Päivän synaksario

25.11.

Pyhä Clemens oli Rooman piispana vuosina 88–97. Hän oli syntyjään roomalainen ja nuoruudessaan apostolien opetettavana: pyhä Irenaios (23.8.) kirjoittaa, että ”heidän julistuksensa kaikui hänen korvissaan, heidän traditionsa oli hänen silmiensä edessä”. Hän on kenties sama Clemens, jonka Paavali mainitsee kirjeessään filippiläisille (4:3). Toisen perimätiedon mukaan pyhä Pietari kastoi Clemensin. Clemensiä voi tavallaan pitää Rooman ensimmäisenä piispana, sillä vielä hänen edeltäjänsä pyhä Linus ja pyhä Cletus (Anacletus) olivat käytännössä enemmänkin presbyteerejä.

Julistuksessaan pyhä Clemens oli apostolien päämiehen Pietarin uskollinen seuraaja. Clemens oli nöyrä ja sävyisä, tunsi hyvin pyhät kirjoitukset ja oli perehtynyt kreikkalaiseen viisauteen. Hän kykeni käännyttämään niin juutalaisia kuin pakanoitakin kertomalla heille Jumalan äärettömästä armosta ja ikuisesta valtakunnasta.

Pyhä Clemens kirjoitti todennäköisesti 90-luvun alkupuolella korinttilaisille kirjeen,[1] joka sisältää paljon mielenkiintoista tietoa alkukirkon elämästä ja ajattelusta. Erityisesti hän kehottaa nuorempia kirkon jäseniä kunnioittamaan apostolien työtä ja säilyttämään Kristuksen ruumiin ykseyden pysymällä kuuliaisina hengellisille vanhemmilleen. Kirjoittaja sovittelee, kehottaa uskoon, vieraanvaraisuuteen, pitkämielisyyteen ja nöyryyteen. Hän vertaa ylösnousemusta tuhkasta nousevaan feeniks-lintuun. Pyhän Clemensin asemaa ja arvostusta alkukirkossa kuvaa se, että kirje kuului pitkään pyhien kirjoitusten joukkoon: eritoten Aleksandriassa ja Korintissa sitä luettiin kuin apostolista epistolaa. Clemensin nimissä on säilynyt muitakin kirjoituksia, mutta mitä ilmeisimmin ne eivät ole hänen laatimiaan. Roomalaisen perimätiedon mukaan jumalanpalvelusten toimittajat alkoivat käyttää kirkossa erityisiä liturgisia vaatekappaleita Clemensin aikana.

Kun Clemens oli käännyttänyt Teodora-nimisen ylimyksen, hänen aviomiehensä Sisiniuksen ja 423 muuta roomalaista, kansa alkoi nousta Clemensiä vastaan. Keisari Trajanus (98–117) karkotti hänet valtakunnan itärajalle Krimille. Sikäläisillä marmorilouhoksilla työskenteli pari tuhatta kristittyä. He saivat nyt itselleen todellisen esipaimenen, joka lohdutti heitä ikuisen autuuden lupauksin. Olosuhteet louhoksilla olivat kammottavat. Lähin paikka, josta sai juomavettä, oli noin kymmenen kilometrin päässä. Clemens kuitenkin rukoili ja löysi louhoksien lähistöltä vesilähteen. Pakkotyön ohessa hän julisti Jumalan sanaa innokkaasti ja pakanoita kääntyi niin paljon, että heidän kokoontumisiaan varten tarvittiin peräti 75 pientä kirkkoa.

Pyhän Clemensin toimintaa ei suvaittu pitkään. Häntä kidutettiin ja lopulta hänet kytkettiin ankkuriin ja heitettiin Mustaanmereen. Kerrotaan, että enkelit laskivat pyhän ruumiin merenpohjaan ja myöhemmin meri vetäytyi niin, että kristityt saattoivat nähdä ruumiin, joka oli noin 300 metrin päässä rannasta. Tämä ihme toistui vuosittain hänen muistopäivänään.

Vuonna 860 Konstantinopolin patriarkka Fotios lähetti slaavien apostolin Kyrilloksen (11.5.) evankelioimaan Krimillä asuvaa väkeä. Kyrillos löysi matkallaan pyhän Clemensin pyhäinjäännökset ja toi ne mukanaan Konstantinopoliin. Myöhemmin hän vei ne Roomaan ja lahjoitti ne paavi Hadrianus II:lle. Ne asetettiin Pyhän Clemensin kirkkoon, joka oli rakennettu hänen kotitalonsa paikalle Colosseumin lähistölle. Kuvataiteessa pyhä Clemens on esitetty paavina ankkurin ja kalan kanssa; joskus mukana on avaimia, lähde, kirja tai myllynkivi. Hänen muistopäivänsä on lännen kirkossa 23.11., kreikkalaisessa kalenterissa 24.11. ja venäläisessä 25.11.


[1] Suomennos teoksessa Apostoliset isät (Suom. H. Koskenniemi, Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163) s. 19–53.

Pyhä Mooses oli juutalaista syntyperää. Kristityksi käännyttyään hän tuli tunnetuksi evankeliumin julistajana ja palveli Rooman kirkkoa pappina. Kun keisari Decius aloitti vainonsa, Mooses oli yksi sen ensimmäisiä uhreja. Moosesta pidettiin vangittuna yksitoista kuukautta ja yksitoista päivää, minä aikana hän oli kirjeenvaihdossa pyhän Cyprianuksen kanssa. Pyhä marttyyri Mooses menehtyi vankilassa vuonna 251.

Pyhä Katariina[1] oli rikkaan patriisin Kestoksen tytär Aleksandriasta. Hän oli sekä kaunis että poikkeuksellisen älykäs. Kaupungin parhaiden opettajien johdolla hän perehtyi niin filosofiaan kuin kirjallisuuteenkin sekä kreikaksi että latinaksi. Tiedonjanossaan hän paneutui myös lääketieteeseen ja luonnontieteisiin, joten kaikki tuon ajan inhimillisen tiedon alueet olivat hänelle tuttuja. Oppineet ihmettelivät hänen saavutuksiaan.

Monet tavoittelivat Katariinaa vaimokseen mutta hän kieltäytyi kaikista tarjouksista. Hän tahtoi puolison, joka olisi kaikissa suhteissa hänen vertaisensa. Kun hänen äitinsä ei enää muuta voinut, hän lähetti Katariinan tapaamaan kristittyä erakkoa kaupungin ulkopuolelle. Erakko sanoi todellakin tuntevansa miehen, joka sopisi Katariinalle sulhaseksi. Hänen viisautensa oli kaikkien niin näkyväisten kuin näkymättömienkin asioiden alkusyy, hän hallitsi koko maailmankaikkeutta ja oli tehnyt maailman omalla voimallaan. Lisäksi hän oli ”kaunein ihmisten joukossa” (Ps. 45:3), koska hän oli ihmiseksi tullut Jumala. Lähtiäisiksi erakko antoi Katariinalle Jumalanäidin ikonin, jossa Jumalanäiti kantoi Kristus-lasta käsivarrellaan. Yöllä Jumalanäiti ilmestyi Katariinalle, mutta Kristus-lapsi käänsi kasvonsa hänestä pois ja sanoi hänen olevan ruma ja epäpuhdas, koska hän oli synnin ja kuoleman alainen. Järkyttynyt Katariina meni takaisin erakon luo. Tämä alkoi opettaa hänelle uskon salaisuuksia ja lopuksi kastoi hänet. Sen jälkeen Jumalanäiti ilmestyi hänelle uudelleen ja Kristus-lapsi katsoi häntä iloisesti sanoen: ”Nyt hän on säteilevä ja kaunis ja todella viisas, hyväksyn hänet morsiamekseni.” Hän ojensi Katariinalle sormuksen.

Noihin aikoihin keisari Maximianus (305–311), kuten Diocletianus ennen häntä, tahtoi saada kaikki alamaisensa alistumaan valtaansa pakottamalla heidät uhraamaan keisarikultin mukaisesti. Kun Aleksandriassa toimitettiin näitä menoja, Katariina tuli keisarin eteen ja vakuutti hänelle uskollisuuttaan mutta moitti häntä ankarasti epäjumalien kulttimenojen tähden. Keisari hämmästeli hänen rohkeuttaan ja kauneuttaan, mutta niitäkin suuremman vaikutuksen häneen teki Katariinan viisaus.

Niinpä keisari kokosi Aleksandriaan 50 viisasta ja pani heidät väittelemään amfiteatterissa nuoren Katariinan kanssa. Katariina oli saanut ylienkeli Mikaelilta vakuutuksen, että Jumala puhuisi hänen suunsa kautta. Hän esitti epäjumalanpalveluksen mielettömyyden kuvaillen pakanajumalia ihmisten intohimojen tuotteiksi. Hän viittasi vanhoihin oraakkelilausumiin, joissa ennustettiin Jumalan ihmiseksi tuloa ja Jumalan Pojan kärsimyksiä. Pitkän keskustelun päätteeksi 50 viisaalla ei ollut enää mitään muuta sanottavaa kuin tunnustaa erehdyksensä ja pyytää kastetta. Tästä keisari raivostui ja tuomitsi heidät kaikki poltettaviksi roviolla.[2]

Katariina itse vangittiin ja häntä alettiin kiduttaa. Hänet kiinnitettiin neljään akselilla yhdistettyyn piikkipyörään, mutta enkeli vapautti hänet siitä; pyörä irtosi ja syöksyi rinnettä alas surmaten monia katselijoita. Keisarinna Faustina ihaili Katariinan saavutuksia ja vieraili keisarin läheisen ystävän sotapäällikkö Porfyrioksen kanssa hänen luonaan vankilassa mukanaan 200 sotilasta. Kaikista heistä tuli kristittyjä. Katariina otti heidät iloiten vastaan ja ennusti, että he saavat pian päähänsä marttyyrikruunut.

Kiihkossaan keisari ei säälinyt edes vaimoaan vaan saatuaan tietää tämän tulleen kristityksi hän mestautti Faustinan julmien kidutusten jälkeen marraskuun 23. päivänä. Seuraavana päivänä myös Porfyrios ja hänen sotilaansa tapettiin. Marraskuun 25. päivänä Katariina tuotiin ulos vankilasta tuomioistuimen eteen. Hän oli kauniimpi ja säteilevämpi kuin koskaan odottaessaan pääsevänsä vihdoinkin yhdistymään Kristuksen kanssa. Hänet vietiin kaupungin ulkopuolelle. Kun hän oli viimeisessä rukouksessaan kiittänyt Herraa, joka oli paljastanut hänelle todellisen viisauden ehtymättömät lähteet, hän taivutti päänsä miekan alle ja antoi henkensä Jumalan haltuun.

Kaksi enkeliä – toisen tulkinnan mukaan kaksi munkkia – vei pyhän marttyyrin jäännökset Aleksandriasta Siinain vuoren huipulle. Sieltä ne löysi joskus 700- tai 800-luvulla maatumattomina lähellä elänyt erakko, joka oli unessa saanut ilmoituksen niiden olemassaolosta. Reliikit siirrettiin juhlallisesti Siinain luostariin, jonka keisari Justinianos oli perustanut vuonna 527.[3] Pyhän Katariinan reliikit ovat luostarissa edelleen. Niistä leviää taivaallinen tuoksu ja niiden äärellä tapahtuu lukuisia ihmeitä.

1000-luvulla Siinain munkki Simeon luovutti pienen osan pyhän Katariinan reliikeistä Normandian herttualle Richardille. Lännessä pyhä Katariina kuului neljäntoista pyhän auttajan ryhmään, joita keskiajalla kunnioitettiin suuresti sekä ryhmänä että yksilöinä. Pyhä Katariina on erityisesti naisopiskelijoiden suojelija.



[1] Pyhän Katariinan juhlaa vietettiin ilmeisesti alun perin marraskuun 24. päivänä.  Juhlapäivän siirtymiseen on kaksi selitystä. On arveltu, että hänen reliikkiensä löytyminen Siinailta 700- tai 800-luvulla olisi tapahtunut 25.11.  Ilmeisesti juhla siirrettiin kuitenkin 25. päivälle vasta 1500-luvulla, jolloin Siinain luostarin munkit siirsivät muistopäivän Jumalansynnyttäjän temppeliin käynnin päättäjäisjuhlan yhteyteen antaakseen sille lisää juhlavuutta. Suomalaisessa kirkkokalenterissa on mainittu molemmat päivämäärät.

[2] Näillä 50 (myöhemmissä lähteissä 150) filosofimarttyyrilla on oma muistopäivänsä 17.11. Hahmojen historiallisuus on kuitenkin vähintäänkin kyseenalainen, sillä kertomus lienee peräisin vasta 800-luvulta.

[3] Luostari oli alun pitäen omistettu Kristuksen kirkastumiselle, mutta 1300-luvulta lähtien se on tunnettu Pyhän Katariinan luostarina.

Pyhä Pietari syntyi 400-luvun alussa Pontoksen alueella Mustanmeren rannalla hurskaiden vanhempien lapsena. Jo seitsemänvuotiaana hän lähti kotoaan ja aloitti kilvoituselämän. Ensin hän kilvoitteli Galatiassa, mutta lähti sitten pyhiinvaellukselle Pyhään maahan. Tutustuttuaan kaikkiin pyhiin paikkoihin, joissa Herramme Jeesus Kristus oli vaeltanut, hän meni Antiokian seudulle. Useita vuosia hän asui hautaluolassa, jonne pääsi vain tikapuilla. Ravintonaan hän käytti leipää ja vettä ja niitäkin vain joka toinen päivä. Hänen työnään oli jatkuva sydämen rukous.

Jumala antoi Pietarille pahojen henkien karkottamisen armolahjan. Hän vapautti Daniel-nimisen miehen demonin vallasta, ja kiitollisena tämä pyysi saada jäädä hänen oppilaakseen. Myöhemmin Pietari auttoi rukouksillaan lukuisia uskovia Antiokiassa ja sen ympäristössä vapautumaan sairauksista ja demoneista siunaamalla heidät ristinmerkillä. Jopa hänen vaatteensa saivat aikaan ihmeitä kuten muinoin apostolien vaatteet. Vietettyään vuosikymmeniä hengellisessä kilvoittelussa ja Jumalan sisäisessä katselemisessa pyhä Pietari nukkui kuolonuneen 99-vuotiaana.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.