Pyhittäjä Stefanos Sabbaslainen Vanhempi

Pyhittäjä Stefanos Sabbaslainen syntyi vuoden 725 tienoilla palestiinalaisessa* kylässä Aškelonin lähellä. Hänen jäätyään orvoksi yhdeksänvuotiaana hänen setänsä Sakarias, Pyhän Sabbaksen luostarin lähellä asuva munkki, kasvatti hänet rakastamaan evankeliumin opettamia hyveitä. Stefanos vihittiin munkiksi ja hän oli 15 vuotta kuuliainen Sakariakselle, kunnes tämä siirtyi igumeniksi toiseen luostariin. Stefanos hoiti erilaisia kuuliaisuustehtäviä ja rukoili lakkaamatta. Hänet vihittiin diakoniksi ja hän toimi kanonarkkina. Kun hän meni lauantaisin ja sunnuntaisin kirkkoon yhteisiin palveluksiin, toiset munkit kiiruhtivat tervehtimään häntä kunnioittavasti tuntien näkevänsä hänessä Jumalan enkelin, joka oli laskeutunut taivaasta.
*) Nimitys oli alun perin maantieteellinen ja poliittisesti neutraali: kaikki Pyhällä maalla asuneet juutalaiset, kristityt ja muut olivat ”palestiinalaisia”. 700-luvulla Palestiinan asukkaiden enemmistö oli kristittyjä.

Onnettomana näistä kunnianosoituksista ja saatuaan varoituk-
sen turhamaisuuden vaaroista Stefanos pyysi igumenilta siunausta vetäytyä yksinäisyyteen, mutta tämä ei sitä siunannut. Stefanos vetosi Jerusalemin patriarkka Teodorokseen, joka pyysikin igumenia sallimaan Stefanoksen viettää aikaa hiljaisuudessa pääsiäiseen asti. Stefanos, joka oli silloin 32-vuotias, asettui vanhaan erakkolaan lavran eteläpuolelle ja eli siellä rukouksessa demonien kiusattavana pyhän Antonioksen juhlasta suureen torstaihin asti. Hänen palattuaan luostariin suuren viikon palveluksiin häntä kiusasivat munkkien häntä kohtaan osoittamat entistä suuremmat kunnianosoitukset, ja hän palasi hetimiten erakkolaan. Matkalla suuri demonien joukko käski häntä lieventämään askeesiaan ja yritti jopa murskata hänet kiven alle. Hän vietti lopun ikänsä lakkaamattomassa rukouksessa ja punoi köysiä karkottaakseen velttouden.

Kolme kertaa vuodessa Stefanos vetäytyi 40 päiväksi autiomaahan Kuolleenmeren suunnalle ottaen mukaansa vain päällään olevat vaatteet ja pienen kirveen, jolla hän leikkasi ruokana käyttämiään kasveja, sekä sauvan, jonka yläpäässä oli rautaristi. Erakkolassa ollessaan hän vältti kontakteja ihmisiin lukuun ottamatta niitä, jotka tulivat pyytämään häneltä neuvoja sielunsa pelastamiseksi. Hän seisoi jatkuvasti Jumalan edessä vastustaen urhoollisesti pimeyden valtojen hyökkäyksiä ja sai syvällistä kokemusta hengellisestä taistelusta. Jatkuvasta paastoamisesta heikentyneenäkin hän teki lukemattomia maahankumarruksia, kunnes vajosi uupuneena maahan. Eräänä päivänä, kun hän oli saavuttanut sellaisen uupumuksen tilan, hänet siirrettiin näyssä ihmisluonnon tuolle puolelle, jolloin hän täyttyi hengellisellä ilolla. Siitä alkaen hän jatkoi kilvoitteluaan ajattelematta lihan heikkoutta.

Viidentoista vuoden kuluttua Stefanos suostui ottamaan muutamia oppilaita, jotka asettuivat erakkolaan jonkin matkan päähän hänen keljastaan, ja kun hän vetäytyi autiomaahan, hän otti joitakin heistä mukaansa. Hän ohjasi heitä viisaasti tunnistaen heidän salaiset ajatuksensa silloinkin, kun he olivat kaukana hänestä, ja rohkaisi heitä taistelussa demoneja vastaan. Eräs kokenut gerasalainen munkki nimeltä Martyrios, joka jo kauan oli etsinyt hyveiden täydellisyyden saavuttanutta munkkia, tuli Stefanoksen luokse, kun tämä oli saavuttanut 53 vuoden iän vuonna 778. Stefanos antoi hänelle keljan läheltä pyhittäjä Johannes Vaikenijan (3.12.) entistä keljaa ja kävi usein keskustelemassa hänen kanssaan hengellisistä asioista. Martyrioksen neuvosta hän luopui toiveestaan vetäytyä syvemmälle autiomaahan ja oli valmis ottamaan vastaan vierailijoita ollessaan keljallaan.

Stefanos oli vihitty papiksi, ja eräänä päivänä hän oli toimittamassa jumalallista liturgiaa erakkolan kappelissa. Kun hän pääsi sanoihin ”Sinun omaasi Sinun omistasi...”, Pyhän Hengen armo laskeutui pyhän pöydän ylle ja täytti alttarin sanoin kuvaamattomalla valolla ja Stefanos itsekin oli täynnä valoa. Nähdessään itsensä näin kirkastuneena hän joutui pelon valtaan oman arvottomuutensa takia ja rukoili Herraa rajoittamaan armonsa virtoja tässä elämässä ja antamaan niitä runsaammin tulevassa elämässä. Jumala kuuli hänen pyyntönsä, mutta siitä päivästä lähtien Stefanos seistessään pyhän pöydän edessä sai jumalallisia ilmestyksiä ja vastauksia vierailijoiden esittämiin ongelmiin.

Kerran Stefanos oli vetäytynyt autiomaahan muutamien munkkien kanssa, ja he jäivät yöksi lähelle Jordanin rantaa. Toisten nukkuessa Stefanos nousi, ylitti joen kävellen veden päällä ja seisoi koko yön rukouksessa kädet kohotettuina taivasta kohden kuin kaksi valosoihtua.

Stefanoksen saavutettua askeettisen kilvoittelunsa ja kyyneltensä ansiosta autuaan välinpitämättömyyden Jumala soi hänelle lahjan oivaltaa kaikkien hänen luokseen tulevien salaisuudet, ennustaa erehtymättömästi tulevia tapahtumia ja voiman tehdä ihmeitä, jotka koituivat hänen veljiensä parhaaksi. Useita kertoja Jumala teki hänet näkymättömäksi sallien hänen ohittaa rosvojoukot tai uhkaavat beduiinit näiden huomaamatta.

Eräänä päivänä hänen oppilaansa Leontios, joka myöhemmin kirjoitti hänen elämäkertansa, tuli Stefanoksen luokse häveten kertoa vanhukselle, että häntä vaivasivat Jumalaa pilkkaavat ajatukset. Stefanos kehotti Leontiosta asettamaan kätensä hänen niskalleen ja lupasi itse vastata Jumalan tuomioistuimen edessä tästä demonin lietsomasta synnistä. Hän rukoili koko yön oppilaansa puolesta, joka vapautui kokonaan kyseisistä kiusauksista.

Pyhittäjä Stefanos Sabbaslainen Vanhempi nukkui pois rauhassa 31.3.794 eukaristisen anaforan sanat huulillaan, ja hänet haudattiin pyhittäjä Johannes Vaikenijan reliikkien viereen. Häntä muistellaan myös 28.10.

13
7