Muistan, kun is\u00e4 Ioannis kutsui minut ensimm\u00e4isen kerran kirkkokahveille. Olin k\u00e4ynyt palveluksissa jo tovin aikaa, mutten viel\u00e4 ollut rohjennut menn\u00e4 kahvittelemaan. Olin toki lukenut kirkkokahveista ja kirkon yhteis\u00f6llisyydest\u00e4 jo vuosia sitten, joten ujona ihmisen\u00e4 se oli j\u00e4nnitett\u00e4vien asioiden listallani yhdess\u00e4 kristottamisen kanssa. (Suutelenko l\u00e4pi koko kirkkokansan joka ehtoollisen j\u00e4lkeen? Paljastui, ettei se ole ehdoton v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myys!) Astuin seurakuntasaliin kohdatakseni tulikokeen: t\u00e4ss\u00e4 sosiaaliset taitoni joutuvat testiin. Istuin \u201dkatekumeenien p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4\u201d, jonka monet tuntevat paremmin sanalla \u201dp\u00f6yt\u00e4\u201d. Sitten tajusin olevani yst\u00e4vien seurassa. Saavuimme t\u00e4nne eri teit\u00e4 kulkien, mutta jokaisen matka johti samaan paikkaan. Kysymys, miten selvit\u00e4 yhteis\u00f6llisyydest\u00e4, muuttui ihmettelyksi: mit\u00e4 onkaan el\u00e4m\u00e4 ilman yhteis\u00f6\u00e4? <\/p>\n\n\n\n
Monille sunnuntai on viikon paras p\u00e4iv\u00e4. Saa lev\u00e4t\u00e4 ja viett\u00e4\u00e4 aikaa rauhassa perheen parissa. Liturgian j\u00e4lkeen on mukavaa p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 paasto ja vaihtaa kuulumiset tuttujen ja yst\u00e4vien kanssa kirkkokahveilla. <\/p>\n\n\n\n
Ent\u00e4 jos kirkkokahveja ei olisi? <\/p>\n\n\n\n
Menisimme kukin koteihimme toisiimme tutustumatta. Kirkossa olisi joukko vieraita. Typistyisik\u00f6 liturgia palveluksi, jonka kulutamme tai pahimmillaan velvollisuudeksi, jonka t\u00e4yt\u00e4mme? Ehk\u00e4 mieleen hiipisi ajatus: sama jos katson t\u00e4m\u00e4n netist\u00e4? <\/p>\n\n\n\n
Kirkkokahvit ovat mahdolliset, koska on joukko ihmisi\u00e4, joka uhraa aikaansa ja ty\u00f6panoksensa niiden j\u00e4rjest\u00e4miseen. Kirkon diakonian vapaaehtoiset mahdollistavat my\u00f6s mukavat kohtaamiset Aleksandran kahvilassa sek\u00e4 aamiaisen, jonne kaikki ovat tervetulleita. Ne ovat l\u00e4mminhenkisi\u00e4 matalan kynnyksen paikkoja, joihin voi eksy\u00e4 h\u00e4nkin, joka ei rohkene tulla kirkkoon. Samoin itsest\u00e4\u00e4n antavat muut eri tavoin kirkossa vapaaehtoisesti palvelevat ponomareista ja kirkkomummoista heihin, jotka p\u00e4ivitt\u00e4v\u00e4t ja yll\u00e4pit\u00e4v\u00e4t seurakunnan nettisivuja, vain muutamia esimerkkej\u00e4 mainitakseni. Joku askartelee virpovitsat ja korjaa kirkkotekstiilit. Myyj\u00e4isetk\u00e4\u00e4n eiv\u00e4t j\u00e4rjesty itsest\u00e4\u00e4n. Ja mit\u00e4p\u00e4 olisi liturgia ilman kuoroa? <\/p>\n\n\n\n
Joku saattaa mietti\u00e4, mik\u00e4 saa ihmisen antamaan aikaansa kirkolle. Mit\u00e4 he siit\u00e4 saavat? <\/p>\n\n\n\n
Vapaaehtoisty\u00f6ll\u00e4 on tutkitusti positiivisia terveysvaikutuksia. Se lievitt\u00e4\u00e4 yksin\u00e4isyytt\u00e4 ja lis\u00e4\u00e4 osallisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta, mik\u00e4 parantaa henkist\u00e4 hyvinvointia. Vapaaehtoisty\u00f6 suo ihmiselle mahdollisuuden olla osa jotakin itse\u00e4\u00e4n suurempaa. Sen kautta voi tutustua paremmin muihin seurakuntalaisiin ja juurtua syvemmin Kirkkoon. Kenenk\u00e4\u00e4n ei tarvitse olla anonyymi kasvo ja nimi j\u00e4senkirjassa, vaan voi olla osa yhteis\u00f6\u00e4, yht\u00e4 perhett\u00e4. Se antaa onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat itsetuntoa. N\u00e4in jokainen voi kokea olevansa t\u00e4rke\u00e4 ja vaikuttavansa asioihin. Ty\u00f6ns\u00e4 tuloksen n\u00e4kee usein v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti; samoin n\u00e4kyy, jos tekij\u00e4\u00e4 ei l\u00f6ydyk\u00e4\u00e4n oikeaan aikaan. <\/p>\n\n\n\n
Toinen, haastavampi ja usein ep\u00e4mieluisampi, mutta ehk\u00e4 silti hy\u00f6dyllinen tapa l\u00e4hesty\u00e4 asiaa on k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 kysymys toisin p\u00e4in: mit\u00e4 min\u00e4 voin antaa Kirkolle ja seurakunnalle? Miten voin olla mukana rakentamassa itselleni rakasta yhteis\u00f6\u00e4, joka jakaa arvoni? Miten voin omalta osaltani rakentaa Kristuksen ruumista? Miten voisin palvella? Miten voisin j\u00e4ljitell\u00e4 H\u00e4nt\u00e4, joka otti orjan muodon ja joka sanoo: Joka tahtoo teid\u00e4n joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija? <\/p>\n\n\n\n
T\u00e4lle ajalle ominaista on keskittyminen omiin tarpeisiin ja tuntemuksiin ja hetkellisten mielihalujen tyydytt\u00e4miseen. Ehk\u00e4p\u00e4 jos edes v\u00e4lill\u00e4 oppisin laittamaan itseni sivummalle, Kristus saisi sijaa minussa. Ehk\u00e4 n\u00e4in voisin kasvaa H\u00e4nen rakkaudessaan ja suoda mahdollisuuden sille, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 rakkaus voisi koskettaa jotakuta toista. <\/p>\n\n\n\n
***<\/p>\n\n\n\n
VOLUNTEERING \u2013 A WAY TO SERVE AND BUILD UP THE BODY OF CHRIST <\/p>\n\n\n\n
I remember the first time father Ioannis invited me to church coffee. I had already been attending the services for a while, but had yet to build up the courage to join others after liturgy. Sure, I had read about the church coffee and the communal nature of the church years back, so as someone shy, it was on my list of things to be nervous about, along with eucharistic greetings (Shall i kiss through the entire congregation after each time we participate in the Holy Gifts? Turns out, it isn\u2019t an absolute necessity!). I entered the parish hall to face my test of fire: now my social skills would be put to test. Sitting at the \u201dcatechumens\u2019 table\u201d, better known to most as \u201dtable\u201d, it dawned on me: I was with friends. We may have arrived through different paths, but each of ours journeys had lead us to this very place. The question of how to deal with communality soon turned into wondering: what is life without a community? <\/p>\n\n\n\n
For many, Sunday is the best day of the week. You get to rest and spend time with family. After liturgy it\u2019s nice to break the fast and catch up with friends at the church coffee. <\/p>\n\n\n\n
But what if there was no coffee hour? <\/p>\n\n\n\n
We would all go home without ever getting to know each others. The church would be filled with strangers. Would liturgy be reduced into a service we consume or at worst, a duty we fill? Perhaps an idea would creep into our minds: I might as well watch this online? <\/p>\n\n\n\n
The church coffee hour is made possible by a group of people who offer their time and effort to organize them. The volunteers in the parish enable friendly encounters at the Alexandra\u2019s cafe and a breakfast where everyone is welcome. They are warm and accessible events where even those too apprehensive to yet join the services, can find their way in. The same goes with other volunteers from altar servers and church ladies to those who update and moderate parish web pages, to name just a few. People are needed to craft Easter decorations and fix church textiles. Bake sales don\u2019t organize by themselves. And what would liturgy be like without the choir? <\/p>\n\n\n\n
One may ask: what motivates people to give their time to church? What does one get out of it? <\/p>\n\n\n\n
Volunteering is proven to have positive health effects. It lessens loneliness and increases the sense of purpose and belonging, which improves mental well-being. It gives you a chance to partake in something greater than you. It offers you a venue to connect with other parishioners and grow deeper roots into the Church. Instead of being an anonymous face and a name in a membership book one can be part of a community, a member of the church family. It gives you experiences of accomplishment that validate you and boost your self-esteem. This way everyone can feel they matter and make a difference. The results of your volunteer work are often instantly seen and in case there is a lack of volunteers, it will not go unnoticed either. <\/p>\n\n\n\n
Another, a more challenging and often less pleasant, yet perhaps, still a useful way to approach the issue, is to reverse the question: what could I give to the Church and to the parish? How can I build the community I cherish and share the same values with? How could I in my part build up the body of Christ? How could I imitate the One who took upon him the form of a servant and who says: Whosoever will be great among you, let him be your servant? <\/p>\n\n\n\n
A focus in personal needs and sensations and fulfillment of instantanious urges characterizes our time. Perhaps, if even temporarily I could learn to set myself aside, Christ could have more space within me. Maybe by doing so I could grow in his love and allow others the chance to be touched by it. <\/p>\n\n\n\n
Miia Pesonen<\/p>\n\n\n\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Muistan, kun is\u00e4 Ioannis kutsui minut ensimm\u00e4isen kerran kirkkokahveille. Olin k\u00e4ynyt palveluksissa jo tovin aikaa, mutten viel\u00e4 ollut rohjennut menn\u00e4 kahvittelemaan. Olin toki lukenut kirkkokahveista ja kirkon yhteis\u00f6llisyydest\u00e4 jo vuosia sitten, joten ujona ihmisen\u00e4 se oli j\u00e4nnitett\u00e4vien asioiden listallani yhdess\u00e4 kristottamisen kanssa. (Suutelenko l\u00e4pi koko kirkkokansan joka ehtoollisen j\u00e4lkeen? Paljastui, ettei se ole ehdoton v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myys!)… Continue Reading VAPAAEHTOISUUS \u2013 KEINO PALVELLA JA RAKENTAA KRISTUKSEN RUUMISTA<\/span><\/a><\/p>\n","protected":false},"author":35,"featured_media":13341,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"slim_seo":{"title":"VAPAAEHTOISUUS \u2013 KEINO PALVELLA JA RAKENTAA KRISTUKSEN RUUMISTA - Turun ortodoksinen seurakunta","description":"Muistan, kun is\u00e4 Ioannis kutsui minut ensimm\u00e4isen kerran kirkkokahveille. Olin k\u00e4ynyt palveluksissa jo tovin aikaa, mutten viel\u00e4 ollut rohjennut menn\u00e4 kahvittel"},"_slim_seo_primary_term_category":194,"_slim_seo_primary_term_post_tag":0,"footnotes":""},"categories":[194,97],"tags":[],"class_list":["post-13339","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-lang-fi-fi","category-terveisia-seurakunnasta"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/13339","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/users\/35"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=13339"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/13339\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":13383,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/13339\/revisions\/13383"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/media\/13341"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=13339"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=13339"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/ort.fi\/turku\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=13339"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}