Seminaarin peruskorjaushanke on käynnistynyt

Ajankohtaista | 15.04.2016

Tavoitteena on, että syyslukukausi päästään aloittamaan uusituissa tiloissa.

Joensuussa sijaitsevan Ortodoksisen seminaarin peruskorjaushanke on käynnistynyt. Työmaan virallinen aloituskokous järjestettiin perjantaina 15. huhtikuuta, mutta vanhoja tiloja on purettu jo parisen viikkoa.Hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Niistä ensimmäisessä (4.4.–1.9.) aloitetaan yhteisten tilojen (ilmanvaihtokonehuone, keittiö, sali, toimistotilat ja yläkerran asunto) korjaustyöt. Toisessa vaiheessa (1.6.–24.10.) remontoidaan rakennuksen majoitusosa. Peruskorjauksessa uusitaan myös kaikki kalusteet: kiinteät kaapit, keittiön kalusteet, huonekalut ja niin edelleen.
Myös pihahankkeen suunnittelu etenee ja investointihankkeen rakennustyöt piha-alueen osalta aloitetaan 1.9.2016.
Seminaarilaisten elämään remontti on vaikuttanut jo viikkojen ajan. Yhteiset tilat – esimerkiksi ruokasali ja kirjasto – tyhjennettiin kalusteista jo kirkkaalla viikolla. Samalla jäivät remonttitauolle myös yhteiset ruokailut.
– Liturgioiden yhteydessä olen kuitenkin järjestänyt kirkkokahvit kirkon puolelle, ettei ihan liian ankeaa olisi, kertoo seminaarin emäntä Irma Aikonen.
Seminaarin toimisto ja opetustoiminta on siirretty loppukevääksi naapurissa sijaitsevan ortodoksisen kulttuurikeskuksen tiloihin. 
– Jumalanpalvelukset jatkuvat seminaarin kirkossa tavalliseen tapaan pääsiäisen päättäjäisjuhlaan 4.5. saakka. Seminaarin asukkaat voivat kuitenkin asua remontin keskellä vielä toukokuun loppuun, kertoo seminaarin johtaja, isä Mikko Sidoroff. 
Tavoitteena on, että seminaarin yhteiset tilat saadaan käyttöön jo syyslukukauden alkaessa 8. syyskuuta. Mikäli remontti etenee suunnitelmien mukaan, uusittuihin asuintiloihin pääsee muuttamaan loka-marraskuussa.
Peruskorjaushankkeen lopputuloksena seminaarin tiloja voidaan hyödyntää entistä monipuolisemmin. Tavoitteena onkin saada tiloille myös ulkopuolisia käyttäjiä.
– Ruokasaliin asennettava av-tekniikka helpottaa tilan käyttämistä opetukseen ja muihin yleisötilaisuuksiin. Tarkoituksena on, että tilaa voisi jatkossa varata viikonloppuisin myös yksityistilaisuuksiin. Salissa on mukavasti tilaa pienelle hää- tai syntymäpäiväjuhlaseurueelle, kertoo isä Mikko Sidoroff.
Yksi kipeimmin uudistusta kaivannut tila on seminaarin keittiö. Vanhat laitteet olivat palvelleet jo 25 vuotta.
– Päivittäisessä käytössä ne alkoivat olla jo aikansa eläneitä, mutta aivan käyttökunnossa toki. Kaikki saatiin vielä myytyä eteenpäin: esimerkiksi Joensuun seurakunta ja Puroniemen ystävät tekivät täältä hankintoja, kertoo emäntä Irma Aikonen.
Remontin myötä keittiöön tulee lisää neliöitä ja kylmätilaa, josta on ollut huutava pula. Salin puolelle asennetaan asianmukainen tarjoilutiski lämpö- ja kylmäaltaineen.
– Työtasoja tulee lisää ja keittiön sydämeksi saadaan viimein induktioliesi. Toivottavasti uudesta keittiöstä löytyy myös omilla jaloilla seisova kippipannu ja kippikattila, listaa emäntä.
Peruskorjaushankkeen budjetti on 2,2 miljoonaa euroa. Sen urakoitsijoiksi on valittu Rakennustoimisto K. Tervo Oy (rakennusurakka), Caverion Suomi Oy (LVI-urakka) ja Karelian Sähkö Oy (sähköurakka).
Aamupalvelukset arkisin seminaarin kirkossa 4.5. saakka kello 7.20 (keskiviikkoisin liturgia), ehtoopalvelukset maanantaista torstaihin kello 17.
Kevätlukukauden päättäjäiset (aamupalvelus ja liturgia) keskiviikkona 4.5. kello 8 alkaen. 
Teksti: Maria Hattunen
Kuvat: Mikko Sidoroff
15.4.2016