Yhteistyö tuottaa tulosta Pohjois-Moldovassa

Ajankohtaista | 31.10.2014

Filantropia jakoi Iisalmen seurakuntalaisten neulomia peittoja turvakodin asiakkaille.  

Kymmenen äitiä lapsineen asuttaa Ariadna-turvakotia 20 000 asukkaan Drochiassa, Pohjois-Moldovassa. He ovat tulleet turvakotiin sairaalan tai poliisin ohjaamina. Valtaosa äideistä on maaseudulta ja he ovat perheväkivallan uhreja. Ariadna on ollut toiminnassa yhdeksän vuotta ja tänä vuonna 30 äitiä lapsineen on saanut määräaikaisen turvapaikan.
Naiset asuvat turvakodissa kolme kuukautta ja sinä aikana heille opetetaan päivittäiseen taloudenhoitoon liittyviä asioita, kuten rahankäytön suunnittelua, ruokaostosten tekoa, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Kylistä tulevat äidit näkevät keskuksessa ensimmäistä kertaa elämässään esimerkiksi pyykinpesukoneen.
Ruokatarvikkeiden hankintaan äidit saavat kuukausirahan, joka riippuu lasten lukumäärästä. Ruokarahalla saa ostaa vain elintarvikkeita päivittäisten aterioiden valmistukseen. Kolmen kuukauden jälkeen äidit lapsineen muuttavat pois keskuksesta, mutta naisten arkea tuetaan vielä toiset kolme kuukautta, että he pääsevät elämässä alkuun.

Turvakodissa on kymmenen kokopäiväistä työntekijää, jotka työskentelevät kolmessa vuorossa. Henkilökuntaan kuuluu psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja päivittäisrutiineja opettava henkilökunta.
Turvakotia ylläpitää Artemida-kansalaisjärjestö, joka saa rahoituksen keskuksen toimintaan Drochiasta ja Suomen Caritaksen kautta ulkoministeriön kehitysyhteistyötukena. Filantropian edustajina Hannele Järvinen ja Hannu Seitsonen tutustuivat naisten turvakotiin Drochiassa lokakuussa.
Drochia sijaitsee Sorocan ja Edinetin maakuntien välissä. Filantropialla on käynnissä naisten työllistymishanke Sorocassa ja suunnitteilla nuorisotyöhön keskittyvää toimintaa Edinetissä yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa. Suomen Caritaksen kanssa tutustutaan yhteistyön mahdollisuuksiin Drochian alueella.
Iisalmen seurakuntalaiset neuloivat 30 lastenpeittoa, jotka Filantropian vapaaehtoiset jakoivat Drochiassa Ariadna-turvakodin äitien lapsille, Orheissa ortodoksisen kirkon lapsi- ja vanhustyöhön ja Sorocassa ortodoksisen kirkon lapsityöhön ja Filantropian yhteistyökumppanin Soartan lapsi- ja vanhustyöhön.
Lisätietoja: Filantropia
Kuvat: Filantropia
31.10.2014