkolliskokous on ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin. Sen päätettäväksi tulevat kirkon kannalta keskeisimmät ja tärkeimmät asiat. Kirkolliskokoukseen tulevia asioita valmistelee laissa olevan tehtävän mukaisesti kirkollishallitus. Kirkollishallitus on kirkon ylin toimeenpaneva elin. Kirkolliskokous on puolestaan kirkon ylin päätöksentekoelin. Kirkolliskokouksen päätöksiä valmistelevat kirkkojärjestyksen mukaiset kirkolliskokouksen tiettyä asiakokonaisuutta varten toimikaudekseen nimeämät valiokunnat.

Kirkolliskokoukselta puuttuu oma elin, joka käsittelisi kirkolliskokouksen istuntoon tulevat keskeiset, strategiset asiat sekä toimisi myös kirkolliskokousten välillä valmistellen keskeisimmät, strategiset, koko kirkkoa koskevat kirkolliskokouksen käsiteltäväksi tulevat asiat. Työvaliokunta ei olisi operatiivisia asioita tai aloitteita käsittelevä valiokunta. Tällainen elin toimii pääosassa vastaavien yhteisöjen, ja valtionhallinnon organisaatioissa. Kirkolliskokouksen olisi syytä nimittää keskuudestaan työvaliokunta, joka olisi pysyvä valiokunta. Työvaliokunnan jäseniksi valittaisiin kirkolliskokouksen puheenjohtajisto, jossa olisivat hiippakuntien piispat ja vähintään piispojen määrää vastaava määrä kirkkojärjestyksen 40 §: mukaisesti valittavia varapuheenjohtajia. Mukana olisi myös riittävä maallikkojen edustus.

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen kokouksia valmistelee toimeenpaneva elin, kirkollishallitus. Pysyvä työvaliokunta, joka toimisi samalla kirkolliskokouksen puheenjohtajistona, pystyisi parhaiten ja pitkäjänteisimmin sitoutumaan kirkon strategisten päätösten valmisteluun ja myös varmistamaan parhaan valmistelutiedon esilletulon kirkolliskokousten päätöskäsittelyssä. Työvaliokunnan tulisi myös varmistaa, kirkolliskokouksen edustajina, että kirkollishallitus panee toimeen kirkolliskokouksen päätökset. Työvaliokunnan ja kirkkohallituksen välinen tehtävänjako strategisissa asioissa tulisi samalla sopia ja kirjata.

5.2. Rakenteen kehittämisvaihtoehdot

Seurakuntayhtymä

Kirkolliskokoukselta saamansa toimeksiannon mukaisesti lakityöryhmä on 7.3.2016 jättämässään raportissa selvittänyt toimeksiannon mukaisia ja eräitä muitakin kirkon rakenteen vaihtoehtoja. Lakityöryhmä on tutkinut laajasti seurakuntayhtymävaihtoehdon edut ja haitat. Arvio perustui evankelisluterilaisen kirkon seurakuntayhtymistä saatuihin kokemuksiin. Hyödyt tulivat parhaiten esiin niissä seurakunnallisissa tehtävissä, joissa vaaditaan erityisasiantuntemusta, kuten taloushallinnon, kiinteistöhallinnon, tietohallinnon, lakiasioiden ja vastaavien tukitoimintojen järjestämisessä. Raportissa todetaan, että tällaisten erityistä osaamista edellyttävien tukitoimintojen järjestäminen on selvästi tehokkaampaa keskitetysti kuin paikallisesti, koska pienillä seurakunnilla ei ole mahdollisuuksia vaadittavan erityisosaamisen resursoimiseen. Raportissa huomioidaan erityisesti, että evankelisluterilaisen kirkon kaikkien seurakuntien on, säädöstasolla määrätysti, hoidettava kirjanpitonsa keskitetysti kirkon yhteisessä ja kirkkohallituksen alla toimivassa erillisyksikössä, joka toimii Oulussa. Tämä on siellä todettu erittäin hyväksi ja toimivaksi ratkaisuksi. Esiin voi tässä nostaa taloushallinnon keskittämisen osalta kolme tärkeätä etua. Ensimmäinen on ammatillisen osaamisen selkeä paraneminen, joka tuo mahdollisuuden suunnitella taloutta ja ennakoida talouden kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Toinen koskee talouden prosessien tehostamista, kun kaikki seurakunnat toimivat samalla järjestelmillä ja samoilla prosesseilla. Nämä molemmat tuovat talouden hoitoon tehokkuutta ja mahdollistavat selkeitä henkilö- ja toimintasäästöjä. Kolmas ja myös erittäin tärkeä etu on toiminnallisten riskien pienentäminen. Taloudellisten väärinkäytösten estäminen säästää mahdollisessa väärinkäytöksessä menetettävät rahasummat ja estää myös kielteisen julkisuuden tuoman riskin syntymisen.

Seurakuntayhtymä malli edellyttää, että sen tehtäväksi annettujen hallinnonalojen päätöksentekovalta siirretään seurakuntayhtymälle. Toimivallan siirto muissa tehtävissä on toiminut, mutta henkilöstöä koskevissa asioissa on todettu haasteita ja ongelmiakin. Seurakuntayhtymät edellyttävät niitä perustettaessa hallinnollisesti ja edustuksellisesti toimivaa organisaatiota. Se lisäisi hallintokustannuksia ja toisi uutta byrokratiaa saatavien hyötyjen rinnalle.

Lakityöryhmän raportissa on nostettu esiin myös kirkon jäsenten kannalta erittäin tärkeä näkökulma. Kirkossa on jäsenten kannalta olennaista se, mihin yhteisöön hän kuuluu. Seurakunta on tällainen yhteisö, seurakuntayhtymä ei sitä voi olla. Raportissa tuodaan myös esiin, että ortodoksisella kirkolla ei ole myöskään kokonsa (noin 60.000 jäsentä) puolesta tarvetta seurakuntayhtymämalliin. Asiantuntijatehtävien keskittämisen mittakaavaedut saadaan ortodoksisessa kirkossa toteutettua erittäin hyvin keskittämällä ne kirkollishallitukselle.

Kirkon tavoite- ja toimintasuunnitelmassa vuosille 2016 - 2020, kohdassa Resurssit, sanotaan:

”Kaikilla toiminnan tasoilla eli keskushallinnossa, hiippakunnissa ja seurakunnissa sekä kirkon järjestöjen ja muiden toimijoiden kesken jaetaan osaamista sekä voimavaroja. Päällekkäisiä toimintoja karsitaan ja haetaan yhteistyömuotoja."

Huomioiden Lakityöryhmän laaja selvitys ja tähän nostetut keskeiset perustelut sekä kirkon tavoite- ja toimintasuunnitelman päätökset, ei ole perusteltua synnyttää ortodoksiseen kirkkoon uutta hallinnon tasoa. Sama hyöty on saatavissa aikaiseksi nykyisellä organisaatiorakenteella. Ortodoksisesta kirkosta annetussa laissa ei myöskään ole säännöksiä seurakuntayhtymästä. Se edellyttäisi lainsäädännön muuttamista, mikä puolestaan olisi ajallisesti pitkä tie ja resurssien käytöllisesti iso ponnistus. Tällaiseen ei ole toiminnallista tarvetta, eikä muutakaan perustetta.

Kappeliseurakunta

Lakityöryhmä on raportissaan tutkinut myös kappeliseurakuntien etuja ja haittoja.

Koska kirkon uudessa toiminta- ja tavoitesuunnitelmassa, kirkolliskokouksen ja kirkollishallituksen päätöksissä edellytetään hallinnon keventämistä ja toiminnan tehostamista, on organisaatiomallien tarkastelussa otettava tämä näkökulma huomioon.

Nykyinen OrtL mahdollistaa, ilman lain muutosta, kirkon omilla päätöksillä tehtävät seurakuntia koskevat päätökset. OrtL:n mukaisesti kappeliseurakunnan toiminnasta ja hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä. Nykyisellään KJ:ssä on jo kappeliseurakunnan toimintaa ja hallintoa koskevat säännökset, joita voidaan tarvittaessa täydentää. Vaikka kappeliseurakunta on hallinnollisesti ja lainsäädännöllisesti seurakuntayhtymää selvästi kevyempi organisoitumisen muoto, edellyttäisi sen käyttöönotto kuitenkin uuden organisaatiotason hallinnollista ja toiminnallista perustamista. Kappeliseurakunnassa pitää olla kappelineuvosto, sitä varten on määrättävä yksi tai useampi seurakunnan pappi. Lisäksi kappeliseurakuntaan voidaan määrätä seurakunnan diakoni tai kanttori. Kappeliseurakuntaa varten on myös vahvistettava ohjesääntö. Kappeliseurakunnan taloutta hoitaa kappelineuvosto.

Kappeliseurakunnat voivat kuitenkin joissakin, kooltaan kasvavissa seurakunnissa olla identiteetin ja kirkkoyhteyden säilyttämisen kannalta tärkeitä. Osallistuminen ja yhteenkuuluvuus saattaisivat kadota suurissa yksiköissä ja kappeliseurakunta antaa turvallisen kehyksen oman kirkon piirissä tehtävälle työlle. Varsinkin pitkän historian omaavat seurakunnat pitävät sisällään paljon säilyttämisen arvoista yhteisen tekemisen kokemusta.

Hallinnollisesti kappeliseurakunnan rakenne on kevyt. Se antaa paikalliselle toiminnalle hyvän ja turvallisen kehyksen. Hallinto on hyvä keino sitouttaa ja saada paikallinen toiminta eläväksi.

5.3. Hiippakunnat

Ortodoksinen kirkko muodostuu Karjalan, Helsingin ja Oulun hiippakunnista, jotka ovat kirkolliselta asemaltaan metropoliittakuntia.

Laki ortodoksisesta kirkosta sisältää määräykset hiippakunnista todeten mm. että kirkko muodostuu kolmesta tai useammasta hiippakunnasta, joita kutakin johtaa hiippakunnan piispa. Yksi piispoista on arkkipiispa. Laissa todetaan lisäksi, että hiippakuntajaosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä.

Hiippakuntajaolle ja kolmelle hiippakunnalle on olemassa vahvat päätöksentekoon ja lakiin pohjautuvat perusteet. Tähän ei ole syytä esittää muutosta, kuten jo kohdassa 4.3 todetaan.

 

Hiippakuntien alueiden muutoksille voisi perusteita löytyä. Ne ovat tällä hetkellä jäsenmääriltään merkittävästi erikokoisia. Mahdollinen muutos tulee kuitenkin valmistella erikseen.

Hiippakuntaneuvostot ovat yhteistoimintaelimiä, joilla ei ole laissa säädettyä päätöksentekovaltaa. Ne eivät ole käytännössä toimineet kovinkaan aktiivisesti. Kun halutaan toimia asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja keventää hallintorakenteita, ei ole syytä edistää hiippakuntaneuvostojen toimintaa lisäämällä kirkkojärjestyksen muutoksilla hiippakuntaneuvostojen tehtäviä. Lakityöryhmä käsitteli raportissaan hiippakuntaneuvostoja ja ehdotti niiden lakkauttamista. Esitys oli hallinnon keventämistavoitteiden mukainen ja hyvin perusteltu.

5.4. Seurakunnat

Ortodoksisessa kirkossa on tällä hetkellä 21 seurakuntaa. OrtL:n 7 §:n mukaan hiippakunnat jakaantuvat seurakuntiin. Seurakuntajaon tulee noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan alueella. Seurakunnan alueen muuttamisesta, seurakunnan jakamisesta alueellisesti, seurakunnan lakkauttamisesta sekä uuden seurakunnan perustamisesta päättää hiippakunnan piispan esityksestä kirkollishallitus. Aloitteen seurakuntajaon muuttamiseksi voi tehdä seurakunta tai hiippakunnan piispa.

Seurakunta on kirkon jäsenelle se yhteisö, johon hän voi identifioida itsensä ja johon hän kuuluu. Seurakuntien ongelmana jäsenilleen tarjottavan palvelun tuottajina on useissa tapauksissa niiden koko. Seurakunnista suurimpaan kuuluu yli 20.000 jäsentä ja pienimpään noin 700. Jotta kirkon jäsen haluaa jatkossakin olla kirkon jäsen, hänelle on oltava tarjolla häntä palveleva yhteisö, johon hän voi vahvasti kiinnittyä. Tämä on mahdollista, vaikka seurakunta olisi hallinnolliselta alueeltaan nykyistä selvästi laajempi. Paikallinen yhteisöllisyys voi toimia suurissakin yksiköissä. Hyviä esimerkkejä tästä on evankelisluterilaisissa seurakunnissa.

Suurempien seurakuntien osalla voi olla joissakin tapauksissa paikallaan perustaa kappeliseurakuntia. Toinen vaihtoehto on käyttää Helsingin seurakunnassa käytössä olevaa toiminta-aluemallia. Se tapa paranisi nykyisestään keskittämällä nykyistä enemmän suunnittelutyön valmistelua kirkkotason yhteisille asiantuntijoille.

Seurakunnat toimivat myös hallinnon tärkeimpänä päättävänä tasona. Ne ovat lähellä kirkon jäseniä ja toimivat hyvin oikeina päätöstahoina. Ortodoksisen kirkon hallinnon uudistuksessa punaisena lankana on ollut se ”miten kirkon hallinto-organisaatio voidaan sopeuttaa olemassa oleviin ja mahdollisesti niukkeneviin resursseihin”. Kun halutaan käyttää kirkon henkilöstön voimavarat mahdollisimman hyvin kirkon jäsenten palveluun ja kirkollisen toiminnan kehittämiseen, jolla turvataan myös kirkon jäsenmäärän kasvattaminen, tulee kirkon hallintorakenteen olla kevyt. Keveys pitää sisällään sen, että hallintorakenteet ovat matalat. Kevyt rakenne tarkoittaa myös tehokkuutta toiminnassa.

Nykyisen seurakuntarakenteen hallinnollinen ongelma on myös seurakuntien koko. Kuten kirkon uudessa toiminta- ja tavoitesuunnitelmastakin ilmenee, kirkossa on seurakuntia, joiden henkilöresursseissa on hyvin pienet joustovarat. Pienet seurakunnat ovat jo nykyisellään vaikeuksissa esimerkiksi työaikalain vaatimusten noudattamisessa. Kaikissa seurakunnissa ei ole aina käytettävissä edes pappi-kanttori työparia. Myös sairaus- ja vuosilomien tuottaa ongelmia. Tästä johtuen hallinnollisten tehtävien hoitamiseen ei ole riittävästi aikaa ja ne jäävät osittain tai kokonaan hoitamatta. Tähän vaikuttaa myös resurssipuute panostaa minkäänlaiseen hallinnolliseen erityisosaamiseen. Kuten jo Lakityöryhmän raportissa todetaan, kirkon henkilöstöresurssien tarkoituksenmukainen ja joustavan hallinnoiminen on seurakuntien nykyiset toiminta-alueet huomioiden käytännössä mahdotonta.

Selvä ratkaisu tähän resurssien hallintaongelmaan on seurakuntien koon kasvattaminen seurakuntia yhdistämällä. Voidakseen panostaa riittävästi seurakuntalaisten palveluun, tulisi seurakunnalla olla vähintään 5.000 jäsentä. Seurakunnat voivat olla myös tätä selvästikin suurempia. Kun samanaikaisesti toteutetaan kaikkien seurakuntatyötä tukevien asiantuntijapalvelujen keskittäminen, saadaan aikaan merkittävää resurssien siirtämistä varsinaiseen seurakuntalaisten palveluun ja samalla säästöjä henkilöstön palkka- ja sijaisuus kustannuksiin.

Jäsenmäärältään suurempia seurakuntia muodostettaessa tulee huomioida pappien ja muiden seurakuntatehtäviä tekevien oikea sijoittuminen seurakunnan eri maantieteellisille osille, jotta seurakuntalaisten alueelliset palvelut voidaan turvata.

Seurakunnan jäsenten tarve kuulua omaan seurakuntaansa on tärkeää. Samoin on tärkeää pitää päätöksenteko lähellä seurakuntalaisia. Vastuullinen päätöksenteko edellyttää seurakuntaan aktiivista ja osaavaa hallintoa. Liian pienissä seurakunnissa henkilöresursseja syö myös vaadittavien hallintoelinten työ. On myös mahdotonta nykyisellään löytää kaikkiin pienten seurakuntien hallintoelimiin riittävästi osaavia ja halukkaita hallintohenkilöitä. Kasvattamalla seurakuntien kokoa ja vähentämällä seurakuntien määrää tulee myös kirkkoherroille mahdolliseksi tehdä siihen tehtävään kuuluvaa työtä. Asiantuntijapalvelujen keskittäminen kirkkotasolle antaa myös seurakunnan päättäville elimille ja kirkkoherrojen johtamalle henkilöstölle mahdollisuuden tehdä päätöksiä ja toteuttaa hallintoa paremmin valmisteltuna. Se mahdollistaa myös kirkolliskokouksen ja kirkollishallituksen kirkkotasoisten yhteisten päätösten ja tavoitteiden varmemman toteutumisen.

Seurakunnat voivat tehdä toiminnallisia yhteistoimintasopimuksia esimerkiksi kristinoppikoulujen, leiritoiminnan ja julkaisutoiminnan osalta. Tämä on suotavaa myös nykyistä suurempien seurakuntien kesken. Yhteistoiminta parantaisi mahdollisuutta saada ammatillisesti hyviä osaajia näihin tehtäviin. Yhteistoiminnan lisääminen ei edellytä säädösmuutoksia.

Kirkon jäsenet kaipaavat seurakunnilta myös mahdollisuutta osallistua. Vapaaehtoistyö eri muodoissaan on siihen erinomainen vastaus. Koko suomalaisessa yhteiskunnassa tarve vapaaehtoistyölle on kasvamassa, samalla kun mahdollisuudet yhteiskunnan taloudelliselle panostukselle eri tehtäviin vähenee. Vapaaehtoistyön koordinointi kirkossa ja seurakunnissa on osaamista ja aikaa vaativa tehtävä. Siihen voidaan panostaa parhaiten riittävän kokoisissa seurakunnissa ja seurakuntien keskinäisellä yhteistyöllä. Vapaaehtoistyö tukee myös seurakuntien kykyä selviytyä taloudellisesti tehtävistään.

Kirkolliskokouksen tulisi antaa kirkollishallitukselle, piispoille ja seurakunnille vahva suositus yhdistää seurakuntia niin, että niiden jäsenmäärät täyttävät vähintään viidentuhannen jäsenen tavoitejäsenmäärän. Kun kirkollishallitus tekee piispojen tai seurakuntien esityksestä suosituksen mukaiset päätökset, pystytään nykyistä paremmin turvaamaan seurakuntien jäsenille hyvät kirkolliset palvelut ja tukemaan seurakuntien hallintoa niiden päätöksenteossa osaavalla asiantuntijapalvelulla.

Tässä kohdassa on korostettava, että kirkolliskokouksen tehtävänä on ortodoksisesta kirkosta annetun lain 20 §:n 1 momentin 13 kohdan nojalla valvoa yleisesti kirkon toimintaa, hallintoa ja taloutta. Tässä esityksessä kohdassa 5.6 esitettävät taloudelliset realiteetit huomioiden kirkolliskokouksen tulee päättää, että seurakuntajakoa muutetaan ja seurakuntakokoa kasvatetaan siten, että yksittäisessä seurakunnassa on vähintään 5000 jäsentä. Varsinaisesta seurakuntajaosta päättää OrtL:n 7 §:n nojalla hiippakunnan piispan esityksestä kirkollishallitus.

5.5. Palvelukeskuksen roolin kehittäminen keskitettävissä palveluissa

Kirkon palvelukeskus muodostettiin vuonna 2012. Se toimii kirkollishallituksen alaisuudessa. Palvelukeskuksen johtajan esimiehenä toimii arkkipiispa. Palvelukeskus tuottaa asiantuntijapalveluja kaikille palveluja haluaville Kirkon seurakunnille. Palvelujen käyttö ei kuitenkaan ole kattavaa. Osa seurakunnista hoitaa näitä palveluja edelleen itse. Tällöin osa tehtävistä hoidetaan ilman asiantuntijaosaamista ja oman päätyön ohella. On myös huomattava, että Kuopiossa toimivan palvelukeskuksen lisäksi Helsingin seurakunnassa on Helsingin hiippakuntaa varten asiantuntijapalveluja tuottava pienempi osaamiskeskittymä, jossa on asiantuntijaosaamista taloushallinto- ja kiinteistöpalveluista. Talouspalvelua hoidetaan Kuopion ja Helsingin osalta eri järjestelmillä.

Kirkon tavoitesuunnittelussa hyväksyttyjen linjausten toteuttamiseksi tulisi Ortodoksisen kirkon kaikkien seurakuntien kaikki hallinnolliset asiantuntijapalvelut toteuttaa yhdellä yhteisellä toimintamallilla ja yhteisillä järjestelmillä. Tehokkaimmin ja kirkon varsinaista tehtävää parhaiten tukevan asiantuntijapalvelun tarkoituksena on toteuttaa asiantuntijatyöt niin, että seurakunnissa vapautetaan pappien ja kaikkien muiden seurakuntatyötä tekevien aika ja henkiset resurssit maksimaalisesti kirkon jäsenten palvelutyöhön (arvio työn tehostumisesta, liite).

Asiantuntijatyön keskittämisestä ja tehostamisesta saadaan taloudellista säästöä (arvio euromääräisestä säästöstä, liite) ja asiantuntijoiden ammatillinen osaaminen pystytään pitämään parhaalla mahdollisella tasolla. Asiantuntijapalvelujen keskittäminen kattavalle kirkon yhteiselle palvelukeskukselle ei tarkoita henkilömäärän kasvamista vaan tavoitteena tulee olla määrän pienentäminen siinä vaiheessa, kun yhteiset työprosessit ja yhteiset järjestelmät ovat kaikilla käytössä.

Erittäin tärkeä peruste keskittämiselle on myös se, että siten esimerkiksi talouteen liittyvissä tehtävissä pystytään työ tekemään ammattitaidolla sekä vaadittavilla prosesseilla. Pohdittaessa parasta ratkaisua talouden hoidon keskittämiseksi, on hyvä tuntea kokemukseen perustuva tilanne evankelisluterilaisessa kirkossa. Heidän kirkkokuntansa kaikkien seurakuntien on, säädöstasolla määrätysti, hoidettava kirjanpitonsa keskitetysti kirkon yhteisessä ja kirkkohallituksen alla toimivassa erillisyksikössä, joka toimii Oulussa. Tämä on siellä todettu erittäin hyväksi ja toimivaksi ratkaisuksi. Esiin voi tässä nostaa taloushallinnon keskittämisen osalta kolme tärkeätä etua. Ensimmäinen on ammatillisen osaamisen selkeä paraneminen, joka tuo mahdollisuuden suunnitella taloutta ja ennakoida talouden kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Toinen koskee talouden prosessien tehostamista, kun kaikki seurakunnat toimivat samalla järjestelmillä ja samoilla prosesseilla. Nämä molemmat tuovat talouden hoitoon tehokkuutta ja mahdollistavat selkeitä henkilö- ja toimintasäästöjä. Kolmas ja myös erittäin tärkeä etu on toiminnallisten riskien pienentäminen. Taloudellisten väärinkäytösten estäminen säästää mahdollisessa väärinkäytöksessä menetettävät rahasummat ja estää myös kielteisen julkisuuden tuoman riskin syntymisen.

Vastaavia, palvelualuekohtaisia etuja on saatavissa kaikista asiantuntijatehtävien osa-alueista.

Kirkon päätehtävää palvelevia ja tukevia palveluja ovat:

  • 1. Talouspalvelut
  • 2. Henkilöstöpalvelut sekä sihteeri- ja assistenttipalvelut
  • 3. Lakipalvelut
  • 4. Kiinteistö- ja haudanhoitopalvelut
  • 5. Keskusrekisteripalvelut
  • 6. Tietohallinto- ja viestintäpalvelut
  • 7. Vapaaehtoistyön kehittämispalvelut

Palvelujen keskittämistä päätettäessä tulee erikseen ottaa huomioon myös, että kirkon kokoon nähden kiinteistöjä on aivan liikaa. Tämän kannan otti myös Lakityöryhmä. Vaikka seurakunnat ovat kantokyvyltään varsin erilaisia, yhteinen nimittäjä on se, että seurakunnat eivät selviä vähänkään suuremmista ylläpitoremonteista itsenäisesti. Ortodoksisessa kirkossa on rakennuksia yhteensä noin 270, joista suurin osa on pyhäköitä. Kirkkohallituksen laskelmien mukaan kirkon 30 suurimman rakennuksen (pyhäköt, seurakuntatalot) laskennallinen korjausvelka on noin 30 miljoonaa euroa. Peruskorjausavustuksia on viime vuosina annettu tuosta summasta vuosittain vain noin yhden prosentin verran. Koko kiinteistökannan osalta korjausvelka on merkittävästi tätäkin summaa suurempi. Kirkkotasolla ja seurakunnissa pitää pystyä kiinteistöjen osalta määrittelemään nykyistä laajemmilla toiminta-alueilla se mitä korjataan, milloin ja miten. Tämän tulee johtaa myös selkeisiin päätöksiin siitä, että kirkon taholta merkittävää osaa rakennusten kappalemäärästä ei tulla korjauksissa rahoittamaan. Tämän pitää johtaa seurakunnissa päätöksiin siitä, että rakennuksia myydään pois tai ne jäävät seurakuntalaisten talkookunnostuksen varaan.

Asiantuntijapalvelujen keskitetty tuottaminen kaikille seurakunnille ei poista päätösvaltaa ja vastuuta seurakunnista. Näin ei voi ollakaan, mutta yhteinen toteutus antaisi seurakunnissa ja kirkon tasolla mahdollisuuden tehdä päätökset mahdollisimman oikeaan tietoon ja osaamiseen tukeutuen.

Kirkolliskokouksen tulisi tehdä velvoittava linjaus siitä, että kaikki seurakunnat tekevät sopimukset yhteisten palvelujen käyttöönotosta ja velvoittaa kirkollishallitus tuottamaan seurakunnille kunkin palvelualueen osalta yhteiset asiantuntijapalvelut vain yhdellä tavalla ja hyödyntäen yksiä järjestelmiä, silloin kun järjestelmätukea tarvitaan.

5.6.  Talouden ennusteet ja niiden vaikutukset kirkon toiminnan kehittämisessä

Arkkipiispan istuimen siirron suorat vaikutukset kirkon talouteen ovat vähäiset. Nykykäytännössä arkkipiispalla on toimitilat sekä Kuopiossa että Helsingissä. Tälle järjestelylle on hyvät perusteet ja se voisi jatkua uudessa tilanteessakin käänteisenä.

Arkkipiispan istuimen siirtoa tulee tarkastella pitkän aikavälin toimenpiteenä, tarkastelujakso vähintään 40–50 vuotta. Tiedossa olevilla perusteilla välittömillä taloudellisilla syillä muutosta ei voi perustella. Huomioiden oletetut yhteiskunta- ja jäsenrakenteiden muutokset, muut kuin taloudelliset argumentit vahvistuvat. Mikäli siirto vaikuttaa positiivisesti jäsenmäärän kehitykseen ja kirkon asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa, on siirrolla pitkällä ajalla myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Niitä ei näissä laskelmissa ole mitenkään huomioitu.

Hallintorakenteisiin ehdotetut uudistukset vaikuttavat merkittävästi talouden kehitykseen. Oletuksemme on, että kokonaisuudessaan muutostöiden toteutus voi viedä yli viisi vuotta.

Talousanalyysissä ja ennusteessa on pohjaksi otettu ortodoksisen kirkon kokonaisuus, seurakuntien ja keskushallinnon yhteenlaskettu tulos ja tase-asema. Tämä ns. konsernilaskenta on tehty vuodesta 2013 lukien. Keskeinen sisäinen tapahtuma, keskushallintomaksu, on eliminoitu tässä liitteenä olevassa aikasarja-analyysissä. Kirkon julkaisemissa yhdistelmissä eliminointeja ei ole tehty.

Aikasarja käsittää vuodet 2014- 2016 toteutumina ja vuodet 2017 - 2022 ennusteina.

Ennustejakson pääolettama on, että hallintorakenteiden uudistaminen toteutetaan laajasti edellä kohdissa 5.1 -5.4 esitetyllä tavalla vuosien 2018-2022 aikana. Tuloslaskelmassa esitystapa on muutettu niin, että laskelma antaa selkeämmän kuvan vuosituloksen muodostumisesta. Ennusteosioon liittyvät keskeiset olettamat on esitetty taulukossa, liite 2C.

Ennustejaksoon liittyviä olennaisia muuttujia ja oletettu muutostrendi

  • 1. Kirkon jäsenmäärän kehitys ja jäsenrakenne – määrä ei muutu, keski-ikä kasvaa
  • 2. Verotulojen kehitys – bruttokansantuotteen kasvua mukaileva
  • 3. Valtionavun kehitys – supistuu tasaisesti koko ennustekauden
  • 4. Kirkon palveluksessa oleva henkilömäärä – vähentyy noin 2 henkilöllä vuosittain
  • 5. Kiinteistöjen korjausvelan hoitaminen – korjausvelka 30M€, varaus 3milj.euroa/vuosi
  • 6. Eläkekassasta maksettavien eläkkeiden määrä – kasvaa noin 5% vuodessa, ennustelaskelmia ei ole käytettävissä

Vaikkakin vuosittaiset muutokset taloudessa ovat olleet vähäisiä, edessä on selkeästi talouden näkökulmasta kireämmät ajat. Varautuminen tulevaan edellyttää rohkeaa uudistusohjelmaa ja sen nopeaa käynnistystä.

Nykytilanteen jatkumiseen liittyviä taloudellisia riskejä

  • 1. Verotulojen odotettua heikompi kehitys
  • 2. Valtionavun dramaattinen alenema
  • 3. Kirkon palveluksessa oleva henkilömäärä säilyy nykyisellä tasolla tai kasvaa
  • 4. Kiinteistöjen korjausvelan hoito lykkääntyyà kiinteistökulut kasvavat
  • 5. lainojen korkokulut nousevat yleisen korkokannan nousun vuoksi

Keskeisiä havaintoja ennusteen pohjalta;

  • 1. Ennakoiduilla tuloilla ei pystytä rahoittamaan kiinteistöjen välttämättömiä korjauksia. Korjausten toteuttaminen hallitusti velkarahalla on kuitenkin nykytilanteessa järkevää
  • 2. Valtionavun leikkaantuminen vaikuttaisi suoraan keskusrahastomaksua nostavasti
  • 3. Kiinteistöjen korjausohjelma johtaa velkaantumiseen ja/tai sijoitusten realisointeihin
  • 4. Lisävelanotto ja korkokantojen nousemisen vaikuttavat nettorahoitustulojen nopeaan supistumiseen
  • 5. Henkilöstökulujen kasvu on pysäytettävä, se tarkoittaa palkatun henkilömäärän alenemista. Ennustejaksolla on tavoitteena saavuttaa henkilöstökuluissa n. 6milj. euron säästöt
  • 6. Ennakoidut henkilövähennykset on saavutettavissa viiden vuoden aikana hallintojärjestelmän uudistamisella
  • 7. Tehostustoimenpiteistä ja säästöistä huolimatta kirkon kokonaistulos on tappiollinen koko ennustejakson ajan, huomattavaa on kuitenkin tappioiden supistuminen jakson aikana. Puolet kiinteistöremonteista (5x3M€=15M€) pystytään rahoittamaan normaaleilla vuosituloilla
  • 8. Ilman hallinnon uudistus- ja säästötoimia ennustejaksolla syntyisi lähes 15 milj. euroa tappio, joka pitäisi jollakin tapaa rahoittaa.

Toimenpidesuosituksia talouden näkökulmasta;

  • 1. Hallinnon uudistus tarpeellinen, uudistus pelastaa talouskatastrofilta
  • 2. Kirkon konsernilaskentaa kehitettävä informatiivisemmaksi
  • 3. Kirkon talousohjausta parannettava (budjetointi ja ennusteet, budjettivalvonta)
  • 4. Eläkekassasta maksettavien eläkkeiden määrä ennakoitava useaksi vuodeksi eteenpäin
  • 5. Taloudessa on noudatettava lähivuosina korostetusti säästäväisyyttä

PÄÄTÖSESITYS JA ESITYS LINJATTAVISTA, SOVITTAVALLA AIKATAULULLA PÄÄTETTÄVISTÄ ASIOISTA

Päätösesitys 1. ja esitykset linjattavista asioista 2. A – E eivät ole päätöksenteossa sidoksissa toisiinsa.

1. Päätösesitys arkkipiispan istuimen siirtämisestä Helsinkiin

Kirkon nykyisistä jäsenistä ja jäsenmäärän kasvupotentiaalista merkittävä osa on pääkaupunkiseudulla. Suomalainen päätöksenteko ja siiven vaikuttavat verkostot ovat keskittyneet pääosin pääkaupunkiseudulle. Kirkon johtajan, arkkipiispan, tulee olla Suomen pääkaupungissa, keskellä suurinta seurakuntalaisten keskittymää. Samalla arkkipiispa pystyy parhaiten johtamaan ortodoksisen kirkon kehittymiseen vaikuttavaa edunvalvontaa.

Esitämme, että Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan istuin siirretään Helsinkiin. Siirron jälkeen arkkipiispa olisi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa. Istuimen siirron yhteydessä siirretään Helsinkiin ne arkkipiispan tehtävän kannalta välttämättömät asiantuntijatehtävät, jotka arkkipiispa on itse tarpeellisiksi nimennyt. Kirkollishallitus tekee arkkipiispan esityksestä päätöksen näiden tehtävien siirrosta. Koko Suomen arkkipiispan tehtävän lisäksi arkkipiispa johtaa tehtävän siirron jälkeen Helsingin hiippakuntaa ja sen toimintoja sekä edelleen kirkon palvelukeskusta.

Esitämme, että kirkollishallitus tekee vuoden 2017 Kirkolliskokoukselle esityksen arkkipiispan istuimen siirrosta. Esitämme, että siirtopäätös toteutetaan vuoden 2018 alusta tai vuoden alkupuolella, heti kun se on teknisesti mahdollista.

Arkkipiispan istuimen sijaintia koskeva kysymys on ratkaistavissa kirkon omilla päätöksillä. Sitä koskevia säännöksiä ei ole laissa, joten mahdollinen muutos ei edellytä lain muuttamista. Muutos edellyttää Tomos –asiakirjan mukaisia toimia ja kirkkojärjestyksen 11 §:n muuttamista.

Kirkkojärjestyksen 11 §:n 3 momenttia esitetään muutettavaksi seuraavasti:

Helsingin hiippakunnan piispanistuin sijaitsee Helsingin kaupungissa. Piispa on arvoltaan arkkipiispa ja käyttää arvonimeä "Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa".

Kirkkojärjestyksen 11 §:n 2 momenttia esitetään muutettavaksi seuraavasti:

Kuopion hiippakunnan piispainistuin sijaitsee Kuopion kaupungissa ja piispa käyttää arvonimeä "Kuopion metropoliitta".

Samalla esitetään 11 §: 3 ja 2 momentin järjestyksen vaihtamista keskenään.

2. Esitykset linjattavista ja päätettävistä asioista, joilla keskeiset kirkon Tavoite- ja toimintasuunnitelman tavoitteet vuosille 2016 – 2020 voidaan toteuttaa

Kirkolliskokouksen linjauksilla ja niiden mukaisilla kirkollishallituksen ja seurakuntien päätöksillä tavoitellaan kirkon hallintorakenteen keventämistä, merkittävää henkilöpanosten siirtämistä varsinaiseen seurakuntalaisten kirkolliseen palveluun sekä seurakuntien ja kirkon talouden turvaamista.

Kohtien A – E päätöksiä valmisteleviin työryhmiin on tärkeää valita kyseessä olevan asian kannalta parhaat mahdolliset edustajat. Mukaan on saatava edustus kirkon henkilöstöstä ja hallinnosta, mutta on tarpeen mukaan hyödynnettävä myös kirkon ulkopuolista asiantuntijaosaamista.

A) Kirkolliskokouksen työvaliokunnan perustaminen

Esitämme kirkolliskokouksen päätettäväksi pysyvän, puheenjohtajistosta koostuvan työvaliokunnan perustamista. Työvaliokunnan tehtävänä on toimia kirkolliskokoukseen tulevien kirkon strategisten päätösten valmistelua ja toteutusta edistävänä kirkolliskokouksen elimenä, myös kirkolliskokousten välillä. Kirkolliskokouksen työvaliokunnan ja kirkollishallituksen tehtäväjako tulee kirkolliskokouksen kokousten valmistelun osalta sopia.

Työvaliokunnan jäseniksi valitaan kirkolliskokouksen puheenjohtajisto. Puheenjohtajistossa olisivat hiippakuntien piispat ja piispojen määrää vastaava määrä kirkkojärjestyksen 40 §: mukaisesti valittavia varapuheenjohtajia, papiston edustaja ja kaksi maallikkojen edustajaa.

Pysyvän uuden valiokunnan perustaminen edellyttää lisäysmuutosta kirkkojärjestykseen.

B) Hiippakuntajaon mahdollisten muutosten suunnittelutyö

Piispan istuimia ja hiippakuntia on Ortodoksisessa kirkossa jatkossakin kolme. Esitämme, että arkkipiispan istuimen siirtopäätöksen jälkeen kirkolliskokous perustaa hiippakuntajaon mahdollista muutosta suunnittelemaan työryhmä, jota arkkipiispa johtaa. Ohjauksena työlle on, että hiippakuntien koko olisi sellainen, että se mahdollistaisi parhaalla tavalla kirkon jäsenten alueellisen palvelun ja kirkon jäsenmäärän parhaan mahdollisen kasvun. Tällöin tulee ottaa huomioon maamme kasvukeskusten väestöennusteet ja kirkon jäsenten nykyinen maantieteellinen sijoittuminen. Kirkolliskokous asettaa työryhmän työlle aikataulun ja muut tavoitteet.

C) Seurakuntakoon kasvattaminen

Kirkolliskokouksen tehtävänä on ortodoksisesta kirkosta annetun lain 20 §:n 1 momentin 13 kohdan nojalla valvoa yleisesti kirkon toimintaa, hallintoa ja taloutta. Kirkon palvelutoiminnan turvaaminen edellyttää tiedossa olevassa taloustilanteessa toimia hallintorakenteissa.

Esitämme kirkolliskokouksen päätettäväksi, että seurakuntajakoa muutetaan vuoden 2020 loppuun mennessä niin, että yksittäisessä seurakunnassa on vähintään 5000 jäsentä.

Varsinaisesta seurakuntajaosta päättää OrtL:n 7 §:n nojalla hiippakunnan piispan esityksestä kirkollishallitus. Kirkon linjauksen mukaisesti piispojen tulee edistää seurakuntien esityksien tekoa ja tehdä tarvittaessa itse seurakuntien yhdistämisesityksiä kirkollishallitukselle. Päätökset seurakuntakoon kasvattamisesta tavoitteen mukaiseksi tulee tehdä kirkollishallituksessa vuoden 2020 loppuun mennessä ja toteuttaa kokonaan 2022 loppuun mennessä.

Kirkon yhteisen linjauksen toteutuspäätöksissä seurakuntien tulee huomioida seurakuntalaisten alueelliset palvelutarpeet. Nämä huomioidaan parhaiten sijoittamalla pappien ja muiden seurakuntatehtäviä tekevien tehtävät niin että seurakunnan jäsenten alueelliset palvelut turvataan. Seurakunttien palveluissa tulee kuitenkin huomioida myös se, että mm. jumalanpalvelukset voidaan tuottaa laadukkaasti vain riittävän suurina seurakuntalaisten ja palvelua suorittavien seurakunnan palvelijoiden tilaisuuksina.

D) Asiantuntijapalveluiden keskittäminen

Esitämme, että Ortodoksisen kirkon ja sen kaikkien seurakuntien ja hiippakuntien asiantuntijatehtävät ja -palvelut keskitetään palvelukeskuksen alaisuuteen ja ne toteutetaan yhteisellä toimintatavalla ja yhteisillä järjestelmillä. Kirkolliskokous tekee päätökset Kirkkojärjestyksen muuttamisesta näiltä osin velvoittavaksi.

Samalla kun päätetään uuden seurakuntajaon edellyttämistä kirkkojärjestyksen 12 §:n muutoksista, kirkkojärjestykseen otetaan säännös siitä, että kirkollishallituksen alaisuudessa toimiva palvelukeskus hoitaa kaikkien seurakuntien ja hiippakuntien yhteiset asiantuntijatehtävät. Kirkkojärjestykseen tulee tehdä tarkempi kirjaus yleisestä palvelusopimuksesta, joka tehdään kaikkien seurakuntien kanssa.

Vastuu palvelujen tuottamisesta on Kirkollishallituksella. Tällaisia asiantuntijapalveluja ovat

  • 1. Talouspalvelut
  • 2. Henkilöstö-, sihteeri- ja assistenttipalvelut
  • 3. Lakipalvelut
  • 4. Kiinteistö- ja haudanhoitopalvelut
  • 5. Keskusrekisteripalvelut
  • 6. Tietohallinto- ja viestintäpalvelut
  • 7. Vapaaehtoistyön palvelut

Kirkolliskokous velvoittaa kirkollishallituksen tuottamaan keskeisesti johdetut asiantuntijapalvelut niin, että seurakunnissa vapautetaan pappien ja kaikkien muiden seurakuntatyötä tekevien resursseja kirkon jäsenten palvelutyöhön ja asiantuntijatyön keskittämisestä ja tehostamisesta saadaan annettavan tavoitteen mukaisesti taloudellista säästöä. Palvelukeskuksen johtajan esimiehenä toimii arkkipiispa. Palvelukeskuksen johto voi toimia edelleen Kuopiossa.

Kirkollishallituksen on valmisteltava ja tuotava esitykset tästä asiasta kirkolliskokouksen päätettäväksi 2018 loppuun mennessä.

E) Kirkon ja seurakuntien kiinteistökannan yhteiset ratkaisut

Esitämme, että kirkolliskokous velvoittaa kirkkohallituksen tekemään Ortodoksista kirkkoa koskevan yhteiseen suunnitelman niistä (nyt n. 270) rakennuksista, joita tullaan jatkossa ylläpitämään kirkon rahoituksella seurakuntalaisten palvelussa. Kiinteistöjen määrän tulee olla nykyistä määrää merkittävästi pienempi. Käyttöön jääville kiinteistöille tehdään tarvittavat pitkän aikavälin hoito- ja korjaussuunnitelmat, joihin sisältyvät niitä koskevat rahoitussuunnitelmat. Kiinteistöjen hoitoa ja ylläpitoa varten kaikissa seurakunnissa otetaan käyttöön yhteinen kiinteistönhoitojärjestelmä. Suunnitelman tulee sisältää myös radikaali esitys toimista, joilla kiinteistövastuut muiden kiinteistöjen osalta poistuvat kirkolta ja seurakunnilta.

Tätä suunnitelmatyötä varten kirkollishallitus perustaa työryhmän, johon otetaan jäseniä kiinteistöammattilaisten lisäksi myös papistosta ja kirkon hallinnosta. Työryhmä tekee esityksen asiasta kirkollishallitukselle vuoden 2018 aikana. Esitys tulee kirkolliskokoukselle osana talouteen liittyviä päätöksiä. Kirkon keskusrahastosta ei ohjata varoja muihin kiinteistökohteisiin kuin niihin, joista on tehty ylläpitopäätös ja hyväksyttävät hoito- ja korjaussuunnitelmat.

Helsingissä 4.9.2017

Erkki Böös, ohjausryhmän puheenjohtaja

Andreas Larikka, ohjausryhmän jäsen

Timo Mäkirinta, ohjausryhmän jäsen

Hannu Mikkola, selvitysmies