Aaronin poika pappi Eleasar hoiti pyhäkkötelttaa, jossa oli liiton arkku, ja vastasi uhripalveluksessa tarvittavien asioiden järjestämisestä. Isänsä kuoltua Eleasar toimi ylipappina ja Mooseksen apulaisena. Kanaanin maassa hän oli suorittamassa maan jakoa yhdessä Joosuan kanssa. Hänet haudattiin Gibeaan, ja Sadokin pappissuku piti häntä kantaisänään.

Eleasarin poika Pinehas oli myös pappi. Kun Israelin miehet alkoivat Moabissa osallistua epäjumalanpalvelukseen, Pinehas oli ensimmäinen, joka Mooseksen käskyä totellen surmasi haureuteen ja Baal-Peorin palvelemiseen antautuneen israelilaisen. Tätä seurasi yleinen puhdistus, joka lepytti Jumalan vihan, ja Pinehasin suvulle luvattiin ikuinen pappeus. Pinehas oli myös Esran esi-isä.

Filadelfos-nimisiä marttyyreja tunnetaan kaksi. Sisilialainen Filadelfos kärsi marttyyrikuoleman keisari Deciuksen (249-251) aikana vuonna 251 kahden veljensä Alfaiuksen ja Cyprianuksen sekä kuudentoista muun kanssa. Pyhiä veljeksiä on kunnioitettu suuresti sekä Kreikassa että Sisiliassa, jossa he ovat Lentinin kaupungin suojeluspyhiä. Heidän muistopäiväänsä on vietetty 10. toukokuuta.

Tänään muisteltava Filadelfos kuuluu toiseen marttyyrien ryhmään, jonka kärsimisen paikkaa ja -aikaa ei tiedetä. Hänen kanssaan surmattiin myös Diomedes, Julianos, Filippos, Eutykhia, Hesykhios, Leonides, Menalippos ja Pantagapes. Heidät surmattiin eri tavoin: paaluun sitomalla ja polttamalla, hukuttamalla, mestaamalla ja ristiinnaulitsemalla.

Pyhä Mamas oli kotoisin Paflagonian Gangrasta Vähästä-Aasiasta. Hänen vanhempansa Teodotos ja Rufina, jotka olivat hurskaita kristittyjä ja uskontunnustajia, vangittiin Kesareassa. Rufina, joka oli raskaana, synnytti poikansa vankilassa. Vähän ajan kuluttua molemmat tunnustajat kuolivat, ja hurskas ylhäisönainen Ammia otti lapsen kasvatikseen. Koska pienokainen jokellellessaan kutsui kasvatusäitiään ”mamaksi”, hän sai nimen Mamas.

Kun Mamas oli 15-vuotias, keisari Aurelianus (270-275) määräsi, että Zeuksen päivänä kaikkien koululaisten oli tuotava uhreja jumalille. Mamas uskollisena jo edesmenneen Ammian opetuksille kieltäytyi jyrkästi tottelemasta käskyä. Lisäksi hän innosti vielä koulutoverinsakin seuraamaan urheaa esimerkkiään. Seurauksena oli, että hänet luovutettiin Kappadokian Kesarean käskynhaltijalle Demokritokselle. Tällä ei kuitenkaan ollut oikeutta rangaista Mamasta, koska hän oli upporikkaan Ammian perillinen. Sen tähden hän lähetti pojan syytekirjelmän kanssa keisarin luo, joka oli tuolloin (272) sotaretkellä Palmyraa vastaan ja oleskeli Aigesissa.

Aurelianus yritti sekä lupauksin että uhkauksin saada Mamaksen uhraamaan Serapis-jumalalle. Mutta koska nuorukainen vastusti häntä pelottomasti, hän käski antaa tälle raippoja. Keisari toivoi, että tuskat olisivat lannistaneet marttyyrin, ja ehdotti hänelle ovelasti: ”Sinun ei tarvitse uhrata. Riittää, kun vain sanot uhraavasi, ja vapautan sinut heti.” Mutta Mamas vastasi: ”Keisari, en kiellä todellista Jumalaa sen enempää suullani kuin sydämellänikään. Olen sinulle pelkästään kiitollinen, sillä näillä kidutuksilla teet minut entistä läheisemmäksi rakkaalle Kristukselleni.” Silloin hänen koko ruumistaan kärvennettiin palavilla soihduilla ja häntä hakattiin kivillä. Hän säilyi kuitenkin vahingoittumattomana kidutuksissa, jolloin Aurelianus määräsi, että hänen kaulaansa on pantava lyijykiekko ja hänet on heitettävä mereen. Kun sotilaat olivat viemässä häntä sidottuna kohti merta, Herran enkeli ilmestyi ja vapautti hänet sekä käski häntä nousemaan Kesarean vuorelle.

Vuorella Mamas eli lakkaamatta rukoillen seuranaan villieläimet. Hän lypsi saksanhirviä ja teki juustoa niiden maidosta. Pienen osan juustosta hän jätti itselleen ravinnoksi, mutta loput hän vei alas Kesareaan ja jakoi köyhille.

Kun Kappadokian uusi käskynhaltija Aleksanteri kuuli Mamaksesta, hän lähetti ratsumiehiä hakemaan tämän luokseen. Pyhä tiesi ennalta heidän tulonsa ja tarjosi heille leipää ja juustoa. Kaupungissa Mamas tunnusti rohkeasti Kristuksen Aleksanterin edessä. Uudet kidutukset, joihin hän joutui, osoittivat entistäkin selvemmin Jumalan armon verhoavan niin hänen sieluaan kuin ruumiistaankin. Hänen lihaansa raadeltiin rautapiikeillä ja hänet heitettiin tuliseen uuniin.

Koska pyhä säilyi taaskin vahingoittumattomana, hänet heitettiin petojen eteen. Mutta sen sijaan että olisivat raadelleet hänet, ne vain pyörivät hänen jaloissaan ja nuolivat häntä. Epätoivoissaan Aleksanteri käski sotilaan lävistää hänet kolmipiikkisellä keihäällä. Kannatellen sisälmyksiään pyhä Mamas lähti pois stadionilta ja käveli parin sadan metrin matkan erääseen luolaan, jonne kävi pitkäkseen. Siellä hän kuuli taivaasta äänen, joka kutsui hänet ikuisiin asuntoihin. Iloiten hän antoi sielunsa Jumalalle.

Pyhä Johannes oli kotoisin Konstantinopolista ja toimi ansiokkaasti patriarkkana keisarien Tiberiuksen (578-582) ja Maurikioksen (582-602) aikana. Nuoruudessaan hän harjoitti kaivertajan ammattia. Jo silloin häntä kaunistivat monet hyveet ja varsinkin palava rakkaus Jumalaan, joka profeetallisilla näyillä valmisti häntä tulevaan korkeaan asemaansa. Patriarkka Johannes Skolastikko (565-577) pani mielihyvin merkille Johanneksen pyhän elämän ja vihki hänet diakoniksi. Hänen tehtäväkseen tuli jakaa avustuksia Konstantinopolin köyhille. Tässä tehtävässä tuli ilmi hänen aito evankeliumin mukainen rakkautensa. Runsaskätisesti hän avusti kaikkia avunpyytäjiä tutkimatta, ansaitsivatko he sitä vai eivät. Mitä enemmän hän antoi, sitä suurempi oli Jumalan siunaus, niin ettei hänen kukkaronsa koskaan tyhjentynyt.

Patriarkka Eutykhioksen kuoleman jälkeen huhtikuussa vuonna 582 Johannes valittiin hänen seuraajakseen. Niinä kolmenatoista vuotena, joina hän toimi patriarkkana, hän ei yhtään lieventänyt ankaraa askeettista elämänjärjestystään, niinpä hän on oikeutetusti saanut lisänimen Paastoaja. Kerrotaan, ettei hän kuuteen kuukauteen juonut ollenkaan vettä; hänen päivittäisenä ravintonaan oli yksi salaatinkerä ja vähän hunajamelonia, viinirypäleitä tai viikunoita. Hän ei nukkunut pitkällään, vaan nuokkui rinta polvia vasten jalkojensa päällä istuen. Kun hän joskus tuli nukkuneeksi enemmän kuin tavallisesti, hän valvoi koko seuraavan yön pitääkseen lihansa kurissa ja harjaantuakseen jo täällä ”ylösnousemuksen lasten” loputtomaan valvomiseen.

Koko elämänsä ajan pyhä Johannes teki runsaasti ihmeitä ja huojensi kaittaviensa elämää. Heille hän ei ollut vain arkkipiispa ja esirukoilija vaan myös Jumalan huolenpidon elävä esikuva, jolta riitti apua niin vanhurskaille kuin väärillekin. Hän paransi sokean pyhän ehtoollisen voimalla, tyynnytti rukouksellaan ankaran myrskyn, karkotti tyhjin toimin takaisin vierasheimoiset, jotka olivat hyökänneet Konstantinopolia vastaan, ja paransi lapsettomuudesta kärsiviä naisia.

Hyvän paimenen rakkaus köyhiin oli niin suuri, että kun hänen omat rahansa eivät riittäneet almuihin, hän lainasi lisää keisari Maurikiokselta. Kun Maurikios autuaan Johanneksen kuoleman jälkeen (595) vaati omaisuutta, jonka tämä oli antanut hänelle lukuisten velkojensa takeeksi, kävi ilmi, ettei ”kaupunkien kuningattaren” patriarkalla ollut mitään muuta omaa kuin kulunut villainen viitta ja vaatimaton patja. Liikuttuneena hurskas hallitsija repi rikki patriarkan velkakirjan ja otti hänen ainoan omaisuutensa – viitan ja patjan – pyhiksi muistoesineiksi palatsiin.

Kirkon käytössä on edelleen kanonikokoelma Pyhän Johannes Paastoajan Kanonikon ohjeeksi rippi-isille. Sille on tunnusomaista lempeys ja ymmärtämys. Kanonien määräämien monivuotisten ehtoolliseen osallistumiskieltojen sijaan pyhä Johannes hyväksyi katumuskilvoitteluksi askeesin ja kyynelrukouksen, jotka ovat todellisen katumuksen tuntomerkkejä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.