Leirinohjaajahaku käynnissä

Ajankohtaista | 04.03.2016

Tulevan kesän leireille ilmoittautuminen on myös osallistujien osalta jo täydessä vauhdissa.

Tulevan kesän lastenleirejä, perheleirejä ja kristinoppileirejä suunnitellaan järjestöissä, yhdistyksissä ja seurakunnissa jo täyttä vauhtia. Leirinohjaajien koulutuksesta vastaa tuttuun tapaan Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry, joka myös palkkaa ohjaajat omille leireilleen. Muut toimijat huolehtivat ohjaajien palkkaamisesta itsenäisesti. ONL antaa kuitenkin mielellään rekrytointiapua: potentiaalisten ohjaajien yhteystietoja välitetään hakijoiden suostumuksella myös seurakunnille ja muille toimijoille.
ONL järjestää tulevana kesänä kaksi omaa leiriä. Lasten ja varhaisnuorten leiri järjestetään Puroniemessä 7.–10. kesäkuuta. ja Valamon kristinoppileiri 12.–19. kesäkuuta. Näille leireille etsitään nyt alaikäisiä ja täysi-ikäisiä ohjaajia, yhteensä noin 25:tä henkilöä. Lisäksi Puroniemen Ystävät ry hakee ONL ry:n kautta neljää ohjaajaa Puroniemessä 4.-8. heinäkuuta järjestettävälle perheleirille. 
Ohjaajat saavat kultakin leiripäivältä palkkaa kokemuksen ja tehtävien mukaan, sekä ilmaisen majoituksen ja ruokailut. Matkakulut asuinpaikan ja leiripaikan välillä korvataan edullisimman mahdollisen kulkuneuvon mukaan. Valinnassa on eduksi, jos on suorittanut leirinohjaajien peruskurssin. Ohjaajiksi valittujen toivotaan osallistuvan leirinohjaajien jatkokurssille ja suunnittelupäiville Puroniemessä 13.-15.5.
Tarkat hakuohjeet löytyvät osoitteesta http://onl.fi/ajankohtaista. Hakuaika päättyy keskiviikkona 15.3. ja valinnoista ilmoitetaan viimeistään huhtikuun aikana.
Edellä mainittu leirinohjaajien jatkokurssi on tarkoitettu erityisesti ohjaajiksi valituille ja sen pääpaino on käytännön leirielämään liittyvissä asioissa. Sille voivat kuitenkin hakea nekin, jotka eivät tulleet tänä vuonna valituiksi. Kurssin ilmoittautumisohjeet löytyvät ONL:n sivuilta ja ilmoittautumisaika päättyy 2. toukokuuta.
Myös ilmoittautuminen edellä mainitulle ONL ry:n lasten ja varhaisnuorten leirille on käynnissä. Puroniemessä 7.–10.6. järjestettävän leirin teemana on auttaminen. Tiedossa onkin ystävällisyyden, hyvien tekojen ja heikompien puolustamisen pohdintaa sekä erilaisia pelejä ja leikkejä reilussa kaveruushengessä. Leirinjohtajana toimii Maria Kauppila. Leiri järjestetään osittain erikseen kahdelle eri ikäryhmälle, noin 6-10 -vuotiaille lapsille ja 10-14 -vuotiaille varhaisnuorille. Osallistumismaksu on ensimmäisestä lapsesta 60 euroa ja seuraavista perheen lapsista 50 euroa per lapsi. Maksu sisältää majoituksen, ruuan ja ohjelman. Omasta kotiseurakunnasta voi tiedustella, osallistuuko se leirimaksuun. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löytyvät ONL:n sivuilta.
Puroniemen perheleirille (4.-8. heinäkuuta) voi niin ikään ilmoittautua jo nyt. Ohjelmassa on aikuisille luentoja ja keskustelua, rukoushetkiä leirin kirkossa sekä lapsille leikkejä ja toimintaa lastenohjaajien ohjauksessa. Iltaisin saunotaan, uidaan ja nautitaan leirinuotion loimusta. Leirimaksu on aikuisilta 150 euroa, 3–14 -vuotiailta lapsilta 50 euroa. Alle 3-vuotiaat leireilevät ilmaiseksi. Yhdeltä perheeltä veloitetaan maksimissaan 300 euroa. Tukea leirimaksuun voi kysyä omalta seurakunnalta. Leirille voi tulla myös lyhyemmäksi ajaksi. Päivän hinta on 30/15 euroa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: puroniemen.tuki@gmail.com tai helena.t.hanninen@gmail.com, puh. 050 343 7782.
ONL ry:n jokavuotinen hitti, Valamon kristinoppileiri, järjestetään tulevana kesänä 12.–19. kesäkuuta. Leirinjohtajana toimii Antti Kokkonen, ja mukana on täkäläisten ohjaajien lisäksi myös kaksi leirinohjaajatalkoolaista Armeniasta asti, yhteistyössä Armenian Lasten ja Nuorten Tuki ry:n kanssa. Leiri on tällä hetkellä täynnä, mutta peruutuspaikkoja kannattaa tiedustella ONL:n toimistolta.
Seurakuntien leiritarjonta löytyy seurakuntalehdistä ja seurakuntien nettisivuilta.
4.3.2016