Juliaanan kirjasto Outokummun kirkolla

Kirjaston käyttö: 
Kirjasto sijaitsee Outokummun ortodoksisen kirkon alakerran seurakuntasalilla (Kirkkopolku 3). Kirjastosta voi käydä lainaamassa kirjoja omatoimisesti, kun Outokummun kirkolla on tapahtumia tai jumalanpalvelusten yhteydessä. Muuna aikana lainausasioissa voi olla yhteydessä kirkon isännöitsijään: Arvo Naumanen, puh. 050 591 2790, arvo.naumanen@pp.inet.fi. Kirjastossa on vihko, johon merkitään lainat ja palautukset.

Etälainaaminen: 
– Kirjaston kirjalistaan voi tutustua tällä nettisivulla ja kirjoja voi myös tilata netin kautta kirjojen tilauslomakkeella. Seurakunnan työntekijät toimittavat kirjat noudettaviksi sovittuun paikkaan: tilaajaa lähimpään pyhäkköön tai seurakunnan kansliaan.
– Lisäksi kirjalista ja kirjatilauslomakkeita jaetaan kaikkiin seurakunnan pyhäköihin ja seurakunnan kansliaan (Viinijärventie 7, Viinijärvi).
– “Etäasiointia” Juliaanan kirjastossa voi harjoittaa seurakunnan kansliassa (ma ja to klo 9-12) ja kaikissa pyhäköissä jumalanpalvelusten yhteydessä. Näissä voit tehdä kirjatilauksia, vastaanottaa aiemmin tehtyjä tilauksia ja palauttaa luettuja kirjoja.

Laina-aika: 
Kirjojen ohjeellinen laina-aika on 2 kuukautta, johon kirjaston aukioloajat ja kirjojen kierto koko seurakunnan alueella toki tuo välttämättömän jouston tarpeen. 

Kirjojen tilauslomake: 
Kirjojen tilauslomake aukeaa uuteen ikkunaan tästä linkistä 
   

Kirjaston kirjalista: Juliaanan kirjasto Outokummun kirkolla.pdf (päivitetty 29.4.2021)

0 YLEISTEOKSET: KIRJA-ALA, KIRJASTOTOIMI, YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA, JOUKKOTIEDOTUS

1 FILOSOFIA, PSYKOLOGIA, RAJATIETO

Colliander Tito: Ihmisen ääni
Eco Umberto: Mihin uskot jos et usko
Gothoni Rene: Sanat kuin peili
Kuusi Pekka: Tämä ihmisen maailma
Lindqvist Martti: Ole hyvä
Metropoliitta Ambrosius: Pyhyyden kaipaus
Metropoliitta Johannes: Hiljaisuus
Munkki Serafim: Sydämen peili
Piiroinen Petri: Ortodoksinen julkaisutoiminta 1780 – 1980
Riissanen Viktor: Mistä tuntee rakkauden
Seppälä Serafim: Kauneus – Jumalan kieli

2 USKONTO

12 ikkunaa ortodoksisuuteen Suomessa
Abu Qurra Theodoros: Ikonien kunnioittamisesta
Aejmelaeus Lars: Kristinuskon synty
Aleksi Piispa: Usko elämän voima – Piispa Aleksi opetuspuheet 1980 – 1983
Alfejeva Valerija: Pyhiinvaellus Dzvariin
Ambrosius isä: Elämän eheyteen – Uuden Valamon vaiheita ja tulevaisuuden näköaloja
Ambrosius Metropoliitta: Etsijän mielellä
Andersson Karin, Wernolf Inga & Östh Lisa: Lapsen Raamattu
Anufrijev D.A: Muistelmia Petsamon luostarista
Apokryfiset Evankeliumit: (suom. Johannes Seppälä)
Apostoliset isät: Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163
Arkkimandriitta Agapit & Talasjoki Irmeli: Optinan isä Amvrosi
Arkkimandriitta Cleopa Ilie: Ortodoksisesta uskosta – Ohjaajavanhuksen vastauksia Kirkon
perinnettä koskeviin kysymyksiin
Arkkimandriitta Kerubim: Athoksen munki isä Athanasios
Arkkimandriitta Kerubim: Jumalanäidin puutarha
Arkkimandriitta Nektarios Andonopoulos: Paluu
Arkkipiispa Leo: Vastuullisen ihmisyyden puolesta ortodoksinen näkökulma
Arkkipiispa Paavali: Uskon pidot
Arkkipiispa Vasili Krivosein & Talasjoki Irmeli (suom.): Pyhittäjä Simeon Uusi Teologi
Athanasios Suuri: Antonios Suuren elämä
Athos – Kajastuksia Pyhältä vuorelta
Athosvuoren Pyhän Andreaan skiitan veljestö: Kosmas Aitolialainen
Augustinus, Hippon piispa: Herramme vuorisaarna
Bader Wolfgang: Aurinkolaulu – Franciscus Assisilaisen rukouksia
Bartolomeos Patriarkka: Mysteerin kohtaaminen
Basileios Suuren opetuspuheita
Benedictuksen Pyhän luostarisääntö
Brjantsaninov Ignati: Areena
Christillisen opin alku eli lyhykkäinen Pyhän Raamatun historia ja lyhykkäinen katechismus
Colliander Tito: Kristityn tie
Collins Owen & Raittila Anna-Maija (toim.): 2000 Rukouksen vuotta
Currier Alvin Alexsi: Pyhittäjä Sergei Radonesilaisen ihmeellinen elämä
Doksologia: Juhlajulkaisu isä Erkki Piiroiselle 14.11.1979
Dorotheoksen Abba kaksitoista opetuspuhetta
Drane John: Paavali
Due Andrea & Laboa Juan Maria: Kristinusko 2000 vuotta
Einiger Christoph & Raittila Anna-Maija: Maailman kauneimmat rukoukset
Eskola Timo: Juutalainen nimeltä Jeesus – monikasvoinen Messias
Etiopian ilo: Suomen Lähetysseura ry.
Feofanin piispa kirjeitä: Mitä on hengellinen elämä
Florovski Georges: Venäläisen teologian tiet 2
Florovski Georges: Venäläisen teologian tiet osa 1
Florovski Georges: Venäläisen teologian tiet osa 2
Foster Harry: Pyhiä ja pahoja – Raamatun ihmisiä: 365 kertomusta
Gerontikon eli Pyhien vanhusten sanomaa: (suom. Johannes Seppälä)
Gluhov I.A.: Ortodoksinen katekismus
Gogel Nikolai: Ajatuksia jumalallisesta liturgiasta
Golgatanmäeltä Karjalaiselle: Joensuun yliopiston Ortodoksisen teologian laitos 10 vuotta
Gothoni Rene: Kiusaukset – keskusteluja isä Teofiloksen kanssa
Gothoni Rene: Pyhä Vuori Athos
Gothoni Rene: Tuntematon pyhiinvaeltaja
Gregorios Nyssalainen & Ahonen Marke: Sielusta ja ylösnousemuksesta – keskustelua Makrinan kanssa
Gyllenberg Rafael: Viisi Paavalin kirjettä
Haavio Martti H.: Opettaja kertoo Vapahtajasta
Hakkarainen Jarmo & Hakkarainen Pentti: Kirkas pimeys ja kuoleman musta siipi
Hakkarainen Jarmo ja Pentti: Ortodoksisen kirkon usko, alttari ja palvelu
Hakkarainen Jarmo: Bysantin kaksi maailmaa
Hakkarainen Jarmo: Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo
Hakkarainen Jarmo: Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa
Hakkarainen Jarmo: Haavoitettu parantaja
Hakkarainen Jarmo: Ortodoksisuus ja yhteiskunta
Hakkarainen Pentti: Kirkko – uusi todellisuus
Hakkarainen Pentti: Kirkko luovana yhteisönä
Hakkarainen Pentti: Ortodoksisuuden lähteillä
Hakkarainen Pentti: Sinisten vaarojen paimen
Halldorf Peter: 21 kirkkoisää
Heikkilä Risto: Joulun tähti
Hengellisen elämän aakkoset
Herman Arkkipiispa: Ahdistuksessa kärsivällisinä
Houtsonen Alvi: Ortodoksinen uskoni 1
Husso Katariina: Ikkunoita ikonien ja kirkkoesineiden historiaan
Härkönen Jyrki: Ortodoksinen etiikka ja dogmatiikka
Igumeni Niikon: Kanssamme on Jumala
Iloitkaa, Sergei ja Herman, autuaat isämme! – Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnan 100-vuotisjuhla 27.6.- 30.6.1985
Ioannis Vernezos Isä: Pyhä Johannes Venäläinen
Isä Kristuksessa: Arkkipiispa Paavalin juhlakirja 28.8.1979
Jauhiainen Pirkko: Kirkko Karjalassa
Johannes Damaskolainen: Ikoneista – Kolme puhetta ikonien syyttäjiä vastaan
Johannes Helsingin Metropoliitta: Ykseyden ja yhdenmukaisuuden suhde kirkossa ekumeenisten synodien tradition valossa
Johannes Metropoliitta: Kirkkoisien perintö
Johannes Metropoliitta: Lähimmäiset
Johannes Siinailainen Pyhittäjä: Portaat
Jumalan rakkauden pisaroita – Pyhät ja luonto
Kahla Elina & Zatulovskaja Irina: Tuli ja valo – kertomuksia pyhistä naisista
Kapsanis Georgios Arkkimandriitta: Jumaloituminen ihmiselämän tarkoituksena
Karjalainen Elina & Semenenko Oleg: Vanhan Valamon hiljaisuuden kuvat
Karpov Arvi: Athos – lakkaamattoman rukouksen kehto
Kasanko Mikael: Konevitsan luostarin historialliset vaiheet
Kasanko Mikael: Konevitsan luostarin historialliset vaiheet
Kauppala Jalmari: Marttyyrien historiaa
Kempiläinen Tuomas: Kristuksen seuraamisesta
Kempiläinen Tuomas: Pieni Kempi – Tuomas Kempiläisen lyhyitä mietelmiä
Kempiläinen Tuomas: Ruusutarha
Kempiläinen Tuomas: Sielun kaipuu
Kerubim Arkkimandriitta: Aikamme athoslaisia hahmoja 1
Kilvoittelija – kokoelma hengellisiä opetuksia
Kirkinen H. & Railas V.: Ortodoksisen kirkon historia
Kirkinen Heikki: Bysantin perinne ja Suomi
Kirkkojuhlia ( toim.: K.S. Herra Arkkipiispa Herman )
Kolme evankelistaa Matteus – Markus – Luukas
Konevitsan luostari
Konevitsan luostari: toim. Pappismunkki Arseni (2 kpl )
Konevitsan uudelleen syntyminen
Koskenniemi Heikki: Veren ja tulen läpi, Vanhan Kirkon marttyyrien todistus
Kotiranta Matti: Persoona perikoreesina
Koukkunen Heikki: Tuiskua ja tyventä – Suomen ortodoksinen kirkko 1918 – 1978
Krestjankin Ioann: Katumuksesta
Kristinopin alkeet – oppikirja
Kristodulos Angeloglu Pappismunkki: Pyhän vuoren vanhus Paisios
Krysostomos Johannes & Seppälä Serafim: Johannes Krysostomos – Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista 2
Krysostomos Johannes & Seppälä Serafim: Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista 1
Ksenia nunna, Kristoduli nunna, Kotkavaara Kari: Hyvän osan valinneet
Ksenia Nunna: Pyhittäjä Serafim Sarovilainen
Kuuden päivän luomistyö – Basileios Suuri
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille: Johdatus Raamattuun
Kuula Kari: Hyvä, paha ja synti
Kyrillos: Jerusalemin uskontunnustus
Kärkkäinen Tapani: Kirkon historia – Ortodoksin käsikirja
Lahtinen Aarne, Laitila Teuvo & Chr. Suttner Ernst: Usko, toivo ja vallankumous
Lainio Eino & Kohonen Niilo: Valamo ja sen sanoma
Lintulan kronikka: Valamon luostari
Lintulan luostarin ystävät: Lintula – Pyhän Kolminaisuuden naisluostari
Loima Hannu: Kirkkoäidin huomassa
Loima Hannu: Kirkkoäidin huomassa
Loima Hannu: Kirkon koulussa
Loima Hannu: Pogostan pappina
Loima Jyrki: Esipaimen siunaa – Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988
Loima Jyrki: Esipaimen siunaa – Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988
Makkonen Heikki: Uskonmukainen elämä
Maloney George A.: Hesykasmi Venäjällä – Nil Sorskin hengellinen elämä (2 kpl)
Maria Normanbylainen Äiti: Kätketty aarre
Martikainen Juha-Matti: Temppelin vuosisata – Tampereen ortodoksinen kirkko 100 vuotta
Martiskainen Petter & igumeni Hariton: Uusi Valamo – elävää luostariperinnettä Suomessa
Matsukas Nikos A.: Ortodoksisen kirkon dogmaattinen teologia 1
Men Aleksandr: Apostolit
Men Aleksandr: Ihmisen poika
Merras Merja & Tarazi Paul Nadim: Raamattu itämaisin silmin
Merras Merja: Ortodoksinen elämäntapa
Merras Merja: Teofania – juhlan alkuperä
Merras Olavi: Pyhittäjäisien perintö – Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunta 1885-1985
Metropoliitta Anthony: Tuhlaajapojan paluu
Metropoliitta Johannes: Lähimmäiset – Ajatuksia elämän hyveistä, ihmissuhteista, perheestä ja perinteistä
Metsola Eero ja Nuorto Olli: Raamatun äitejä
Meyendorff Johannes: Avioliitto – ortodoksin näkökulma
Moskovan pappi isä Dimitri
Muistoja Valamosta
Munkki Serafim Seppälä: Paratiisihymnit
Munkki Serafim: Tie ylösnousemukseen – Suuren Paaston ja Pääsiäisen sanoma
Munkki Serafim: Vapaus
Mustonen Tapio: Ortodoksisen kirkkokunnan jälleenrakentaminen
Mäkinen Marko: Pyhäinjäännökset – Lintulan ja Valamon luostarien reliikit
Nunna Kristoduli: Hiljaisuuden kosketus
Nunna Kristoduli: Kuinka minusta tuli ortodoksi
Nunna Kristoduli: Maahan kumartuneet sypressit
Nunna Kristoduli: Pyhän Vuoren Vanhus Paisioksen opetuksia
Nunna Kristoduli: Rukouksen valaisema tie
Nunna Kristoduli: Rukouksen virta
Nunna Kristoduli: Sielun lääke
Nunna Kristoduli: Sydämen kaipuu
Nunna Ksenia: Pyhä Autuas Ksenia Pietarilainen
Nunna Marina, Hicks Malcolm & Martiskainen Petter: Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi – Vuoden kierto Lintulan luostarissa
Ortodoksinen kirkko Suomessa
Ortodoksinen kirkkohistoria
Ortodoksinen veljestö: Kruunaa heidät yhdeksi
Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto: Ortodoksinen usko
Ortodoksisten Nuorten Liitto 1943 – 1983
Osipov Aleksei: Kuolemanjälkeinen elämä
Paavali Arkkipiispa: Miten uskomme – ortodoksinen paimenkirje
Padalka Dimitri: Ortodoksisen kirkon uskonoppi
Paisios Pyhän vuoren vanhus: Pyhän vuoren isiä ja elämää
Palava ruoko: Johannes Viiniköynnös
Panteleimon Arkkimandriitta: Luostari Jäämeren rannalla
Panteleimon Arkkimandriitta: Unen laiva – Luostarivanhuksen elämä
Panteleimon Arkkimandriitta: Valamon Paterikon
Papini Giovanni: Kristuksen historia
Pappismunkki Ilarion: Uskon mysteeri
Pappismunkki Jevlogi: Ahkeroikaa ja rukoilkaa – Isä Jevlogin kirjeitä
Parppei Kati: Laatokan Valamo
Piiroinen E.: Ortodokseina omassa maassa
Piiroinen E.: Ortodoksinen uskontokirja
Piiroinen Erkki: Ehtoovalon aikana
Piiroinen Erkki: Elämän valoa ja varjoa – kuvia ortodoksisesta ja karjalaisesta perinteestä
Piiroinen Erkki: Elämän valoa ja varjoa – kuvia ortodoksisesta ja karjalaisesta perinteestä
Piiroinen Erkki: Elämää ja iloa ortodoksisuudessa
Piiroinen Erkki: Kipinöitä kirkkaudesta
Piiroinen Erkki: Kipinöitä kirkkaudesta
Piiroinen Erkki: Kirkkokunnan ylösnousemus
Piiroinen Erkki: Kirkkovuoden polulla
Piiroinen Erkki: Ortodoksisten nuorten siveysoppi
Piiroinen Erkki: Ortodoksisuus on elämää
Piiroinen Petri (toim.): Usko ja tieto, elämä ja kuolema
Piiroinen Petri: Heterodoksit ja ortodoksit
Piiroinen Petri: Liturgian elämästä
Piiroinen Petri: Ortodoksisuus ja kulttuuri
Piispa Ambrosius & Kallinen Kimmo (toim.): Kirkkokuntamme näköaloja ensi vuosituhannelle
Piispa Arseni: Pääsiäismuna – Ylösnousemuksen symboli
Piispa Nikodim & Koskinen-Launonen Pia: Maria Aunukselainen – Pohjoisten metsien kilvoittelija
Porfyrios Kausokalivialaisen elämä ja opetukset: Rakkauden haavoittama
Potkonen Kaisu: Taipaleen varrelta
Purmonen Veikko: Ortodoksisuutta ajassamme
Purmonen Veikko: Palvelemisen tie
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen – elämäkerta ja hengelliset ohjeet
Pyhä henki varhaiskristillisessä teologiassa
Pyhä isämme Efraim Syyrialainen: Katumuskehotukset
Pyhä Paisios Athosvuorelainen: Kristityn kilvoitus – Hyveet ja paheet
Pyhä Teresa: Sisäinen linna
Pyhän Trifonin perintö – Lapin ortodoksisen seurakunnan juhlakirja
Pöyhönen Hannu: Kolmiaurinkoista valoa kohti
Pöyhönen Hannu: Pyhä Arsenios Kappadokialainen
Raamatunkäännöskomitea: Jeesus Siirakin kirja
Railas Viktor & Hurskainen Outi (toim.): Tarhurit – Suomen Ortodoksisten Opettajain Liiton 30-vuotisjuhlakirja
Railas Viktor: Ortodoksi kansalaisena
Railas Viktor: Ortodoksinen Raamattutieto
Rantalainen Kalervo: Lintulan luostarin evakkovuodet
Repo isä Mitro: Isä Mitron sanakirja
Repo Tapani: Bysantti Ortodoksia Karjala
Riissanen Viktor: Jumalan valta ja demokratia
Riissanen Viktor: Paluu
Ristin Johannes: Elävä rakkauden liekki
Ruumiillisuus varhaiskristillisessä teologiassa
Saarisalo Aapeli: Hyvä opettaja
Saarisalo Aapeli: Suuri parantaja
Saarisalo Aapeli: Syntisten vapahtaja
Saharov Arkkimandriitta Sofroni: Hänen elämänsä on minun elämäni
Saharov Sofroni Arkkimandriitta: Rukouksesta
Saiki Nikolai: Vanhan Valamon esilukija kertoo
Sana elää – Raamatun suuret kertomukset
Sata Messiaanista kohtaa – sata kohtaa Messiaan tulon ennuskuvista
Schmemann Alexander: Maailman elämän edestä
Schmemann Alexander: Suuri paasto
Schmemann Alexander: Vedestä ja hengestä – Kristuksen kaste
Seisokaamme hyvin – Ortodoksisen kirkon aikuiskasvatuksen oheismateriaali
Seppälä Johannes: Isien kuoro – Alkuvuosisatojen opetusta kirkkolaulusta
Seppälä Johannes: Pandektes
Seppälä Johannes: Puupalasta Jumalan kuvaksi
Seppälä Serafim: Elämän äiti – Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa
Seppälä Serafim: Naiseus – Varhaiskristillisiä ja juutalaisia näkökulmia
Seppälä Veli-Petri: Paratiisi on idässä
Serafim Munkki: Kerubin silmin
Sidoroff Matti: Ortodoksinen hautauskirja, (sis. Pois tästä ajasta – lehtinen)
Sidoroff Matti: Raamattu ortodoksisessa kirkossa
Siimes Suvi-Anne & Nunna Kristoduli: Taivas alkaa maasta – kirjeitä
Sinnemäki Maunu: Raamatun sitaattisanakirja
Sinä vahvistit pohjoisen kansan – Oulun ortodoksisen hiippakunnan synty ja historia
Sisar Eeva, Kemppi Eeva & Suomen ortodoksinen kirkkomuseo: Lintulan luostarin historia –
Karjalan Kannakselta Etelä-Savoon
Skeemaigumeni Johannes: Kirjeitä Innalle
Skeemaigumeni Johannes: Valamon vanhuksen kirjeitä
Sormunen & Kärnä: Raamattua koululaisille
Stefanos Metropoliitta: Autiomaan haaste
Stinissen Wilfrid: Sinussa on minun nimeni
Suhola J.: Askeesi ja sen ilmenemismuodot Valamossa
Sunnuntaisaarnoja: (toim. Erkki Piiroinen)
Suomalainen rukouskirja
Suomen ortodoksinen pappisseminaari 1918 – 1978
Surakka Aari: Patrologia
Surakka Aari: raamatunhistoria
Surozin Metropoliitta Anthony: Elävä rukous
Säppi Leena & Sturm Päivi: Flora ja Fauna – Kasvi- ja eläinaiheita ortodoksisen kirkon esineistössä
Taipaleen ortodoksinen seurakunta: Taipaleen ortodoksinen seurakunta 400 vuotta
Tajakka Filadelfos: Rukoillen ja paastoten
Takala Elsi: Evakkomunkit Heinävedellä
Takala Vesa & Härkönen Jyrki: Sielun saarille – Suomen lähialueiden luostareita
Talasjoki Irmeli (suom.): Kirkas lähde – Arkkimandriitta Ioann Krestjankinin kirjeitä
Tarazi Paul Nadim: Pyhä maa – kenelle luvattu ?
Tarhurit 1991: Suomen ortodoksisten opettajain liiton 40-vuotisjuhlakirja
Tarvainen Olavi: Kaksitoista kirkkoisää
Tekla Äiti: Lasin hämäryys
Teresa Avilan: Sisäinen linna
Teresa Äiti: Rakkaus näkyy
Tiistaisaarnoja
Tiistaisaarnoja – Pyhän Sergein ja Hermanin Veljeskunta r.y.
Träff Tytti: Ajattomia rukouksia
Tuokiokuvia Valamosta
Tuomaan teot: Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 91
Tuomas Akvinolainen: Summa Theologiae
Tuomas Akvinolainen: Usko ja rukous
Tuomikoski Paula: Rukouksesta
Uhrilahja
Uskon monet värit
Uskon sankareiden tie: toim. Unto Martikainen
Uskonnot maailmassa: (toim. Hyry Katja & Pentikäinen Juha)
Valamo – Pietari: toim. Arkkimandriitta Arseni
Valamolaisen kirjan vaiheita – Käsikirjoituksia ja kirjoja luostarin kokoelmista
Valamon kronikka
Valamon luostari: Valamon juhlakirja – 800 vuotta luostariperinnettä Karjalassa
Ware Kallistos: Ortodoksinen tie
Ware Kallistos: Sisäinen valtakunta
Warren Mary Phraner & Laine Anna-Liisa: Joulun maa – Kuvitus 1800-luvun kaiverruksia ja piirroksia
Viitankantajamunkki Pietari: Salomon laulut
Woodrow Martin & Sanders E.P.: Raamatun henkilöitä
Vorobjov Vladimir: Isä Arseni
Väinämö Rauni: Paavalin kaupunki – Raportti ortodoksisuudesta
Zernov Nikolai: Idän ortodoksinen kirkko
Äiti Maria Normanbylainen: Kirkas Pimeys – kirjeitä

3 YHTEISKUNTA

4 MAANTIEDE, MATKAT, KANSATIEDE

Finni Saara: Valamo- Sinisen kukan saari
Kreikan saaret: Matkaopas kaikille Kreikan saarille
Kuusela Hilkka: Pogostan Hilikan pakinoita
Launis Ilmo: Pyhä Maa värikuvina
Loima Hannu: Oksa heimopuun
Munkki Serafim: Araratista itään: 12 avainta kauneuden ja kärsimyksen Armeniaan
Pyhä maa
Saarisalo Aapeli: Vapahtajan kotijärveltä

5 LUONNONTIETEET, MATEMATIIKKA, LÄÄKETIEDE

Brown Leslie: Maailman luonto 2 – Afrikka
Curry-Lindahl Kai: Maailman luonto 1 – Eurooppa
Dorst Jean: Maailman luonto 5 – Keski- ja Etelä-Amerikka
Keast Allen: Maailman luonto 4 – Australia ja Oseania
Ojala Maija: Diabetes osana elämää
Pfeffer Pierre: Maailman luonto 6 – Aasia
Sanderson Ivan T.: Maailman luonto 3 – Pohjois-Amerikka

6 TEKNIIKKA

Gigard-Lagorce Sylvia: Lumoavat ruusut
Kaurinkoski Kaarina: Paastonajan keittokirja
Käspaikka – Muistiliina
Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto: Ortodoksisten pyhäkköjen suunnittelu
Riuska Sirkka-Liisa: Neulomisen perusteet
Uotila Maire: Virkkaa kesä kotiin

7 TAITEET, LIIKUNTA

Auer Grigor, Mäkelä Asko, Piispa Arseni & Kuusimäki Antti: Grigor Auer
Faberge: Karl Faberge ja muita ihmekiviä
Heikkilä-Palo Liisa: Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko
Ikonimaalari 1/2004
Ikonimaalari 2/2004
Joensuun ortodoksinen mieskuoro 1958 – 1968
Jääskinen Aune: Ikonimaalari uskon ja mystiikan tulkki
Kotkavaara Kari, Martiskainen Petter, Valamon konservointilaitos & Suomen ortodoksinen
kirkkomuseo: Ikonit, ihmiset ja sota
Laine Annukka: Pyhät kuvat – Ikkunoita kirkkovuoteen
Lappalainen Seija: Pyhyyden kosketus
Metropoliitta Ambrosius: Luojan kauneutta Maila Mäkisen ikonien äärellä
Muzej Russkogo Iskusstva: Suuret venäläiset mestarit ja kuva Jeesuksesta
Norppa Johannes & Pärssinen Rauno: Veisatkaa Herralle, veisatkaa – Joensuun Ortodoksinen Mieskuoro 1958-1993
Piiroinen Erkki: Aamun Koitto
Piispa Arseni: Ikoneja kansalle
Raittila Kaisa: Ikonin hiljainen puhe
Seppälä Hilkka: Idän kirkon pyhä laulu – Laulajien perinne ortodoksisessa kirkossa
Seppälä Serafim: Ikonin filosofia
Thomenius Kristina: Pyhät kuvat – Ortodoksisen kirkkomuseon taideaarteita

8 KAUNOKIRJALLISUUS, KIRJALLISUUSTIEDE, KIELITIEDE

Alfejeva Valerija: Uskolliset
Anttila-Markkanen Sirkka: Näkymättömän hymy
Arkkimandriitta Panteleimon: Iloitse Karjalan maa
Beausobre de Iulia: Liekki lumessa
Blake Michael: Tanssii susien kanssa
Blomqvist Anni: Myrskyluodon Maija
Blomqvist Anni: Myrskyluoto muistoissani
Bloom Harold: Lukemisen ylistys
Bunn T. Davis: Markovin suvun Talvipalatsi
Colliander Tito: Kohtaaminen
Colliander Tito: Lähellä
Dickens Charles: Suuria odotuksia
Ellilä E.J. (toim.): Oma kirjastoni
Gogol Nikolai: Kuolleet sielut sekä novelleja
Haavikko Ritva (toim.): Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen
Hietamies Laila: Valamon yksinäinen
Huhtinen Kaarina: Ihmeitätekevä kuva
Hurme-Malin-Pesonen-Syväoja: Suomi-englanti-suomi – sanakirja
Illoinen Eva: Tsaarin poika
Ipatti Eija: Taivaallisen ruusun tuoksu
Issakainen Martti: Munkkeja nauratti
Kaipainen Kerttu: Katso Ristin ihmettä – Oberammergaun kärsimysnäytelmän historiikki ja teksti
Karpin Nina: Sinun armosi suojaan
Katolinen tiedotuskeskus: Jeesus-lapsen Teresa Pieni tie
Leskov Nikolai: Tuomiokirkon alttaripalvelijat
Matkalla hiljaisuuteen
Mäntymies Liisa: Sydäntalven ruusu
Ortodoksinen lähetys ry: Hiekanjyvä, tomuhiekkanen, sadepisara – Jumalan suuren luomistyön kokonaisuuden osia
Piispa Panteleimon: Venäläistä teetä
Saarinen-Mattinen-Larmola: Kirjan mittaa
Saarto Tuula: Maria Egyptiläinen
Salakka Eino: Vanhan Valamon päiviä
Seppälä Serafim: Valo jää – Dostojevski, Gibran, Kazantzakis ja Jumalan mysteeri
Serafim Munkki: Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia
Sienkiewicz Henryk: Quo vadis
Sitä Joulua en unohda
Waltari Mika: Sinuhe Egyptiläinen
Venäläisen kirjallisuuden helmiä

9 HISTORIA

Ajan Pyhittäminen – Ortodoksinen uskontokirja
Alexander isä: Erämaan kukkia
Anttila-Markkanen Sirkka: Hiljaisuus ja huuto-lehtiä Valamon päiväkirjasta
Arkkimandriitta Kerubim: Jumalanäidin puutarha
Arkkimandriitta Panteleimon: Timanttiristi
Arkkimandriitta Sergei, Rovasti Leo Iltola & Helena Pavinskij (toim.): Arkkipiispa Paavali – Esipaimenemme
Arkkipiispa Leo: Mustelmat
Balakian Grigoris: Armenialainen Golgata
Balan Ioanichie Arkkimandriitta: Isä Cleopan elämä
Bonhoeffer Dietrich: Kirjeitä vankilasta 1943 – 1944
Brico Rex: Veli Roger ja hänen ystävänsä
Crow Gillian: Tämä pyhä mies – Vaikutelmia Metropoliitta Anthony Bloomista
Eurooppa Uskon voima
Golder F.A: Pyhittäjäisä Herman Alaskalainen
Hackel Sergei: Kallisarvoinen helmi – Äiti Maria Skobtsovan elämä 1891 – 1945
Hakkarainen Jarmo ja Pentti: Bysanttilaisen ortodoksian rajankäyntiä
Hakkarainen Jarmo: Bysantin kulttuuriperintöä tavoittamassa
Hakkarainen Jarmo: Vapaus tai kuolema
Hurri Maija: Arkkipiispa Leo – Kutsumus ja tahto (2 kpl)
Huttunen-Sivonen: Kuusjärven – Outokummun historia
Huttunen-Sivonen: Kuusjärven – Outokummun historia
Härkönen Jyrki ja Takala Vesa: Konstantinopoli – Kaupunki ennen Istanbulia
Karjalainen Elina: Paavali – legenda jo eläessään
Karpov Arvi: Kohti uutta Valamoa
Karpov Arvi: Valamo syvimmällä sydämessäni
Kharalampous Dionysios: Marttyyrit
Kirkkohistoria – Ortodoksinen uskontokirja
Kohti kirkon elämää – Ortodoksinen uskontokirja
Korpela Jukka: Kiovan Rusj – Keskiajan eurooppalainen suurvalta
Kotkan ortodoksinen seurakunta: Kotkan Pyhän Nikolaoksen kirkon historia
Laitila Teuvo: Uskon luotsi – Sergei Okulov Suomen ortodoksien vaiheissa
Loima Hannu: Ristinmerkin varassa
Martikainen Unto: Kulttuurikuvia Vienasta ja Petsamosta
Martikainen Unto: Sanan nälkää ja armon etsijöitä
Martikainen Unto: Särkyneiden toiveiden maa – Itä-Karjalan ja Petsamon menneisyyttä
Matvejeff Pekka: Simforian – Kutsumuksena Valamo
Metropoliitta Johannes & Virtanen Johannes: Metropoliitta Johannes – Bysantin luottomies
Munkki Serafim: Kultainen Jerusalem
Nikon Optinalainen Pyhittäjä: Kuuliaisuusveljen päiväkirja
Norppa Johannes ja Pärssinen Rauno: Veisatkaa Herralle, veisatkaa – Joensuun Ortodoksinen Mieskuoro 1958-1993
Nunna Kristoduli: Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin
Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali
Panteleimon Metropoliitta: Ortodoksiaa pohjoisessa
Peschkoff Antti: Konevitsan Antti
Piiroinen Erkki: Muistiin jääneitä elämyksiä
Piiroinen Erkki: Samaa matkaa Paavali ja minä
Piiroinen Erkki: Seitsemän vuotta Taipaleen pappina
Piiroinen Erkki: Sielunpaimenia ja kirkonmiehiä
Piiroinen Erkki: Sortavalasta papin taipaleelle
Piiroinen Erkki: Tsasounien Karjalassa
Purmonen isä Veikko: Matkan varrelta
Purmonen Veikko: Arkkipiispa Hermanin elämä
Purmonen Veikko: Arkkipiispa Hermanin elämä
Pyhä Jeesuksen Teresa: Elämäni
Pyhä Johannes Kronstadtilainen & Isä meidän- ajatuksia Herran rukouksesta ja kuukausi Pyhän Johannes Kronstadtilaisen kanssa
Pyhät perinteet – Ortodoksinen uskontokirja
Saharov Arkkimandriitta Sofroni: Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen
Schmemann Isä Alexander: Päiväkirjat 1973 – 1983
Serrou Robert: Äiti Teresa – Rakkauden lähettilään elämä kuvina
Smeljov Ivan: Vanhassa Valamossa
Tampereen ortodoksinen seurakunta: Temppelin vuosisata
Tsetverikov Sergei: Pyhittäjä Paisi Velitskovski
Valamo
Valamo-säätiö luostaria tukemassa 1988 – 2012
Yamauchi Edwin: Ensimmäisten kristittyjen maailma
Ylä-Jussila Aarne: Heimo, uskonto ja isänmaa

JUMALANPALVELUS- JA HARTAUSKIRJAT

Akatistos Jumalansynnyttäjälle Konevitsalaisen ikonin kunniaksi
Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto
Ehtoo- ja aamupalvelus juhla- ja arkipyhinä
Ehtoollisrukoukset
Ennen pyhitettyjen lahjain jumalallinen liturgia
Euhologion: Pyhien toimitusten käsikirja
FILOKALIA-sarja: osat 1-5
Hartauskirja
Hautaustoimitus
Jaakobin liturgia
Jeesuksen rukous
Jumalallinen liturgia
Kolme Akatistoshymniä; Pyhittäjäisä Serafim Sarovilaiselle, Pyhälle Autuaalle Ksenia Pietarilaiselle ja Pyhälle Vanhurskaalle Johannes Kronstadtilaiselle
Kreikkalaiskatolinen Lyhyt katekismus piispa Agafodorin lyhyen katekismuksen mukaan
Ortodoksinen hartauskirja
Ortodoksisen katolisen itämaisen kirkon lavea kristillinen katekismus
Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvosto: Otteita Suuren Paaston Jumalanpalveluksista
Palvelukirja jalo-uskoisessa kirkossa
Piispallisten jumalanpalvelusten ohjeita
Psalmit Septuagintan mukaan
Pyhä Muisto 1: Syyskuu-joulukuu
Pyhä Raamattu
Raamattu
Raamattu
Raamattu ja sen kulttuurihistoria: osat 1-9
Rukous- ja hartauskirja
Rukouskirja
Rukouskirja
Rukouskirja Orologion
SYNAKSARION-sarja; heinäkuu ja elokuu puuttuvat
Uusi testamentti
Uusi testamentti ja Psalmit
Vanhan testamentin Apokryfikirjat
Viisi Akatistoshymniä; Suloisimmalle Jeesukselle, Kristuksen kärsimyksille, Jumalanäidille, pyhälle Nikolaokselle, Sergeille ja Hermanille
Virsikirja

VIERASKIELINEN KIRJALLISUUS

Englanninkielinen kirjallisuus / English literature

Achilleos Savvas: I saw the holy light
Alevisopoulos Antonios: The orthodox church It’s Faith, Worship and Life
Archimandrite Aimilianos of Simonopetra: The way of the spirit
Archimandrite Aimilianos of Simonopetra: The way of the spirit
Archimandrite Anthimos K. Vayianos: The elder
Archimandrite Meletios Webber: Bread & Water, Wine & Oil
Archimandrite Sophrony (Sakharov): We shall see him as he is
Archimandrite Spyridon Logothetis: Depression – a spiritual guide
Archimandrite Vassilios Bakoyannis: One Lord, One Faith
Botsis A. Peter: What is Orthodoxy?
Bulkin Valentin: Novgorod
Bychkov Yuru and Desyatnikov Vladimir: Around the golden ring of Russia
Chondropoulos Sotos: Saint Nektarios
Counsels for life
Counsels from theHoly Mountain, Letters and Homilies of Elder Ephraim
Demosthenous D.: The occupied churches of Cyprus
Elchaninov Alexander: The diary of a Russian priest
Elder Joseph of Vatopaidi Obedience is life
Englezakis Benedict: new and old in god’s revelation
Farasiotis Dionysios: The gurus, the young man and elder Paisios
Faridis Konstantin: Mount Athos
Hieromonk Damascene: Father Seraphim Rose
Hieromonk Gregorios: The divine liturgy
Holy Bible
Ioannidis Klitos: Elder Porphyrios Testimonies and experiences
Joseph Elder: Struggles – Experiences – Teachings
Kadas Sotiris: Mount Athos
Loch Sidney: Athos The holy mountain
Lossky Vladimir: The mystical theology of the eastern church
Makris Amphilochios: Our Geronda
Man of God Saint John of Shanghai & San Francisko
Metrolpolitan of Nafpaktos Hierotheos: The Illness and Cure of the Soul in the Orthodox Tradition
Metropolitan Anthony Bloom and Georges LeFebvre:Courage to pray
Metropolitan Emilianos Timiadis: The Orthodox understanding of the ministry
Metropolitan Emilianos Timiadis: The sacrament of confession and the confessor
Metropolitan Nafpaktos Hierotheos: Saint Gregory Palamas as a Hagiorite
Metropolitan Nikolaos of Mesogaia: Mount Athos, The highest place on earth
Metropolitan of Nafpaktos Hierotheos: A night in the desert of the Holy Mountain
Metropolitan of Nafpaktos Hierotheos: Entering the orthodox church
Metropolitan of Nafpaktos Hierotheos: Life after death
Metropolitan of Nafpaktos Hierotheos: The Science of Spiritual Medicine
Metropolitan of Nafpaktos: Orthodox Psychotherapy
Meyendorff John: The orthodox church
Middleton Herman A.: Precious Vessels of the Holy Spirit
Monastic Wisdom
Monk Joseph Dionysiatis: Abbot Haralambos Dionysiatis
Monk Joseph Dionysiatis: Elder Arsenios the Cave-dweller
Monk Moses the Athonite: The blessed elder George Karlides
Monk Theodoretos the Hagiorite: Avvakum the Barefoot
Mother Nectaria McLees: Evlogeite! A Pilgrim’s Guide to Greece
Nun Gavrilia: The ascetic of love 3rd edition
Papa-Dimitri Gagastathis The man of God
Papakostas Seraphim: For the hours of pain
Papakostas Seraphim: Repentance
Priestmonk Ioannikios Kotsonis: An Athonite Gerontikon
Rose Serafim: The soul after death
Rose Seraphim and Abbot Herman: Blessed John the Wonderworker
Seraphim Rose: The soul after death
The orthodox study bible
The Russian orthodox church
Toubis Michael: Saint Paul
Vision and Miracles of the martyr and miracle-worker Ephraim Neophanoys
Yiannitsiotis Constantine: With Elder Porphyrios A spiritual child remembers
Zervakos Philotheos: Autobiography, Homilies and Miracles

Venäjänkielinen kirjallisuus / Русскоязычная литература

Библия – Ветхого и Нового Завета
Валаамский монастырь и его святыни
Государственный исторический музей
Добротолюьие
Житие батюшки Серафима Саровского
Жития святыхь – августь
Жития святыхь – июнь
Жития святыхь – ноябрь
Жития святыхь – сентябрь
Коневский Рождество Богородичный мужской монастырь
Новгород
О жизни православный святых, иконах и праздниках
Русский язык для всех
Толковый словарь русского языка
Учебник по русскому языку
Федоскино