Kahdentoista apostolin juhla ✜
Room. 16:1–16
1 Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija. 2 Ottakaa hänet vastaan Herran palvelijana niin kuin pyhille sopii ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Onhan hän itsekin ollut tukena monille, myös minulle. 3 Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen palveluksessa. 4 He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. 5 Sanokaa terveisiä myös heidän talossaan kokoontuvalle seurakunnalle. Terveisiä ystävälleni Epainetokselle, joka on Aasian työn ensi hedelmä Kristukselle. 6 Terveisiä Marialle, joka on nähnyt paljon vaivaa teidän hyväksenne. 7 Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua. 8 Terveisiä Ampliatukselle, rakkaalle uskonveljelleni. 9 Terveisiä Urbanukselle, työtoverillemme Kristuksen palveluksessa, ja ystävälleni Stakykselle. 10 Terveisiä Apellekselle, joka on koeteltu Kristuksen palvelija. Terveisiä Aristobuloksen perheväelle. 11 Terveisiä heimolaiselleni Herodionille. Terveisiä Narkissoksen talonväkeen kuuluville, jotka ovat Herran omia. 12 Terveisiä Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka tekevät ahkerasti Herran työtä. Terveisiä Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herran työssä. 13 Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin. 14 Terveisiä Asynkritokselle, Flegonille, Hermekselle, Patrobakselle, Hermakselle ja heidän kanssaan oleville veljille. 15 Terveisiä Filologokselle ja Julialle, Nereukselle ja hänen sisarelleen sekä Olympakselle ja kaikille muillekin pyhille. 16 Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki Kristuksen seurakunnat lähettävät teille tervehdyksensä.
1. Kor. 4:9–16
9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten. 10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan. 11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen 12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. 13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa. 14 En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani. 15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. 16 Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni.
Herra esitti seuraavan vertauksen: 3 "Mies lähti kylvämään. 4 Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. 5 Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, 6 mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. 7 Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan. 8 Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. 9 Jolla on korvat, se kuulkoon!"
13 Siihen aikaan Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. 14 Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja 15 valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: 16 Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, 17 Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges -- se merkitsee: ukkosenjylinän pojat -- 18 sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus 19 ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.
Päivän synaksario
30.6.
Kahden suurimman apostolin muistopäivän jälkeisenä päivänä muistellaan Herran muita pyhiä ja kunniakkaita apostoleita, jotka muodostavat loistavien tähtien kuoron hengellisellä taivaalla. He ovat kirkon perustuksia ja pilareita – sekä enkelihahmoja, jotka vartioivat taivaallisen Jerusalemin kahtatoista porttia.[1] Kreikan sana apostolos merkitsee lähetettyä. Jeesus Kristus valitsi Israelin kahdentoista heimon mukaan kaksitoista opetuslasta, jotka todistivat Hänen opetustaan ja ihmeitään. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja antoi heille vallan karkottaa pahoja henkiä ja parantaa kaikki sairaudet. Ylösnousemuksensa jälkeen Hän lähetti heidät julistamaan evankeliumia kaikille luoduille ja kastamaan kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Niin kuin Isä oli lähettänyt Pojan maailmaan ihmisen pelastuksen tähden, niin Poikakin valitsi opetuslapsensa ja lähetti heidät julistamaan, että taivasten valtakunta oli tullut lähelle: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.”[2] Ehdoksi Hän asetti luopumisen kaikista maallisista siteistä. Hän varoitti heitä, että he joutuisivat kärsimään koettelemuksia ja vainoja todistaessaan Hänestä: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.”[3]
Apostolit todistivat Herran ylösnousemuksesta, mutta he olivat ”kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten”, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa. ”Me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää.” Heidän uhraustensa kautta kirkko rakennettiin Jumalan eikä ihmisvoiman perustukselle. Johannes Teologia lukuun ottamatta kaikki apostolit kärsivät marttyyrikuoleman.
Pyhät ja kunniakkaat apostolit muodostavat harmonisen kuoron kahden suurimman apostolin ympärille. Andreas Ensinkutsuttu (30.11.) oli Pietarin veli, joka julisti evankeliumia Bitynian ja Pontoksen alueilla. Paluumatkalla Pontoksen ja Byzantionin kautta hän matkusti Kreikkaan asti, missä hänet ristiinnaulittiin Akaian Patrassa.
Jaakob Sebedeuksen poika (30.4.) todisti ylösnousemuksesta koko Juudeassa. Kuningas Herodes Agrippa, joka oli kateellinen hänen maineestaan, mestautti hänet.
Filippus (14.11.) oli kotoisin Galilean Betsaidasta samoin kuin Pietari ja Andreas. Hän julisti hyvää sanomaa Aasian maakunnassa ja Hierapoliksen seudulla Fryygiassa yhdessä sisarensa Mariamnen ja apostoli Bartolomeuksen kanssa. Pakanat ristiinnaulitsivat hänet Hierapoliksessa.
Tuomas (6.10.), josta käytettiin myös nimeä Didymos, levitti evankeliumia parthialaisten, meedialaisten ja persialaisten sekä intialaisten keskuudessa. Hänet surmattiin Intiassa.
Bartolomeus (11.6.) saarnasi yhdessä apostoli Filippuksen kanssa Lyydiassa ja Myysiassa. Filippuksen kuoltua hän jatkoi lähetystyötä Arabiassa ja Persiassa. Hän päätti työnsä Armeniassa, jossa hän kärsi marttyyrikuoleman.
Matteus (16.11.) oli publikaani, jota kutsuttiin aikaisemmin Leeviksi. Kirjoitettuaan evankeliumin hän lähti lähetystyöhön Pohjois-Mesopotamiaan ja sittemmin Etiopiaan, jossa hänet poltettiin elävältä.
Jaakob Alfeuksen poika (9.10.) oli Matteuksen veli. Hän julisti Kristusta Gazassa ja Eleutheropoliksen seudulla. Hänet surmattiin Egyptissä ristiinnaulitsemalla.
Simon Kiivailija (10.5.) oli kotoisin Galilean Kaanasta ja julisti hyvää sanomaa Pohjois-Afrikan Mauritaniassa. Perimätiedon mukaan hän lähti Britanniaan, missä hänet ristiinnaulittiin.
Juudas (19.6.) oli Herran sukulainen, jota kutsuttiin myös Taddeukseksi. Hän lähti lähetystyöhön Mesopotamiaan ja päätti päivänsä Armeniassa Araratin eteläpuolella, missä hänet hirtettiin ja lävistettiin nuolilla.
Johannes Teologi (26.9.) oli apostoli, jota Jeesus rakasti enemmän kuin muita opetuslapsia. Kun hän oli julistanut Kristusta Vähässä-Aasiassa, hänet karkotettiin keisari Domitianuksen käskystä Patmoksen saarelle, missä hän kirjoitti evankeliumin ja Ilmestyskirjan. Lopulta hän palasi Efesokseen, missä hän nukkui pois rauhassa hyvin korkeassa iässä.
Betlehemissä syntynyt Mattias (9.8.) valittiin Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen kahdentoista apostolin joukkoon kavaltaja Juudas Iskariotin tilalle. Hän julisti Mustanmeren rannikolla ja surmattiin Pyhällä maalla.
Ortodoksisessa traditiossa näihin apostoleihin yhdistetään usein myös pyhät evankelistat Markus (25.4.), apostoli Pietarin hengellinen lapsi, joka evankelioi Aleksandriaa ja kärsi siellä marttyyrikuoleman, sekä Luukas (18.10.), lääkäri ja ensimmäinen ikonimaalari. Kahdentoista apostolin ikoneissa Juudas, Jaakob Alfeuksen poika ja Mattias saatetaan korvata apostoli Paavalilla, evankelista Markuksella ja evankelista Luukkaalla.
Kirkko on rakennettu näiden pyhien apostolien todistukselle Kristuksen ylösnousemuksesta. He ovat ensimmäisellä sijalla pyhien joukossa, koska he luopuivat kaikesta seuratakseen Kristusta. Kristityt on kutsuttu seuraamaan heidän esimerkkiään.[4]
Kristuksen maanpäällisen elämän todistajien jälkeen apostolinen lähetystyö ei lakannut vaan siirtyi niille, jotka tunsivat Kristuksen ylösnousemuksen Pyhän Hengen valistamina. Apostolisten armolahjojen armo ei rajoitu hyvän sanoman suulliseen julistukseen, vaan siitä ovat osallisia kaikki pyhät, jotka ovat olleet mukana rakentamassa kirkkoa todistuksellaan ylösnousemuksesta.
Pyhä Maria Jerusalemilainen oli apostoli ja evankelista Markuksen (toiselta nimeltään Johanneksen, 25.4.) äiti ja Barnabaksen (11.6.) täti. Hänen sukunsa oli luultavasti kotoisin Kyprokselta. Maria oli varakas leski, jolla oli palvelijoita ja joka antoi suuren talonsa Jerusalemissa alkuseurakunnan käyttöön. Kokoontumisiin osallistui toistasataa henkeä: kahdentoista ja seitsemänkymmenen apostolin ryhmät sekä Herran veli Jaakob, mirhantuojat ja muita, joiden nimet eivät ole säilyneet. Juuri tähän taloon apostoli Pietari pakeni, kun enkeli oli ihmeellisellä tavalla vapauttanut hänet vankilasta.[1]
Joidenkin traditioiden mukaan kyseessä voisi jopa olla sama talo, jonka yläkerran suuressa huoneessa Jeesus Kristus asetti ehtoollisen ja jossa hän myös ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi apostoleille. Marian talossa tapahtui myös Pyhän Hengen vuodattaminen helluntaina.
Marian talo sijaitsi Siionin vuorella, ja siitä tuli pyhä Siion, kaikkien kirkkojen äiti. Talon oletetulla paikalla on nykyisin syyrialaisortodoksinen Pyhän Markuksen luostari. Pyhä Maria Jerusalemilainen saattoi poikaansa tämän matkoilla aina Kyprokselle asti, missä hän antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin.
[1] Ap. t. 12:6–17.
Pyhä Martialis oli yksi seitsemästä piispasta, jotka lähetettiin Roomasta levittämään evankeliumia Gallian sisämaahan keisari Deciuksen aikana 200-luvun puolivälissä. Jokainen sai oman alueensa Galliassa työkentäkseen ja tuli sen ensimmäiseksi piispaksi. Martialis keskittyi Limousinin ylänköalueeseen, joka oli jäänyt vaille kristillistä saarnaa eristyneen sijaintinsa takia.
Martialis perusti Limogesin piispanistuimen. Hän teki lähetystyötä seudun asujaimiston keskuudessa kahden idästä tulleen papin kanssa ja sai monet kääntymään opetuksensa ja ihmetekojensa ansiosta. Martialis tiesi ennalta kuolinhetkensä ja nukkui pois rauhassa vihittyään Aurelianuksen seuraajakseen.
Pyhän piispa Martialiksen hautakammiosta tuli suosittu pyhiinvaelluskohde. Häntä kunnioitetaan yhä Limogesin kaupungin ja Limousinin hallintoalueen suojelijana.
Kun Wormsin piispa Rupert teki 600-luvulla lähetystyötä Baijerissa, hän etsi hiippakunnastaan hurskaita miehiä ja naisia, jotka olisivat valmiita asumaan luostariyhteisöissä pienessä Salzburg-nimisessä syrjäkylässä. Yksi niistä, jotka ottivat haasteen vastaan, oli hänen veljentyttärensä tai sisarensa Erentrude. Rupert rakennutti heille luostarin, joka yhä tunnetaan nimellä Nonnberg, ”Nunnavuori”. Erentrudesta tuli luostarin johtajatar, joka opetuksellaan ja esimerkillään ohjasi sisaria suurempaan hurskauteen. Nonnberg on Itävallan vanhin perustamisestaan asti jatkuvasti toiminnassa ollut luostari.
Vähän ennen kuolemaansa Rupert kutsui Erentruden luokseen, kertoi hänelle kuolevansa pian ja pyysi häntä rukoilemaan puolestaan hänen kuolemansa jälkeen. Järkyttynyt Erentrude pyysi Rupertia rukoilemaan, että hän saisi kuolla ensin, jotta hän ei jäisi orvoksi vieraaseen paikkaan, jonne Rupert oli hänet tuonut. Rupert vastasi, että ihmiselämän loppu on Jumalan kädessä eikä ole oikein toivoa kuolevansa ennen aikojaan. Erentrude hyväksyi tämän ja pyysi, että Rupert ainakin anoisi kuolemansa jälkeen Jumalalta, että Erentrude saisi seurata häntä pian hänen jälkeensä. Tämän Rupert lupasi. Keskusteltuaan pitkään ikuisen elämän ihanuudesta molempien vuodattaessa kyyneleitä he hyvästelivät toisensa viimeisen kerran.
Erentruden toive täyttyi. Eräänä iltana pian Rupertin kuoleman jälkeen, kun Erentrude oli rukoilemassa hartaasti hänen sielunsa puolesta, Rupert ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Tule, rakas sisar, tule valtakuntaan, jonne päästäksesi olet niin kauan kilvoitellut.” Erentrude sairastui heti tämän jälkeen ja kuoli muutaman päivän kuluttua kesäkuun 30. päivänä vuonna 718.
Pyhittäjä-äiti Erentrude Salzburgilaisen reliikit ovat yhä kunnioitettavina Nonnbergin kirkon kryptassa. Pyhän Rupertin perustamien yhteisöjen ympärille alkoi kasvaa asutusta, josta Salzburgin kaupunki vähitellen muodostui.
Pyhä Dinara oli itägeorgialaisen Heretin maakunnan kuningatar 900-luvun alussa. Hän oli palavasti innostunut ortodoksisesta uskosta ja teki työtä kuningaskuntansa armenialaisten asukkaiden käännyttämiseksi Georgian kirkon jäseniksi.
Venäjäksi on säilynyt 1500-luvun alkupuolella tehty kertomus pyhän Dinaran elämästä. Sen keskeinen teema on Dinaran voitokas taistelu Persian kuningasta ja tämän vaatimuksia vastaan. Kertomuksen historiallisuutta on epäilty, mutta se oli keskiajalla suosittu ja lisäsi pyhän Dinaran kunnioittamista Venäjällä.
Rostovin piispa Kiril matkusti kirkon asioissa Kultaiseen ordaan tapaamaan tataarikaani Bergaita, joka oli noussut valtaan vuonna 1257. Kaani otti hänet ystävällisesti vastaan. Kaanin pyynnöstä piispa Kiril kertoi hänelle pyhästä Leonti Rostovilaisesta (23.5.) ja ihmeistä, joita tämän reliikkien äärellä tapahtui Kristuksen nimen kunniaksi. Kuulijoiden joukossa oli kaani Bergain nuori veljenpoika, jonka sydämeen piispan sanat upposivat saaden hänet tuntemaan pakanauskonnon tyhjyyden. Myöhemmin samana vuonna hän oli läsnä, kun piispa Kiril paransi rukouksella kaanin ainoan pojan. Silloin nuorukainen lähti salaa Rostoviin ottaakseen vastaan kristinuskon. Hän asui Rostovissa piispan talossa. Kaani Bergain kuoltua piispa Kiril kastoi hänet antaen hänelle kristillisen nimen Pietari.
Pietari vietti hurskasta ja puhdasta elämää lukien pyhiä kirjoja, rukoillen ja käyden kirkossa. Kirilin jälkeen Rostovin piispaksi tuli pyhä Ignati (28.5.), ja myös hänen aikanaan Pietari asui piispan talossa. Joskus hän huvitteli harrastamalla haukkametsästystä Nerojärven rannalla. Kerran viivyttyään metsällä myöhään yöhön Pietari nukahti. Hänelle ilmestyivät pyhät apostolit Pietari ja Paavali käskien häntä rakentamaan paikalle kirkon heidän kunniakseen. Samana yönä pyhät apostolit ilmestyivät myös piispa Ignatille. Aamulla Pietari kertoi piispalle kokemastaan ilmestyksestä ja osoitti paikan kirkolle. Sen yhteyteen rakennettiin pian myös munkkiluostari.
Pietari pysyi maallikkona, mutta vietti hiljaista ja rukouksen täyttämää elämää. Piispa Ignatin ja ruhtinas Boriksen neuvosta hän solmi avioliiton. Jäätyään vanhoilla päivillään leskeksi hän vihkiytyi munkiksi ja antoi pian sen jälkeen henkensä Herralle noin vuonna 1290. Hänet haudattiin perustamaansa luostariin. Pietarin kunnioitus pyhänä alkoi 1300-luvulla.
Pyhä Gelasios vietti askeettista elämää 1300-luvulla Rimetin luostarissa, joka on yksi vanhimmista erakkoluostareista Romanian Transilvaniassa. Hänen hyveitään muistellaan siellä yhä. Gelasios eli vuoristossa hiljaisuudessa kahdentoista oppilaansa kanssa ennen kuin hänestä tuli luostarin johtaja. Päivisin hän teki työtä oppilaidensa kanssa ja valvoi öisin rukouksessa toimittaen aamun sarastaessa jumalallisen liturgian. Hän osallistui yhteisiin aterioihin vain lauantaisin ja sunnuntaisin; muina päivinä hänelle riitti pyhä ehtoollinen ravinnoksi.
Suuren paaston aikana Gelasios kävi tapaamassa hajallaan asuvia erakkoja ja tuki heitä isällisillä neuvoillaan ja rukouksillaan. Hänen palatessaan luostariin suuret joukot sairaita, riivattuja ja muita ihmisiä oli odottamassa häntä saadakseen Jumalan siunauksen hänen rukoustensa kautta. Eräänä kuivana kesäpäivänä Gelasios sai puhkeamaan lähteen, jonka vettä sairaat yhä hakevat sen parantavien ominaisuuksien takia. Hän nukkui pois 1300-luvulla.
Vuonna 1924 tulva vei mennessään Rimetin luostarin hautausmaalta kilvoittelijoiden luita. Gelasioksen pääkallo jäi kuitenkin nojaamaan luostarin kirkon ikkunaa vasten. Siitä asti sitä on säilytetty pyhäkössä uskovien kunnioitettavana.
Vuonna 1978 löydettiin kirkon kahden maalikerroksen alta vuodelta 1377 peräisin oleva kirjoitus, jossa mainitaan, että Gelasios oli Transilvanian arkkipiispa, tiettävästi seudun ensimmäinen piispa. Seuraavina vuosina löydettiin hänen pyhien reliikkiensä fragmentteja. Niiden kautta tapahtuu ihmeitä niiden keskuudessa, jotka vaeltavat tähän pyhään paikkaan. Pyhiinvaeltajien määrä on kasvanut jatkuvasti, ja monia ihmeitä on tapahtunut. Eräs Maria-niminen nainen Negresti-Oasin kylästä tuli Rimetin luostariin, koska kyyhkynen oli unessa kehottanut häntä menemään sinne, ja parantui täydellisesti epilepsiasta, josta hän oli kärsinyt. Eräs mies Cocoran kylästä oli poikennut ortodoksisesta uskosta ja halvaantunut. Hänet tuotiin luostariin, ja hän parantui, kun pyhän Gelasioksen reliikkien eteen kokoontuneet munkit rukoilivat hartaasti hänen puolestaan. Mies palasi kotiinsa ruumis ja sielu parantuneena.
Kristuksen uusmarttyyri Mikael syntyi 1700-luvun puolivälissä köyhään ateenalaiseen perheeseen. Vanhempiensa köyhyyden tähden hän jäi vaille koulutusta. Vartuttuaan hän alkoi kuljettaa aasin selässä lantaa maaseudulta ateenalaisten puutarhoihin. Ateenassa hän sitten osti maalaisten tarvitsemia tavaroita ja myi niitä maaseudun kylissä. Tällä tavoin hän ansaitsi elantonsa.
Mikael ei ollut vielä täyttänyt 18 vuotta, kun hän kerran palatessaan maaseudulta kohtasi turkkilaisia sotilaita. Nämä alkoivat väittää hänen kuljettavan ruutia vuorilla piileskeleville kreikkalaisille kapinoitsijoille. Ilman minkäänlaisia todisteita he tempasivat hänet mukaansa, pieksivät häntä ja sulkivat hänet vankilaan. Joka päivä turkkilaiset ahdistelivat häntä milloin milläkin tavalla saadakseen hänet kääntymään omaan uskoonsa. He uhkailivat, että jollei hän käänny islamiin, hänet tapetaan.
Eräs Georgios-niminen kristitty onnistui pääsemään vankilaan, missä hän vahvisti Mikaelia uskossa Kristukseen. Hän keskusteli pitkään Mikaelin kanssa ja rohkaisi häntä marttyyrikilvoitukseen. Turkkilaiset painostivat Mikaelia 30 päivää kieltämään uskonsa ja siirtymään islamiin. Mutta kun he tajusivat, ettei hänellä ollut pienintäkään aikomusta totella heitä, he veivät hänet tuomioistuimen eteen. Tuomari alkoi imarrella häntä, lupasi hänelle paljon lahjoja sekä rahaa ja ylellisiä vaatteita, kunhan hän vain kääntyisi islamiin. Muussa tapauksessa häntä odottaisi kuolemanrangaistus.
Mikael pysyi kuitenkin lujana ja vastasi sekä houkutuksiin että uhkauksiin: ”En rupea turkkilaiseksi.” Silloin tuomari vei hänet Joanninan paššan eteen, joka sattui tuolloin olemaan Ateenassa, jotta tämä julistaisi hänelle kuolemantuomion. Hänenkin edessään Mikael pysyi lujana uskossaan. Pašša lupasi, että päästäkseen vapaaksi Mikaelin tarvitsi ainoastaan suullisesti sanoa kääntyvänsä islamiin. Sen jälkeen hän voisi siirtyä toiselle paikkakunnalle ja pysyä kristittynä. Mutta tähänkään nuorukainen ei suostunut vaan toisti lakkaamatta: ”En rupea turkkilaiseksi.” Näillä sanoilla hän vastasi kaikkiin kysymyksiin. Lopulta hänet tuomittiin mestattavaksi.
Oikeudenpalvelijat veivät Mikaelin sidottuna mestauspaikalle. Aina kun vastaan tuli kristittyjä, hän sanoi: ”Veljet, antakaa minulle anteeksi, ja Jumala antakoon teille anteeksi.” Kun hän saapui perille, hän polvistui mestauspölkyn eteen ja pitäen päätään pölkyllä odotti iloiten kuolemaa, jonka hän näki olevan todellista elämää. Ensin pyöveli iski häntä kevyesti, niin että saisi hänet epäröimään viime hetkellä. Mutta hän huusi: ”Lyö minua uskoni tähden!” Tämä toistui uudestaan, jolloin Mikael huusi samat sanat vieläkin kovempaa. Silloin pyöveli suuttui ja käyttäen koko voimaansa iski häneltä pään poikki. Näin nuori Mikael sai osakseen marttyyrikuoleman kesäkuun 30. päivänä vuonna 1770 (tai 1771).
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.