Ristisaattokokemuksia saamelaisalueilta ja pohjoisen maisemista
Etelän pyhiinvaeltajat matkasivat pohjoisen maisemiin kunnioittamaan kolttien valistajan Trifon Petsamolaisen muistoa. Hän oli Kuolan niemimaan alkuperäiskansan, kolttasaamelaisten, valistaja. Tänä vuonna praasniekassa osallistuttiin myös kolttasaamelaisten asuttamisen 70-vuotisjuhlaan Sevettijärvellä.
Tämän artikkelin kirjoittajat liittyivät kuopiolaisten pyhiinvaeltajien bussikyytiin Oulusta 22.8. ja palasivat antoisalta juhlamatkalta Helsinkiin maanantaiaamuna 26.8.
Pyhiinvaellustraditiot ovat ajatonta matkantekoa. Tällä vaelluksella oli sekä ensikertalaisia että osallistujia, jotka ovat tehneet kymmeniä kertoja saman vaellusmatkan etelästä halki Suomen. Se antaa aikaperspektiiviä muutosten havainnointiin, mutta samalla voi arvostaa pysyviäkin elementtejä, tuttuja rakkaiksi käyneitä tapoja, kohtaamisia ja asioita.
Matkan tekemiseen kuuluvat omat rukoushetket ja yhteisölliset jumalanpalvelukset. Siihen valmistautuminen, etapit ja niiden välillä matkaaminen antavat aikaa ja tilaa henkilökohtaisille pohdinnoille. Vaellus rikastuu eri kohteista: kirkot, tsasounat, hautausmaat, muistomerkit paikallisen kulttuurihistorian ja monimuotoisen luonnon äärellä. Seurakunnissa tehtävä työ, paikallinen elämäntapa, yhdessä tekeminen ja dialogi ympäröivän yhteiskunnan kanssa pääsevät näkyville.
Vuorovaikutus ja seurustelu paikallisten ihmisten kanssa heidän murteellaan ja kielellään rikastaa vaelluksen antia. Paikallinen ruokaosaaminen on usein osa kulttuurielämystä. Huolenpito ja vieraanvaraisuus ilahduttavat ja lohduttavat.
Hyvin raamitettu ja organisoitu vaellusohjelma tai paikallinen päiväretki helpottavat osallistumista ja auttavat keskittymään olennaiseen. Levähtämishetket ovat tärkeitä. Jatkuva kiirehtiminen ei sovi pyhiinvaelluksen luonteeseen.
Vaihtuvat maisemat, luonnossa liikkuminen herättävät aistit ja rauhoittavat. Ne tarjoavat mielen ja kehon yhteyttä ja hyvinvointia. Keskeinen osa pyhiinvaellusta on kokea metsäluonto, vesistöt, polut, tiensyrjät, eläimet, linnut. Oman mielen ja kehon vointi tulevat tutuksi. Vaeltaja tunnistaa kiitoksen aiheita. Mielessä pyörineet asiat asettuvat uomiinsa ja hapuilevatkin rukoukset kohoavat taivaisiin.
Saamelaisessa kieli- ja kulttuurikylvyssä
Nykyisenä eteläsuomalaisena on virkistävää matkata toisiin maisemiin ja omasta arjesta poikkeavan elämäntavan keskelle. Tällä matkalla oli upeaa kokea pohjoisen rajaseudun ihmisten hengellinen yhteisöllisyys, mutkaton sosiaalisuus, kolttasaamelaisten kielen merkittävä vahvistuminen viiden viime vuoden aikana sekä Lapin luonnon kauneus ja hiljainen vaikuttavuus.
Myös matkan taivaltamisen monet muodot (lentokone, taksi, bussi, kävely, juna) vaikuttivat vaeltajan mieleen. Bussissa vietettiin paljon aikaa, mikä auttoi tutustumaan sekä matkatovereihin että vaihteleviin maisemiin. Sekä sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen matkaaminen että kokemuksia jakava, seuraa pitävä vaeltaminen olivat sielulle hoitavaa antia.
Rukouksellinen vaellus alkoi osaltamme Oulun seurakuntakeskuksessa tutustumalla paikallisen kirkon elämään. Tutustuimme Kuopiosta saapuneen ristisaattobussin osallistujiin vapaaehtoisten tarjoamasta Perämeren lohilounaasta nautiskellen.
Pohjoisen jokien ja Meri-Lapin kautta bussikyyti vei Rovaniemelle, jossa kohtasimme ystävällistä vieraanvaraisuutta Pyhän apostoli Andreaksen kirkon työntekijöiden johdolla ja vapaaehtoisten kattamassa Petsamo-salissa. Yöpyminen joulupukin naapurissa oli eksoottinen lisä. Sieltä löytyi kaunis luontopolku, jonka varrella usvaisessa aamunkoitossa vietetty pieni rukoushetki oli matkan kauneinta antia.
Etelän ihmiselle on juhlava hetki siirtyä suomenkieliseltä alueelta Saamenmaalle. Se näkyi tällä matkalla tiekylteissä, jolkottavina poroina tienvarsilla ja Inarijärven vesistön maisemina. Tunnettu Toini Sanilan porotila otti majoittujat vastaan poronkäristyksen huumaavin tuoksuin.
Päivä huipentui vedenpyhitysmatkalle Neideniin: Näätämön kylän kautta ylitimme rajan esteittä Norjan puolelle Barentsinmeren kulmille. Puhtaanraikas ilma, kaunis ilta-aurinko, äänekkäästi soliseva koski näyttivät parastaan, kun metropoliitta Elia vihmoi pyhitettyä vettä ristikansan ylle.
Ortodoksinen liturgia ja pääjuhla pidettiin lauantaina Sevettijärven keskustaan rakennetussa juhlakeskuksessa. Suuri juhlatila jäi pieneksi ja ahtaaksi, kun juhlaväkeä saapui sadoittain. Oli ylevöittävää nähdä komeita kolttasaamelaisia juhla-asuja, perhekunnittain saapuneita juhlavieraita ja nauttia elämänmenosta vilkkaan saamenkielisen puheenporinan keskellä.
Arkkipiispa Leo otti vahvasti kantaa kolttasaamelaisen perinnön ja tulevaisuuden rakentamisen puolesta. Rajavartiosto osallistui kirkon johdon kanssa hautausmaalla Petsamoon jääneiden sodan uhrien muistamiseen.
Pääjuhlan jälkeen matka jatkui Inarijärven eteläpuolelle erämaahotelli Nellimiin. Laadukas majapaikka erämaaluonnossa rauhoitti sielut: tähtitaivas, maittava ruoka, erinomainen sauna ja vuoteitten suloinen pehmeys. Eipä sitä väsynyt matkaaja muuta tarvinnut.
Aamulla nautittiin kauniista monikielisestä liturgiasta Nellimin omassa pyhäkössä, Pyhän kolminaisuuden ja pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkossa. Palveluksen aikana teki vaikutuksen myös se, kun kirkon editse vaelsi näyttävä porolauma komeasarvisen johtajan luotsaamassa hyvässä järjestyksessä.
Kylän aktiivit tarjosivat Inarijärven rannalla ikimuistoisen herkulliset hauenpihvit jälkiruokineen. Kiitosten ja kumarrusten jälkeen pyhiinvaeltajien bussi käänsi nokkansa kohti etelää. Tämä vaeltajatiimi hyppäsi kyydistä Rovaniemelle ja vaihtoi kulkupelin Helsingin yöjunaan. Maanantaiaamu valkeni Pasilassa, ja hajaannuimme työpäivän askareisiin.
Vaeltajat: Raisa, Kirsi-Maria ja Riina