Päivän synaksario

21.2.

Eustathios syntyi vuoden 270 tienoilla Pamfyliassa. Hänestä tuli piispa Syyrian Beroiaan (Aleppo). Kun Antiokian piispa pyhä Filogonos (20.12.) nukkui pois vuonna 324, hänen seuraajakseen valittiin Eustathios. Heti seuraavana vuonna Eustathios osallistui Nikean yleiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana tuomitsemassa areiolaista harhaoppia. Yhdessä toisten isien kanssa hän tunnusti Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, joka on samaa olemusta Isän ja Hengen kanssa.

Eustathios oli ortodoksien johtohahmoja, ja siksi areiolaisten viha kohdistui erityisesti häneen. 320-luvun lopulla nämä järjestivät Antiokiaan kirkolliskokouksen saadakseen erotettua Eustathioksen tehtävästään. He syyttivät häntä harhaoppisuudesta, kansankiihotuksesta ja keisarin äidin Helenan solvaamisesta. He palkkasivat erään naisen väittämään Eustathiosta lapsensa isäksi. Kokous päätti erottaa Eustathioksen ja lähetti selvityksensä keisari Konstantinukselle, joka vahvisti päätöksen.

Eustathios karkotettiin muutamien pappien ja diakonien kanssa Traakiaan eli nykyiseen Etelä-Bulgariaan. Alue kärsi goottien ja slaavien hyökkäyksistä.

Pyhän Eustathioksen kuolinajasta ei ole tarkkaa tietoa. Ajoitukset vaihtelevat vuosien 337–364 välillä.

Eustathioksen karkotus synnytti Antiokiassa skisman, joka kesti aina vuoteen 414 saakka. Pyhä Johannes Krysostomos ylisti Eustathiosta marttyyrina, mutta hänen reliikkinsä palautettiin Antiokiaan vasta vuonna 482. Ihmiset riensivät vastaanottamaan esipaimentaan kynttilöiden ja suitsukkeen kanssa. Pyhän Eustathioksen palaaminen kaupunkiinsa voittosaatossa symboloi ortodoksisuuden voittoa areiolaisuudesta ja vahvisti pyhän piispan aseman ortodoksisuuden johtotähtenä ja sanansaattajana. Hänen kirjoituksistaan suurin osa on kadonnut, mutta säilyneet osoittavat hänen kuuluneen antiokialaisen kristologian suunnannäyttäjiin.

Pyhä Johannes oli lähtöisin Antiokian seudulta. Hän oli juristi ja puhetaidon opettaja, kunnes hänet noin 50 vuoden ikäisenä vihittiin papistoon. Johannes toimi Antiokian patriarkaatin edustajana (apokrisiaros) Konstantinopolissa. Johanneksen ylivertainen terävyys ja laintuntemus herättivät ihailua ja arvostusta. Kun keisari Justinianos pani Konstantinopolin patriarkka Eutykheen viralta vuonna 565, Johannes valittiin tämän seuraajaksi.

Johannes laati merkittävän Nomokanon-teoksen, jossa kanonit eli kirkolliset säädökset oli koottu ja järjestetty systemaattiseen muotoon. Hän käytti lähteenään kirkolliskokousten päätösten lisäksi myös pyhien isien kuten Basileios Suuren kirjeenvaihtoa. Johannes muistetaan myös kirkkoveisujen kirjoittajana ja jumalanpalveluselämän uudistajana. Hän lisäsi jumalalliseen liturgiaan veisun Sinun salaiseen ehtoolliseesi. Myös Kerubiveisu lisättiin liturgiaan hänen kaudellaan. Pyhä Johannes, lisänimeltään Skholastikos[1], nukkui pois rauhassa vuonna 577.


[1] ’Oppinut’, juristeista ja reetoreista käytetty nimitys.

Sakarias toimi Konstantinopolissa pyhien esineiden hoitamisesta vastaavan (skeuofylaks) kunniatehtävässä, kunnes hänet valittiin vuonna 609 Jerusalemin patriarkaksi. Hänen kaudellaan tapahtui pahin mahdollinen onnettomuus. Pyhän kaupungin lähes 300-vuotinen kristillinen aikakausi päättyi, kun persialaiset valloittivat Jerusalemin 20.5.614 ja panivat toimeen ennennäkemättömän julman hävityksen. Ihmisiä surmattiin tuhansittain ja kirkkoja hajotettiin. Kaupungin suurin kirkko, Jumalanäidille omistettu Nea, hävitettiin ikiajoiksi. Sakarias yritti hillitä persialaisia, mutta ei mahtanut heille mitään.

Patriarkka Sakarias määrättiin lähtemään vangiksi Persiaan ja ottamaan mukaansa kirkon kalleimman aarteen, Herran kunniallisen ristin. Näin Sakarias sai kunnian kantaa Herran ristin pois Golgatalta samaa reittiä, jota pitkin Kristus itse oli Golgatalle sen kantanut. Sakarias poistui kaupungista samasta portista, josta Kristus oli tullut sisään palmusunnuntaina. Kristillisen Jerusalemin kulta-aika oli ohitse.

Persiassa Sakarias oli kuningas Khosrow II:n (590–628) vankina. Keisari Herakleioksen (610–641) aikana hän sai palata Jerusalemiin yhdessä toisten vankien kanssa. Tällä välin Pyhää kaupunkia oli kunnostettu ja eräitä kirkkoja jälleenrakennettu. Sakariaksen poissaollessa Jerusalemin uudeksi patriarkaksi oli valittu Modestos (16.12.). Herran risti palautettiin vuoden 630 tienoilla,[1] ja Ristin ylentämisen juhlan koittaessa se voitiin taas ylentää entisaikojen tapaan. Pyhä Sakarias nukkui pois ollessaan matkalla kohti Jerusalemia, joskin toisten lähteiden mukaan vasta Jerusalemissa, vuonna 632.


[1] Tapahtumien ajoituksesta on monia tulkintoja. Vaihtoehtoja ovat vuodet 628–631.

Pyhä Germanus oli orpo, jonka Trierin piispa Modoard (12.5.) otti kasvatettavakseen 600-luvulla. Pyhän piispan luona Germanus oppi rakastamaan hyveitä ja kilvoituksia. Vain seitsemäntoista vuoden iässä Germanus pyysi piispalta siunauksen vetäytyä erakkoelämään. Piispan epäröidessä Germanus etsi kolme samanmielistä kumppania, ja he lähtivät yhdessä pyhän Arnulfin oppilaiksi. Tämä oli entinen Metzin piispa, joka oli lähtenyt erakoksi Vosgesin[1] vuorille. Arnulf otti heidät lämpimästi vastaan. Aikansa Vosgesissä viivyttyään veljet siirtyivät hieman etelämmäksi Luxeuilin luostariin.

Muutaman vuoden kuluttua ruhtinas Gondo oli perustamassa luostaria Grandvaliin.[2] Luxeuilin luostarin johtaja Walbert suositteli tehtävään Germanusta. Kirkon asema alueella vahvistui koko ajan, ja lopulta Germanuksen vastuulle annettiin kokonaista kolme luostaria. Seuraava ruhtinas Cathic oli kuitenkin toista maata. Hän alkoi painostaa alueen asukkaita, niin munkkeja kuin maallikoitakin. Germanus vetosi ruhtinaaseen pyytäen tätä lopettamaan rosvoamisensa.

Pian tämän jälkeen Cathicin sotilaat tulivat luostariin ja ottivat Germanuksen ja munkki Randoaldin kiinni ja riisuivat heidän vaatteensa. Yksi sotilas lävisti pyhän Germanuksen miekallaan ja toinen surmasi pyhän Randoaldin. Tämä tapahtui lännen kirkon viettämän Pyhän Pietarin istuimen juhlan (22.2.) aattona, vuosi oli todennäköisesti 667.


[1] Nykyisen Ranskan koilliskulmassa.

[2] Nykyisen Sveitsin puolella, Bernistä pohjoiseen.

Pyhittäjä Timoteos eli 700-luvulla. Jo nuorena hän vihkiytyi munkiksi Symbolien erakkoluostarissa, jonka pyhä Teoktistos oli perustanut Bitynian Olymposvuorelle.[1] Muita samasta luostarista lähteneitä kuuluisia kilvoittelijoita on esimerkiksi pyhittäjä Platon (4.4.), josta tuli viereisen Sakkudionin luostarin johtaja. Timoteos kilvoitteli monia vuosia ankarassa askeesissa ja sai Jumalalta palkakseen himottomuuden armolahjan.

Timoteos joutui monien muiden tavoin vainotuksi ikonien kunnioituksen vuoksi. Herran Jeesuksen Kristuksen kuva oli kuitenkin rukouksessa painunut lähtemättömästi hänen sydämeensä, niin että hän pystyi antamaan luotettavan todistuksen ikonien kunnioituksen puolesta. Pyhä Henki teki hänet asumuksekseen vuodattaen hänen kauttaan parannuksia, hengellistä lohdutusta ja jumalallista rakkautta kärsiville ihmisille. Nämä Hengen hedelmät liittivät hänetkin Jumalan valittujen joukkoon. Hän pääsi lepoon Herransa luo vuoden 795 tienoilla.


[1] Eräiden lähteiden mukaan Timoteos olisi kilvoitellut muualla ja hänen elämänvaiheensa on sijoitettu Symbolien luostariin siksi, että myöhemmin siellä kunnioitettiin hänen reliikkejään.

Pyhä Georgios syntyi 700-luvulla Paflagonian Khromassa lähellä Amastriksen kaupunkia Mustanmeren rannalla. Hän oli rukousvastaus kauan lapsettomuudesta kärsineille vanhemmilleen.

Saatuaan opintonsa päätökseen Georgios meni Sirikvuorelle erään pyhittyneen erakon oppilaaksi, joka opetti hänelle enkelielämän keskeiset periaatteet. Ohjaajansa kuoleman jälkeen Georgios tahtoi jatkaa elämää kuuliaisuudessa ja siirtyi Bonyssan luostariin, missä hän herätti huomiota ankaralla kilvoituksellaan ja lakkaamattomalla rukouksellaan. Hänen hyveistään puhuttiin laajalti. Kun Amastriksen piispa kuoli, uskovaiset vetosivat patriarkka Tarasiokseen (25.2), että tämä taivuttaisi Georgioksen suostumaan heidän piispakseen.

Vastoin tahtoaan piispaksi korotettuna Georgios valaisi kaittaviaan hyveittensä valolla vahvistaen heitä oikeassa uskossa. Hän huolehti erityisesti jumalanpalvelusjärjestyksestä ja papiston koulutuksesta. Köyhille, leskille ja orvoille hän edusti Jumalan huolenpitoa.

Amastriksen hiippakunta korotettiin piispa Georgioksen toimesta arkkihiippakunnaksi, joka oli riippuvainen suoraan Konstantinopolista. Näin Gangran metropoliitan toisinaan hieman kovakouraiset toimenpiteet eivät enää ulottuneet siihen. Kun jotkut paimentolaisheimot valloittivat hiippakunnan alueen, Georgios toimi aktiivisesti heidän karkottamisekseen. Hyvän ja hedelmällisen elämän jälkeen hän antoi sielunsa Herralle noin vuonna 805. Joidenkin vuosien kuluttua slaavit valtasivat alueen. Kun jotkut heistä yrittivät ryöstää pyhän piispan haudan, he juuttuivat liikkumattomina paikoilleen. Pyhä Georgios kuitenkin sääli heitä, kun he katuivat, ja palautti heille liikuntakyvyn.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.