M. Agapios ja hänen kanssakilvoittelijansa († 303)
Um. Manuel Kreetalainen († 1770)
VI hetki
Jes. 26:21–27:9
Ep.
- 1. Moos. 9:18–10:1
- Sananl. 12:23–13:9
Jes. 26:21–27:9
6:21 Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita. 7:1 Sinä päivänä Herra vaatii tilille ja lyö suurella, vahvalla ja terävällä miekallaan Leviatanin, nopealiikkeisen käärmeen, Leviatanin, kiemurtavan käärmeen, iskee hengiltä syvyyden hirviön. 2 Sinä päivänä saamme kuulla: "Ihana viinitarha! Laulakaa siitä!" 3 -- Minä, Herra, olen sen vartija, yhtenään minä kastelen sitä. Minä vartioin sitä päivin ja öin, jottei sitä kukaan vahingoittaisi. 4 Vihani hehku on ohi. Mutta jos vain näen ohdakkeita ja orjantappuroita, käyn taisteluun niitä vastaan ja poltan ne kaikki, 5 jolleivät etsi minusta turvaa ja tee rauhaa kanssani, rauhaa minun kanssani. 6 Tulevina aikoina Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa, ja hedelmiin peittyvät maan kasvot. 7 -- Onko hän lyönyt teitä yhtä ankarasti kuin hän löi teidän lyöjiänne? Onko hän tappanut teitä yhtä säälimättömästi kuin hän tappoi teidän kansanne tappajia? 8 Vain hätistämällä pois, karkottamalla hän teitä ojensi, kiivaalla henkäyksellään hän ajoi teidät tiehenne itätuulen päivänä. 9 Näin sovitetaan Jaakobin synnit, tämä on kääntymyksen hedelmä: Jaakob murskaa kaikki väärien alttarien kivet niin kuin kalkkikivi murskataan, eikä maahan enää nouse asera-paaluja, ei suitsutusalttareita.
1. Moos. 9:18–10:1
18 Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet, ja Haamista tuli Kanaanin isä. 19 Nämä kolme olivat Nooan pojat, ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset. 20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. 21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa. 22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. 23 Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana. 24 Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, 25 hän sanoi: -- Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja. 26 Ja hän sanoi vielä: -- Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja. 27 Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa. 28 Nooa eli vedenpaisumuksen jälkeen vielä 350 vuotta. 29 Kaikkiaan hän eli 950 vuotta, ja sitten hän kuoli. 10:1 Tämä on luettelo Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jafetin, jälkeläisistä. Vedenpaisumuksen jälkeen heille syntyi poikia.
Sananl. 12:23–13:9
23 Viisas ei kersku tiedoillaan, tyhmä kuuluttaa julki tyhmyytensä. 24 Ahkera päätyy päälliköksi, laiskuri toisten käskettäväksi. 25 Huoli masentaa ihmismielen, hyvä sana sen ilahduttaa. 26 Hurskas pysyy kaukana pahasta, jumalattomien tie vie harhaan. 27 Veltto pyyntimies ei tavoita saalista, ahkeralle kertyy rikkauksia. 28 Vanhurskauden polku vie elämään, mutta monet kulkevat kuoleman tietä. 13:1 Viisas ottaa varteen isänsä moitteet, omahyväinen ei nuhteista piittaa. 2 Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. 3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon. 4 Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi. 5 Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton levittää häpeän löyhkää. 6 Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon. 7 Moni rikkaaksi tekeytyvä on tyhjätasku, moni köyhyyttään valittava omistaa paljon. 8 Rikkaalla on, mistä maksaa lunnaat, köyhää on turha uhkailla. 9 Oikeamielisten valo sädehtii ja loistaa, mutta jumalattomien lamppu sammuu.
Päivän synaksario
15.3.
Keisari Diocletianuksen aloittaman suuren vainon toisena vuonna (305) Palestiinan käskynhaltija Urbanus ryhtyi panemaan toimeen keisarin säädöksiä velvoittaen kaikki kansalaiset uhraamaan epäjumalille. Hän määräsi Kesareiaan järjestettäväksi suuren juhlan, jossa vastaanhangoittelevia kristittyjä heitettäisiin petojen syötäviksi. Yhtäkkiä kuusi nuorta miestä, jotka olivat itse jo valmiiksi panneet käsiraudat käsiinsä, ryntäsi amfiteatteriin huutaen olevansa kristittyjä. Yksi heistä, Timolaos oli kotoisin Pontoksesta, Dionysios oli Libanonin Tripolista ja Romulus oli Diospoliksen kirkon alidiakoni. Heidän kanssaan oli kaksi egyptiläistä Aleksanteri ja Plesios (tai Paisios) sekä Aleksanteri, joka oli kotoisin Gazasta.
Urbanus häkeltyi heidän äkillisestä ilmestymisestään, mutta selvisi pian ja antoi vangita heidät. Joidenkin päivien kuluttua heidän joukkoonsa liitettiin Agapios, joka oli jo kestänyt kauheita kidutuksia, ja toinen Dionysios, joka oli vangittu, kun hän vieraili vankilassa huolehtimassa heistä. He kaikki pysyivät järkähtämättöminä uskossaan ja tunnustivat Kristusta kuin yhdestä suusta. Sen tähden heidät mestattiin samana päivänä kaikki yhdessä ja näin he saivat taivaalliset voitonseppeleet.
Pyhä Nikandros eli Egyptissä keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Koska hän rakasti Kristuksen vuoksi kärsineitä pyhiä marttyyreja, hän oli ottanut tehtäväkseen järjestää heille kunnialliset hautajaiset. Kerran kun hän oli suorittamassa tätä tehtäväänsä, hän löysi marttyyrien pyhiä jäännöksiä, jotka oli heitetty huolimattomasti maastoon. Hän palasi paikalle yöllä ja alkoi kerätä reliikkejä. Paikalla sattui kuitenkin olemaan eräs epäjumalanpalvelija, joka meni heti maaherran luo ja teki ilmoituksen Nikandroksesta. Maaherra määräsi Nikandroksen heti pidätettäväksi. Kun pyhä marttyyri oli urheasti tunnustanut uskonsa, hänet nyljettiin elävältä. Pyhä Nikandros pääsi liittymään rakastamiensa marttyyrien joukkoon.
Pyhä Sakarias syntyi vuonna 741. Hänen isänsä Polykhromios oli Kalabriasta kotoisin oleva kreikkalainen. Etelä-Italiassa, jota kutsuttiin nimellä Magna Graecia, oli perinteisesti vahva kreikkalainen yhteisö ja kulttuuri. Sen kasvattina pyhästä Sakariaksesta tuli viimeinen kreikkalaissyntyinen Rooman paavi. Ennen paaviuttaan hän työskenteli paavi Gregorios III:n (10.12.) diakonina. Tämän kuoltua Sakarias valittiin Rooman piispanistuimelle vuonna 741.
Samana vuonna Bysantin keisariksi nousi Konstantinos V Kopronymos, joka oli kuvainraastaja. Paavina Sakarias tuomitsi keisarin kahdessa kirjeessään. Sakarias johti Roomassa kaksi kirkolliskokousta vuosina 743 ja 745. Hän myös tuki voimakkaasti pyhän Bonifatiuksen (5.6.) tekemää lähetystyötä Saksassa. Lisäksi Sakarias käänsi Pyhän Gregorios Dialogoksen (12.3.) Dialogit kreikaksi. Tällä tavoin hän pyrki pitämään yllä lännen ja idän suhteita, jotka olivat erittäin huonot. Osittain tämä johtui Bysantin ikonoklastisten keisareiden toimeen panemista vainoista, joiden seurauksena idän kristittyjä pakeni länteen, erityisesti Italiaan.
Pyhä Sakarias rakasti rauhaa. Poliittisissa ongelmatilanteissa hän pyrki ennemminkin taivuttelulla kuin voimakeinoilla saamaan aikaan sovun. Hän esimerkiksi esti lombardien hallitsijoiden suunnittelemat hyökkäykset Ravennaan, Perugiaan ja Pentapolikseen. Pyhä Sakarias nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 752.
Pyhittäjä Nikander rakensi 1500–1600-lukujen vaihteessa uudelleen vanhan Kristuksen ylösnousemuksen luostarin noin 50 kilometrin päässä Borovitšin kaupungista Novgorodin läänissä. Hän oli uudistetun luostarin ensimmäinen johtaja ja oli pyhällä elämällään hyvänä esikuvana veljestölle. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1603.
Pyhä marttyyri Manuel oli kotoisin Kreetan Sfakiasta ja syntyi vuoden 1759 tienoilla. Vuoden 1770 kansannousun jälkeen turkkilaiset vallanpitäjät ottivat hieman toisella kymmenellä olleen pojan vangikseen ja käännyttivät hänet väkisin islaminuskoon. Manuel onnistui kuitenkin pakenemaan ja löysi turvapaikan Mykonoksen saarelta. Siellä hän palasi kristinuskoon.
Manuel solmi avioliiton, josta syntyi kuusi lasta. Vuosia kestäneen avioliiton jälkeen hän sai tietää, että hänen vaimonsa petti häntä. Hän ei rangaissut vaimoaan eikä julkisesti häpäissyt tätä, vaan ainoastaan otti lapsensa ja muutti toiseen taloon. Manuelin vaimon siskonmies loukkaantui kuitenkin kälynsä kohtelusta, ja ilkeänä ja väkivaltaisena miehenä etsi tilaisuutta kostaa Manuelille.
Kerran Manuel oli purjehtimassa Samokselta Mykonokseen puulastissa, kun hän kohtasi sattumoisin merellä turkkilaisen laivan, joka vartioi Aigeian merta. Niin kuin tapana oli, Manuelin laiva kutsuttiin tarkastukseen. Turkkilaisella laivalla palveli Manuelin vaimon siskonmies, joka käytti tilaisuutta hyväkseen ja kertoi laivan kapteenille, että Manuel oli ollut muslimi, joka nyt esiintyi taas kristittynä. Kapteenin kysymykseen Manuel vastasi: ”Olen kristitty syntymästäni saakka.” Tähän päällikkö vastasi: ”Joskus olit kristitty, sitten sinusta tuli omasta tahdostasi turkkilainen. Sinun täytyy nyt palata meidän uskoomme, sillä muussa tapauksessa annan kiduttaa sinua aina kuolemaan saakka.” Tähän Manuel sanoi vain: ”Olen syntynyt kristityksi, olen kristitty ja kristittynä tahdon kuolla.” Kapteeni suuttui vastauksesta ja luovutti hänet pahoinpideltäväksi ottaen hänet vangiksi.
Joidenkin päivien kuluttua he saapuivat Khioksen saaren satamaan, missä oli Turkin laivaston tukikohta ja amiraalin asuinpaikka. Manuel pyysi laivalla ollutta kristittyä merimiestä, joka oli kotoisin Hydran saarelta, tuomaan hänen luokseen rippi-isän Khiokselta, niin että hän voisi käydä synnintunnustuksella. Kukaan rippi-isä ei kuitenkaan uskaltanut tulla laivaan. Yksi rippi-isä lähetti kuitenkin hydralaisen merimiehen myötä hänelle neuvoja ja rohkaisua. Heti marttyyri sai lisää voimaa ja sanoi: ”Mitäpä väliä sillä on, kuolenko tänään vai myöhemmin. Maailma on väliaikainen. Parempi minun on kuolla nyt uskoni tähden ja pelastaa sieluni kuin kuolla myöhemmin ja joutua kadotukseen.”
Samana päivänä kapteeni luovutti Manuelin amiraalille, joka kuulusteltuaan tätä määräsi hänet mestattavaksi. Hänet vietiin hallintopalatsin ulkopuolelle, jossa hän itse polvistui ja painoi päänsä mestauspölkylle odottaen iloiten kuoliniskua. Mutta pyöveli, jonka oli määrä antaa se, joutui yhtäkkiä suuren pelon valtaan ja heittäen miekan maahan pakeni paikalta. Tämä aiheutti suurta hämminkiä turkkilaisten keskuudessa, mutta marttyyri ei nostanut katsettaan todetakseen, mitä oli tapahtunut, vaan pysyi polvillaan rukoukseen keskittyneenä. Silloin joku aliupseeri tempaisi miekan käteensä ja löi Manuelia kaulaan ja muualle ruumiiseen, mutta ei onnistunut katkaisemaan hänen päätään. Lopulta hän heitti marttyyrin maahan, polki häntä jaloillaan ja tarttuen häntä hiuksista teurasti hänet kuin Kristuksen todellisen lampaan. Päivä oli maanantai ja kello noin 10.
Kristityt iloitsivat marttyyrin rohkeudesta ja valmistautuivat ottamaan suurin kunnianosoituksin haltuunsa hänen ruumiinsa. Saaren kuvernööri ennakoi tämän ja käski kiinnittää sekä marttyyrin ruumiiseen että hänen päähänsä raskaat kivet ja heittää ne molemmat meren syvyyksiin. Hänen pyhä sielunsa kohosi kuitenkin taivaaseen, ja Kristus, jota tunnustaen hän oli urheasti käynyt kuolemaan, liitti sen siellä marttyyrien kuoroihin.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.