Diakonia- ja lähetystyön kartoitus on valmistunut

Ajankohtaista | 22.04.2016

Esille nousi sekä yhteisiä huolenaiheita että konkreettisia kehittämisideoita.

Filantropia ry teki alkuvuodesta 2016 kirkon palvelukeskuksen pyynnöstä kartoituksen seurakuntien diakonia- ja lähetystyön keskeisistä tarpeista ja paikallisista diakoniatyötä tukevista verkostoista. Kartoitus oli jatkumoa kirkolliskokouksen marraskuussa 2015 hyväksymälle kirkon diakonia- ja lähetystyön kehittämissuunnitelmalle.Kartoitukseen osallistuneet seurakunnat suhtautuvat diakoniatyöhön positiivisesti ja se nähtiin keskeisenä osana seurakunnan perustyötä. Lähetystyötä taas monen on hankalampi määritellä. Suurimpana diakoniatyön haasteena pidetään iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä. Tulevaisuudelta taas toivotaan lisää yhteistyötä seurakuntien kesken ja selkeitä yhteisiä pelisääntöjä sekä kirkon parempaa sitoutumista diakoniatyöhön.
Kartoitukseen vastasi yhteensä 17 seurakuntaa, eli 77 prosenttia kaikista Suomen ortodoksisista seurakunnista. Tavoitteena oli saada käsitys seurakuntien diakonia- ja lähetystyön nykytilanteesta, työn haasteista ja tulevaisuuden näkymistä. Samalla haluttiin myös kerätä konkreettisia ideoita ja toiveita diakonia- ja lähetystyön kehittämiseksi.
Diakoniatyön resurssit vaihtelevat seurakunnittain, mutta jokaisessa seurakunnassa on käytössä monia diakoniatyönmuotoja, ja useita vapaaehtoisia niitä toteuttamassa. Vapaaehtoisten ikähaitari on 20–80 vuotta, ja keski-ikä yli 60 vuotta. Vaikka vapaaehtoisia löytyy kaikista seurakunnista, tarvitaan heitä jatkuvasti lisää.
Vapaaehtoisten tekemää työtä arvostetaan. Erityisesti heidän sosiaalialan osaamistaan pidetään korvaamattomana, sillä sitä on harvoin seurakunnan työntekijöillä. Vapaaehtoisten jaksamisesta kannetaan seurakunnissa huolta ja toimintaa halutaan kehittää. Useassa seurakunnassa onkin aloitettu erilaisia vapaaehtoistyön kehittämishankkeita. 
Seurakunnissa pidetään tärkeänä, että vapaaehtoisia johtaa työhön nimetty työntekijä. Toisaalta haastateltavat toivoivat myös, että vapaaehtoisilla olisi tilaa toimia, eikä työntekijäjohtoisuus olisi liian suurta. Työntekijöiden katsottiin myös tarvitsevan koulutusta vapaaehtoistyön johtamiseen.
Vapaaehtoistyön haasteena seurakunnissa nähdään sitoutumispelko. Siksi seurakunnissa koetaan tarpeelliseksi tarjota ihmisille mahdollisuus erilaisiin, myös kertaluonteisiin vapaaehtoistehtäviin, jotta mahdollisimman eri-ikäisiä vapaaehtoisia saataisiin mukaan toimintaan.
Seurakuntien diakoniatyön keskiössä on ihmisten kohtaaminen. Diakoniatyön eri muotoja ovat taloudellisten avustusten lisäksi muun muassa laitosvierailut, ystäväpalvelu, erilaiset teematapahtumat, hengellisen avun antaminen, vertaistukiryhmät sekä yhteistyö vastaanottokeskusten kanssa. Toiminta on suunnattu niin vanhuksille, perheille, nuorille, kehitysvammaisille, turvapaikanhakijoille kuin muillekin apua tarvitseville.
Seurakuntien keskeisiksi yhteistyökumppaneiksi nimettiin Suomen Punainen Risti (SPR), evankelis-luterilaiset kirkot ja erilaiset julkisen sektorin toimijat. Monet seurakunnat kertoivat käyttävänsä aktiivisesti myös Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan (PSHV) julkaisemaa Auttajan polku -lähimmäispalvelun opasta. Enemmän yhteistyötä toivottiin naapuriseurakuntien ja oman hiippakunnan sisällä.
Lähetystyön pohtiminen tuotti seurakunnille enemmän päänvaivaa. Lähetystyöhön luettiin usein keräyksiin osallistuminen. Kolme seurakuntaa kertoi myös tukevansa työntekijöidensä osallistumista lähetystyöhön Filantropian kautta. Paikalliseksi lähetystyöksi miellettiin lähinnä kristittyjen yhteinen todistus ja ekumeeninen toiminta.
Seurakuntien suhtautuminen diakoniatyön kehittämiseen on kahdenlaista. Osassa seurakunnista pelättiin, että diakoniatyön kehittäminen lisäisi byrokratiaa kirkon keskushallinnon puolelta. Toisaalta seurakunnissa toivottiin selkeitä yhteisiä ohjeita, jotka helpottaisivat käytännön työtä ja kannustaisivat yhteistyöhön. 
Pelisääntöjen uskottiin tekevän toiminnasta luotettavampaa, suunnitelmallisempaa ja helpottavan vapaaehtoisten jaksamisesta huolehtimista, vaikka osa epäili, että säännöt karkottaisivat vapaaehtoisia, eivätkä palvelisi erilaisia seurakuntalaisia.
Moni vastaajista on innostunut kehittämään diakoniatyötä ja kokeilemaan uusia työmuotoja. Monet ovat myös valmiita jakamaan omaa käytännön kokemustaan ja hyväksi havaittuja malleja muille seurakunnille. Osaamista toivottiinkin jaettavan avoimesti, jotta seurakunnat voisivat oppia toistensa kokemuksista.
Kirkon johdolta ja keskushallinnolta odotettiin lisää sitoutumista ja johtajuutta diakonia- ja lähetystyössä. Kirkon toivottiin pitävän asiaa enemmän esillä ja kannustavan ihmisiä kirkon kaikilla tasoilla sitoutumaan toimintaan.
Keskeinen haaste diakoniatyölle on ikääntyvien ihmisten yksinäisyys. Esille nousivat myös ”laitoksiin kadonneet” seurakuntalaiset, joiden osoitetiedot eivät päivity seurakuntien rekistereihin ja jotka sen takia jäävät helposti diakoniapalveluiden ulkopuolelle. Monissa seurakunnissa haasteiksi nimettiin myös työttömyys ja syrjäytyminen sekä avuntarvitsijoiden tarpeiden asettaminen vastakkain.
Myös diakonia-avustusten jakamiskäytäntöihin kaivataan yhteisiä suuntaviivoja. Samoin lisätieto erilaisista julkisista palveluista on tervetullutta, jotta asiakkaita osattaisiin neuvoa oikeiden sosiaalipalveluiden ääreen.
Kartoituksen pohjalta nousi esiin konkreettisia kehittämisideoita, kuten Joensuun ja Taipaleen seurakuntien Teehyvää.fi –sivuston laajentaminen palvelemaan kaikkia seurakuntia. Sivuston kautta seurakuntien olisi mahdollista löytää vapaaehtoisia ja jakaa hyväksi todettuja käytäntöjä.
Laitoksiin kadonneiden tavoittamiseksi toivottiin ortodokseille jaettavaa ortodoksikorttia tai hengellistä testamenttia, jonka kirkon palveluita kaipaava voisi täyttää etukäteen ja tallettaa pahan päivän varalle.
Teksti: Laura Karlin
22.4.2016