Pyhän profeetan ja edelläkävijän Johannes Kastajan kunniallisen pään ensimmäinen (300-l.) ja toinen (452) löytäminen ✱
VI hetki:
Jes. 3:1–14
Ep.
- 1. Moos. 2:20–3:20
- Sananl. 3:19–34
Jes. 3:1–14a
1 Tietäkää: Jumala, Herra Sebaot, ottaa pois Juudalta ja Jerusalemilta kaiken tuen ja turvan, runsaan veden ja leveän leivän, 2 jokaisen sotaurhon ja valiosoturin, jokaisen tuomarin ja profeetan, ennustajan ja kansan vanhimman, 3 jokaisen päällikön ja ylimyksen, jokaisen neuvonantajan ja tietäjän, jokaisen loitsujen lukijan. 4 Minä panen poikaset kansan johtajiksi ja annan mielivallan sitä hallita. 5 Silloin kaikki sortavat toisiaan, ahdistavat toinen toistaan. Nuori rehentelee vanhalle, mitätön kunnianarvoiselle. 6 Silloin veli tarttuu veljensä käsivarteen ja sanoo hänelle: "Kun sinulla sentään on viitta, ryhdy sinä meille johtajaksi! Ota haltuusi tämä rauniokasa." 7 Niin toinen korottaa äänensä ja sanoo: "Minä en rupea teidän haavojenne hoitajaksi! Ei minulla ole talossa leipää eikä vaatetta, älkää yrittäkö minusta kansan johtajaa!" 8 Jerusalem sortuu ja Juuda kaatuu, koska ne ovat Herraa vastaan sanoin ja teoin ja uhmaavat hänen valtansa kirkkautta. 9 Heidän röyhkeytensä ei jää kätköön, se näkyy heidän kasvoillaan. Kuin Sodoman väki he kerskuvat synneistään, mitään kaihtamatta. Voi heitä! Itselleen he pahaa tekevät. 10 Onnellinen on vanhurskas! Hänen käy hyvin, hän saa nauttia tekojensa hedelmiä. 11 Voi jumalatonta! Hänen käy huonosti, hänelle tehdään niin kuin hän itse teki. 12 Kansani valtiaat ovat lapsia, ja naiset hallitsevat sitä. Kansani, sinun opastajasi vievät sinut harhaan, he ovat hämmentäneet askeltesi suunnan. 13 Herra asettuu käymään oikeutta, hän ryhtyy tuomitsemaan kansaansa. 14 Hän tulee ja vaatii tilille kansansa vanhimmat ja hallitusmiehet.
1. Moos. 2:20–3:20
20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. 21 Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. 22 Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. 23 Ja mies sanoi: -- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu. 24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. 25 Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää. 3:1 Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta'?" 2 Nainen vastasi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. 3 Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.'" 4 Silloin käärme sanoi naiselle: "Ei, ette te kuole. 5 Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan." 6 Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi. 7 Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen. 8 Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. 9 Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" 10 Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin." 11 Herra Jumala kysyi: "Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" 12 Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." 13 Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: "Mitä oletkaan tehnyt!" Nainen vastasi: "Käärme minut petti, ja minä söin." 14 Herra Jumala sanoi käärmeelle: -- Koska tämän teit, olet kirottu. Toisin kuin muut eläimet, karja ja pedot, sinun on madeltava vatsallasi ja syötävä maan tomua niin kauan kuin elät. 15 Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän. 16 Naiselle hän sanoi: -- Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan. 17 Ja miehelle hän sanoi: -- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. 18 Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. 19 Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. 20 Mies antoi vaimolleen nimeksi Eeva, sillä hänestä tuli kaikkien ihmisten kantaäiti.
Sananl. 3:19–34
19 Viisaudella Herra loi maan perustan, ymmärryksellä hän rakensi taivaat, 20 hänen tietonsa erotti kahtaalle meren, sen voimasta pilvet satavat vettä. 21 Säilytä, poikani, harkinta ja maltti, älä päästä niitä silmistäsi, 22 sillä ne ovat sinun elämäsi tae, ne ovat kaulaasi kiertävä koru. 23 Näin kuljet tietäsi turvallisesti, et jalkaasi loukkaa, 24 ja maata mentyäsi nukut rauhallisesti, et mitään pelkää. 25 Älä säikähdä vaaraa, joka äkisti kohtaa, tuhon myrskyä, joka yllättää jumalattomat, 26 sillä Herra on sinun tukesi ja turvasi, hän varjelee jalkasi ansoilta. 27 Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. 28 Älä sano lähimmäisellesi: "Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!" -- kun sinulla kuitenkin on mitä antaa. 29 Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävänään. 30 Älä ryhdy käräjöimään, jos toinen ei ole tehnyt sinulle pahaa. 31 Älä kadehdi väkivallantekijää, älä mieli niille teille, joita hän kulkee. 32 Väärämielistä Herra kammoksuu, mutta oikeamielisen hän ottaa suojaansa. 33 Jumalattoman kodissa on Herran kirous, mutta oikeamielisten asuinsijan hän siunaa. 34 Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa.
Päivän synaksario
24.2.
Kun Kristuksen edelläkävijä ja kastaja Johannes oli surmattu Herodeksen syntymäpäiväjuhlien aikana, Johanneksen oppilaat tulivat hakemaan hänen ruumiinsa ja hautasivat sen kauas Jerusalemin ulkopuolelle. Pää sen sijaan jäi Herodiaalle, joka antoi haudata sen Herodeksen palatsin käymälöiden viereen.
Johanneksen hautapaikkaa kunnioitettiin 300-luvulla Samarian Sebasteiassa, jossa oli myös profeettojen Elisan ja Obadjan haudat. Hauta häpäistiin keisari Julianus Luopion aikana ja pyhät luut hajotettiin. Kristityt saivat kerättyä luita talteen ja osa niistä toimitettiin Aleksandriaan Athanasios Suurelle. Tästä huolimatta hauta säilyi edelleen pyhiinvaelluskohteena.
Pyhän Edelläkävijän pää löytyi ihmeen avulla. Eräänä yönä Johannes Kastaja itse ilmestyi kahdelle munkille ja ilmoitti Jerusalemista Herodeksen palatsin viereltä paikan, josta pää löytyisi. Jumalan armon ohjaamina munkit alkoivat kaivaa oikeasta kohdasta ja löysivät pään helposti.[1]
Munkit asettivat pyhän pääkallon nyyttiin ja lähtivät sen kanssa kohti kotimaataan. Sen jälkeen pään vaiheista on kaksi erilaista traditiota. Vanhemman mukaan munkit veivät sen mukanaan Kilikiaan. Se oli määrä siirtää Konstantinopoliin keisari Valensin (364–375) kaudella. Matkalla sattuneen ihmeen takia se kuitenkin jätettiin Bitynian Panteikhioniin, jossa makedonioslaisten lahkoon kuulunut nunna nimeltä Matrona huolehti siitä. Matronan kuoleman jälkeen eräs ortodoksisuuteen palannut pappi otti pääkallon haltuunsa ja huolehti siitä, kunnes itse keisari Teodosios Suuri tuli hakemaan sen. Keisari kääri pään omaan viittaansa ja kantoi sen Hebdomonin kirkkoon.
Toisen ja kuuluisamman version mukaan pyhää päätä sen sijaan ei viety Kilikiaan vaan Syyrian Emesaan. Tässä versiossa pään löytäneet kaksi munkkia tapasivat matkalla köyhän emesalaisen savenvalajan, joka oli etsimässä onneaan. Yöllä savenvalaja näki Johannes Edelläkävijän ilmestyvän hänelle unessa. Näyn rohkaisemana hän otti pyhän pään itselleen ja lähti se mukanaan kotikaupunkiinsa. Tämän jälkeen hänen onnensa kääntyi ja hän alkoi menestyä toimissaan. Kuolemansa edellä hän jätti sisarelleen arkun, jossa pää oli, kielsi tätä avaamasta arkkua ”ilman sen sisällä olevan antamia ohjeita” ja pyysi antamaan sen jollekin pyhälle miehelle.
Edelläkävijän pää siirtyi omistajalta toiselle, kunnes se unohtui erääseen luolaan, jossa areiolainen erakko oli pitänyt sitä hallussaan. Lopulta se löydettiin uudelleen 450-luvulla, jälleen Johannes Edelläkävijän ilmestymisen perusteella. Piispa Uranios asetti sen Emesan katedraaliin siunausten lähteeksi. Keisari Mikael II:n (842–867) kaudella se siirrettiin Konstantinopoliin.
Tapa viettää pyhän Edelläkävijän kunniallisen pään ensimmäisen ja toisen löytymisen muistojuhlaa vakiintui reliikin pääkaupunkiin siirtämisen ansiosta.
[1] Slaavilaisissa lähteissä esiintyy traditio, jonka mukaan pää löytyi Öljymäeltä. Herodian lähipiiriin kuulunut Johanna oli kaivanut pään ylös ja haudannut sen Öljymäen huipulle.
Pian sen jälkeen, kun pyhä Cyprianus oli kärsinyt marttyyrikuoleman (16.9.258), Karthagon prokonsuli järjesti julkisen mellakan, jonka tarkoituksena oli saada yleinen hyväksyntä seuraavalle operaatiolle kristittyjä vastaan. Kirkon johtohahmoina pidetyt Montanus, Lucius, Flavianus, Julianus ja Victoricus sekä katekumeenit Primolus, Dometianus ja Remus suljettiin vankilaan ja jätettiin virumaan pimeyteen. Ruokaa ja juomaa heille ei annettu juuri lainkaan. Vankityrmä alkoi kuitenkin hohtaa Hengen valoa. Pyhän Hengen kirkkaat säteet lohduttivat marttyyreja, jotka saivat rohkaisua ja lohdutusta ihmeellisistä näyistä. Kristus ilmestyi pappi Victoricukselle lausuen: ”Teidän kruununne ovat kirkkaampia kuin odotattekaan.” Marttyyrit saivat lisää vahvistusta kilvoitukseensa, kun muut kristityt onnistuivat tuomaan heille pyhää ehtoollista, kulumatonta hengellistä ruokaa.
Muutaman kuukauden vankeuden jälkeen marttyyrit tuotiin takaisin prokonsulin eteen. Kaikki tunnustivat uskonsa epäröimättä ja silminnähden iloitsivat kuolemantuomiostaan. Vankilaan palautettiin ainoastaan diakoni Flavianus, jonka entiset oppilaat olivat vastoin hänen toiveitaan puhuneet hänen puolestaan viranomaisille. Kaikki muut vietiin surmattaviksi toukokuun 25. päivänä.
Paikalla oli runsaasti yleisöä. Lucius pyysi nöyrästi kristittyjä rukoilemaan puolestaan, mutta Montanus, Julianus ja Victoricus alkoivat puhua rohkeasti. He kehottivat kristittyjä pitämään kiinni totuudesta ja pysymään yksimielisinä. Lucius, Julianus ja Victoricus mestattiin ensin. Montanus kohotti kätensä rukoukseen ja pyysi, että myös Flavianus pääsisi heidän luokseen kolmen päivän kuluessa. Sitten hänetkin surmattiin.
Kolme päivää myöhemmin Flavianus oli taas kuultavana. Hänen ystävänsä pyysivät häntä uhraamaan epäjumalille, mutta hän vastasi: ”On parempi pitää omatunto puhtaana ja vastaanottaa kuolema kuin ruveta palvomaan kiviä. Me elämme surmattuinakin. Jos haluatte tuntea totuuden, tulkaa tekin kristityiksi.” Flavianus otti kuolemantuomion vastaan iloiten. Hän mainitsi, että pyhä Cyprianus oli ilmestynyt hänelle. He olivat keskustelleet siitä, millaiselta kuoleminen tuntuu marttyyreista. Cyprianus oli sanonut: ”Kun sielu on jo taivaassa, on kuin jonkun muun liha kärsisi. Kun ajatus on uppoutunut Jumalaan, ruumis ei tunne mitään.”
Mestauspaikalle käydessään Flavianus hyvästeli kristittyjä rauhansuudelmin ja lausui: ”Rakkaat veljet! Te pääsette olemaan aina rauhassa meidän kanssamme, jos pysytte rauhassa kirkon kanssa, yksimielisinä ja rakkaudessa.” Lopuksi hän vielä suositteli, että pyhän Cyprianuksen seuraajaksi valittaisiin pappi Lucianus. Tämän jälkeen hän peitti silmänsä siteellä, jonka Montanus oli jättänyt hänelle. Pyhä marttyyri Flavianus polvistui, rukoili ja otti vastaan kuolettavan iskun.
Englannissa oli 500-luvun lopulla lukuisia pieniä kuningaskuntia. Näistä tärkein oli Kent, jonka alaisuuteen muut Etelä-Englannin kuningaskunnat ainakin periaatteessa kuuluivat. Sen kuningas Ethelbertin[1] vaimo Bertha oli lähtöisin frankkien kuningassuvusta ja oli harras kristitty.
Paavi Gregorius Suuri lähetti vuonna 597 Kentiin lähetyssaarnaajia. Vaimonsa ansiosta Ethelbert suhtautui myönteisesti kristittyihin ja otti ystävällisesti vastaan pyhän Augustinuksen (28.5.) ja hänen 40 munkkiaan. Ethelbert antoi heille luvan toimia vapaasti valtakunnassaan ja antoi heille pääkaupungistaan Canterburysta pienen Pyhän Martinus Toursilaisen kirkon, joka oli rakennettu roomalaisaikana mutta sittemmin autioitunut ja rappeutunut.
Taikauskoinen Ethelbert ei uskaltanut päästää kirkonmiehiä sisälle rakennukseensa, vaan kuunteli heitä avoimen taivaan alla uskoen näin välttävänsä noituuksien valtaan joutumisen. Ethelbert kuunteli mielellään munkkien opetusta, mutta ei uskaltanut ottaa sitä vastaan, koska pelkäsi luopua esi-isiensä ja kansansa uskosta ja tavoista. Siitä huolimatta alueella kastettiin seuraavan vuoden aikana tuhansittain ihmisiä.
Lopulta kuningas Ethelbert päätti itsekin ottaa evankeliumin vastaan. Hänet kastettiin ensimmäisenä helluntaipäivänä, vuosi oli todennäköisesti 601. Tämän jälkeen kristinusko alkoi levitä alueella entistä voimakkaammin. Gregorius Suuri jopa mainitsee kirjeessään, että eräänä jouluna olisi kastettu 10 000 ihmistä. Ketään ei kuitenkaan pakotettu tai painostettu kääntymykseen, sillä kuninkaalle oli korostettu, että Kristus on otettava vastaan vapaaehtoisesti. Ethelbert alkoi kuitenkin suosia kristittyjä, koska nyt hän luotti näihin uskonveljinään ja -sisarinaan.
Gregorius Suuri lähetti Ethelbertille ja Berthalle lahjoja ja kirjeen, jossa vertasi heitä Konstantinukseen ja Helenaan. Heidän maineensa levisi nopeasti Konstantinopoliin saakka.
Ethelbert antoi kirkolle maata. Canterburyyn rakennettiin piispankatedraali ja kaupungin ulkopuolelle luostari, joka omistettiin pyhille Pietarille ja Paavalille. Myöhemmin se muutettiin Pyhän Augustinuksen luostariksi ja se tuli tunnetuksi Englannin kuninkaiden hautasijana. Ethelbert oli mukana vaikuttamassa itäsaksien kuninkaan Sabertin kääntymykseen. Sabertin kuningaskunnan keskus oli Lontoo. Ethelbert rakennutti sinne Pyhän Paavalin kirkon, jonka paikalle myöhemmin rakennettiin Pyhän Paavalin katedraali. Ethelbert oli mukana perustamassa Lontoon ja Rochesterin hiippakuntia ja antoi niille runsaita lahjoja.
Ethelbert hoiti myös hallitsijan tehtävänsä mallikkaasti. Hän oli ensimmäinen anglosaksikuningas, joka otti käyttöön lakikirjan. Se perustui frankkilaisiin esikuviin.
Kaiken kaikkiaan pyhä Ethelbert oli yksi keskeisimpiä Englannin kristillistymiseen vaikuttaneita henkilöitä. Hallittuaan 56 vuotta hän nukkui pois helmikuun 24. päivänä vuonna 616. Hänet haudattiin vaimonsa rinnalle Pyhien Pietarin ja Paavalin luostarin erääseen sivukappeliin. Haudalla tapahtui monia ihmeitä, ja sen yllä paloi lampukka aina vuoteen 1538 saakka, jolloin protestantit lakkauttivat luostarin.
[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Aethelberct, Aedilberct, Aethelberht, Edilbertus.
Pyhittäjä Jerazm peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden ja käytti sen kokonaan kirkkojen kaunistamiseen. Hän antoi koristaa monet Kiovan luolaluostarin ikonit kullalla ja hopealla. Pian hän ryhtyi itsekin munkiksi ja alkoi kaunistaa sieluaan, elävän Jumalan temppeliä kaikilla luostarielämän hyveillä ja puhtaalla rakkaudella Jumalaan.
Käytettyään omaisuutensa kirkon hyväksi ja jäätyään aineellisesti köyhäksi Jerazmia kohtasi suuri kiusaus. Paholainen alkoi uskotella hänelle, ettei hän saa minkäänlaista palkkiota kirkon hyväksi tekemistään lahjoituksista, vaan että olisi ollut parempi jakaa omaisuus köyhille. Koska Jerazmilla ei ollut kokemusta taistelusta tällaisia ajatuksia vastaan, hän vaipui epätoivoon, luopui kilvoituksistaan ja alkoi elää välinpitämättömästi. Lopulta hän sairastui ja makasi seitsemän päivää tiedottomana kuoleman kynnyksellä. Veljet kokoontuivat hänen vuoteensa ääreen. He pohtivat ääneen hänen pitkittyneen poislähtönsä syytä arvellen sen johtuvan hänen synneistään. Äkkiä Jerazm nousi istumaan aivan kuin ei olisi ollutkaan sairaana ja alkoi puhua: ”Isät ja veljet, olen tosiaankin katumaton syntinen, mutta juuri nyt pyhittäjäisämme Antoni ja Feodosi ilmestyivät minulle ja sanoivat anoneensa Jumalaa antamaan minulle katumuksen aikaa. Myös kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä ilmestyi sellaisena kuin hänet on kuvattu luostarimme ikonissa seurassaan suuri joukko pyhiä. Hän sanoi minulle: ’Jerazm, koska sinä olet kaunistanut kirkkoni, niin minäkin kaunistan sinut ja nostan sinut kunniaan Poikani valtakunnassa, sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta kirkkoja ei ole kaikkialla. Nouse nyt katumaan ja vihkiydy suureen skeemaan; kolmantena päivänä minä otan sinut luokseni.’”
Tämän jälkeen Jerazm tunnusti koko veljestölle syntinsä ollenkaan häpeilemättä, meni sitten kirkkoon ja vihkiytyi suureen skeemaan. Kolmantena päivänä hän Jumalanäidin ennustuksen mukaan siirtyi Herransa luo. Pyhittäjä Jerazm kuoli vuoden 1160 tienoilla.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.