Jumalanäidin suojeluksen juhla eli Pokrova

Kirkkovuosi | 30.09.2014

Lokakuun 1. päivän vietettävä juhla muistuttaa esirukouksesta kristityn turvana. 

”Ylistämme Sinua, kaikkein pyhin Neitsyt, ja kunnioitamme Sinun jaloa suojelustasi, sillä pyhä Andreas näki sinut ilmassa rukoilevana puolestamme Kristusta.”
Ortodoksinen kirkko viettää Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa eli Pokrovaa vuosittain lokakuun 1. päivänä.
Juhlan vierasperäinen nimi tulee peitettä, suojaa tai huntua tarkoittavasta venäjänkielen sanasta. Yllä mainittu sanakäänteiltään runomuotoinen juhlan ylistysveisu ilmaisee tiivistetysti sekä Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlan historiallisen perustan että sen teologisen sisällön.
Saraseeniarmeija hyökkäsi Konstantinopolia vastaan vuonna 903. Kaupungin asukkaat kokoontuivat Blahernan kirkkoon, jossa säilytettiin yhtä merkittävimmistä bysanttilaisista pyhäinjäännöksistä, Jumalansynnyttäjän huntua. Rukoilijoiden joukossa oli Kristuksen tähden houkka Andreas ja hänen oppilaansa Epifanios.
Rukoiltuaan Andreas ja Epifanios näkivät ilmestyksessä Jumalansynnyttäjän saapuvan kirkkoon yhdessä profeettojen, apostolien ja enkeleiden kanssa. Neitsyt Maria meni pyhäinjäännöksenä säilytettävän huntunsa luo ja levitti sen kirkkokansan ylle. Näin kaupunki säästyi uhkaavalta tuholta.
 
Jumalansynnyttäjän hunnun merkitys
 
Juhlassa muistellaan kauan aikaa sitten tapahtunutta ihmettä, mutta sen sisältö ei liity pelkästään historiallisen tapahtuman kiitolliseen muistamiseen. Ortodoksiseen uskon asenteeseen kuuluu vahva luottamus pyhien esirukouksiin ja Jumalan tahdon toteutumiseen heidän rukoustensa kannattelemana. Tämä tulee korostetusti esille myös Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlan teksteissä.
Juhlan veisuissa mainittu huntu, joka siirtyi kuvateemana myös ikonitaiteeseen, on suojeluksen ja varjeluksen merkki. Profeetta Jesajan tekstin mukaan Jumala pukee Herran palvelijoiden ylle ”pelastuksen vaatteet” ja kietoo heidät ”vanhurskauden viittaan” (Jes. 61:10). Jumalan palvelijattarena myös Jumalanäiti suojelee hunnullaan Herran omia.
Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla on luonteeltaan Kristus-keskeinen. Evankeliumitekstin kertomuksen mukaisesti Vapahtaja kuuntelee pyhimmän Äitinsä lausumia anomuksia ihmisten edestä ja ilmaisee näin kirkkautensa. Neitsyt Marian esirukoukset johtavat kiittämään Herraa. (Joh. 2:1–11)
Pokrovan juhlaan liittyvä rukousvastaus saatiin kirkossa, jossa säilytettiin pyhäinjäännöksenä Jumalanäidin huntua. Samankaltaiset vaatekappaleiden kautta tapahtuneet ihmeet ovat tuttuja myös Raamatusta. Niinpä esimerkiksi profeetta Elisa jakoi joen lyömällä vettä viitallaan (2. Kun. 2:8). Apostoli Paavalin vaatekappaleiden kautta taas tapahtui lukuisia ihmeitä (Apt. 19:12 ). Juhla painottaakin suojeluksen teeman lisäksi myös pyhäinjäännösten merkitystä Jumalan armovoiman välikappaleina.
 
Jumalansynnyttäjä suojelijana ja auttajana
 
Ortodoksisen kirkon perinteessä Jumalansynnyttäjän huntu ja esirukoukset eivät ole pelkästään kiitollisen ihmettelyn kohde. Juhlan painokkain sanoma on siinä, että kristityt voivat odottaa apua Jumalalta ja kääntyä pyhien esirukousten puoleen. Jumalansynnyttäjän suojelus, esirukous, on kristittyjen turva elämän myrskyissä – ja siksi luonnollinen osa kristillistä ja ortodoksista uskoa.
Juhlan sanoma on erityisen kirkollinen, sillä juuri kirkossa uskovat kohtaavat kolmiyhteisen Jumalan, Jumalanäidin, pyhien ja enkelien lukuisan joukon. Kristityt anovat yhdessä toisten kanssa suojelusta ja apua. Juhlan aamupalveluksen kontakkiveisun mukaan uskovan kansan, Kristuksen kirkon, Äitinä ja  kanssakulkijana on Jumalansynnyttäjä:
”Neitsyt seisoo nyt kirkossa ja yhdessä pyhien kanssa näkymättömästi rukoilee meidän puolestamme Jumalaa. Enkelit ja esipaimenet kumartavat ja apostolit profeettain kanssa riemuitsevat, sillä Jumalansynnyttäjä rukoilee meidän puolestamme iankaikkista Jumalaa.”

Teksti: Diakoni Marko Mäkinen
Kuva: Ari Sirviö ja Suomen ortodoksinen kirkko