23. helluntain jälkeinen sunnuntai
M:t Galaktion ja Episteme († 200-l.)
P. Joona, Novgorodin arkkipiispa († 1470)
Siihen aikaan 16 kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. 17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Ef. 2:4–10
4 Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, 5 että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. 6 Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa 7 osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. 8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. 10 Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.
[Jeesus esitti seuraavan vertauksen:] 19 "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. 20 Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. 21 Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. 22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. 24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' 25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. 26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' 27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. 28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' 29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' 31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'"
Päivän synaksario
5.11.
Patrobas, Hermas, Linus, Gaios ja Filologos kuuluivat Kristuksen lähettämän 70 opetuslapsen joukkoon. Pyhä apostoli Paavali mainitsee Patrobaksen ja Hermaksen kirjeessään roomalaisille (16:14). Patrobaksesta tuli myöhemmin piispa Italian Pozzuoliin, jossa hän johti monia epäjumalien palvelijoita pyhän kasteen kautta kristityiksi. Pyhästä Hermaksesta tuli piispa Filippiin (tai Traakian Filippopolikseen eli Edirneen). Joidenkin varhaisten kirjoittajien mukaan hän on sama Hermas, joka kirjoitti Hermaan paimenen.[1]
Linus kääntyi kristityksi apostoli Pietarin vaikutuksesta ollessaan opiskelemassa Roomassa. Pyhä Pietari vihki Linuksen Rooman piispaksi, joten lännen kirkossa häntä kunnioitetaan toisena Rooman paavina.[2] Apostoli Paavali mainitsee hänet toisessa kirjeessään Timoteukselle (4:21). Pyhä Linus kärsi paljon Kristuksen nimen tähden ja johdatti monia uskoon. Pyhä Linus nukkui pois vuonna 76, ja hänet haudattiin pyhän Pietarin viereen. Hänen seuraajakseen tuli pyhä Cletus, joka tunnetaan myös nimellä Anacletus.
Pyhästä Gaioksesta tuli Efesoksen toinen piispa pyhän Timoteuksen jälkeen. Apostoli Paavali kehuu, kuinka Gaios antoi kotinsa Paavalin ja koko seurakunnan käyttöön. (Room. 16:23) Samassa kirjeessä hän lähettää terveisiä Filologokselle, josta tuli Sinopen toinen piispa pyhän apostoli Andreas Ensinkutsutun (30.11.) jälkeen.
[1] Todennäköisemmin sen kirjoittaja on kuitenkin paavi Pius I:n veli toisen vuosisadan puolivälistä. Hermaan paimenen on suomentanut H. Koskenniemi teoksessa Apostoliset isät (Suomen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163, s. 217–321).
[2] Mikäli apostolisuuden ja piispuuden armoitukset käsitetään periaatteessa erillisiksi, kuten monet kreikkalaiset ajattelijat tekevät, silloin Linusta on itse asiassa kunnioitettava Rooman ensimmäisenä piispana eli paavina. Joka tapauksessa kirkon hallinto oli ensimmäisellä vuosisadalla vielä alkutekijöissään, niin että käytännössä Linus oli lähinnä vain yksi Rooman seurakunnan johtohahmoista.
Pyhän marttyyri Galaktionin vanhemmat Kleitofon ja Leukippe elivät Syyrian Emesassa (Homs) 200-luvun puolivälissä. He olivat rikkaita, mutta heillä ei ollut lasta. Epäjumalien palvelijoina he kävivät rukoilemassa eri temppeleissä saadakseen perillisen, mutta heidän toiveensa ei toteutunut.
Kerran Kleitofonin taloon tuli kerjäläinen pyytämään almuja. Leukippe oli juuri tuolloin niin allapäin, että sulki heti oven eikä halunnut päästää kerjäläistä sisään. Kerjäläinen oli kuitenkin Onufrios-niminen munkki, joka kerjäläiseksi tekeytyneenä pyysi almuja voidakseen jakaa ne sitten eteenpäin köyhille. Jumala paljasti hänelle talon rouvan murheen. Niinpä hän kolkutti uudestaan, ja tällä kertaa hänen onnistui päästä sisään. Leukippe kertoi hänelle huolensa. Onufrios alkoi puhua hänelle Kristuksesta. Lopulta Leukippe tuli niin vakuuttuneeksi, että tahtoi heti saada kasteen. Hän määräsi orjansa täyttämään vedellä suuren saviruukun, missä Onufrios kastoi hänet. Koska kristittyjä tuolloin vielä vainottiin, kaiken piti tapahtua salaa kotioloissa.
Joidenkin päivien kuluttua Leukippe havaitsi suureksi ilokseen olevansa raskaana. Kun hän kertoi Kleitofonille, mitä oli tapahtunut, tämäkin alkoi uskoa Kristukseen. Myös hän otti kasteen Onufriokselta. Pian heille syntyi poika, jolle he olisivat tahtoneet antaa nimeksi Onufrios hengellisen isänsä kunniaksi, mutta Onufrios itse antoikin pojalle kasteessa nimen Galaktion. Nimi tulee kreikan maitoa tarkoittavasta sanasta, ja maidonvalkoinen ja puhdas olikin Galaktionin koko elämä.
Kun Galaktion oli 24-vuotias, hänen tuolloin jo leskeksi jäänyt isänsä tahtoi antaa hänelle puolisoksi kauniin ja ylhäisen Episteme-nimisen neidon, joka oli vielä pakana. Galaktion totteli isäänsä, mutta ei koskenut vaimoonsa, koska katsoi, ettei kristityn tule olla yhteydessä epäjumalien palvelijaan. Galaktion alkoi kertoa vaimolleen kristinuskosta, ja kohta Epistemekin tahtoi saada kasteen. Kun pappien löytäminen osoittautui vainon takia vaikeaksi, Galaktion kastoi itse vaimonsa.
Kasteviikon lopulla Episteme näki unessa munkkien ja nunnien rinnalla kirkkaasti säteilevän ihmisjoukon. Hänelle sanottiin, että nämä olivat niitä, jotka maailman elämän keskelläkin olivat säilyttäneet neitseellisyytensä. Hän kertoi näkynsä Galaktionille, ja he päättivät yhdessä kilvoitella neitseellisesti elämänsä loppuun asti.
Galaktionin ehdotuksesta he jakoivat omaisuutensa köyhille ja lähtivät vaeltamaan kohti Siinaita rakkaan orjansa Eutolmioksen kanssa. Kymmenen päivän kuluttua he saapuivat Siinain lähellä olevalle Puplionin vuorelle, jolla asui kaksitoista erakkoa. Galaktion ja Eutolmios jäivät heidän luokseen. Galaktion antautui heti koko sydämestään askeettisiin kilvoituksiin. Episteme ohjattiin läheiseen pieneen naiserakkolaan, jossa asui neljä nunnaa.
Tuohon aikaan vainojen riehuessa keisari alkoi etsiskellä kristittyjä erämaistakin. Kun Puplionin vuorelle oli menossa sotilasosasto pidättämään Galaktionin veljestöä, Episteme näki näyn. Siinä hänet vietiin Galaktionin kanssa kauniiseen palatsiin, jossa he molemmat saivat loistavan kruunun. Nunnat arvelivat näyn viittaavan tulevaan marttyyrikilvoitukseen.
Sillä välin sotilasjoukko oli saapunut munkkien erakkolaan ja pidättänyt siellä Galaktionin ja erään toisen munkin – muut olivat paenneet. Kun Episteme sai kuulla uutisen, hän lankesi hengellisen äitinsä jalkoihin ja pyysi tätä päästämään hänet marttyyrikilvoitukseen yhdessä Galaktionin kanssa. Äiti epäili, jaksaisiko nuori Episteme pysyä lujana kidutuksissa, ja yritti pidätellä tätä, mutta Epistemen intoa ei hillinnyt mikään. Niinpä Episteme lopulta sai siunauksensa ja juoksi Galaktionin perään. Hänetkin pidätettiin. Koko matkan Galaktion puhui hänelle rohkaisevia sanoja ja vahvisti häntä edessä olevaan kilvoitukseen.
Kun maaherra Ursus ei onnistunut taivuttamaan marttyyriparia uhraamaan epäjumalille, alkoivat ankarat kidutukset. Heitä ruoskittiin ja teräviä ruokoja työnnettiin heidän kynsiensä alle. Episteme riisuttiin alasti koko kansan edessä. Lopulta heidän jalkansa ja kätensä viillettiin irti ja heidät mestattiin. Galaktion oli tuolloin 30-vuotias ja Episteme ei vielä kahtakymmentäkään. Näin he saivat yhdistyä ikuisiksi ajoiksi Jumalan valtakunnassa.
Uskollinen Eutolmios otti haltuunsa heidän kunniakkaat jäännöksensä ja hautasi ne juhlallisesti. Nykyisin Siinain luostarin lähellä on pyhille Galaktionille ja Epistemelle omistettu erakkomaja.
Diocletianuksen vainojen viidentenä vuonna (307) Palestiinan julma maaherra Urbanus surmautti monia kristittyjä Kesareassa. Pyhä Domninus poltettiin kuoliaaksi roviolla. Hänen urhollisuutensa kidutuksissa teki hänet kuuluisaksi koko maakunnassa.
Nuoret Timoteos, Teofilos ja Teotimos pakotettiin taistelemaan gladiaattoreina. Pappi Auksentios, jo kunnianarvoisa vanhus, heitettiin petojen raadeltavaksi. Eupsykhios ja Karterios silvottiin ja heidät lähetettiin eunukkeina raatamaan itsensä kuoliaiksi Faenon pahamaineisilla kuparikaivoksilla. Auksentioksen nimi on useimmissa elämäkertakokoelmissa Doroteos ja Eupsykhioksen nimi muodossa Eutykhes.[1]
Urbanus toimitti kolme kristittyä neitoa ilotaloon ja kidutti julmasti lukuisia uskovia, joiden nimet eivät ole säilyneet meidän aikaamme mutta ovat elämän kirjassa.
[1] Varsinainen nimi esiintyy Eusebios Kesarealaisen teoksessa Palestiinan marttyyrit VII, 4 (Nicene and Post-Nicean Fathers II/24; 348).
Pyhä Bertilla syntyi 600-luvulla Soissonsissa, Pariisin koillispuolella. Pyhän Ouenin innoittamana hän lähti Jouarren luostariin Meaux’n lähistölle. Siellä hän sai opiskella pyhän Columbanuksen luostarikoulussa, ja myöhemmin pyhä Thelchildes otti hänet nunnaksi luostariinsa. Bertilla piti itseään arvottomana Kristuksen morsiameksi, ellei seuraisi Hänen esimerkkiään nöyryydessä ja itsekieltäymyksessä. Siksi Bertilla oli täydellisen kuuliainen kaikille sisarille ja palveli heitä innokkaasti. Näin hän oli kaikille esimerkkinä nöyryydessä, kuuliaisuudessa, pitkäjännitteisyydessä ja hartaudessa.
Bertilla sai tehtäväkseen toimia sairaanhoitajana ja luostarin koulun johtajattarena. Kun kuningas Klodvig II:n englantilainen puoliso Bathildis kunnostutti Chelles’n luostarin, hän pyysi abbedissaa lähettämään sinne kokeneita ja hyveellisiä sisaria. Chelles’n ensimmäiseksi abbedissaksi valittiin pyhä Bertilla, joka johti luostaria puoli vuosisataa. Hänen alaisuuteensa hakeutui paljon sisaria, joiden joukossa oli jopa kaksi kuningatarta: Bathildis ja Hereswitha, itäanglien kuninkaan puoliso. Chelles’n luostariin tuli myös monia anglosaksisia neitoja, jotka tahtoivat kilvoitella keskinäisessä rakkaudessa, kuuliaisuudessa ja nöyryydessä. Pyhä Bertilla nukkui pois vuonna 705.
Pyhä Gregorios rakasti Kristusta jo nuoresta pitäen ja kilvoitteli kaikissa hyveissä. Niinpä silloisen patriarkan kuoleman jälkeen Aleksandrian piispat ja kansa valitsivat hänet Jumalan tahdosta yksimielisesti uudeksi patriarkaksi. Hän opetti laumaansa enemmän teoillaan kuin sanoillaan. Elämältään puhtaana, lempeänä, nöyränä ja armeliaana hän huolehti orvoista ja leskistä, johti eksyneitä takaisin kirkon piiriin, vieraili sairaiden luona ja lohdutti murheellisia. Aleksandrian kristityt olivat ylpeitä pyhästä paimenestaan.
Noihin aikoihin kuvainraastajien harhaoppi oli vielä voimissaan. Varsinkin keisari Leo V Armenialainen (813–820) vainosi leppymättömästi pyhiä ikoneja. Kun hän kuuli, että pyhä Gregorios pysyi uskollisena ortodoksiselle traditiolle, hän haetutti tämän vangittuna Konstantinopoliin. Pelkäämättä pyhä Gregorios moitti keisaria senaatin läsnä ollessa harhaoppisuudesta. Silloin Leo käski ruoskia häntä häränjänteillä. Ruoskinnan kestäessä Gregorios huusi katselijoille. ”Kristuksen pyhän kuvan tähden minut saa vaikka leikata palasiksi!” Kuullessaan tämän keisari karkotti patriarkka Gregorioksen maanpakoon, jossa hän kuoli kolmen vuoden kuluttua.
Pyhä Joona (Iona), maallikkonimeltään Johannes (Ioann), jäi varhain orvoksi. Eräs leski otti hänet kasvatettavakseen ja pyysi kirkonpalvelijaa opettamaan hänelle luku- ja kirjoitustaitoa. Kerran lasten leikkiessä oppituntien ja ehtoopalveluksen jälkeen autuas Mikael Klopski (11.1.) kulki pihan ohi. Lapset säntäsivät hänen peräänsä, heittelivät häntä pikkukivillä ja viskoivat hiekkaa hänen silmilleen. Vain Johannes seisoi hievahtamatta paikallaan. Autuas Mikael tuli Johanneksen luo, nosti hänet korkealle ilmaan ja tuntematta häntä entuudestaan kutsui häntä nimeltä sanoen: ”Johannes, opiskele ahkerasti. Sinusta tulee arkkipiispa Novgorodiin.”
Täysi-ikäisenä Johannes meni Otnan luostariin 50 kilometrin päähän Novgorodista ja vihkiytyi munkiksi saaden nimen Joona. Kun luostarin perustaja Hariton kuoli, veljestö valitsi Joonan igumenikseen. Novgorodilaiset oppivat pian arvostamaan hurskasta kilvoittelijaa ja antoivat hänen luostarilleen runsaita lahjoituksia.
Esipaimen Eufimin (11.3.) kuoltua vuonna 1458 Joona valittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Hänestä tuli todellinen hyvä paimen, joka opetti novgorodilaisia sanoillaan ja teoillaan. Hän oli ystävällinen kaikkia kohtaan ja oman lapsuutensa muistaen huolehti erityisesti köyhistä, orvoista ja leskistä. Hän nautti suurta kunnioitusta myös Moskovassa ja esti monta kertaa kapinallisia novgorodilaisia liittoutumasta roomalaiskatolisen Liettuan kanssa. Moskovan suuri metropoliitta Joona pyysi ennen kuolemaansa Joonaa saapumaan Moskovaan kysyäkseen häneltä neuvoa seuraajansa valinnassa. Metropoliitan aikomuksena oli nimittää tehtävään juuri hänet. Joona vastasi nöyrästi: ”Olen jo vanha ja jalkani ovat heikot, en voi täyttää toivomustasi, pyhä isä. Tapaamme tulevassa elämässä.”
Pyhä Joona sovitteli taitavasti Novgorodin ja Pihkovan välisiä kiistoja. Pihkovalaiset olisivat halunneet saada oman piispan, mutta opittuaan tuntemaan Joonan rakkauden ja pyyteettömyyden he hyväksyivät hänet esipaimenekseen.
Vuonna 1467 Novgorodin mailla riehui ruttoepidemia, joka vaati yli 200 000 uhria. Kansa oli murheen vallassa, ja pyhä Joona rukoili herkeämättä Jumalaa, että kulkutauti lakkaisi. Rukoillessaan hän kuuli äänen, joka kehotti häntä lähtemään papiston kanssa Zverinin luostariin kunnioittamaan sinne ihmeellisesti ilmestynyttä ikonia ja rakentamaan sen kunniaksi kirkon, jolloin rutto lakkaisi. Joona kertoi tästä kaupunkilaisille, ja kaikki lähtivät joukolla luostariin. Esipaimenen rukoillessa kyynelin ikonin edessä ihmisissä heräsi valtava innostus, ja he rakensivat kirkon yhdessä päivässä. Vielä samana päivänä Joona vihki kirkon, ja rutto lakkasi.
Pyhä Joona huolehti Novgorodin vanhan kirkollisen perinteen jatkumisesta ja elpymisestä. Hän kutsui kaupunkiin kuuluisan pyhien elämäkertojen kirjoittajan, serbialaissyntyisen Pahomi Logofetin, joka paikallisiin lähteisiin tutustuttuaan laati tunnetuimmille novgorodilaisille pyhille jumalanpalvelustekstit ja elämäkerrat. Samoihin aikoihin perustettiin Solovetskin luostari. Pyhittäjä Zosimalle antamallaan siunauskirjalla Joona luovutti koko Solovetskin saaren luostarin omistukseen.
Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän Joona osallistui pyhään ehtoolliseen ja siirtyi rauhassa Herran luo vuonna 1470. Hänet haudattiin Otnan luostariin. Hänen pyhäinjäännöstensä äärellä tapahtui paljon ihmeitä, joista 1600-luvulla laadittiin erillinen käsikirjoitus.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.