Metropoliitta Arsenin puheenvuoro kirkolliskokouksessa Valamon luostarissa 25. marraskuuta 2024
Kunnioitetut esipaimenet, isät, veljet ja sisaret
Arkkipiispa Paavali otti syyskuussa 1978 julkisesti kantaa hänen ja Helsingin metropoliitan Johanneksen tulehtuneisiin henkilösuhteisiin. Paavali sai tuolloin papiston päivillä Kuopiossa pitämästään puheesta kaksinaisen vastaanoton. Monet syyttivät häntä sisäisten ristiriitojen tuomisesta julkisuuteen. Toiset kiittivät häntä avoimuudesta ja haavoja aiheuttaneiden tosiasioiden tunnustamisesta.
Olemme nyt samanlaisessa tilanteessa. Kymmenen vuotta arkkipiispa Leon sihteerinä ja seitsemän vuotta sihteerinäni toiminut Kaj Appelberg kirjoitteli sosiaalisessa mediassa omia näkemyksiään. Kommentit johtivat työsuhteen päättämiseen.
Irtisanominen tapahtui keskiviikkona 13. marraskuuta Kuopion keskustalossa. Tapaamiseen otti osaa kolme henkilöä: minä, Kaj Appelberg ja kirkollishallituksen lakimies Jouni Heino. Tein tiedotteen, jossa kerroin työsuhteen päättämisestä. Irtisanotun oikeusturvan vuoksi työsuhteen päättämisen syitä ei avattu.
Potkut hänelle annoin minä, eikä kuten Leo sanoi seuraavana päivänä Helsingin Sanomille ”päätöksen irtisanomisesta on tehnyt Hiippakunnan piispayhdistys lakimiehen kanssa” (HS 14.11.). Ilmaisu ”hiippakunnan piispayhdistys” lienee toimittajan väärinymmärrys.
Sen sijaan toisessa yhteydessä käytetty ”ortodoksisen kirkon johtoryhmä” tarvitsee selvennyksen. Kuopion keskustalossa kokoontuva ja kirkollishallituksen kollegion sihteeristönä avustava palvelukeskuksen johtoryhmä ei ole kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen tai piispainkokouksen lailla kirkon virallinen orgaani.
Hiippakuntasihteerin työsuhteen irtisanomista seuraavan päivän aamuna 14. marraskuuta palvelukeskuksen johtoryhmä kokoontui ja laati uutisen irtisanomisesta. Samaan aikaan johtoryhmän kokouksen kanssa minä olin samassa talossa hiippakuntakansliassa.
Kukaan johtoryhmästä ei tullut pyytämään minua mukaan asiasta julkisuuteen annettavan uutisen laatimiseen. Arkkipiispa Leo sen sijaan kommentoi laajasti työsuhteen päättämistä, Kajn facebook-viestejä ja minun toimiani niin Yleisradiolle kuin lehdille.
”Vastuu on ensisijaisesti sihteerin esimiehellä, metropoliitta Arsenilla” (14.11.), ”metropoliitta Arseni ei ole havainnut alaisensa pahoinvointia” (19.11.) sanoo Leo Aamun Koitossa ja Savon Sanomissa. Leo lähetti jopa paimenkirjeeksi tituleeratun mielipidekirjoituksen Keskisuomalainen-lehdelle.
Olin antanut sihteerilleni huomautuksen, kirjallisen varoituksen ja lopulta jouduin irtisanomaan hänet. Kannoin esimiehen vastuuni rehellisesti. Kaj on edelleen ystäväni ja yritän pitää ystävyyttä yllä Pyhää Kirjaa mukaillen: ”vihaan syntiä mutta rakastan syntistä”. Tulen tekemään kaikkeni, että samoin kuin vastaavissa tapauksissa kouluissa tai työpaikoilla, myös kirkollishallituksessa käydään läpi irtisanomisen juurisyitä, mahdollista pahoinvointia tai kiusatuksi tulemisen kokemista.
Miksi nyt oli tärkeää tiedottaa laajasti sihteerin asemassa olevan työntekijän virheestä kaikille kirkollishallituksen kollegion jäsenille, varajäsenille ja mediaan? Miksi tällaista tiedotusintoa ei ole ollut aiemmin muiden kirkollishallituksen työsuhteiden päättämisen yhteydessä? Uskon, että vastaus on meille kaikille selvä.
”En ole käytettävissä arkkipiispan tehtävään”
Päätin jo syyskuussa, että ilmoitan valmiudestani olla käytettävissä arkkipiispan vaalissa vasta täällä kirkolliskokouksessa. Tein näin siitä syystä, että en hyväksynyt piispainkokouksessa (24.9. § 38) ja kirkollishallituksessa (24.9. § 91) tehtyjä päätöksiä siitä, että tehtävät jättävä arkkipiispa osallistuu seuraajansa valintaan. Se on yksinkertaisesti, ei ainoastaan oman paikalliskirkkomme, vaan koko ortodoksisen maailman perinteiden vastaista.
Arvoisat kirkolliskokousedustajat! En ole käytettävissä arkkipiispan tehtävään enkä anna suostumustani ehdokkuudelleni.
Patriarkkamme Bartolomeos on ilmoittanut kirjeellään 22. lokakuuta, että kirkolliskokouksen tulee noudattaa piispainkokouksen ja kirkollishallituksen enemmistön syyskuussa päättämää menettelyä. Hänen pyhyytensä toteaa: ”arkkipiispa Leon eroaminen astuu voimaan Suomen ortodoksisen kirkon papiston ja maallikoiden kokouksessa marraskuussa, jolloin myös Hänen Korkeasti Pyhitetyn seuraajaehdokas valitaan ja esitetään Pyhälle Synodille kanonista valintaa varten sen istunnossa 1. joulukuuta 2024”.
Leo on puolestaan todennut tiedotteessa: ”valittu matkustaa perjantaina 29.11. patriarkaattiin kanonista vaalia ja sen vahvistamista varten” (ort.fi 18.11).
Patriarkka voi esittää linjauksia ja toivomuksia vaalin ja sen valmistelun suhteen. Meidän on huolehdittava siitä, että patriarkan näkemyksiä noudatetaan sopusoinnussa Suomen lainsäädännön prosessikäytännön kanssa.
Arkkipiispan valitsee Suomen kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan kirkolliskokous. Tämän jälkeen kirkollishallituksen on ilmoitettava arkkipiispan vaalin tulos ekumeeniselle patriarkalle (kirkkojärjestys 65 §). Kolmanneksi tulee patriarkaatin protokolla: vaalin ratifioiminen, kreikaksi το κύρος, tomoksen mukaan.
Suomenkielisen lain ja patriarkaatin kreikankielisten termien erot ovat meille tuttuja vuosikymmenten takaa. Termien tulkintaerot eivät ole aiheuttaneet ongelmia. Suomen laissa me olemme ”kirkolliskokous”, kreikankielinen muoto on ”papiston ja maallikoiden kokous”.
Nyt me olemme kuitenkin itse ottaneet käyttöön suomenkielisen ilmaisun ”kanonisesta vaalista”, jota laissa ei tunneta. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että kirkolliskokous Suomessa valitsisi arkkipiispaehdokkaan ja vaali suoritettaisiin Turkissa! Meidän olisi hyvä pohtia, mitä kirkkolain lyhyt lause ”piispan valitsee kirkolliskokous” (42 §) edellyttää? Onko ilmaus ”kanonisesta vaalista” Turkissa sopusoinnussa demokratian ja parlamentarismin periaatteittemme kanssa?
Patriarkaattia me emme saa syyttää termien sekaannuksesta. Konstantinopoli haluaa tehdä arkkipiispan vaalin, koska se pyrkii varmistamaan, etteivät Suomen arkkipiispat tulevaisuudessa profiloidu tavalla tai toisella oikeusprosesseissa tai talousrikoksissa. Patriarkaatti ymmärrettävästi haluaa varmistaa, että Suomen tulevat arkkipiispat ovat vain ortodoksisen kirkon palvelijoita!
Täällä kirkolliskokouksessa meidän on toimittava rahoittajiemme veronmaksajien ja eduskunnan hyväksymän kirkkolain asettamissa raameissa. Vain kirkolliskokouksen jäsenillä on oikeus esittää ehdokkaita vaaliin. Piispainkokouksen ehdokasasettelu on vaalikelpoisuuden toteamista. Lähtökohtana on pidettävä sitä, ettei piispainkokous poista kirkolliskokouksen esittämistä ehdokkaista ketään ilman perusteluja.
Kirkkolain mukaan piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntapiispat eli nykyisen tilanteen mukaisesti arkkipiispa ja kaksi metropoliittaa. Osallistun siis piispainkokouksessa arkkipiispan vaalin ehdokasasetteluun. Piispainkokouksen päätösvaltaisuus on säädetty kirkkolaissa (27 §) tarkasti: puheenjohtaja kutsuu lisäjäseneksi ensin apulaispiispan sitten eläkkeellä olevan piispan ja jos päätösvaltaisuutta ei vieläkään saavuteta, puheenjohtaja pyytää ekumeenista patriarkkaa määräämään toisen ortodoksisen kirkon piispan tai piispoja lisäjäseniksi.
”Kirkko ei profiloidu Suomen-, Venäjän- tai Ukrainan lipun väreissä”
Leo toteaa Keskisuomalainen-konsernin maakuntalehdille lähettämänsä mielipidekirjoituksen lopuksi: ”Keskinäisen syyttelyn ja loanheiton sijaan meidän on nyt kannettava yhteistä vastuuta kirkostamme” (Savon Sanomat 19.11.).
Henkilöstön irtisanomiset tai irtisanoutumiset kirkollishallituksessa on yritetty vaieta tai selittää muista kuin johtoryhmää johtavasta arkkipiispasta johtuviksi. Tästä huolimatta asioiden todellinen tila on avautunut monille, myös patriarkallemme, joka puki Konstantinopolissa runsas neljä vuotta (5.10.2020) tuntonsa Leolle, minulle ja esipaimen Elialle näin:
”Eksarkkiemme raporteista, kirkollishallituksen dokumenteista sekä kaikesta siitä, mitä olen lukenut, olen saanut tietää paljon asioita vallitsevasta tilanteesta. Olen hyvin surullinen ja ihmettelen: Onko tämä tosiaan se Suomen kirkko, jonka olen saanut tuntea ja jossa olen menneisyydessä useasti vieraillut?”… ”Mitä jätämme jälkeemme? Mitä jätämme perintönä nuorille sukupolville? Minkä perinnön he saavat teiltä? Hajanaisen kirkon? Kirkon, jota riepotellaan lehdistössä?”
Hiippakuntakanslian ikävä välikohtaus on ollut tekosyy nostaa esille minun arvojani kyseenalaistavia käsittämättömiä väitteitä ja syyllistää minua entisen alaiseni ajatuksista. ”Metropoliitta Arsenin sihteeri kohahdutti Venäjää ihannoivilla kommenteillaan” (14.11.) ja ”metropoliitta Arseni on välttänyt Ukrainan asian esillä pitämistä vedoten kirkon epäpoliittisuuteen” (20.11.) väittää Aamun Koitto.
Suomen ortodoksinen kirkko kansallinen kirkko: sillä on eduskunnan hyväksymä kirkkolaki, verotusoikeus ja merkittävä valtionapu, jonka turvin tämäkin kirkolliskokous järjestetään. Merkittävä veronmaksajajäsenten kasvu voi tulla vain maahan muuttaneiden ukrainalaisten ja venäläisten kautta. Haluan auttaa heitä pysymään keskinäisessä sovussa Suomessa ja kotiutumaan ortodoksisuuteen, joka ei profiloidu Suomen-, Venäjän- tai Ukrainan lipun väreissä vaan ortodoksisuuden askeettisissa ja hengellisissä arvoissa.
***