Päivän synaksario

27.7.

Pyhä Kristuksen suurmarttyyri Panteleimon syntyi Nikomedeiassa pakanallisen senaattori Eustorgioksen ja tämän kristityn vaimon Eubulian lapsena ja sai nimekseen Pantoleon. Hänet annettiin arvostetun lääkäri Eufrosynoksen kasvatettavaksi ja opetettavaksi. Tältä hän oppi vähitellen täydellisesti aikansa lääketieteen ‒ jopa niin hyvin, että itse keisari Galerius Maximianus tahtoi saada hänet omaksi lääkärikseen.

Nuori lääkäri kulki joka päivä sen talon ohi, missä pyhä pappi Hermolaos (26.7.) piileskeli. Hermolaos tajusi jo Pantoleonin ilmeestä hänen sielunsa tilan ja kutsui hänet kotiinsa. Hän opetti Pantoleonille, että maallinen lääketiede pystyy antamaan vain vajavaista tukea kuolevaiselle luonnollemme. Ainoastaan Kristus, todellinen Lääkäri, tarjoaa ihmiselle lopullisen pelastuksen. Hän ei tee sitä tarjoamalla lääkkeitä eikä liioin pyydä palkkaa. Nuoren Pantoleonin sydän hypähti ilosta, kun hän kuuli nämä sanat, ja hän alkoi usein vierailla pyhän Hermolaoksen luona. Näin hän oppi tältä uskon mysteerin.

Eräänä päivänä Hermolaoksen luota palatessaan Pantoleon löysi tieltä kuolleen pienen lapsen, jota käärme oli juuri purrut. Hän tajusi, että nyt oli tullut se hetki, jolloin hän voisi kokeilla Hermolaoksen opetusten totuutta. Hän kutsui Kristuksen nimeä; lapsi toipui heti ja käärme kuoli. Pantoleon lähti juosten Hermolaoksen taloon ja täynnä iloa pyysi välittömästi saada tältä pyhän kasteen. Sen jälkeen hän viipyi pyhän vanhuksen luona nauttien hänen opetuksistaan ja palasi kotiinsa vasta kahdeksantena päivänä. Isänsä kysymyksiin hän vastasi olleensa keisarin palatsissa parantamassa keisarille läheistä henkilöä. Salaten vielä uutisen kääntymisestään hän ponnisteli kovasti saadakseen myös Eustorgioksen vakuuttuneeksi epäjumalien palvelemisen turhuudesta.

Jonkin ajan kuluttua Pantoleonin senaattori-isän luo tuotiin eräs sokea mies. Tämä kertoi käyttäneensä koko omaisuutensa lääkäreihin saamatta apua ja pyysi Pantoleonia parantamaan hänet. Kristukseen luottaen nuori Pantoleon vakuutti hämmästyneelle isälleen parantavansa miehen taivaallisen Herransa voimalla. Kristuksen apuun turvautuen hän siunasi sokean miehen silmät ristinmerkillä. Sokean ruumiilliset samoin kuin hänen hengelliset silmänsä avautuivat saman tien. Hän ymmärsi, että Kristus oli parantanut hänet. Pyhä Hermolaos kastoi hänet yhdessä Eustorgioksen kanssa, joka pian sen jälkeen vaipui rauhassa kuolonuneen.

Tämän jälkeen Pantoleon luovutti koko omaisuutensa köyhille, vapautti orjansa ja omistautui kokonaan huolehtimaan sairaista, joilta hän ei pyytänyt mitään palkkiota. Kaikki palkka kuului Kristukselle. Hän sanoi palkkiokseen riittävän sen, että parantuneet uskoisivat Kristukseen, joka oli tullut maan päälle parantamaan meidän vaivojamme.

Nikomedeian muut lääkärit hautoivat kuitenkin kateellisia ajatuksia Pantoleonia vastaan. Niinpä he lopulta ilmiantoivat hänet, kun hän oli huolehtinut kristitystä, jota oli juuri kidutettu keisarin käskystä. Keisari kuunteli murheellisena valituksia suojatistaan ja kysyi sitten sokealta mieheltä, kuinka tämä oli parantunut. Tämä vastasi yksinkertaisesti kuin Raamatun syntymästään sokea mies, että Pantoleon oli parantanut hänet kutsumalla Kristuksen nimeä. Hän lisäsi, että ihme oli tuonut hänelle todellisen valon, nimittäin uskon valon. Raivostunut keisari määräsi miehen heti mestattavaksi ja lähetti omia miehiään etsimään Pantoleonia.

Pantoleonin tultua keisarin eteen tämä syytti häntä luottamuksensa pettämisestä. Lisäksi keisari totesi hänen herjaavan lääketieteen jumalaa Asklepiosta ja muita jumalia uskomalla mieheen, joka oli kuollut ristiinnaulittuna. Pyhä vastasi tähän, että usko Jumalaan ja omistautuminen Hänelle ovat suurempia asioita kuin tämän maailman rikkaudet ja kunnia. Sanojensa vakuudeksi hän ehdotti, että Maximianus panisi hänet koetukselle. Niinpä heidän eteensä tuotiin rampa, jota pakanapapit yrittivät loitsuin nostaa pystyyn Pantoleonin nauraessa heidän yrityksilleen. Sitten Pantoleon kohotti rukouksensa Jumalan puoleen, otti rampaa kädestä ja kohotti hänet pystyyn Jeesuksen nimessä. Kateelliset pakanapapit yllyttivät heti keisaria tekemään selvää hänestä.

Maximianus muistutti Pantoleonia kidutuksista, joilla pyhää Anthimosta oli vähän aiemmin kidutettu. Pantoleon vastasi, että jos kerran iäkäs mies oli osoittanut sellaista urhoollisuutta, niin kuinka paljon ennemmin nuorempien olisi tehtävä samoin. Sen enempää imartelut kuin uhkailutkaan eivät vaikuttaneet häneen. Pantoleon sidottiin paaluun ja hänen kupeensa raadeltiin rautanauloilla, minkä jälkeen haavoja poltettiin tulisoihduilla. Kristus kuitenkin ilmestyi hänelle hänen hengellisen isänsä Hermolaoksen muodossa ja sanoi: ”Älä pelkää mitään, poikani, sillä minä olen kanssasi ja tuon apua kaikille, jotka kärsivät minun tähteni.” Soihdut sammuivat heti ja pyhän haavat parantuivat.

Tästä lähtien Herra oli Pantoleonin apuna kaikissa hänen koettelemuksissaan. Poltettiinpa häntä palavassa piessä tai heitettiin mereen raskaaseen kiveen kiinnitettynä, Herra säilytti hänet vahingoittumattomana. Monta kertaa Pantoleon vietiin petojen eteen, mutta petoeläimet vain nuolivat hänen jalkojaan. Keisari itse oli kuitenkin villieläimiäkin pahempi ja keksi hänelle ja hänen seuralaisilleen entistä julmempia kidutuksia.

Sen jälkeen kun Hermolaos ja hänen kumppaninsa olivat kokeneet kunniakkaan kuoleman, tyranni kutsui eteensä Pantoleonin itsensä. Tyranni yritti uskotella, että Pantoleonin ystävät olivat alistuneet uhraamaan epäjumalille. Pantoleon pyysi vain saada nähdä heidät. Keisari valehteli lähettäneensä heidät toiseen kaupunkiin jotain tehtävää varten. Tähän Pantoleon hymähti: ”Tällä kertaa sinä valehtelija puhut totta: olet lähettänyt heidät taivaalliseen Jerusalemiin.” Havaittuaan, ettei pysty muuttamaan Pantoleonin mieltä Maximianus määräsi, että hänet piti mestata ja ruumis oli poltettava.

Innokkaasti Pantoleon kapusi mestauslavalle kaupungin ulkopuolelle. Mutta samalla hetkellä kun pyöveli kohotti miekkansa häntä kohti, miekka suli kuin vaha tulessa. Jo ennen tätä ihmettä läsnä olevat sotilaat olivat alkaneet tunnustaa Kristuksen nimeä. Pantoleon kehotti heitä tekemään velvollisuutensa ja kohotti viimeisen rukouksensa Jumalan puoleen. Ääni taivaasta vastasi: ”Sinä uskollinen palvelija, toiveesi tulee nyt toteutumaan. Taivaan portit ovat sinulle auki ja kruunusi on valmistettu. Tästä lähtien sinusta tulee epätoivoisten pakopaikka, suoja niille, joita koetellaan, lääkäri sairaille, kauhistus demoneille. Sen vuoksi nimesi ei enää tule olemaan Pantoleon vaan Panteleimon.”*
*) Nimi merkitsee ”kaikessa (pan) armahtavaista (eleimon)”; siinä on myös vivahde täydellisyyttä ja ”täyttymystä” (panteleia).

Pyhä taivutti kaulansa alas ja hänen päänsä putosi maahan. Maitoa juoksi hänen kaulastaan ja hänen ruumiinsa muuttui valkeaksi kuin lumi. Kuihtunut oliivipuu, johon hänet oli sidottu, puhkesi lehteen ja alkoi tuottaa runsasta hedelmää.

Sotilaat, joiden oli käsketty polttaa pyhän Panteleimonin ruumis, päättivät luovuttaa sen uskoville. Nämä pitivät hänelle hartaat hautajaiset Amantios Skolastikoksen maatilalla. Heti sen jälkeen he riensivät julistamaan hyviä uutisia myös muille paikkakunnille. Tästä lähtien pyhän Panteleimonin jäännökset ovat jatkuvasti vuodattaneet parantumista ja Kristuksen armoa kaikille, jotka niitä hartaasti lähestyvät.

Pyhä Panteleimon on kirkon historian rakastetuimpia pyhiä. Häntä on kunnioitettu koko kristillisessä maailmassa, mutta varsinkin idässä. Kunnioitus pysyi aluksi paikallisena, mutta alkoi levitä erityisesti 500-luvulla, jolloin keisari Justinianos jälleenrakensi kirkon hänen kunniakseen Nikomedeiassa. Panteleimonin elämäkerrat ovat suhteellisen myöhäistä perua. Parhaiten hänet tunnetaan monista parantamisihmeistään, joita on tapahtunut hänen ilmestymistensä ja reliikkiensä kautta. Pyhän palkattaparantajan Panteleimonin reliikit siirrettiin
jo varhain Konstantinopoliin, josta niitä on päätynyt muun muassa Athokselle. Yksi reliikeistä on armenialaisessa Gandzasarin luostarissa Vuoristo-Karabahissa.

Pyhittäjä Simeon kilvoitteli 500-luvulla pylvään päässä Sisiliassa jonkin matkan päässä Egean kaupungista. Hän kuoli pylväänsä päällä salamaniskuun. Samalla hetkellä toinen styliitta nimeltä Julianus, joka asui kaukana Egeasta eräässä laaksossa, käski oppilaidensa polttaa suitsuketta, koska Simeonin sielu oli riemuiten jättämässä ruumiinsa. Tätä pyhittäjä Simeon Styliitta Nuorempaa ei pidä sekoittaa Ihmeellisen vuoren pyhittäjä Simeon Styliitta Nuorempaan (24.5.), joka hänkin eli 500-luvulla.

Pyhä Anthusa syntyi 600-luvun lopulla Vähän-Aasian sisämaassa. Hänen vanhempansa Stratios ja Febronia olivat hurskaita kristittyjä. Jo lapsuudessaan Anthusa innostui luostarielämästä ja tunsi halua ryhtyä nunnaksi ja vetäytyä maailmasta erämaihin ja vuorille. Kerran pappismunkki Sisinios, joka oli kaikkien hyveiden kaunistama ja oli saanut Jumalalta ihmeidentekijän lahjan, vaelsi Anthusan kotiseudun halki. Anthusa sai tilaisuuden pyytää häneltä itselleen rukoussäännön, jotta hän pystyisi jäljittelemään munkkien elämäntapaa.

Kerrotaan, että koetellakseen tyttöä Sisinios käski hänen mennä palavaan uuniin, ja Anthusa totteli ja palasi vahingoittumattomana. Sen jälkeen pyhä munkki vihki hänet nunnaksi ja neuvoi hänelle, mitä hänen pitää tehdä päästäkseen lähelle Jumalaa. Asuinpaikaksi Sisinios suositteli hänelle pientä Mantineonin saarta, joka sijaitsi jär- vellä Paflagoniassa.* Hän ennusti nuorelle Anthusalle, että hänestä tulee vielä igumenia 9000 nunnalle.
*) Nyk. Keski-Turkin pohjoisosissa.

Saavuttuaan Sisinioksen suosittelemalle saarelle pyhä Anthusa asettui sinne ja eli noudattaen ankaraa askeesia. Sisinioksen siunauksella hän rakennutti saarelle kirkon, joka omistettiin Jumalansynnyttäjän äidille pyhälle Annalle. Sen valmistuttua Sisinioksen profetia alkoi toteutua, ja Anthusan ympärille kerääntyi noin kolmekymmentä kuuliaisuussisarta. Sisinioksen kuoltua ja sisariston yhä kasvaessa Anthusa rakennutti vielä kaksi kirkkoa, jotka oli omistettu Jumalansynnyttäjälle ja pyhille apostoleille. Jälkimmäinen tuli munkkien käyttöön.

Munkit olivat Sisinioksen opetuslapsia, jotka hänen kuoltuaan olivat päättäneet antaa itsensä pyhän Anthusan hengelliseen ohjaukseen. Näin nainen sai johdettavakseen kaksoisluostarin, mikä kirkon historiassa on harvinainen kunnia. Järven rannalla asuneet munkit tapasivat viedä ruokatarpeet nunnille, joiden ei tarvinnut poistua luostarisaareltaan, ja nunnat puolestaan valmistivat munkeille vaatteet ja muut tekstiilit.

Keisari Konstantinos Kopronymos (741‒775), joka ei hyväksynyt pyhien ikonien kunnioittamista, lähetti sotilaansa Mantineonin luostariin pakottaakseen igumenian hyväksymään keisarin hereettisen näkemyksen. Igumenia Anthusa astui keisarin lähettiläiden eteen yhdessä veljenpoikansa kanssa, joka oli miesluostarin johtaja. Tätä pahoinpideltiin monta tuntia, mutta Anthusa rohkaisi häntä pysymään lujana. Sen jälkeen sotilaat ottivat kiinni Anthusan itsensä ja pieksivät häntä julmasti häränjänteillä. He kokosivat luostarista paljon ikoneita, polttivat ne ja levittivät kuuman tuhkan pyhän Anthusan päälle. Jumalan armosta hän säilyi vahingoittumattomana, mutta hänet määrättiin lähtemään maanpakoon.

Jonkin ajan kuluttua pääkaupungissa keisarinna oli raskaana, mutta raskaus oli kivulias eikä synnytys käynnistynyt. Huolestunut keisari oli kuullut pyhän Anthusan maineesta ja hänen ennalta tietämisen lahjastaan, ja käski tuoda tämän luokseen ollessaan käymässä samalla seudulla, jossa Anthusa tuolloin oleskeli. Pyhä Anthusa ilmoitti, että keisarinna ei kuolisi vaan saisi kaksoset, pojan ja tytön. Pyhä kuvaili lisäksi vielä, millaisiksi lasten elämänkaaret osoittautuisivat. Pian tämän jälkeen kaksoset syntyivät. Kiitollisesta keisarinnasta tuli tämän jälkeen luostarin suojelijatar, ja keisarikin lopetti luostarin vainoamisen.

Tämän jälkeen pyhästä Anthusasta tuli entistäkin kuuluisampi, ja ihmisiä kävi hänen luonaan niin läheltä kuin kaukaa. Jotkut tahtoivat saada hänen siunauksensa, toiset halusivat ryhtyä munkeiksi tai nunniksi hänen alaisuuteensa. Monet tulivat hänen luokseen parantuakseen sairauksistaan hänen rukouksiensa avulla tai päästäkseen lapsettomuudesta.

Autettuaan paljon ihmisiä ihmeillään pyhä Anthusa nukkui rauhassa kuolonuneen suuresti kunnioittamansa pyhän Panteleimonin päivänä vuonna 759. Hänet haudattiin samaan keljaan, jossa hän oli elänyt luostariin tulostaan saakka.

Armenialainen Manuel oli pyhän keisarinna Teodoran (11.2.) eno ja palveli keisari Leo V Armenialaista (813‒820) sotapäällikkönä Armeniassa. Hänestä tuli keisari Teofiloksen (829‒842) neuvonantaja, jonka keisari kuolinvuoteellaan nimitti vastaamaan yleisistä asioista yhdessä patriisi Theoktiktoksen ja keisarillista valtaa käyttäneen Bardaksen kanssa, kunnes Mikael III tulisi täysi-ikäiseksi.

Kun Manuel sairastui vakavasti Teofiloksen kuoleman jälkeen, hän vannoi ystäväpiiriinsä kuuluneiden Studionin luostarin munkkien kuullen, että jos hän tulisi terveeksi, hän palauttaisi virallisesti pyhien ikonien kunnioituksen. Munkkien rukouksien ansiosta hän parantui ja meni puhumaan keisarinnalle ortodoksisuuden palauttamisen puolesta (843). Kun hänen aikaisemmin ystävälliset välinsä Theoktiktoksen kanssa olivat kärsineet panettelusta, hän lähti palatsista ja asettui Asparin vesialtaan* lähelle omaan taloonsa, jonka hän muutti luostariksi. Siellä hän nukkui rauhassa pois korkeassa iässä ennen vuotta 865.
*) Konstantinopolin pohjoisosassa, Fanarionin lähistöllä.

Pyhät Kliment, Gorazd, Nahum, Angelar ja Savva tunnetaan Ohridin viitenä pyhänä, tai slaavien seitsemänä apostolina silloin kun heidät mainitaan yhdessä pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen (11.5.) kanssa. He olivat Kyrilloksen ja Methodioksen oppilaita ja työtovereita. He toimivat slaavien valistajina ja ortodoksisen uskon julistajina Suur-Määrissä.

Pyhän Methodioksen kuoleman jälkeen (885) Gorazdista tuli hänen seuraajansa Määrin piispanistuimelle. Gorazd oli syntyperäinen määriläinen ja osasi erinomaisesti niin kreikkaa kuin latinaa. Hänen ja hänen tovereidensa menestyksekäs toiminta heidän julistaessaan evankeliumia slaaveille kansankielellä herätti kaunaa Methodioksen kiivaassa vastustajassa frankkilaisessa piispa Wichingissä. Tämä panetteli heitä Määrin ruhtinas Svjatopolkille syyttäen heitä salaliitosta ja väärän opin levittämisestä. Teologisiin kysymyksiin perehtymätön Svjatopolk luovutti slaavien valistajat saksalaisille, jotka sulkivat heidät vankilaan. He joutuivat virumaan kahleissa ja kestämään julmaa kohtelua lähes kolme kuukautta, minkä jälkeen heidät karkotettiin Määristä. Maassa alkoi ankara ortodoksien ja pyhän Methodioksen oppilaiden vaino. Gorazd pakeni ensin Puolaan. Hänen nimensä mainitaan vanhassa Bulgarian piispojen luettelossa pyhän Methodioksen ja Klimentin välissä, mistä syystä hänen oletetaan toimineen Lounais-Bulgariassa, nykyisen Makedonian valtion alueella.

Bulgariaan pakenivat myös muut Suur-Määristä karkotetut slaavien valistajat. Tonavan varrella sijaitsevassa kylässä eräs mies kutsui Klimentin, Nahumin, Angelarin ja Savvan kotiinsa. Tuskin he olivat astuneet sisään, kun miehen sairas poika äkkiä kuoli. Mies syytti pyhiä onnettomuudesta, mutta he rukoilivat Jumalaa ja poika virkosi.
Bulgarian kuningas Boris (2.5.), joka pyrki solmimaan kirkollisia yhteyksiä Bysanttiin, otti slaavien valistajat avosylin vastaan. He viipyivät jonkin aikaa hovissa ja opettivat Borikselle kirkon dogmeja, pyhien elämäkertoja ja kristityn hallitsijan velvollisuuksia. Pyhä Angelar kuoli pian ja haudattiin ilmeisesti Pliskaan, Bulgarian silloiseen pääkaupunkiin. Pyhä Savva toimi pyhän Gorazdin kanssa Lounais-Bulgariassa.

Jonkin ajan kuluttua kuningas Boris antoi pyhälle Klimentille tehtäväksi julistaa evankeliumia Lounais-Bulgariassa (nykyisen Makedonian ja Etelä-Albanian alueella) sekä aloittaa yhdessä pyhän Nahumin kanssa papiston koulutus. Kliment kylvi nopeasti evanke- liumin siemeniä ja kokosi yli kolmetuhatta oppilasta. Hän opetti heille evankeliumin ohella slaavilaiset aakkoset, jotka hän kehitti pyhän Kyrilloksen laatiman glagoliittisen aakkoston pohjalta.*
Hän käänsi slaaviksi monia bysanttilaisia tekstejä, niin että Bulgarian nuori kirkko rakentui apostolisen perinteen lujalle perustalle.
*) Vaikka kyrillinen aakkosto kantaa pyhän Kyrilloksen nimeä, sen kehitti todennäköisesti Kliment Ohridilainen Kyrilloksen luoman glagoliittisen aakkoston ja kreikkalaisen aakkoston pohjalta.

Kuningas Boriksen kuoltua vallan peri hänen poikansa Simeon (893−927), joka jatkoi isänsä työtä kansan kristillistäjänä. Simeon arvosti Klimentiä ja antoi vihkiä hänet Belitsan ja Drembitsan (Debritsan) piispaksi Lounais-Bulgariaan (nykyiseen Makedoniaan). Klimentiä pidetäänkin Bulgarian ensimmäisenä piispana. Hän huolehti väsymättömästi laumastaan. Hän alkoi käyttää slaavin kieltä jumalanpalveluksissa ja saarnoissa. Hän vihki noin kolmesataa oppilastaan papeiksi huolehtimaan kansan kristillistämisestä. Vapaa-aikoinaan Kliment jatkoi pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen aloittamaa käännöstyötä. Hän kirjoitti kirkkovuoden juhliksi sarjan slaavinkielisiä saarnoja, joita papit lukivat kansalle perehdyttäen ihmisiä kirkon opetukseen. Ohridiin pyhä Kliment perusti Pyhän suurmarttyyri Panteleimonin luostarin.

Kerran kun Kliment oli palaamassa kaupunkiin, hän tapasi tiellä kaksi rampaa ja sokean. Varmistuttuaan, ettei paikalla ollut muita, hän kohotti katseensa taivaaseen ja rukoili Jumalaa. Sitten hän kosketti sairaita, jotka paranivat heti.

Vähän ennen kuolemaansa pyhä Kliment käänsi slaaviksi Pentekostarionin, joka sisältää jumalanpalvelustekstit pääsiäisestä helluntaihin. Häntä pidetään myös vanhimman pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen kunniaksi laaditun jumalanpalveluksen kirjoittajana.

Saavutettuaan korkean iän ja palveltuaan kaksikymmentä vuotta piispana apostolisessa tehtävässä pyhä Kliment pyysi kuningas Simeonilta lupaa vetäytyä vanhuudenlepoon Ohridin luostariin. Kuningas kuitenkin ilmoitti, ettei hän halunnut nähdä piispanistuimella ketään muuta kuin Klimentin ja että hän ennemmin luopuisi itse kruunusta kuin antaisi Klimentin erota. Pyhä Kliment joutui alistumaan kuninkaan tahtoon. Luostariinsa palattuaan hän kuitenkin sairastui. Pyhät Kyrillos ja Methodios ilmestyivät Klimentille ja ilmoittivat hänen kuolemansa lähestyvän.

Järjestettyään asiansa ja kirjoitettuaan testamenttinsa pyhä Kliment antoi henkensä rauhassa Herralle heinäkuun 27. päivänä vuonna 916. Hänet haudattiin perustamaansa Ohridin luostariin, minkä vuoksi hänet tunnetaan yleisesti Kliment Ohridilaisena. Häntä alettiin pian kunnioittaa Bulgarian apostolina, joka evankelioi kansan, järjesti Bulgarian kirkon elämän ja loi pohjan kristilliselle kulttuurille, joka välittyi Bulgariasta pian muille slaavilaisille kansoille.

Pyhä Nahum (ks. myös 23.12.) oli pyhän Klimentin työtoveri. Hän perusti Ohridjärven kaakkoisrannalle luostarin, johon hänet haudattiin. Luostariin rakennettiin sittemmin hänen nimeään kantava Pyhän Nahumin kirkko.

 

Autuas Nikolai oli varakkaiden ja ylhäisten vanhempien Maksimin ja Julianan poika Novgorodissa 1300-luvulla. Nuoresta lähtien hän tavoitteli hyveitä. Paetakseen ihmisiltä tulevaa arvostusta hän jätti vanhempiensa kodin ja alkoi kilvoitella houkkana Kristuksen tähden. Resuiseen paitaan pukeutuneena hän vaelteli kesät talvet ympäri kaupunkia ja rukoili salaa sydämessään niiden puolesta, jotka halveksivat ja loukkasivat häntä.

Nikolai asui kaupunginosassa, jossa Pyhän Sofian katedraali sijaitsi. Olhavanjoen toisella puolella kilvoitteli toinen houkka autuas Feodor (19.1.). Koska kahden kaupunginosan asukkaat riitelivät usein kes- kenään, Feodor ja Nikolaikin teeskentelivät olevansa vihollisia. Jos toinen erehtyi tulemaan väärälle puolelle jokea, hän sai toisen heti peräänsä. Kerran Nikolai ajoi takaa väärälle rannalle tullutta Feodoria. Tämä pakeni joen yli vettä myöten. Nikolai juoksi hänen peräänsä ja heitti häntä kaalinkerällä, mistä hän sai lisänimen Kaalinpää.

Kerran eräs hallitusmies järjesti juhlat kaupungin merkkimiehille. Myös autuas Nikolai ilmestyi paikalle. Palvelijat häätivät hänet pois, mutta heti hänen mentyään kävi ilmi, että kaikki viini oli hävinnyt astioista. Kun hallitusmies sai tietää, että autuas Nikolai oli käännytetty pois, hän lähetti etsimään tätä. Nikolain palattua taloon astiat täyttyivät viinistä.

Autuas Nikolai teki monia ihmeitä. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1392. Hänen haudalleen rakennettiin 1500-luvun puolivälissä Pyhän Panteleimonin kirkko, joka kansan parissa tunnettiin paremmin autuaan Nikolain kirkkona. Ikoneissa autuasta Nikolaita ei kuvata muiden houkkien tapaan paljasjalkaisena ja puolialastomana, vaan ruhtinaan turkki päällä, sinisessä aluspaidassa liina vyötäisillään ja kaalinkerä kädessään.

Pyhä Joasaf oli aatelissukua. Hänet vihittiin munkiksi Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostarissa, ja hänestä tuli sen igumeni. Joasaf vihittiin Moskovan metropoliitaksi vuonna 1539. Hänen rehellisyytensä ja oikeamielisyytensä ei miellyttänyt alaikäisen Iivana IV Julman sijaishallitsijoita Ivan ja Andrei Šuiskia. He yllyttivät pajarit metropoliittaa vastaan sillä seurauksella, että väkijoukko vihan vimmoissa melkein tappoi hänet. Vasta Pyhän Kolminaisuuden luostarin igumeni Aleksin väliintulo pelasti hänet.

Monien koettelemusten jälkeen metropoliitta Joasaf karkotettiin Valgetjärvelle (Beloozero) pyhittäjä Kirilin luostariin. Omasta pyynnöstään hänet siirrettiin sittemmin (1547) Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavraan. Hän kärsi munkkien omavaltaisesta käytöksestä. Aikansa hän käytti muun muassa vertailemalla ja korjailemalla vanhoja käsikirjoituksia. Monet murheet puhdistivat hänen sieluaan, kunnes hän heinäkuun 27. päivänä 1555 siirtyi rauhassa taivaan iloon.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.