Pastori Andrei Sõtšov papiksi Kokkolaan

Ajankohtaista | 29.02.2016

Määräaikaiseen toimeen astuvan isä Andrein työpanos jaetaan Vaasan ja Oulun seurakuntien kesken.

Vaasan ortodoksisen seurakunnan seurakunnanvaltuusto on valinnut perjantaina 25.2. pidetyssä kokouksessaan yksimielisesti pastori Andrei Sõtšovin seurakunnassa avoinna olleeseen määräaikaiseen papin toimeen.Toimen sijoituspaikka on Kokkola. Pastori Andrei Sõtšovin työpanos jaetaan Vaasan ja Oulun seurakuntien kesken, mutta työnjohdollisesti hän kuuluu Vaasan seurakunnan alaisuuteen.
Virolaissyntyinen pastori Andrei Sõtšov on valmistunut teologian tohtoriksi Tarton yliopistosta vuonna 2008. Väitöskirjansa hän teki aiheesta Viron ortodoksinen hiippakunta neuvostoliittolaisen uskontopolitiikan vaikutuksen alaisena 1954-1964.
Vuonna 2006 diakoniksi ja vuonna 2009 papiksi vihitty pastori Andrei Sõtšov on palvellut aiemmin Viron puolustusvoimien sotilaspappina (2002–2012) ja pappina Pärnun ja Paldiskin seurakunnissa. Vuosina 2012–2015 hän toimi Helsingin ortodoksisen seurakunnan monikulttuurisen ja venäjänkielisen työn pappina. Vuosina 2013–2015 hän on toiminut lisäksi Helsingin hiippakunnan vankilapappina.
Isä Andrei puhuu äidinkielenään viroa ja venäjää sekä osaa hyvin myös suomea. Tämän lisäksi hän puhuu hyvin englantia ja ranskaa. Uudessa toimessaan isä Andrei aloittaa maaliskuun 2016 aikana.
29.2.2016