Tampere saa puheliaan paimenen

Ajankohtaista | 04.11.2014

Pastori Aleksej Sjöberg aloittaa kirkkoherran sijaisena 1.1.2015 ja kirkkoherrana helmikuun alussa.

Tampereen ortodoksinen seurakunta toivottaa vuoden alussa tervetulleeksi uuden paimenen. Syksyn kirkkoherranvaalissa selvän äänienemmistön saanut pastori Aleksej Sjöberg, 43, toimii tammikuun vuosilomalla olevan kirkkoherra Markku Toivasen sijaisena ja helmikuun ensimmäisestä päivästä lähtien Tampereen kirkkoherrana.
Helsingissä syntynyt, mutta lapsuutensa ja nuoruutensa Pietarsaaressa viettänyt isä Aleksej työskenteli yli kymmenen vuotta Helsingissä venäjänkielisen työn pappina. Helsingistä hän siirtyi vuonna 2010 takaisin lapsuuden maisemiin, Pohjanmaan matkapapiksi.
– Matkapapistojärjestelmän asteittainen purkaminen teki tulevaisuudesta liian epävarmaa: työtä oli tiedossa enintään kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Kolmilapsisen perheen isälle se on lyhyt aika, joten nyt oli hyvä hetki hakeutua uusiin tehtäviin.
Millaisen kirkkoherran tamperelaiset sitten ovat valinneet? Hassun, vastaa isä Aleksej itse, mutta vakavoituu sitten ja jatkaa:
– On tietysti monia ominaisuuksia, joita toivoisin omaavani, mutta ehkä ne kertovat paremmin siitä mihin pyrin, eivät siitä millainen olen. Puheliaaksi uskallan kuitenkin tunnustautua. Ihmisten kohtaaminen eri tilanteissa on minusta yksi papin keskeisimmistä ja palkitsevimmista tehtävistä seurakunnassa. Toivon, että voin jatkossakin jäädä mahdollisimman usein esimerkiksi kastejuhliin tai muistotilaisuuksiin.
Paitsi puhelias, isä Aleksej on myös kielitaitoinen. Äidinkielensä ruotsin ja suomen lisäksi hän puhuu erinomaista venäjää ja hyvää englantia.
– Minusta on etu, jos kirkkoherra kykenee itse keskustelemaan mahdollisimman monien seurakuntalaisten kanssa näiden omalla tai ainakin yhteisellä kielellä. Se auttaa meitä osaltaan pitämään kiinni tästä maailmalla aika harvinaisesta ja hienosta ilmiöstä, että seurakuntaan kuuluu monien eri kieli- ja kulttuuriryhmien edustajia.

Kirkossa näkyvät kulttuurierot eivät kuitenkaan poistu sillä, että eri kieliryhmille tarjotaan palvelua heidän omalla kielellään. Venäjänkielisestä työstä pitkän kokemuksen omaavan isä Aleksejn kanta on, että niiden ei tarvitsekaan poistua.
– Maahanmuuttajat on hyväksyttävä kirkossa sellaisenaan. Kulttuuriset erot ovat niin pieniä, että on täysin tarpeetonta vaatia maahanmuuttajia hylkäämään omat tapansa ja tottumuksensa. Meidän on ymmärrettävä, että he ovat tasa-arvoisia kirkon jäseniä omana itsenään. Vasta silloin heillä on mahdollisuus todella kukoistaa seurakunnissa esimerkiksi luottamushenkilöinä ja vapaaehtoistyöntekijöinä.
Asennemuutosta tarvitaan myös siinä, millaiseksi seurakunnan ja sen jäsenten suhde mielletään.
– Seurakunnissa törmää aina silloin tällöin sellaiseen ajatteluun, että seurakunta on työntekijöiden voimin palveluja tuottava instituutio ja seurakuntalaiset puolestaan sen maksavia asiakkaita. Mielestäni seurakunnan muodostavat kuitenkin yhdessä sen jäsenet, joista osa toimii palkatuissa ja osa vapaaehtoistehtävissä. Siksi seurakunnan elinvoimaisuuden takeeksi ei riitä se, että edellä mainitut suoriutuvat tehtävistään hyvin. Kehittyäkseen ja vahvistuakseen seurakunta kaipaa ennen kaikkea aktiivisia ja osallistuvia seurakuntalaisia, jotka haluavat tavalla tai toisella tulla mukaan seurakunnan rakentamiseen.  
Isä Aleksej iloitsee siitä, että Tampereen seurakunnassa on kaksi vahvaa ja kasvavaa pyhäkkökeskeistä yhteisöä: yksi Tampereella ja toinen Porissa.
– Jäsentilastot kertovat, että seurakuntaan kuuluu kaikkiaan yli 3100 jäsentä. Suuri osa heistä ei kuitenkaan osallistu jumalanpalveluksiin kummassakaan paikassa. Miten minä pappina kykenen tavoittamaan heidät? En todennäköisesti juuri mitenkään. Entä kuinka monet heistä kyettäisiin tavoittamaan, jos esimerkiksi Kolhoon ja Valkeakoskelle syntyisi pikkuhiljaa Porin esimerkin mukainen aktiivisista maallikoista koostuva paikallisyhteisö, joka nostaisi ortodoksisen kirkon profiilia kyseisellä paikkakunnalla? Uskon, että aika monet. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten ratkaiseva rooli seurakunnan vapaaehtoistyösektorilla voi olla.
Seurakuntalaiset voivat siis odottaa tapaavansa puheliaan ja yhteisöllisyyden merkitystä korostavan kirkkoherran. Heillä on lupa odottaa myös hengellistä opetusta, sillä isä Aleksej katsoo opetustyön kuuluvan keskeisesti seurakunnan elämään.
– Sekä katekumeeni- että seurakuntaopetuksella on seurakunnassa oma paikkansa. Tämän perusasioita esittelevän tai niitä kertaavan opetuksen lisäksi toivoisin, että seurakunnassa järjestettäisiin myös muuta kirkon ajatteluun perehdyttävää ja hengellistä kilvoitusta tukevaa opetusta. Uskon, että tällaisen opetuksen kehittämiseen on tarvetta ja tilausta lähes joka seurakunnassa.
 
Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Tiina Makkonen
4.11.2014