Pyhä apostoli Tuomas syntyi Juudeassa. Hänen nimensä on arameaa ja merkitsee ”kaksosta”, kreikaksi Didymos. Hänen vanhempansa olivat köyhiä, mutta he opettivat hänet rakastamaan Mooseksen lakia. Nuorena Tuomas erottautui tovereidensa meluisista leikeistä ja omistautui sen sijaan kirjoituksien lukemiseen ja mietiskelyyn. Sanan tuntemisensa ja vilpittömän asenteensa ansiosta hän tunnisti Jeesuksen Messiaaksi, josta profeetat olivat puhuneet.

Tuomas lähti Jeesuksen seuraajaksi heti, kun häntä kutsuttiin. Veneensä ja verkkonsa jätettyään hänestä tuli yksi kahdestatoista apostolista. Tuomas seurasi Vapahtajaa kaikkialle vainoa tai syrjintää pelkäämättä. Kun Kristus ilmoitti lähtevänsä Jerusalemiin antaakseen itsensä niiden käsiin, jotka aikoivat tappaa hänet, Tuomas sanoi toisille opetuslapsille: ”Mennään vain, kuollaan yhdessä Hänen kanssaan.”

Kun maailman Vapahtaja oli noussut haudasta kuoleman voittajana, Hän ilmestyi suljettujen ovien takana koolla olleille opetuslapsille. Kristus näytti apostoleilleen kärsimyksensä merkit omassa ruumiissaan, ja he tulivat täyteen iloa ja riemua. Tuomas ei kuitenkaan ollut tuolloin heidän kanssaan. Kun toiset kertoivat hänelle nähneensä Herran ylösnousseena, hän ei ollut halukas uskomaan heitä. Pitkämielinen Herra ilmestyi kuitenkin heille uudelleen viikon kuluttua ja tällä kertaa Hän antoi Tuomaankin varmistua siitä, että Hän oli todella noussut kuolleista ruumiissaan. Kristus käski Tuomasta panemaan sormensa naulojen jälkiin Hänen pyhissä käsissään ja asettamaan kämmenensä keihään jälkiin Hänen pyhässä kyljessään. Samalla Vapahtaja näytti, että meidät kaikki on kutsuttu pistämään kätemme Hänen kylkeensä – ei ruumiillisesti vaan hengellisesti – sammuttaaksemme sisimpämme janon Kristuksen armon lähteestä.

Kun Pyhä Henki tuli helluntaipäivänä apostolien ylle tulisina kielinä, Tuomas oli läsnä muiden apostolien kanssa. Hän sai täyttyä voimalla korkeudesta voidakseen julistaa maailman pelastuksen sanomaa. Kun apostolien tuli aika lähteä Jerusalemista, he heittivät arpaa siitä, mihin kunkin oli lähdettävä. Tuomaksen osaksi tulivat kaikkein kaukaisimmat alueet idässä: Parthia (Persia) ja Intia. Hän ei kuitenkaan halunnut lähteä, vaan sanoi: ”Ei minusta ole tällaiseen, olen liian heikko. Ja minähän olen heprealainen, miten minä voin opettaa intialaisia?” Herra ilmestyi hänelle näyssä yöllä ja sanoi: ”Älä pelkää Tuomas, minun armoni on sinun kanssasi.” Mutta Tuomas ei vakuuttunut vaan pyysi: ”Herra, lähetä minut mihin ikinä tahdot, mutta Intiaan minä en lähde.”

Tuolloin Jerusalemissa oli liikkeellä Habban-niminen kauppias. Intialainen kuningas oli lähettänyt hänet etsimään arkkitehtiä, joka osaisi rakentaa hänelle kaikki aiemmat rakennukset kauneudessa ylittävän palatsin. Kristus ilmestyi Habbanille ja tarjosi omaa orjaansa hänen palvelukseensa. Kun myyntikirja oli tehty valmiiksi, Tuomas haettiin paikalle ja Habban kysyi Tuomakselta: ”Hänkö siis on sinun herrasi?” Tuomas katsoi ihmetellen Kristusta ja lausui hiljaa: ”Kyllä, Hän on minun Herrani.” Habban sanoi: ”Hän myi sinut minulle käteisellä.” Tuomas ei vastannut mitään, vaan lähti hänen kanssaan.

Intiassa Tuomas vietiin kuningas Gudnaparin luokse, ja apostoli lupasi rakentaa hänelle nopeasti kauniin ja ylellisen palatsin. Kuningas määräsi Tuomaan käyttöön valtavasti rahaa ja lähti itse matkalle. Sitä mukaa kuin apostoli sai rahaa, hän jakoi ne köyhille ja nälkäisille, joista kukaan ei välittänyt, ja julisti heille sanomaa Jumalan rakkaudesta. Kun kuningas lähetti viestin kysyen töiden edistymistä, Tuomas vastasi: ”Palatsi on rakennettu, mutta katto puuttuu vielä.” Kuningas lähetti Tuomaalle vielä lisää hopeaa ja kultaa, ja Tuomas kulki kylästä toiseen jakaen kaiken köyhille. Kun kuningas tuli lopulta paikalle katsomaan palatsia, hänen palvelijansa ilmoittavat hänelle, että palatsia ei ole rakennettu – ”eikä se heprealainen ole tehnyt mitään muutakaan; hän on kulkenut ympäri kaupunkeja ja kyliä jakamassa rahaa köyhille ja opettamassa heille uutta Jumalaa; hän on myös parantanut sairaita, ajanut ulos pahoja henkiä ja tehnyt muuta sen kaltaista”. Kuningas antoi hakea Tuomaksen ja kysyi, onko palatsia rakennettu vai ei. Tuomas vastasi, että palatsi on rakennettu, mutta ”sinä voit nähdä sen vasta tulevassa maailmassa”. Apostoli oli toiminut Herran sanan mukaan: ”Myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa.”

Julmistunut kuningas heitti Tuomaan vankilaan ja määräsi hänet kidutettavaksi. Samana yönä kuninkaan vakavasti sairastunut veli näki näyssä enkelin, joka vei hänet mukanaan taivaaseen. Siellä veli sai nähdä loisteliaan palatsin, jonka apostoli Tuomas oli rakennuttanut kuninkaalle vanhurskasten iankaikkiseen valtakuntaan. Näyn jälkeen veli toipui sairaudestaan nopeasti ja lähti kertomaan kuninkaalle, kuinka tälle oli rakennettu taivaaseen palatsi, joka oli paljon kauniimpi kuin mikään maallinen rakennus. Kuningas liikuttui ja tuli katumukseen. Apostoli vapautettiin, ja veljekset pyysivät häntä kastamaan heidät. Kaupungin kylpylä suljettiin seitsemäksi päiväksi, ja he alkoivat valmistautua pyhään hetkeen. Tuomas kastoi heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun he nousivat vedestä, heille näyttäytyi nuorukainen pidellen palavaa soihtua, jonka rinnalla maallisten lamppujen valo jäi himmeäksi. Pian nuorukainen hämärtyi pois heidän silmistään. Apostoli sanoi: ”Emme kyenneet kestämään Sinun valoasi, sillä se on liian suuri meidän näkökyvyllemme.” Kun aamu alkoi sarastaa, Tuomas mursi leivän ja antoi heidän osallistua Kristuksen pöytään.

Tämän jälkeen pyhä apostoli lähti toiseen ruhtinaskuntaan, jossa hän Pyhän Hengen voimalla teki monia ihmeitä. Hän herätti nuorukaisen kuolleista, sai aasin puhumaan, ajoi eräästä naisesta ulos pahan hengen, käännytti monia kristinuskoon ja nautti Herran ehtoollista yhdessä heidän kanssaan. Lopulta hän käännytti vielä ruhtinaan vaimon, pojan ja kolme tytärtä. Kastettuaan heidät pyhä Tuomas opetti heitä kulkemaan täydellisyyden tietä kieltäymyksessä ja puhtaudessa. Tämä ärsytti suunnattomasti himokasta ruhtinasta, joka otatti pyhän apostolin kiinni ja kuulusteli häntä: ”Kuka on Herrasi, ja mistä maasta hän on?” Tuomas vastasi: ”Minun Herrani on sinunkin Valtiaasi, ja Hän on taivaan ja maan Herra.”

Ruhtinas tahtoi päästä eroon apostolista, joka oli saanut liikaa seuraajia. Hän otti mukaansa apostolin, neljä sotilasta ja yhden virkamiehen; he lähtivät ulos kaupungista, ja ihmiset tekivät heille kunniaa. Kaupungin ulkopuolelle päästyään kuningas määräsi sotilaansa lävistämään Tuomaan keihäillä ja poistui paikalta.

Kävellessään sotilaiden kanssa kohti teloituspaikkaa apostoli Tuomas alkoi puhua heille: ”Kuinka ihmeellisiä ovatkaan ne kätketyt salaisuudet, joita meissä tapahtuu aina lähtöömme saakka! Millaisia ovatkaan Hänen kirkkautensa rikkaudet – Hänen joka ei jätä meitä tämän ruumiimme kärsimysten alaisuuteen! Neljä on niitä, jotka minut lopettavat, sillä neljästä alkuaineesta olen saanut alkuni, mutta vain yksi on viemässä minua kädestä, sillä yksi on Hän, jota minä odotan ja jonka luokse minä menen.” Perille päästessään hän sanoi miehille: ”Kuulkaa minua nyt, sillä minun aikani jättää tämä maailma on koittanut. Älkööt teidän sydämenne silmät olko sokeat, älkööt teidän korvanne olko kuurot. Uskokaa Jumalaan, jota minä olen julistanut, älkääkä antako sydämen kovuuden saada teissä valtaa, vaan vaeltakaa eteenpäin siinä vapaudessa, kunniassa ja elämässä, joka on Jumalassa.”

Pyhä apostoli pyysi vielä luvan rukoilla viimeisen kerran ja lausui: ”Herrani ja Jumalani, toivoni ja pelastajani, opastajani ja seurani kaikissa maissa, joissa olen kulkenut Sinun nimessäsi! Ole kaikkien palvelijoidesi kanssa, ja ohjaa vielä minuakin, että pääsisin perille Sinun tykösi, sillä Sinun haltuusi olen uskonut sieluni, eikä kukaan vie sitä Sinun kädestäsi. Älköön syntini pidättäkö minua, sillä Herra, minä olen täyttänyt Sinun tahtosi ja ollut Sinun orjasi sen vapauden tähden, jonka saan tänä päivänä. Anna Sinä, Herra Jeesus, se minulle ja anna sen täyttyä minun kohdallani. En minä epäile lainkaan Sinun totuuttasi ja rakkauttasi, mutta näiden ympärilläni seisovien tähden minä puhun Sinun edessäsi.” Tämän jälkeen pyhä apostoli Tuomas kääntyi sotilaiden puoleen ja pyysi heitä täyttämään heidän lähettäjänsä tahdon. Niin sotilaat lävistivät hänet, ja pyhä apostoli pääsi siirtymään iankaikkiseen iloon Herransa luokse.

Alueen kristityt itkivät yhdessä rakkaan apostolin kuolemaa. He toivat arvokkaita vaatteita ja parhaita kankaita ja hautasivat apostolin kuninkaalliseen arkkuun. Vähän ajan kuluttua Tuomas ilmestyi haudalla kahdelle häntä surreelle ystävälleen ja rohkaisi heitä: ”Miksi istutte katsomassa minua? En minä ole täällä. Olen noussut Herrani luo ja saanut sen mitä odotin. Nouskaa ja lähtekää täältä, sillä pian tekin pääsette tänne minun luokseni.”

Pyhää apostoli Tuomasta kunnioitetaan Intian kirkon perustajana. Hänen hautansa Intiassa on edelleen Intian kristittyjen suuresti kunnioittama. Reliikit siirrettiin kuitenkin vuoden 165 tienoilla Edessaan, jossa niille rakennettiin myöhemmin kaunis hopealla koristeltu kappeli. Edessan kirkko tuhottiin vuonna 1142, ja osa reliikeistä vietiin Mosuliin, josta niitä palautettiin Intiaan vuonna 1965. Edessan reliikkejä päätyi lisäksi vuonna 1258 Khiokselle ja sieltä edelleen Italian Ortonaan. Tuomaan reliikkejä on myös Patmoksella ja Georgiassa.

Pyhä Placid syntyi Roomassa vuonna 515 ylimysperheeseen. Kun hän oli seitsemän vuoden ikäinen, hänen isänsä vei hänet kouluun Subiacon uuteen luostariin pyhän Benediktuksen alaisuuteen. Ollessaan kerran hakemassa vettä Placid putosi järveen, jolloin pyhä Benediktus käski Maurus-nimistä munkkia juoksemaan nopeasti hänen avukseen. Maurus juoksi veden yli, tarttui poikaan hiuksista ja veti hänet rannalle. Vasta myöhemmin Maurus tajusi juosseensa veden pinnalla.

Kuuden vuoden kuluttua Placid seurasi pyhää Benediktusta uuteen luostariin Monte Cassinossa, jonka hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa hän sai varttua. Kun Placid oli 21-vuotias, hän sai siunauksen perustaa luostari Sisilian Messinaan maille, jotka hänen isänsä oli lahjoittanut pyhälle Benediktukselle. Luostarin rakentaminen kesti neljä vuotta.

Sisiliassa Placidin maine alkoi kasvaa. Hänen nöyryytensä oli niin vilpitöntä, että kaikki pitivät hänestä. Hän ei kyennyt katsomaan köyhää menemättä auttamaan häntä. Myös ihmeitä tapahtui hänen kauttaan. Kerran saaren kaikki sairaat, jotka oli tuotu hänen luokseen saamaan siunauksen, paranivat yhdellä kertaa. Pyhän Placidin ja kolmenkymmenen munkin kerrotaan saaneen surmansa merirosvojen hyökätessä ja polttaessa koko luostarin maan tasalle.

Pyhä Kendeas on Kyproksen paikallinen pyhä, jota ei mainita jumalanpalveluskirjoissa ja jonka tarkkaa elinaikaa ei tiedetä. Eräiden tietojen mukaan hän oli alun perin alemanni, siis kotoisin Keski-Euroopasta.[1]

Kendeas vetäytyi jo 18-vuotiaana Jordanin autiomaahan, missä hän asui luolassa. Siellä hän vietti kaikessa rauhassa aikaansa keskustellen Jumalan kanssa. Kerran lähellä asuva tunnettu askeetti Ananias lähetti hänen luokseen pahan hengen riivaaman miehen, jonka Kendeas paransi. Tämän jälkeen Kendeas vihittiin piispaksi. Koska kristinuskon viholliset ahdistelivat häntä kovasti, hän liittyi 300 alemannin ryhmään, jotka olivat juuri lähdössä Kyprokselle. Ensin hän asettui Pafoksen lähelle keljaan, joka sijaitsi jyrkänteen reunalla. Siellä hän kesti päättäväisesti Paholaisen hänelle aiheuttamat kiusaukset.

Eräänä päivänä enkeli johdatti hänen luokseen Joona-nimisen kilvoittelijan, niin että he saattoivat keskustella hengellisistä asioista. Pyhä Kendeas paransi luokseen tuotuja sairaita, ajoi pois pahoja henkiä ja sai kuivuuden päättymään rukouksellaan. Hän siirtyi Herran luo syvässä vanhuudessa. Hänen keljansa lähellä Augoroksen kylää on säilynyt meidän aikaamme asti. Hänelle omistetut kaksi kirkkoa ovat yhä tärkeitä pyhiinvaelluspaikkoja Kyproksella.

Pyhän Makarioksen maallikkonimi oli Manuel. Hän oli kotoisin Vähän-Aasian Bityniassa sijaitsevasta Kioksen kaupungista. Hänen kristityt vanhempansa Petros ja Anthusa panivat hänet räätälinoppiin. Räätäli oli hurskas mies ja perehdytti oppipoikansakin uskon totuuksiin. Kun Manuel oli 18-vuotias, hänen isänsä kääntyi islamiin ja muutti Bursaan (Prussa), mutta Manuel pysyi mestarinsa luona.

Kerran räätäli lähetti Manuelin Bursaan ostamaan ompelutarvikkeita. Siellä hänen isänsä kohtasi hänet torilla ja raahasi hänet turkkilaisten tuomioistuimen eteen väittäen, että hänkin oli luvannut kääntyä islamiin. Poika kielsi tämän jyrkästi, mutta turkkilaiset pieksivät ja painostivat häntä, kunnes lopulta ympärileikkasivat hänet vastoin hänen tahtoaan.

Muutaman päivän kuluttua Manuel lähti salaa Bursaan ja pakeni Athosvuorelle, missä hänet vihittiin munkiksi Pyhän Annan skiitassa. Munkkinimekseen hän sai Makarios. Hän vietti Athoksella 12 vuotta ankarasti kilvoitellen ja katuen, koska hän piti itseään Kristuksen kieltäjänä.

Sen jälkeen Makarios palasi hengellisen isänsä siunauksella takaisin Bitynian Bursaan, missä hänen väkisin käännyttämisensä oli tapahtunut. Hän meni munkinasussaan suoraan torille ja huusi siellä julki totuuden. Kun ihmisiä kerääntyi hänen ympärilleen, hän pyysi kaikkia luopumaan erehdyksestään ja liittymään Kristukseen välttääkseen siten iankaikkisen rangaistuksen. Hänet vangittiin pian. Yhdeksänkymmenen päivän ajan hänet laskettiin joka yöksi syvään pimeään kaivoon. Eräänä yönä jumalallinen valo laskeutui kaivoon ja sieltä kuului ihanaa laulua. Makarioksen kanssa siellä oli rangaistavana myös muuan turkkilainen, joka tämän nähdessään uskoi Kristukseen ja kärsi myöhemmin marttyyrikuoleman.

Ilmiö säikähdytti turkkilaiset, ja kaupunginjohtaja pelkäsi, että useampiakin ihmisiä kääntyy kristinuskoon. Siksi Makarios vietiin kaupungin ulkopuolella olevan putouksen partaalle. Siellä häntä ensin kivitettiin ja lopulta hänet mestattiin. Oli lokakuun 6. päivä vuonna 1590. Kristityt hautasivat hänen ruumiinsa, mutta pääkallo lähetettiin Pyhän Annan skiittaan. Myös Bursassa ja hänen kotikaupungissaan Kioksessa säilytettiin hänen pyhäinjäännöksiään.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.