Pyhän Johannes Kastajan syntymäjuhla - juhannus

Kirkkovuosi | 19.06.2014

Herran edelläkävijän Johanneksen syntymäjuhlaa vietetään 24.6. Isä Jarmo Hakkarainen kirjoittaa pyhän Johanneksen merkityksestä askeesin opettajana.

Ortodoksinen kirkko viettää kesäkuun 24. päivänä Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen syntymäjuhlaa. Pyhä Johannes Kastaja julisti Jumalan Sanaa ja Totuutta profeetta Eliaan hengessä ja voimassa (Luuk. 1:17). Vanha Kirkko koki Johannes Kastajan myös Kristuksen toisen tulemisen pyhän salaisuuden edelläkävijäksi.Suomessa Johannes Kastajan syntymälle pyhitetyissä kirkoissa vietetään praasniekkaa. Praasniekkaa vietetään Kemissä, Nilsiässä, Parikkalassa, Polvijärvellä, Honkavaarassa, Rasimäellä ja Vesannolla. Myös Valamon hautausmaan pieni tsasouna on pyhitetty Johannes Kastajan syntymän muistolle.
Pyhällä Johanneksella on erityisasema Kirkon jumalanpalveluselämässä. Jokainen tiistaipäivä on pyhitetty hänen muistolleen. Samoin Kirkko muistelee pyhää Johannesta Kristuksen kasteen juhlan jälkeisenä päivänä eli 7. tammikuuta, hänen kuolinpäivänään 29. elokuuta ja hänen sikiämisensä muistopäivänä 23. syyskuuta.
 
Pyhän Johannes Kastajan syntymä (Luuk. 1:57) on ensimmäinen ilosanoma, joka valmistaa ihmiskuntaa Kristuksen ihmiseksi syntymisen vastaan ottamiseen. Jumala on katsonut ihmisrakkaudessaan kansansa puoleen ja valmistanut sille pelastuksen Kristuksessa (Luuk. 1:68-69).

Pyhä Johannes Kastaja on katumuksen esikuva
 
Pyhä Johannes Kastaja nähdään ortodoksisen kirkon askeettisessa opetuksessa kristillisen katumuksen esikuvana. Hän opetti elämällään aikalaisilleen, ettei ihminen voi osallistua syvällisesti Jumalan elämään, ellei hän muuta perusteellisesti elämäänsä.
 
Ortodoksinen munkki ja nunna aloittavat luostarielämän luopumalla pyhän Johanneksen tavoin maailmasta ja kasvattamalla itsessään nöyryyttä. Hengellisen isänsä auttamana luostarikilvoittelija puhdistaa sydämensä himoista, jotka ovat yhteiskunnan säännöttömyyden päälähde. Luostarikilvoittelija parantuu sairaudestaan ja ottaa vastaan pyyteettömän rakkauden. Se on myös jokaisen ortodoksikristityn kutsumus.
 
Pyhien isien opetuksen mukaan todellinen kirkollinen elämä on sielussa vaikuttava Jumalan valkeus, joka syntyy ihmisessä Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Jumalan mielen mukainen murhe saa kilvoittelijan sielussa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu hänen pelastukseksi.
 
Kirkko on itsessään pyhän Johannes Kastajan elämän tavoin valmistautumista. Kirkko valmistaa meitä iankaikkiseen elämään. Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmisten elämä valmistautumiseksi. Kirkko opettaa jäsenilleen, että heidän elämänsä saa suunnan ja tarkoituksen siitä, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan. Ilman tätä ei ole Kirkkoa eikä kristillistä elämää. Kirkon elämässä on ulkoista vapautta ja tasa-arvoa ensisijaisempaa Jumalan totuus, hyvyys ja ihmisten välinen kristillinen rakkaus ja huolenpito. 
 
Usko on hengellisen elämän ensimmäinen askel
 
Pyhä Johannes Kastaja opettaa elämällään, ettei ihminen voi osallistua Jumalan elämästä, ellei hän muuta elämänsä suuntaa. Todellinen katumus merkitsee rakkaudettomuuden ja itsekkyyden hylkäämistä. Meidän tulee Kirkon jäseninä pyhän Johanneksen tavoin vähetä, että Kristus kasvaisi meissä.
 
Bysanttilaiset isät opettavat, että aito hengellinen elämä rakentuu pyhän Johannes Kastajan esimerkin mukaisesti todelliseen uskoon. Usko on hengellisen elämän ensimmäinen askel. Se merkitsee ortodoksisessa elämässä hyvettä, jolla kilvoittelija aloittaa hengellisen taistelun. Kilvoittelijan vapautuminen mielen pimentämistä himoista ja keskittyminen Jumalan mietiskelemiseen merkitsee pitkää ja vaivalloista askeesia.
 
Ortodoksinen askeesi merkitsee ihmisen persoonallisen olemuksen kivijalkaa. Nautinto ja tuska sen sijaan ajavat ihmisen itserakkauteen ja moninaiseen pahuuteen. Itserakkaus hyökkää ihmisten kimppuun käyttäen hyväksi nautinnon harhakuvaa. Se erottaa ihmiset Jumalasta ja lähimmäisestä. Itserakkaus on kaikkien himollisten ajatusten alku. Mitä enemmän ihminen torjuu Jumalan maailman, sitä enemmän hän uppoaa omaan himolliseen maailmaansa. Hänestä tulee muukalainen itselleen. Hän kieltäytyy elämästä Jumalan luomana kuvana ja Jumalan Valtakunnan mahdollisuutena.
 
Ortodoksinen usko on katumuksen olennainen osa. Kirkollinen elämä on hengellistä askeesia, josta yhdistyvät toisiinsa Kirkon opetus ja käytäntö. Ihminen hylkää katumuksessa Jumalan vastaisen väärän tiedon ja elämän. Pyhän Johannes Kastajan esimerkin mukaisesti ihmisen luopuminen pahasta tarkoittaa radikaalia muutosta suhteessa maailmaan ja maailmalliseen elämään.
 
Pyhä Johannes sitoutui Jumalan Rakkauteen
 
Pyhä Johannes Kastaja sitoutui nuoruudesta saakka Jumalan Rakkauteen. Hänet kastettiin nöyryyteen. Nöyryys Jumalalle oli hänen luonnollinen tilansa. Pyhä Johannes opiskeli pyhää hiljaisuutta oppiakseen tuntemaan elämässään Jumalan. Hiljaisuus merkitsi hänelle kuten niin monelle autiomaakilvoittelijalle hänen jälkeensä ensimmäistä rakkauden velvollisuutta, ensimmäistä vaatimusta selviytyä askeettisessa yhteisössä. 
 
Pyhän Johanneksen elämä osoittaa meille Kirkon jäsenille, että ihmisen sydän on tarkoitettu Jumalan asuinpaikaksi. Ihmisen hengellinen eheytyminen lähtee Jumalan Pyhien Energioiden maailmasta. Kirkko näkee katumuksen puhdistavana salaisuutena, jonka avulla ihmisen laiska ja huoleton sielu herätetään valvovaksi. 
 
Mutta syntien näkeminen vaatii tuskallista askeesia ja hengellinen parantuminen edellyttää puolestaan koko elämän kestävää taistelua himoja ja syntiä vastaan. Katumus vaatii kärsivällisyyttä. Hyveen tielle kuuluvat vaivat ja vastukset. Siksi monet itseään ortodokseiksi kutsuvat torjuvat Kirkon terapeuttisen elämän. He puuhastelevat moninaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä Kirkon katumuksellisen elämän kanssa. 
 
Mielen pimeys merkitsee Jumalan Rakkauden menettämistä, ihmisen hengellisten kykyjen alistamista himoille ja maailmallisuudelle. Saatana hyökkää monin tavoin ihmisiä vastaan. Se aloittaa hyökkäyksensä ajatuksilla ja jatkaa sitten halujen ja himojen herättämistä ihmisessä. Kun himojen virrat vyöryvät ihmissieluun, ne sekoittavat ja hämärtävät sisäisen hiljaisuuden meren. 
 
Pyhien Isien mukaan hillittömyys ja aineellisen rakastaminen avaavat ihmissydämen himojen tulvavesille, jotka kuljettavat sieluun kaikenlaista ajatusten mädännäisyyttä ja pohjamutaa. Nykypäivän ortodoksiseen kirkkoon kastettu on usein lapsuudesta asti näiden demonisten voimien vaikutusten alainen. Hän ei osaa pitää niitä pahoina, vaan luonnollisina asioina.
 
Hiljaisuus ja rukous merkitsevät askeetille synnittömyyden lähdettä. Pyhän kilvoittelijan syvänä vakaumuksena on, että Jumala rakastaa häntä. Jumalan rakkaus synnyttää kilvoittelijassa ilon. Kirkko kutsuu myös meitä maailmassa eläviä hengelliseen uudistumiseen eli pyhyyteen. Meitä kutsutaan omistautumaan Jumalalle ja lähimmäiselle.  Kristillinen elämä on Jumalan tahdon ja ihmisen luodun tahdon yksimielisyyttä. Jos ihminen käpertyy itseensä, niin vaikka hän harjoittaisi mietiskelyä, Jumalan rakkaus ei voi toimia hänessä.
 
Pyhän Johannes Kastajan tavoin meidän on vastattava Kirkossa Jumalan rakkauden kutsuun uskolla ja toivolla. Me olemme Kristuksen todistajia ja lähettiläitä. Suuren bysanttilaisen runoilijan pyhän Andreas Kreetalaisen (k. 720) sanoin ylistämme pyhää Johannes Kastajaa hänen syntymäjuhlansa ehtoopalveluksessa: Miksi nimittäisimme  sinua, oi profeetta? Enkeliksi, apostoliksi vai marttyyriksi? Enkeliksi, sillä sinä vietit ruumiitonta, taivaallista elämää. Apostoliksi, sillä sinä opetit kansakuntia. Marttyyriksi, sillä sinut surmattiin Kristuksen tähden.
 
Isä Jarmo Hakkarainen
19.6.2014