Pyhän apostoli Bartolomeuksen elämästä on kerrottu 11.6. Tänään muistellaan hänen reliikkiensä siirtoa. Kun Bartolomeus oli lähetysmatkallaan ristiinnaulittu Armeniassa, kristityt sijoittivat hänen ruumiinsa lyijyarkkuun ja veivät sen Urbanopolikseen. Pyhien reliikkien kautta tapahtui jatkuvasti ihmeitä, ja kristityt menivät joukoittain etsimään helpotusta ruumiillisiin ja henkisiin vaivoihinsa. Nähdessään tämän pakanat kiivastuivat, ottivat arkun väkivalloin haltuunsa ja heittivät sen mereen yhdessä neljän muun marttyyrin jäännösten kanssa. Arkku kuitenkin ihmeellisesti kellui veden pinnalla ja levitti pyhän Bartolomeuksen siunausta moniin paikkoihin matkan varrella. Se ylitti Mustanmeren ja Hellespontoksen (nyk. Dardanellien salmi), Egeanmeren ja Adrianmeren ja pysähtyi lopulta vuoden 580 tienoilla Liparin saaren rantaan Sisilian lähellä. Neljän muun marttyyrin ruumiit jäivät Kaitselmuksen määräämiin paikkoihin Sisilian Amaliaan ja Messinaan sekä Calabrian Colimenokseen ja Ascalokseen. 

Bartolomeus ilmestyi unessa Liparin piispa Agathonille, joka nousi heti paikalla, meni rantaan ja löysi sieltä ihmeekseen lyijyarkun. Hän huudahti: ”Tervetuloa, Herran apostoli!” Paikalliset asukkaat kilpailivat siitä, kuka saisi kunnian haudata pyhät reliikit omalle maalleen ja rakentaa kirkon Bartolomeuksen kunniaksi, mutta piispan saaman uuden ilmestyksen jälkeen arkku siirrettiin Jumalan määräämään paikkaan pienelle Liparin saariryhmän saarelle. Piispa Agathon rakennutti pyhän kunniaksi kirkon, jossa tapahtui runsaasti ihmeitä. Bysantin ikonoklastisen keisari Teofiloksen hallituskaudella (829–842) arabit valloittivat saaren ja asukkaat pakenivat. Kun Beneventon kuvernööri sai tietää tästä, hän lähetti Amalfista kristittyjä noutamaan pyhiä reliikkejä, joiden edellä hän kulki saattueessa yhdessä piispa Agathonin kanssa, ja sijoitti ne kirkkoon, jossa monet uskovat saivat tuntea reliikeistä virtaavaa armoa. 900-luvun lopusta lähtien pyhän apostoli Bartolomeuksen jäännökset ovat olleet Roomassa, Tiberjoen saarelle hänen kunniakseen rakennetussa kirkossa.

Hurskaasta etiopialaisesta eunukista kerrotaan Apostolien teoissa (8:26–40). Herran enkeli käski apostoli Filippoksen lähteä kulkemaan tietä, joka vie Jerusalemista Gazaan. Tiellä hän kohtasi etiopialaisen hoviherran, eunukin, joka oli korkeassa asemassa Etiopian kuningattaren hovissa. Kirkon tradition mukaan hän oli nimeltään Simeon Bakhos. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaelluksella ja istui vaunuissaan lukemassa profeetta Jesajan kirjaa. Filippos juoksi vaunujen luo ja kysyi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Simeon vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja selittämään kirjoituksen. Filippos aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. Kun he tulivat paikkaan, jossa oli vettä, hoviherra kysyi, voisiko hän saada kasteen. Filippos vastasi, että jos hän koko sydämestään uskoo, se on mahdollista. Simeon lausui: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” Niin Filippos kastoi hoviherran, joka jatkoi iloisena matkaansa. Myöhemmin hänet mainitaan Antiokian seurakunnan työntekijänä: ”Simeon, josta käytettiin nimeä Niger”. Pyhä Irenaios Lyonilainen (23.8.) mainitsee teoksessaan Harhaoppeja vastaan, että Simeon lähetettiin saarnaamaan evankeliumia myös Etiopiassa.
 

Pyhä Eulogos oli syyrialainen munkki 300-luvulla. Kun pyhä Barsai Tunnustaja (15.10.) oli valittu Edessan piispaksi, hän otti Eulogoksen avustajakseen. Areiolaisen keisari Valensin karkotettua oikeauskoisen piispa Barsain Eulogos ja hänen ystävänsä Protogenes ponnistelivat urheasti pitääkseen kansan ortodoksisessa uskossa. Käydessään Edessassa areiolainen Valens vihastui huomatessaan, että siellä oli niin paljon ortodoksisia kristittyjä, ja käski prefekti Modestoksen hankkiutua heistä eroon, mutta Modestos joutui perääntymään kristittyjen päättäväisyyden edessä. Koska keisari ei voinut joukkomurhata heitä kaikkia, hän kutsui koolle papit ja diakonit ja käski heidän karkotuksen uhalla toimia yhteistyössä areiolaisen piispan kanssa, joka oli nimitetty Barsain seuraajaksi. Eulogos vastasi kaikkien puolesta, että he pysyisivät uskollisina lailliselle piispalleen. Sitten 80 papiston jäsentä lähetettiin Traakiaan ja Eulogos ja Protogenes Egyptin Thebaidin Antinoeen. Tämä karkotus osoittautui siunaukselliseksi kirkon kannalta, koska heidän saarnansa ja heidän kauttaan tapahtuneet ihmeet saivat käännytetyksi monia pakanoita kristinuskoon. 

Keisari Valensin kuoltua (378) rauha palasi kirkkoon, ja kun myös piispa Barsai oli kuollut samana vuonna, Eulogos nimitettiin Edessan piispaksi. Hän osallistui toiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen (381). Protogenes, hänen toverinsa oikean uskon puolustuksessa ja karkotuksessa, nimitettiin lähiseudulla sijaitsevan Harranin piispaksi. Pyhä Eulogos nukkui pois rauhassa vuonna 387, samoin pyhä Protogenes 300-luvun lopussa.

Pyhä Ebba syntyi vuoden 615 tienoilla Northumbrian (pohjois-Englanti ja kaakkois-Skotlanti) kuningas Ethelfrithin tyttärenä. Kun pian sen jälkeen hänen isänsä kaatui taistelussa ja kuningas Edwin nousi valtaistuimelle, Ethelfrithin leski ja lapset pakenivat Skotlantiin, missä sisarukset kääntyivät kristinuskoon. Aikuisena Ebba perusti Coldinghamin luostarin, jossa oli erilliset luostarit munkeille ja nunnille. Hän johti sitä 40 vuotta. Ebba levitti kristinuskoa seudun pakanoille ja ystävystyi Yorkin arkkipiispa Wilfridin kanssa, jota hän tuki monin tavoin. Pyhä Ebba nukkui pois rauhassa 25.8. vuonna 682. Hänen reliikkinsä siirrettiin vuonna 1025 Durhamiin.

Pyhän Johannes Karpathoslaisen elämästä ei ole säilynyt juuri mitään tietoa. Hän kilvoitteli munkkina Kreetan ja Rodoksen välillä sijaitsevan pienen Karpathossaaren luostarissa, ja myöhemmin hänestä tuli saaren piispa. Tässä ominaisuudessa hän osallistui kuudenteen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen (680). Hänen muistonsa on kuitenkin säilynyt saaren kristittyjen keskuudessa, jotka tekivät hänestä kirkkoonsa freskomaalauksen. 

Erityisesti Johannes Karpathoslainen tunnetaan hänen sata kohtaa käsittävästä kirjoituksestaan ”Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille”, joka on sijoitettu Filokalian ensimmäisen osan loppuun. Hän kirjoitti sen munkeille, joita kiusasi halu luopua luostarielämästä, kehottaen heitä kestämään ja katumaan. Juuri ne, jotka kilvoittelevat ankarimmin, joutuvat suurimpiin koetuksiin ja kiusaukseen ajatella, että Jumala on hylännyt heidät. Heille hän kirjoitti: ”Vaikka lankeaisit tuhat kertaa, nouse joka kerran ylös ja jatka sitä kuolemasi päivään asti.” Niille, jotka uhkaavat lannistua, kun heidän kilvoittelunsa ei onnistu voittamaan heidän himojaan, hän kirjoittaa: ”Jos heikkouden ja ahdistuksen ajatukset pakottavat sinut jättämään paaston kaupungin, pakene toiseen kaupunkiin – rukoukseen ja kiitokseen.”

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.