Pyhä kuningas ja profeetta Daavid

Joulupäivän jälkeisenä sunnuntaina kirkossa muistellaan Kristuksen suvun kolmea merkittävää edustajaa, kuningas Daavidia, vanhurskasta Joosefia ja Herran veljeä Jaakobia. 

Kuningas ja profeetta Daavid eli tuhat vuotta ennen Kristusta. Nuorena hän oli kauniskasvoinen ja luonteeltaan harras, viisas, nöyrä ja sävyisä, mutta herkän pintansa alla hänessä oli myös rohkea soturi. Kun Jumala oli hylännyt kuningas Saulin, Hän lähetti profeetta Samuelin voitelemaan seuraavaksi kuninkaaksi Daavidin, joka oli veljessarjan nuorin ja ihmisten silmissä pelkkä mitätön paimenpoika. Voitelun hetkellä Jumalan Henki jätti Saulin ja asettui nuoren Daavidin ylle.

Daavid oli lahjakas laulaja ja lauluntekijä. Saulin joutuessa sisäisen tuskan riivaamaksi Daavid lähetettiin laulamaan hänelle lyyransa säestyksellä kauniita säveliä, jotka helpottivat Saulin oloa.

Kun filistealaiset kävivät sotaan Israelia vastaan, Daavid otti vastaan haasteen kohdata kaksinkamppailussa heidän mahtavin soturinsa Goljat. Jumalaansa luottaen Daavid astui voittamattoman jätin eteen pelkkä kivilinko kädessään. Hän sinkosi kiven, joka osui suoraan Goljatin otsaan, niin että tämä pökertyi. Surmattuaan Goljatin Daavidista tuli Saulin luottomies ja sotapäällikkö, joka eteni voitosta voittoon. Daavidin maineen kasvaessa Saul alkoi kadehtia häntä ja yritti lopulta surmata entisen suosikkinsa, vaikka oli antanut tälle tyttärensä Mikalin vaimoksi. Daavid lähetettiin vaarallisiin tehtäviin ja hänen odotettiin kuolevan taistelussa, mutta hän palasi aina voittajana, mikä sai Saulin kadehtimaan häntä entistäkin kovemmin.

Daavidin rakkain ystävä oli Saulin vanhin poika Jonatan, jonka avulla Daavid onnistui välttämään Saulin murhanhimoiset juonet. Daavidin oli kuitenkin lähdettävä pakoon Saulin vihaa. Hän ryhtyi viettämään kiertelevää leirielämää 400 miehensä kanssa. Saul ja hänen sotilaansa ajoivat heitä takaa ja surmasivat heidän auttajiaan. Daavid sai kaksikin kertaa tilaisuuden surmata Saulin, mutta hän säästi vainoojansa hengen, koska kunnioitti Herran voideltua ja piti tätä lainmukaisena kuninkaana.

Lopulta Daavid sai suojapaikan filistealaisten kuninkaan Akisin luota Gatissa. Kun filistealaisten ja Israelin välille puhkesi sota, Daavid joutui taas lähtemään liikkeelle. Käänne tapahtui Israelin kärsittyä murskatappion ja menetettyä johtajansa Gilboan taistelussa. Daavid itki katkerasti ystävänsä Jonatanin kuolemaa ja suri Saulin menehtymistä laatien valitusrunon heidän kunniakseen. Sitten Jumala käski Daavidin siirtyä Hebroniin, jossa hänet tunnustettiin Juudan kuninkaaksi. Pohjoisempana sen sijaan Saulin pojasta Isbosetista tuli Israelin kuningas. Kahden kuningaskunnan välille puhkesi sota, ja Saulin suvun johtama pohjoinen kukistui seitsemän vuotta myöhemmin. Silloin Daavid tunnustettiin koko Israelin kansan kuninkaaksi ja hän perusti pääkaupunkinsa Jerusalemiin, jonka hän oli voittanut jebusilaisilta.

Kuningas Daavid laajensi huomattavasti valta-aluettaan, joka ulottui pian Välimereltä Eufratvirtaan ja Libanonista Arabian aavikkoon. Hänen johdollaan Jerusalemista tuli paitsi maallisen valtakunnan myös hengellisen elämän ja jumalanpalveluksen keskus. Daavid oli vannonut, ettei lepäisi ennen kuin löytäisi asuinpaikan Jaakobin Jumalalle (Ps. 131:3-5). Hän lähti hakemaan kaupunkiinsa liitonarkkua, Jumalan asuinsijaa, joka tuotiin Jerusalemiin musiikin, riemulaulujen ja kiitosveisujen säestämänä. Kuningas karkeloi kulkueen edellä laulaen ja tanssien täysin rinnoin, hengellisestä ilosta hurmaantuneena. Näin Jerusalemista tuli pyhä kaupunki, jossa valittua kansaa johti Jumalan valitsema kuningas ja jossa Jumala kunniassaan asui. Samalla kaupungista tuli profeetallinen esikuva siitä taivaallisesta Jerusalemista, joka on aikojen lopulla laskeutuva Jumalan omien asuinsijaksi.

Daavid piti huolen siitä, että lainmukaiset uhrit, rituaalit ja seremoniat suoritettiin asianmukaisesti Herran palvelukseen vihkiytyneiden pappien ja leeviläisten johdolla. Kuningas itse laati Pyhän Hengen inspiroimana Jumalan ylistämistä ja jumalanpalveluselämää varten psalmeja, joista muodostui Vanhan testamentin Psalttarin runko. Daavidin psalmit ilmaisevat mitä erilaisimpia tunteita ja tilanteita, joita ihminen voi elämässään ja jumalasuhteessaan kohdata. Siksi niistä tuli sekä yksityisen että yhteisen rukouselämän ydin niin juutalaisuudessa kuin kristillisessä kirkossakin.

Hyveellisine tekoineen ja viisaine sanoineen Israelin kuningas Daavid oli messiaaninen hahmo, jonka elämä esikuvallisesti heijasti Messiaan tulemista. Kun Jumala lupasi asettaa Messiaan hallitsemaan kansaansa, tämän oli määrä kantaa Daavidin nimeä (Hes. 34:23-24). Jumalan Daavidille antamat lupaukset täyttyivät Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksessa (Ap.t. 13:34-37). Lisäksi Jeesus oli lihan puolesta Daavidin jälkeläinen; siksi Häntä kutsuttiin Daavidin pojaksi. Vastaavasti Daavidin valtakunta oli symbolinen esikuva siitä, kuinka Kristuksessa maan päälle perustettiin hengellinen valtakunta, joka ei ole tästä maailmasta.

Daavid oli Jumalan suosima, täynnä armoa ja hyveitä, mutta hän jäi kauaksi jälkeläisensä Jeesuksen täydellisyydestä. Daavidin unelma oli rakentaa Jerusalemiin temppeli, jossa Jumalan kirkkaus voisi asua ikuisesti maan päällä. Mutta koska Daavid oli sotamies ja oli vuodattanut verta, Jumala ei sallinut hänen ryhtyä toteuttamaan tätä pyhää hanketta. Kyseisen kunnian sai vasta Daavidin poika, viisaudestaan tunnettu Salomo. Daavid sai ainoastaan koota rakennustöissä tarvittavia materiaaleja.

Daavid sai tunnolleen pahoja epäonnistumisia taistelussaan himoja ja syntiä vastaan. Hänellä oli kaksikymmentä vaimoa, mutta se ei riittänyt hänelle. Kun hänen silmiinsä osui eräänä päivänä kaunis Batseba, hän joutui sellaisen himon valtaan, että lähetti tämän heettiläisen aviomiehen Urian kuolemaan erään piirityksen yhteydessä. Heti suruajan päätyttyä Daavid kutsui Batseban luokseen, otti hänet vaimokseen ja pian heille syntyi poika. Jumalan silmissä Daavid oli kuitenkin menetellyt pahoin. Herra lähetti Daavidin luokse profeetta Natanin, joka puhui kuninkaalle kauniisti ja viisaasti mutta myös suorasanaisesti (2. Sam. 12). Pian tämän jälkeen Daavidin ja Batseban poika menehtyi, kuten Natan oli ilmoittanut.

Profeetta Natanin ansiosta Daavid ymmärsi tekonsa luonteen ja alkoi katua koko sydämestään. Hän tunnusti tehneensä väärin ja menetelleensä julmasti. Daavid purki tuskaisat tuntonsa laatimalla kuuluisan psalmin 51, jota sekä juutalaiset että kristityt ovat lausuneet lukemattomia kertoja katumuksellisena rukouksena. Eikä Jumala hylännyt valittuaan vaan kuuli hänen rukouksensa, antoi hänelle anteeksi ja siunasi häntä. Batseba synnytti Daavidille Salomon, josta tuli jopa isäänsäkin suurempi kuningas. Daavidin toinen poika Absalom sen sijaan nousi kapinaan ja Daavid joutui jälleen lähtemään pakosalle. Seuranneissa taisteluissa Absalom menetti henkensä, minkä jälkeen Daavid suri katkerasti poikansa kuolemaa.

Vakiinnutettuaan rauhan valtakunnassaan Daavid asetti poikansa Salomon seuraajakseen. Kun Salomo oli voideltu kuninkaaksi, Daavid antoi hänelle viimeiset ohjeensa kehottaen nuorta kuningasta pitämään mielessään Jumalan käskyt ja noudattamaan Hänen lakiaan. Kiitettyään Jumalaa kaikesta ja kehotettuaan kaikkia ylistämään Herran nimeä Daavid kuoli rauhallisesti Jerusalemissa 70 vuoden ikäisenä hallittuaan 40 vuotta: ensin Juudaa seitsemän vuotta Hebronissa ja sen jälkeen koko Israelia 33 vuotta Jerusalemissa.

0
0