Jumalansynnyttäjän syntymän esijuhla
M. Sozon († n. 300)
P. hymnirunoilija Kassiane († 800-l.)
P. Johannes, Novgorodin arkkipiispa († 1186)
Pt. Daniel Katunakialainen († 1929)
Gal. 3:23–4:5
23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia. 26 Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. 27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. 28 Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. 29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. 4:1 Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. 2 Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti. 3 Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. 4 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi 5 lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Ef. 6:10–17
10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Siihen aikaan 30 apostolit kokoontuivat taas Jeesuksen luo ja kertoivat hänelle, mitä kaikkea olivat tehneet ja mitä opettaneet. 31 Hän sanoi heille: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää." Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä. 32 Niin he lähtivät veneellä mennäkseen autiolle seudulle yksinäisyyteen. 33 Mutta heidän lähtönsä huomattiin, ja monet tunsivat heidät. Ihmisiä tuli juoksujalkaa kaikista kaupungeista, ja väkijoukko ehti maitse perille ennen heitä. 34 Kun Jeesus veneestä noustessaan näki kaikki nämä ihmiset, hänen tuli heitä sääli, sillä he olivat kuin lammaslauma paimenta vailla. Hän alkoi opettaa ja puhui heille pitkään. 35 Kun päivä oli jo illassa, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Tämä on asumatonta seutua, ja on jo myöhä. 36 Lähetä heidät pois, että he menisivät lähiseudun taloihin ja kyliin ostamaan itselleen syötävää." 37 "Antakaa te heille syötävää", vastasi Jeesus. He sanoivat hänelle: "Pitäisikö meidän mennä ostamaan kahdellasadalla denaarilla leipiä ja antaa ne heille syötäväksi?" 38 Jeesus kysyi: "Montako leipää teillä on? Käykää katsomassa." He tekivät niin ja ilmoittivat: "Viisi, ja kaksi kalaa." 39 Jeesus käski heidän sijoittaa kaikki ruokakunnittain aterioimaan vihreälle nurmelle. 40 Ihmiset asettuivat istumaan sadan ja viidenkymmenen hengen ryhmiin. 41 Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen, ja nämä jakoivat ne kansalle. Samoin hän jakoi kaikkien kesken ne kaksi kalaa. 42 Kaikki söivät kyllikseen. 43 Leiväntähteitä kerättiin kaksitoista täyttä korillista, ja kalaakin jäi. 44 Aterioimassa oli ollut viisituhatta miestä. 45 Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä edeltäkäsin vastarannalle Betsaidaan sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois.
Herra sanoi: 17 "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne. 18 "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. 19 Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. 20 "Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. 21 Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. 22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään. 23 Joka vihaa minua, vihaa myös Isääni. 24 Ellen olisi tehnyt heidän keskuudessaan tekoja, joita kukaan toinen ei ole tehnyt, he eivät olisi syyllisiä. Mutta nyt he ovat nähneet minun tekoni ja vihaavat sekä minua että Isääni. 25 Näin täytyi käydä, jotta toteutuisi heidän kirjoitustensa sana: 'He ovat syyttä vihanneet minua.' 26 "Te saatte puolustajan minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. 27 Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. 16:1 Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. 2 Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle."
Päivän synaksario
7.9.
Pyhä Euodios oli yksi Herran seitsemästäkymmenestä opetuslapsesta ja ensimmäinen Antiokian piispa apostoli Pietarin jälkeen, joka vihki hänet lähtiessään Roomaan. Sitä, että kirkon jäseniä alettiin nimittää kristityiksi (Ap.t. 11:26), pidetään juuri Euodioksen ansiona. Hänen seuraajansa Antiokian piispanistuimelle oli pyhä Ignatios Antiokialainen (k. 107), joka kirjeessään filadelfialaisille mainitsee Euodioksen pitäen häntä puhtaudessa samanveroisena muun muassa Elian, Joosuan, Melkisedekin, Jeremian, Johannes Kastajan, rakkaan opetuslapsen Johanneksen ja Clemens Roomalaisen kanssa. Kirjeessään antiokialaisille Ignatios kehottaa: ”Muistakaa paimentanne, autuasta Euodiosta, jonka käsiin apostolit ensimmäisenä uskoivat vastuun teistä. Älkää siis tuoko häpeää isällenne. Osoittakaamme olevamme hänen todellisia lapsiaan eikä avionrikkojien lapsia.”
Pyhä Euodios johti Herran laumaa viisaudella antamatta maailman tahrata itseään ja nukkui pois rauhassa siirtyen vanhurskaiden asuinsijoille. (Myöhemmissä lähteissä hänen tosin kerrotaan kuolleen marttyyrina keisari Neron vainossa vuonna 64 tai pian sen jälkeen.)
Pyhän Onesiforoksen mainitsee kiitollisena apostoli Paavali toisessa kirjeessään Timoteukselle (1:16-18). ”Herra osoittakoon laupeutta Onesiforoksen perheelle, koska hän on usein minua rohkaissut eikä ole hävennyt minua, vaikka olen vankina. Roomaan tultuaan hän päinvastoin ryhtyi tarmokkaasti etsimään, kunnes löysi minut. Osoittakoon Herra hänelle laupeutta tulemisensa päivänä! Ja kuinka paljon hän auttoi minua Efesoksessa, sen tiedät sinä parhaiten.” Pyhästä Onesiforoksesta tuli ensimmäinen Kolofonin piispa Vähässä-Aasiassa. Hän pysyi lujana uskossa ja julisti hyvää sanomaa, aina verikuolemaan saakka.
Pyhä Sozon oli kotoisin Vähän-Aasian Lykaonista ja eli Diocletianuksen aikana (284-305). Hänen nimensä ennen kastetta oli Tarasios. Hän oli lammaspaimen, ja kaikkialle minne hän laumoineen tulikin, hän opetti asukkaille kristinuskoa ja ohjasi monet entiset epäjumalanpalvelijat Jumalan lammastarhaan.
Eräänä päivänä suuren kristittyjen vainon jo puhjettua Sozonin lampaat laidunsivat vehreällä niityllä. Hän itse vaipui kevyeen uneen ja näki jumalallisen näyn, joka vahvisti entisestäänkin hänen uskoaan. Kristus käski hänen panna pois ne aseet, joita hän piti mukanaan lampaidensa suojelemiseksi, ja valmistautua marttyyrikuolemaan. Uskon intoa palaen Sozon laskeutui niityltä alas Kilikian Pompeiopolikseen ja meni temppeliin, jossa palvottiin Artemis-jumalattaren kultaista patsasta. Hän katkaisi patsaalta oikean käden, hakkasi sen palasiksi, möi kultakimpaleet ja jakoi rahat köyhille.
Epäjumalanpalvelijoiden suuttumus oli suuri, kun he havaitsivat tuhon, jonka patsas oli kärsinyt. Mutta vielä suurempi oli heidän hämmästyksensä, kun he näkivät, että Sozon antautui oma-aloitteisesti temppelipalvelijoille jo ennen kuin häntä oli ehditty epäillä. Nämä pidättivät hänet heti ja veivät Kilikian käskynhaltijan Maximianuksen eteen, joka oli juuri tullut Pompeiopolikseen kunnioittaakseen kultaista kuvapatsasta. Käskynhaltija kehotti Sozonia uhraamaan jumalille, niin hän saisi armahduksen ja pääsisi vapaaksi. Mutta Sozon teki pilaa epäjumalista ja kutsui niitä ihmiskätten teoiksi. Niinpä hänet luovutettiin kiduttajille, jotta nämä repisivät hänen kylkiään rautapiikeillä. Sitten hänen jalkoihinsa pantiin rautaiset sandaalit, joiden pohjista sojottivat terävät naulat, ja hänet pakotettiin kävelemään. Hartaus täytti marttyyrin sielun, kun hän näki jaloistaan vuotavat verivirrat. Maximianus sanoi hänelle pilkaten: ”Huomenna kun suuri jumalatar lähtee temppelistään, soita huiluasi, Sozon, niin vannon sinulle, että hän vapauttaa sinut kaikesta vastuusta ja rangaistuksesta.” Marttyyri vastasi: ”Sinä sanot, mitä neuvonantajasi ilkeä paha henki suuhusi panee, ja pidät minua pilkkanasi. Minä soitin paimenhuiluani lampaitani paimentaessani, mutta nyt soitan vain Herralleni ja laulan uutta virttä julistaen pelastuksen ilosanomaa kaikille. Sinun jumalattaresi ei kuuntele soittoani, vaan seisoo paikalleen jähmettyneenä kuin sieluton ja tunteeton aasi.”
Vihastuneena Maximianus käski ruoskia Sozonia ankarasti, kunnes hänen ruumiinsa hajoaisi. Marttyyrin veri peitti maan kuin virvoittava kaste ja hän antoi sielunsa Jumalan haltuun yliluonnollisen ilon vallassa. Kiduttajat sytyttivät rovion polttaakseen hänen riekaleiset jäsenensä, mutta rankka sadekuuro sammutti tulen ja hajotti väen. Uskovat saattoivat vapaasti tulla kokoamaan marttyyrin jäännökset. Heidät ohjasi paikalle kirkas valo, joka valaisi paikkaa, kunnes he saivat marttyyrin haudatuksi.
Pyhä Cloud (Clodoald, Clodulphus) syntyi vuonna 522 maineikkaaseen länsigoottilaiseen Merovingien (486-751) kuningassukuun. Hänen isänsä, Orleansin kuningas Chlodomir kuoli taistelussa Cloudin ollessa kolmevuotias. Muutaman vuoden kuluttua Cloudin molemmat veljet joutuivat kuninkuutta tavoittelevien setiensä surmaamiksi. Kun Cloud varttui, hän sanoutui kokonaan irti valtataistelusta, hylkäsi maailman ja omistautui Jumalan palvelemiseen. Jaettuaan omaisuutensa köyhille nuori Cloud vihittiin munkiksi, ja Severinus-nimisen erakon isällisessä ohjauksessa hän vetäytyi erakkoelämään aivan Pariisin tuntumassa. Lopulta hänen vallanhimoiset setänsä uskoivat, että hän ei havittele maallista valtakuntaa ja jättivät hänet kilvoittelemaan rauhassa.
Kun Cloudin maine alkoi kasvaa, hän vetäytyi kaikessa hiljaisuudessa Provenceen. Sielläkin ihmiset alkoivat löytää tiensä hänen erakkomajalleen kuuntelemaan hänen viisasta opetustaan ja pyytämään hänen esirukouksiaan. Huomatessaan, että ei voinut kilvoitella salassa, hän päätti lopulta palata Pariisiin. Kansan vaatimuksesta Pariisin piispa Eusebius vihki Cloudin papiksi vuonna 551. Hän palveli seurakuntaa muutaman vuoden, kunnes tunsi olevansa liian suuren kunnioituksen kohteena ja vetäytyi jälleen, tällä kertaa kymmenisen kilometriä etelään Nogentiin, paikkaan joka on sittemmin tunnettu Saint Cloudina, jonne hän rakensi luostarin. Siellä hänen seuraansa liittyi monia hurskaita miehiä, jotka tahtoivat keskittyä sielunsa pelastukseen. He valitsivat Cloudin johtajakseen, ja hän virvoitti heitä viimeisinä vuosinaan niin sanoillaan kuin esimerkilläänkin. Cloud opetti ja innoitti myös lähialueiden uskovaisia.
Pyhä Cloud kuoli Nogentissa vuonna 560 ollessaan vain 38-vuotias. Suurin osa hänen reliikeistään on edelleen paikallisen seurakunnan kirkossa. Maalauksissa pyhä Cloud on esitetty opettamassa ja auttamassa köyhiä; hänen jalkojensa juureen on kuvattu kuninkaallisen vallan merkkejä osoittamaan, kuinka hän luopui maallisesta kuninkuudesta palvellakseen taivaallista Kuningasta.
Pyhä Kassiane (Kassia, Eikasia tai Ikasia) syntyi 800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Hän oli ylhäisen konstantinopolilaisen perheen ainoa tytär ja poikkeuksellisen älykäs ja kaunis. Kun keisari Teofilos aikoi avioitua, järjestettiin palatsin juhlasalissa vastaanotto, jonne oli kutsuttu kaksitoista Itä-Rooman aateliston kauneinta ja huomattavinta neitoa. Keisari antaisi kihlauksen merkiksi valitulleen kultaisen omenan. Nuorta Teofilosta viehätti heti Kassianen poikkeuksellinen kauneus, ja kultainen omena kädessään hän meni tämän luokse ja pysähtyi hänen eteensä. Kokeillakseen hänen henkevyyttään keisari sanoi leikillään: ”Naisen kautta on paha tullut maailmaan.” Hän tarkoitti Eevan lankeemusta. Älykäs Kassiane vastasi ujosti: ”Mutta naisen kautta on tullut myös kaikkein paras” viitaten Jumalansynnyttäjään, uuteen Eevaan, josta maailman pelastus on saanut alkunsa. Tyytymättömänä osuvaan vastaukseen ja peläten, että oppinut ylhäisöneiti olisi puolisona häntä itseään älykkäämpi, Teodosios siirtyi pois ja antoi omenan kunnianarvoiselle Teodoralle (muistopäivä 11.2.).
Tämän tapauksen jälkeen Kassiane vetäytyi syrjään maailman hälinästä ja omisti elämänsä taivaalliselle Sulhaselleen. Kun ikoneita vastaan taistellut Teofilos kuoli vuonna 842 ja Teodora palautti valtakuntaan ortodoksisen opin, Kassiane perusti Hebdomoksen kukkulalle luostarin, joka tunnettiin nimellä Ta Kassias eli ”Kassialle kuuluva”. Siellä hänet vihittiin nunnaksi, ja pyhän Teodoros Studiolaisen kehotuskirjeiden rohkaisemana hän ryhtyi luostarin igumeniaksi. Hän hoivasi luostarissaan köyhiä naisia. Itse hän eli siellä loppuelämänsä rukoillen sekä laatien rikkaista ja syvällisistä teologisista mietteistään tunnettuja suloisia hymnejä, joiden ansiosta hänet luetaan kirkon johtavien hymnirunoilijoiden joukkoon.
Pyhän Kassianen kunnioituksessa on Kreetan lähellä sijaitsevan Dodekanesian Kasoksen saaren asukkailla ollut huomattava merkitys. He valitsivat 1900-luvulla pyhän Kassianen saarensa suojeluspyhäksi, koska saaren nimi muistuttaa hänen nimeään. Heidän toimestaan hänen muistopäiväkseen valittiin syyskuun 7., ja hänen kunniakseen kirjoitettiin jumalanpalvelustekstejä.
Pyhä esipaimen Johannes syntyi Novgorodissa hurskaaseen perheeseen. Hän omistautui jo nuorena Jumalalle ja pyrki elämään hyveellisesti. Täysi-ikäisenä hänet vihittiin papiksi. Hän palveli Herraa innokkaasti ja noudatti tarkkaan kaikkia Jumalan käskyjä. Vanhempiensa kuoltua hän päätti veljensä Gabrielin kanssa neuvoteltuaan rakennuttaa perintörahoilla uuden luostarin. Siellä veljekset vihittiin munkeiksi, ja Johannes sai nimen Ilja. Luostarin valmistuttua he elivät siellä paastoten, rukoillen ja kilvoitellen.
Kun Novgorodin arkkipiispa Arkadi (muistopäivä 18.9.) kuoli, Novgorodin ruhtinas, munkit, papit ja koko kansa valitsivat Iljan piispaksi. Hän piti itseään kelvottomana noin korkeaan virkaan, mutta kansan pyynnöt saivat hänet taipumaan, ja niin hänet vuonna 1162 vihittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Ensimmäisen kirjeensä hän osoitti hiippakuntansa papistolle. “Olette itse pyytäneet minut tähän palvelutehtävään, kuunnelkaa siis minua: älkää kiintykö liiaksi tähän maailmaan vaan opettakaa ihmisiä. Katsokaa, etteivät he ala juopotella. Tiedättehän itsekin, että se koituu tuhoksi paitsi tavalliselle kansalle, myös meille papeille. Kun rippilapset tulevat luoksenne synnintunnustukselle, kyselkää heidän asioitaan sävyisästi. Älkää määrätkö katuville epitimioita. Älkää väheksykö kirjojen lukemista, sillä miten erotumme tavallisesta lukutaidottomasta kansasta, jos emme itsekään lue? Älkää määrätkö orvoille epitimioita. Tulkoot kaikki katumaan, Kristuksen kuorman on oltava kevyt.”
Vuoden 1170 talvi muodostui Novgorodille raskaaksi. Venäjän ruhtinaskuntien kesken syntyi erimielisyyksiä vallanperimys- ja veronkantoasioista, ja suzdalilaiset joukot piirittivät Novgorodin. Kaupungin asukkaat rukoilivat Jumalaa ja puhtainta Jumalansynnyttäjää pelastamaan kaupungin. Kolmantena piiritysyönä pyhä Johannes kuuli rukoillessaan äänen, joka käski häntä hakemaan Vapahtajan kirkosta Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonin ja viemään sen kaupungin muurille. Aamulla esipaimen lähetti ylidiakonin hakemaan ikonia, mutta tämä ei saanut liikutettua sitä paikaltaan. Silloin pyhä esipaimen tuli itse koko papiston kanssa kirkkoon. Hän rukoili ikonin edessä ja aloitti rukouspalveluksen. Sen aikana pyhä ikoni liikahti äkkiä itsestään. Esipaimen otti sen käsiinsä, suuteli sitä ja vei sen rukouspalvelusta laulaen kaupungin muurille. Kun vihollisten hyökkäys alkoi, nuolia lensi kaupunkiin satamalla. Yksi nuolista osui ikoniin ja käänsi sen kasvopuolen kaupunkiin päin. Pimeys verhosi hyökkääjät, he alkoivat sokeutua ja joutuivat kauhuissaan vetäytymään. Pyhä Johannes määräsi, että Novgorodin ihmeellisen pelastumisen muistoksi tuli vuosittain viettää Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonin juhlaa (27.11).
Kerran pyhä Johannes keskusteli hurskaiden miesten kanssa hengellisistä asioista ja kertoi itsestään ikään kuin jostakusta toisesta: “Tunnen miehen, joka kävi yön aikana Jerusalemissa kumartamassa pyhää hautaa ja Herran ristiä ja palasi samana yönä takaisin Novgorodiin. Hän ratsasti sinne paholaisella, jonka oli sitonut sanallaan ja ottanut vangikseen.” Kuuntelijat hämmästelivät kertomusta, mutta paholainen päätti kostaa pyhittäjälle ja alkoi Jumalan sallimuksesta punoa juoniaan. Kun ihmisiä kävi esipaimenen luona siunausta pyytämässä, se näytti heille hänen keljassaan kaikenlaisia kuvajaisia, naisten kengän, helminauhan tai naisten vaatteita. Ihmiset joutuivat kuohuksiin ja alkoivat puhua, että haureudenharjoittajan ei ole soveliasta olla apostolisessa virassa. Lopulta paholainen tekeytyi naiseksi, joka ihmisten nähden pakeni piispan keljasta. Kun pyhittäjä kuuli huudon ja melun keljansa ulkopuolelta, hän avasi oven ja kysyi: “Mitä on tapahtunut, lapseni, miksi metelöitte?” Kiukustunut väkijoukko tarttui häneen ja raahasi hänet herjauksia huutaen Olhavanjoen rantaan. He sysäsivät hänet lautalle ja työnsivät myötävirtaan toivoen pääsevänsä hänestä eroon. Mutta odotusten vastaisesti lautta lipui vastavirtaan suoraan Jurjevin (pyhän Georgioksen) luostarin rantaan. Tämä sai ihmiset ymmärtämään erehdyksensä ja palaamaan katuvaisina kaupunkiin. Hyväsydäminen piispa iloitsi heidän kääntymyksestään ja rukoili heille anteeksiantoa. Tämä tapahtui vähän ennen hänen kuolemaansa.
Kun pyhä esipaimen tunsi kuolemansa lähestyvän, hän luopui piispan omoforista ja vihkiytyi suureen skeemaan ottaen takaisin kasteessa saamansa nimen Johannes. Hän kuoli 7.9.1186 ja hänet haudattiin Sofian katedraalin eteishuoneeseen.
Vuonna 1439 katedraalissa tehtiin korjaustöitä. Niiden aikana pyhän Johanneksen hauta-arkku vahingoittui. Arkkipiispa Eufimin (muistopäivä 11.3.) käskystä arkun haljennut kansi nostettiin syrjään, jolloin kirkon täytti hyvä tuoksu. Arkusta löydettiin edesmenneen piispan maatumattomat pyhäinjäännökset, mutta kukaan ei tiennyt, kuka tuo piispa oli. Arkkipiispa Eufimi alkoi rukoilla Jumalaa ilmoittamaan hänelle piispan nimen. Yöllä pyhä Johannes ilmestyi arkkipiispalle ja kertoi olevansa se piispa, joka oli ollut todistamassa Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonin ihmettä. Hän sanoi myös, että hän rukoilee Jumalaa kaikkien kristittyjen puolesta.
Pyhittäjä Serapion syntyi 1390-luvulla Jurjevin kaupungissa, nykyisessä Tartossa. Hänen vanhempansa kuuluivat venäläiseen pyhän Nikolaoksen seurakuntaan. Kaupunkia hallitsi saksalainen ritarikunta, jotka yrittivät kitkeä pois ortodoksista uskoa. Pyhiin kirjoituksiin perehtyneenä Serapion puolusti ortodoksisuutta. Hän osasi sekä latviaa että viroa ja yritti koko elämänsä ajan tukea ortodoksista henkeä näitä kieliä puhuvien keskuudessa. Hän vahvisti heitä opetuksillaan ja yritti saada katolisuuteen kääntyneet palaamaan ortodoksinen kirkon helmaan. Kun saksalaiset yrittivät väkivalloin käännyttää Serapionin vieraaseen uskoon, hän vetäytyi 35 vuoden ikäisenä Tolvan erämaahan, jossa pihkovalainen pyhittäjä Jefrosin (muistopäivä 15.5.) oli aloittamassa rukouskilvoitustaan. Emme tiedä, missä Serapion vihittiin munkiksi, mutta erämaahan tullessaan hän oli jo munkki.
Pyhittäjä Jefrosin, joka kilvoitteli tuolloin aivan yksin, otti uuden tulokkaan iloiten vastaan. Mutta Serapion oli tottumaton luostarielämään, ja erakon kilvoitukset alkoivat pian tuntua hänestä raskailta. Hän alkoi suunnitella lähtöä pois Tolvan erämaasta. Pyhittäjä Jefrosin näki hänen epäröintinsä ja anoi Serapionia jäämään, mutta tämä ei suostunut. Hän kokosi tavaransa, hyvästeli pyhittäjä Jefrosinin ja lähti matkaan. Herra kuitenkin saattoi hänet järkiinsä ja pakotti hänet palaamaan pyhittäjän luo. Heidän kilvoituspaikkansa lähellä virtasi pieni puro, jonka rannoilla kasvoi vesakkoa. Serapionin piti päästä puron yli, mutta raivatessaan kirveellä tietä pusikon halki hän iski vahingossa jalkaansa. Nyt hänen oli pakko palata Jefrosinin luo ja pyytää anteeksi. Pyhittäjä otti katuvan veljen vastaan sävyisästi ja kaunaa kantamatta. Tästä lähtien pyhittäjä Serapion alkoi viettää erakkoelämää osallistuen kaikkiin opettajansa kilvoituksiin ja kieltäymyksiin. He kilvoittelivat yhdessä 55 vuotta aina pyhittäjä Serapionin kuolemaan asti.
Tolvan erämaahan syntyi luostari, johon tuli paljon innokkaita kilvoittelijoita, mutta Serapion oli heistä innokkain. Hän tuli jokaiseen luostarin työhön ennen muita ja lähti pois viimeisenä. Hän auttoi opettajaansa veljestön johtamisessa ja luostarin rakentamisessa. Loukkauksiin hän suhtautui tavattoman nöyrästi, syytti aina itseään ja pyysi itse anteeksi loukkaajalta. Joka päivä hän kertoi ajatuksensa ohjaajalleen niin kuin sairas näyttää haavansa lääkärille. Serapion piti jokaista vapaata hetkeä arvokkaana ja vetäytyi aina tilaisuuden tullen keljaansa rukoilemaan, laulamaan psalmeja tai lukemaan jumalallisia kirjoituksia. Hän koki syvästi myös kirkon yhteisen rukouksen voiman. Hän sanoi, että yksin keljassa luettu 12 psalmin palvelus ei vastaa yhtä kirkossa laulettua “Herra armahdaa”. Serapion söi niukasti, vain sen verran kuin oli välttämätöntä elämän ylläpitämiseksi. Makeaa tai muuten herkullista ruokaa hän ei syönyt koskaan. Hänen vaatteensa olivat niin vanhat ja kuluneet, että ne eivät hänen kuolemansa jälkeen kelvanneet edes kerjäläisille. Viimeisinä elinvuosinaan hän tuli kuuluisaksi parantamisen ja selvänäköisyyden lahjoistaan.
Pyhittäjä Serapion kuoli 90 vuoden iässä vuonna 1480. Pyhittäjä Jefrosin hautasi itse ensimmäisen oppilaansa.
Pyhittäjä Makari Kanevilainen syntyi 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa Ovrutšin kaupungissa nykyisen Pohjois-Ukrainan alueella. Hän sai kotona uskonnollisen kasvatuksen ja meni vartuttuaan paikalliseen Ovrutšin luostariin, missä hänet vihittiin munkiksi ja korotettiin luostarin johtajaksi. Kerran hän pelasti luostarinsa ihmeellisesti tataarien piirityksestä. Hän toimitti kirkossa rukouspalveluksen ja päätti lähteä piirittäjiä vastaan hengellisin asein varustautuneena. Ikoneita ja kirkkolippuja kantaen hän astui veljien kanssa luostarin muurien ulkopuolelle. Juhlallinen saatto pelästytti viholliset ja he pakenivat suinpäin paikalta.
Tuohon aikaan puolalaiset yrittivät käännyttää alueen ortodokseja katolisuuteen ja taivuttaa heitä liittymään uniaattikirkkoon. Vuonna 1671 he tuhosivat luostarin ja pakottivat Makarin poistumaan kaupungista, sillä hän oli yksi tarmokkaimmista ortodoksisuuden puolustajista. Hän meni ensin Kiovan luolaluostariin, josta metropoliitta lähetti hänet igumeniksi Kanevin kaupunkiin Kiovan kaakkoispuolella.
Kanevissa Makari tuli kuuluisaksi ihmeistään ja selvänäköisyyden lahjastaan. Monet sairaat ja köyhät pitivät häntä isänään ja hyväntekijänään. Kerran hän paransi erään sokean. “Usko ja rukoile Häntä, joka antoi sokealle näön, ja tule teofanian aaton jumalanpalvelukseen rukoilemaan”, Makari sanoi sokealle. Kun hän luki vedenpyhityksen sanat “Suuri olet Sinä, Herra, ja ihmeelliset ovat tekosi”, sokea näki valonvälähdyksen ja parani.
Kerran eräs äiti pyysi isä Makarilta apua, sillä hänen poikansa oli hulttio. Pyhittäjä lupasi puhua pojalle, mutta tämä ei ollut halukas kuuntelemaan neuvoja vaan valitti, että häntä pakotetaan lukemaan pitkiä rukouksia. Pyhittäjä vastasi hänelle: “Munkit lukevat lupauksensa mukaisesti pitkiä rukouksia, mutta se ei koske sinua. Jos taas et rukoile ollenkaan, tuomitset sielusi nälkäkuolemaan. Lue siis yksi rukous, Isä meidän, siitä löydät kaiken tarpeellisen: Jumalan tuntemisen valon, elämänohjeet, lohdutuksen ja hengen voiman. Tuon rukouksen lukemisen ei pitäisi olla raskasta.” Tällä kertaa huikentelevainen poika oli kuuliainen. Hän luki Herran rukouksen ja piti siitä niin paljon, että alkoi toistaa sitä yhä useammin, ja rukousta lukiessaan hän oppi hyvää. Pian hän muuttui kokonaan ja hänestä tuli itseään tarkkaileva ja ahkera mies.
Kun Kanevin aluetta kohtasi ankara nälänhätä, Makari jakoi kaiken omaisuutensa pelastaakseen nälkäänäkeviä kuolemalta.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa pyhittäjä ennusti Kanevin kaupungin tuhon ja oman marttyyrikuolemansa. Hän kehotti pelästyneitä kaupunkilaisia pitämään kiinni ortodoksisesta uskostaan. “Katoamattoman seppeleen voi saada vain kilvoittelemalla sääntöjen mukaan”, hän saarnasi. Pian kaupunkiin hyökkäsivät ensin puolalaiset ja heidän jälkeensä tataarien ja turkkilaisten sotajoukko, joka surmasi monia sen asukkaita. Kanevilaiset kokoontuivat luostarin suureen kivikirkkoon. Viholliset piirittivät kirkkoa kaksi päivää, mutta nähtyään, etteivät piiritetyt aio antautua, he mursivat luostarin portin. Pyhittäjä Makari oli pelottomana risti kädessään heitä vastassa. Hyökkääjät tarttuivat vanhukseen, pieksivät häntä ja pilkkasivat pyhää ristiä. Pyhittäjä anoi vain, etteivät he häpäisisi kirkkoa, josta monet olivat hakeneet turvaa, eivätkä surmaisi viattomia ihmisiä. Viholliset veivät pyhittäjän luostarista, raahasivat häntä pitkin katuja ja löivät armottomasti. Lopulta hänet mestattiin. Tämä tapahtui syyskuun 7. päivänä vuonna 1678. Kristityt kantoivat Makarin ruumiin luostarin kirkkoon. Mutta viholliset sytyttivät kirkon palamaan, jolloin kaikki sinne piiloutuneet kuolivat tuleen ja savuun. Eloonjääneet kaupungin asukkaat löysivät Makarin ruumiin kirkosta vahingoittumattomana ja hautasivat sen uhripöydän alle. Kun kirkkoa kymmenen vuotta myöhemmin korjattiin, löydettiin pyhittäjän ruumis maatumattomana. Katolilaisten hyökkäyksien pelossa se siirrettiin turvaan Pultavan Perejaslavliin, jossa pyhäinjäännösten äärellä on tapahtunut ihmeitä. Makari Kanevilainen tunnetaan myös Makari Perejaslavilaisena tai kotikaupunkinsa mukaan Ovrutšilaisena.
Pyhittäjä Makari (maallikkonimeltään Mikael Ivanov) syntyi vuonna 1788 aatelisperheen poikana Orjolin läänissä Venäjällä. Hän oli luonteeltaan hiljainen lapsi, joka piti kirjoista, musiikista ja yksinäisyydestä. Hän menetti jo varhain äitinsä, joka oli erityisesti rakastanut Mikaelia ja sanonut pojastaan: “Tunnen sydämessäni, että tuosta lapsesta tulee jotain erikoista.” Molempien vanhempiensa kuoltua Mikael jakoi perintöosansa veljilleen, jätti virkansa taloushallinnossa ja asettui asumaan maatilalleen. Mutta maallinen elämä ei kiinnostanut häntä.
22-vuotiaana Mikael lähti pyhiinvaellukselle Ploštšanin luostariin eikä enää palannut maailmaan. Luostarissa hän tapasi vanhus Afanasin, Paisi Velitškovskin (15.11.) oppilaan, josta hän sai itselleen herkkävaistoisen hengellisen ohjaajan. Vanhus Afanasi oli tuonut mukanaan Moldaviasta paljon pyhien isien tekstejä, joita hän tutki ja käänsi venäjäksi. Tähän työhön hän otti mukaan isä Makarin. Ohjaajansa kuoltua isä Makari siirtyi vuonna 1834 Optinan luostariin ja jatkoi siellä vanhus Afanasin aloittamaa kirjallista työtä. Hänen hengelliseksi ohjaajakseen Optinassa tuli pyhittäjä Leo (11.10.), jolle hän alisti kokonaan oman tahtonsa eikä ryhtynyt mihinkään ilman hänen siunaustaan. Isä Makarin ansiosta Optinaan kootut Paisi Velitškovskin käsikirjoitukset ja käännökset julkaistiin. Mukana oli muun muassa Maksimos Tunnustajan, Iisak Syyrialaisen, Jesaja Erakon ja Thalassioksen kirjoituksia. Suurena apuna tässä työssä oli hänen hengellisten lastensa joukkoon kuuluva Kirejevskin pariskunta. Pyhittäjä Makari kokosi ympärilleen muitakin ihmisiä, jotka käänsivät ja julkaisivat Venäjän kovasti kaipaamaa hengellistä kirjallisuutta. Samalla yhteys Optinan ohjaajavanhusten ja Venäjän älymystön välillä lujittui. Muun muassa kirjailijat Aleksei Tolstoi ja Nikolai Gogol kävivät pyhittäjä Makarin luona synnintunnustuksella ja pyytämässä siunausta.
Seitsemän vuoden ajan vanhukset Leo ja Makari ohjasivat hengellisesti luostarin veljestöä ja tuhansia maallikoita. Pyhittäjä Leon kuoltua Makari toimi hengellisenä ohjaajana vielä lähes 20 vuotta. Kerran hänen luokseen tuotiin riivattu, joka ei ollut koskaan nähnyt vanhusta eikä edeltäkäsin tiennyt hänestä mitään. Riivattu hyökkäsi häntä kohti ja huusi: ”Makari tulee, Makari tulee!” ja läimäytti häntä poskelle. Vanhus käänsi heti toisen poskensa, ja sairas lyyhistyi tajuttomana lattialle. Kun hän tuli tajuihinsa, hän oli parantunut. Häntä riivannut henki ei pystynyt kestämään vanhuksen suurta nöyryyttä.
Herra antoi Makarille myös hengellisen harkintakyvyn lahjan. Jokaiselle syntejään vilpittömästi katuvalle hän osasi antaa tämän hengelliseen vaivaan sopivan neuvon ja lääkkeen. Vanhuksen koko olemus, hänen vaatetuksensa ja jokainen liikkeensä huokui nöyryyttä. Jatkuva Jeesuksen rukouksen toistaminen valaisi hänen kasvojaan, ne loistivat hengellistä iloa ja lähimmäisenrakkautta.
Kaksi vuotta ennen kuolemaansa isä Makari vihittiin suureen skeemaan. Hän otti rippilapsia ja pyhiinvaeltajia vastaan kuolemaansa asti, opetti ja siunasi heitä. Syyskuun 7. päivänä vuonna 1860 pyhittäjäisä Makari siirtyi rauhassa Herran luo osallistuttuaan tuntia ennen kuolemaansa Kristuksen pyhiin salaisuuksiin.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.