5.1.2023

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

Teofanian aatto

Paastopäivä

M:t Teopemptos ja Teonas († 303)

Pt. Synkletike († 350)

Parimia

Suuri hetkipalvelus:

I hetki: 

  1. Jes. 35:1–10
  2. Ap. t. 13:25–33a
  3. Matt. 3:1–6

III hetki: 

  1. Jes. 1:16–20
  2. Ap. t. 19:1–8
  3. Mark. 1:1–8

VI hetki: 

  1. Jes. 12:3–6
  2. Room. 6:3–11
  3. Mark. 1:9–11

IX hetki: 

  1. Jes. 49:8–15
  2. Tit. 2:11–14, 3:4–7
  3. Luuk. 3:1–18
     

Suuri vedenpyhitys:

  1. Jes. 35:1–10
  2. Jes. 55:1–13
  3. Jes. 12:3–6

1. Kor. 10:1–4
Mark. 1:9–11
 

Jes. 35:1–10

1 Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, 2 se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. 3 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, 4 sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät." 5 Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, 6 rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla. 7 Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta. 8 Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy. 9 Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat. 10 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

Ap. t. 13:25–33a

25 Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: 'En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.' 26 "Veljet, Abrahamin jälkeläiset, ja te muut, jotka pelkäätte Jumalaa! Juuri meille on lähetetty sanoma tästä Pelastajasta. 27 Jerusalemilaiset ja heidän hallitusmiehensä eivät tajunneet, kuka Jeesus oli. He tuomitsivat hänet, mutta näin he panivat täytäntöön profeettojen sanat, joita joka sapattina luetaan. 28 Mitään syytä kuolemantuomioon he eivät voineet esittää, mutta silti he vaativat Pilatusta teloittamaan hänet. 29 Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan. 30 Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. 31 Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan, he todistavat hänestä Israelin kansalle. 32 "Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, 33 sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen.

Matt. 3:1–6

Siihen aikaan 1 Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: 2 "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!" 3 Juuri häntä tarkoittaa profeetta Jesajan sana: -- Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" 4 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista, joka puolelta Juudeaa ja kaikkialta Jordanin ympäristöstä. 6 He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.

Jes. 1:16–20

16 Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa. 17 Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 18 -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. -- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. 19 Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, 20 mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

Ap. t. 19:1–8

1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia 2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat. 3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella." 4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." 5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, 6 ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. 7 Heitä oli arviolta kaksitoista miestä. 8 Kolmen kuukauden ajan Paavali sitten kävi synagogassa, keskusteli siellä ja puhui rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta.

Mark. 1:1–8

1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin. 2 Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 3 Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!" 4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. 6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. 7 Hän julisti: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. 8 Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."

Jes. 12:3–6

3 Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. 4 Sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa! Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa, julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen. 5 Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin. 6 Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat! Suuri on Israelin Pyhä, hän, joka on teidän keskellänne."

Room. 6:3–11

3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5 Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. 6 Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. 7 Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. 8 Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. 9 Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. 10 Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. 11 Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Mark. 1:9–11

9 Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. 10 Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. 11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

Jes. 49:8–15

8 Näin sanoo Herra: -- Armon hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä minä autan sinua. Minä olen luonut sinut toteuttamaan sen liiton, jonka tein tämän kansan kanssa, jotta saattaisit ennalleen maan, jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat, 9 jotta sanoisit vangituille: "Lähtekää", ja pimeydessä viruville: "Tulkaa valoon!" Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa, paljas kalliorinne on heille laidunmaa. 10 Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano, ei heitä ahdista helle eikä auringon polte, sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa, joka vie heidät lähteiden ääreen. 11 Vuorille minä teen kulkuväylät, minun valtatieni kulkevat korkealla. 12 Katso, he tulevat kaukaa: nuo pohjoisesta, nuo meren suunnalta ja nuo Assuanin maasta. 13 Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan. 14 Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!" 15 -- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.

Tit. 2:11–14, 3:4–7 (teofania)

11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, 12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, 13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä. 14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. 3:4 Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, 5 hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. 6 Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 7 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.

Luuk. 3:1–18

[Siihen aikaan] 1 Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena, siihen aikaan kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, kun neljännesruhtinaina hallitsivat Galileassa Herodes, Itureassa ja Trakonitiksen maassa hänen veljensä Filippos ja Abilenessa Lysanias 2 ja kun ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa. 3 Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 4 Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: -- Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! 5 Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! 6 Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön." 7 Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? 8 Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. 9 Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen." 10 Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten tulee tehdä?" 11 Hän vastasi heille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." 12 Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" 13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." 14 Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." 15 Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. 16 He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. 17 Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu." 18 Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.

Jes. 35:1–10

1 Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, 2 se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. 3 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, 4 sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät." 5 Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, 6 rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla. 7 Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi. Siellä, missä hyeenat lepäilivät, kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta. 8 Ja sinne syntyy tie, valtatie, sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi. Epäpyhä ei saa sille astua: Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin. Siellä ei tyhmäkään eksy. 9 Leijona ei nouse sille tielle, ei yksikään raateleva peto, ei yksikään. Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat. 10 Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas.

Jes. 55:1–13

1 Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! 2 Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. 3 Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. 4 Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan. 5 Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan. 6 Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! 7 Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. 8 -- Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. 9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. 10 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, 11 niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. 12 Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. 13 Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.

Jes. 12:3–6

3 Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. 4 Sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa! Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa, julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen. 5 Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin. 6 Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat! Suuri on Israelin Pyhä, hän, joka on teidän keskellänne."

Epistola
1. Kor. 9:19–27

1. Kor. 9:19–27

19 Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. 20 Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. 21 Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki. 22 Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. 23 Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. 24 Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! 25 Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. 26 Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. 27 Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.

Luuk. 3:1–18
Luuk. 3:1–18

[Siihen aikaan] 1 Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena, siihen aikaan kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, kun neljännesruhtinaina hallitsivat Galileassa Herodes, Itureassa ja Trakonitiksen maassa hänen veljensä Filippos ja Abilenessa Lysanias 2 ja kun ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa. 3 Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 4 Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: -- Ääni huutaa autiomaassa: "Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! 5 Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! 6 Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön." 7 Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? 8 Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: 'Olemmehan me Abrahamin lapsia.' Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. 9 Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen." 10 Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten tulee tehdä?" 11 Hän vastasi heille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." 12 Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" 13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." 14 Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." 15 Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. 16 He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. 17 Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu." 18 Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.

Päivän synaksario

5.1.

Teopemptos oli Nikomedeian piispa keisari Diocletianuksen (284–305) vainon aikana. Hänet pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi. Pyhää Teopemptosta poltettiin tulella ja pidettiin vankilassa kolme viikkoa ilman ruokaa. Hänen oikea silmänsä kaivettiin irti, mutta mikään ei saanut häntä luopumaan Kristuksesta. Teonas-niminen tietäjä valmisti piispalle kuolettavan myrkkyjuoman. Teopemptos siunasi juoman ristinmerkillä ja joi sen. Kun juoma ei vaikuttanut, Teonas hämmästyi Kristuksen voimaa niin, että ilmoitti uskovansa Jeesuksen olevan Jumala ja tahtovansa kääntyä kristityksi. Heidät vietiin vankilaan, jossa Teopemptos opetti Teonasta ja kastoi hänet. Lopulta pyhä Teopemptos surmattiin mestaamalla. Teonasta varten kaivettiin syvä kuoppa, jonne hänet haudattiin elävältä.

Pyhittäjä-äiti Synkletike[1] oli kotoisin Aleksandriasta, jonne hänen sukunsa oli muuttanut Makedoniasta. Perhe oli varakas ja Synkletike itse kaunis ja hyveellinen. Monet tahtoivat saada hänet vaimokseen. Maalliset viehtymykset eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä, sillä hän haaveili ainoastaan hengellisestä liitosta taivaallisen Yljän, Kristuksen kanssa. Alistaen lihaansa paastolla ja muilla kieltäymyksillä hän kokosi kaikki mielteensä sisimpäänsä huutaen päivin ja öin: ”Rakkaani on minun ja minä Hänen” (Laul. 2:16).

Vanhempiensa kuoltua Synkletike jakoi suuren omaisuutensa köyhille ja lähti sokean sisarensa kanssa erään sukulaisensa maatilalle. Siellä eräs pappi leikkasi hänen hiuksensa ja siten vihki hänet ainaisesti Jumalan omaksi. Synkletikestä tuli yksi tärkeimmistä nunnaelämän alkuunpanijoista ja edistäjistä.

Synkletikellä oli kokemusta kilvoittelusta jo maallikkona, ja niin hän edistyi nopeasti luostarikutsumuksen mukaisissa hyveissä. Päivästä toiseen hän kuoli maailmalle ja itselleen elääkseen Kristuksen kanssa. Viisaudella hän torjui kiusaajan juonet ja ansat. Vaikka hän teki kaikkensa kätkeäkseen kilvoituksensa, hänen olemuksensa hengellisyys ei pysynyt salassa. Hänen ympärilleen alkoi kerääntyä nuoria neitoja, jotka tahtoivat pelastua ja saada hänet ohjaajakseen. Aluksi hän nöyryydessään torjui heidän pyyntönsä, mutta lopulta rakkaudesta heihin suostui paljastamaan heille aarteet, jotka Pyhä Henki oli hänelle opettanut.

Pyhän Synkletiken opetuksessa ensimmäisellä sijalla oli rakkauden kaksoiskäsky, joka on lain täyttymys sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa.[2] Sen tulee olla maailmasta pois vetäytyville jokaisen teon alku ja päämäärä. Rakkauden kukka kukoistaa kuitenkin vain puhtaassa sielussa ja ruumiissa, ja puhtaus edellyttää likaisten ajatusten torjumista: ”Olemme autuaita, jos yritämme miellyttää Jumalaa ja voittaa omaksemme taivaan näkemällä yhtä paljon vaivaa kuin maailman ihmiset kootessaan rikkauksia ja katoavia tavaroita.” Synkletike varoitti lannistumasta, vaikka alussa olisikin vaikeuksia: ”Tulta sytytettäessä ensin syntyy vain savua, joka kirvelee silmiä. Samalla tavoin jumalallisen rakkauden liekkiä edeltävät kyyneleet ja kärsimykset. Vasta niiden jälkeen tulee Pyhän Hengen lohdutus.” Hyveiden kätkeminen on tärkeää sisäiselle elämälle: ”Niin kuin aarre ryöstetään heti kun se löytyy, niin myös hyve kuihtuu ja häviää, kun se tulee tunnetuksi. Ylistys heikentää sielua samoin kuin tuli sulattaa vahan, kun taas loukkaukset ja halveksunta kohottavat sielun hyveen korkeuteen.”

Pyhä Synkletike opetti, miten nunnien tulee kaunistaa itsensä taivaallista Ylkää varten. Maalliset morsiamet kaunistavat itseään kukilla, nunnien tulee kaunistaa sielunsa hyveillä. Timanteilla koristellun otsarivan sijaan nunnilla on morsiuskruununaan uskon, toivon ja rakkauden kolminkertainen seppele. Kaulakoruksi nunnien tulee hankkia nöyryys ja vyöksi siveys, kun taas häävaatteena heillä on köyhyys. Hääpöydässä nunnille on tarjolla katoamatonta ruokaa eli rukouksia ja psalmeja.

Kiertelemistä eri luostareissa pyhä Synkletike piti vahingollisena. Hän totesi luostarista toiseen siirtyvän nunnan olevan kuin lintu, joka jättää hautomansa munat, jolloin ne eivät koskaan pääse kuoriutumaan. Myös usko kylmenee ja kuoleutuu kiertelemisen myötä.

Sairaudesta pyhä Synkletike sanoi: ”Älkäämme sairastaessamme murehtiko sitä, jos emme jaksa nousta rukoilemaan ja laulamaan. Sairastaminen itse on suurinta kilvoitusta, eikä silloin enää tarvita paastoa ja muuta askeesia. Sairaus vaimentaa tuhoisat himot tehokkaammin kuin mikään muu. Kestäkäämme se siis kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Jos menetämme näkömme, ei pidä ylen määrin murehtia, sillä jäämme vain vaille elimiä, jotka ylläpitivät kyltymätöntä halua näkyviin asioihin. Ilman niitä sisäiset silmämme avautuvat. Jos taas kuuroudumme, kiittäkäämme päästyämme kuulemasta turhia asioita.”

Äiti Synkletike varoitti myös yltiöpäisyydestä kilvoittelussa: ”Jos olemme yhteiselämäluostarissa, pitäkäämme kuuliaisuutta tärkeämpänä kuin askeesia. Askeesi saa usein aikaan ylpeyttä, kun taas kuuliaisuus tuo nöyryyttä, sillä ylenpalttinen askeesi voi olla vihollisesta. Paholaisen opetusta kuuntelevat kilvoittelevat näet ylen määrin. Kuinka siis voimme erottaa jumalallisen ja kuninkaallisen keskitien tyrannimaisesta ja demonisesta kilvoittelusta? Erona on se, että oikeaan tiehen kuuluu tasaisuus ja sopusointu.”

Luostarielämää pyhä Synkletike vertasi vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen, sillä nunnat ovat astuneet maailmallisen elämän rajojen toiselle puolelle: ”Syylliset pannaan vankeuteen heidän itse sitä haluamatta – vangitkaamme mekin itsemme vapaaehtoisesti syntiemme tähden, jotta tämä vapaaehtoinen vankeutemme poistaisi tulevan rangaistuksen.” Näin pyhä Synkletike rohkaisi opetuksillaan ja esimerkillään sisariaan luostarikilvoituksen kaidalla tiellä.

Elämän loppuvaiheessa Synkletikeä kohtasivat raskaat koettelemukset. Hän oli 85-vuotias, kun hänen osakseen tulivat Jobin kärsimykset. Jumala salli Paholaisen ahdistaa Jobia kärsimyksillä 35 vuotta; pyhä Synkletike taas joutui kärsimään kolme ja puoli vuotta, kun syöpä alkoi jäytää häntä. Näin häntä raatelivat sisältäpäin samanlaiset tuskat kuin ne, joita pyhät marttyyrit kestivät kidutettaessa ulkopuolelta. Siitä huolimatta Synkletike jatkoi sisariensa ja muiden luokseen tulevien opettamista ja paransi Paholaisen haavoittamia sieluja.

Pyhän Synkletiken kolme viimeistä elinkuukautta olivat erittäin tuskalliset. Hänen poskihammastaan alkoi särkeä ja leukaluuhun syntyi kuolio, joka levisi nopeasti. Mädän haju oli niin kuvottava, että häntä hoitavien sisarten oli vaikea sitä kestää. Enää hän ei voinut puhua, ja näin hänen jumalallisten opetustensa lähde ehtyi. Syöminen oli mahdotonta ja kivut karkottivat unen. Pyhä Synkletike kesti tämän viimeisenkin koetuksen kärsivällisesti.

Kun loppu lähestyi, pyhä Synkletike alkoi nähdä enkeleitä ja pyhiä neitoja, jotka tulivat häntä vastaanottamaan. Hän koki jumalallisen valon leimahduksia ja sai nähdä paratiisin. Kolme päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti päivän ja ajan, jolloin hänen lähtönsä tapahtuisi. Mainitsemanaan aikana tämä urhea kilvoittelija siirtyi Herransa lepoon ja sai voitonseppeleensä. Pyhä Synkletike kilvoitteli 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla.


[1] Pyhän Synkletiken elämäkertaa pidetään pyhän Athanasios Suuren kirjoittamana. Teksti, josta tähän on otettu lähinnä elämäkerrallinen aines, sisältää runsaasti pyhän Synkletiken opetuksia ja sitä pidetään yhtenä ortodoksisen kilvoituselämän perusteoksista.

[2] 3. Moos. 19:18, 5. Moos. 6:5, Mark. 12:29–31, Room.13:10.

Vandaalit valtasivat Karthagon vuonna 439 ja ryhtyivät vainoamaan raivoisasti ortodoksikristittyjä.[1] Piispa Quodvultdeus ja suurin osa hänen papistostaan heitettiin vuotavaan hylkyyn ja heidät jätettiin vesille oman onnensa nojaan. Kuin ihmeen kaupalla he pääsivät Napoliin. Karthago jäi neljäksitoista vuodeksi ilman piispaa, kunnes vandaalien kuningas Genseric suostui Länsi-Rooman keisari Valentinianus III:n (425–455) pyyntöön saada kaupunkiin uusi esipaimen. Vaikeaan tehtävään valittiin pappi Deogratias.

Deogratias oli ihanteellinen piispa, jonka esimerkki ja opetus herättivät innoitusta ja kunnioitusta sekä areiolaisten että pakanoiden parissa. Vuonna 455 Genseric hyökkäsi Roomaan ja toi palatessaan Karthagoon mukanaan suuren joukon vankeja, joita hän myi orjiksi vandaaleille ja berbereille. Perheet hajosivat, kun isät, äidit ja sisarukset myytiin eri tahoille. Deogratias myi kirkon kullat ja hopeat ostaakseen vapaaksi mahdollisimman monta kristittyä. Hän sijoitti vapautettuja kaupungin kahteen suurimpaan kirkkoon ja järjesti heille päivittäisen ruoanjakelun. Eräät vandaalit eivät katsoneet tätä hyvällä ja yrittivät murhata hänet, mutta hanke epäonnistui.

Pyhä Deogratias kulutti voimansa ponnistellessaan lähimmäistensä hyväksi, ja hän nukkui pois vuonna 457 oltuaan piispana vain hieman yli kolme vuotta. Hänen vapauttamansa ihmiset ja kaikki kristityt rakastivat esipaimentaan niin palavasti, että heidän pelättiin repivän hänen ruumiinsa kappaleiksi reliikkien toivossa. Siksi pyhä Deogratias haudattiin salaa samaan aikaan kun kristityt olivat kokoontuneet laulamaan veisuja hänen muistokseen ja Jumalan kunniaksi.


[1] Ortodoksi tarkoittaa tässä yhteydessä kaikkia niitä kristittyjä, jotka seurasivat yleisten kirkolliskokousten päätöksiä. Vandaalien pariin sen sijaan oli levinnyt kristinuskon areiolainen muoto.

Pyhä Menas kilvoitteli Siinain luostarissa 500-luvulla. Palveltuaan viisitoista vuotta innokkaasti Jumalaa ja veljiään erilaisissa kuuliaisuustehtävissä hän antoi sielunsa rauhallisesti Herran haltuun. Kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen luostarin kirkon täytti yhtäkkiä ihana tuoksu. Munkit eivät tienneet, mistä se tuli. He avasivat Menaksen haudan ja hämmästyivät nähdessään tuoksuvaa mirhaa vuotavan noroina hänen molemmista jaloistaan. Silloin igumeni sanoi heille: ”Veljet, katsokaa, minkä palkan on saanut vaivoistaan tämä mies, joka vietti koko elämänsä juosten edestakaisin kuuliaisuustehtävissään. Katsokaa ja haistakaa, kuinka otollinen hänen työnsä on ollut Jumalalle.”

Pyhittäjä Gregorios syntyi Kreetalla vuonna 754. Hänen hurskaat vanhempansa antoivat hänelle hyvän kristillisen kasvatuksen. Kun hän oli käynyt koulua muutaman vuoden, vanhemmat määräsivät hänet paimentamaan lampaita. Jumalallisen innon siivittämänä nuorukainen kuitenkin jätti lampaat, lähti kotiseudultaan ja meni Isaurian alueelle Seleukiaan, Vähän-Aasian sisämaahan. Siellä hän viipyi jonkin aikaa eläen askeettisesti pelkällä vedellä ja leivällä.

Ikonien kunnioittajia vainonnut keisari Leo IV kuoli vuonna 780. Tuolloin 26-vuotias Gregorios lähti Pyhälle maalle, jossa hän kesti kahdentoista vuoden ajan monenlaisia toisuskoisten aiheuttamia vaikeuksia. Tämän jälkeen hän matkusti Roomaan, jossa hänet vihittiin munkiksi. Sielläkin hän eli hyvin askeettisesti. Vuonna 811 Synnadan piispa pyhä Mikael (23.5.) saapui patriarkan lähettiläänä paavin luo Roomaan. Mikaelin kehotuksesta Gregorios lähti hänen kanssaan Konstantinopoliin. Mikael sijoitti hänet Jumalanäidin luostariin Akritas-niemelle lähelle Khalkedonia.

Pyhittäjä Gregorios tiukensi askeettista kilvoitteluaan entisestäänkin. Hänellä oli vain yksi vaateparsi ja hän söi vain joka kolmas tai neljäs päivä. Myöhemmin hän muutti syvään kuoppaan, jossa hän eli vuosikausia murehtien kaikkia ikonoklasmin aikana kirkkoa kohdanneita levottomuuksia. Kuopasta noustuaan hän sulkeutui kapeaan keljamajaan verhonaan vain nahasta tehty pitkä paita. Illan tullen hänen oli tapana astua isoon vesitynnyriin, missä hän seisoi kylmässä vedessä niin kauan, että oli lukenut koko Psalttarin lävitse. Tätä tapaa hän noudatti joka ilta elämänsä loppuun saakka. Vietettyään koko ikänsä kilvoitellen pyhä Gregorios antoi sielunsa Herran käsiin.

Pyhä Romanos syntyi 1600-luvulla köyhään perheeseen Kreikan Karpenesionin alueella, eikä hänellä ollut mahdollisuutta saada koulutusta. Nuorena miehenä hän lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin saadakseen kumartaa Vapahtajan hautaa. Pyhän Sabbaksen luostarissa käydessään hän kuunteli kertomuksia marttyyrien kärsimyksistä ja hänen sydämessään syttyi halu päästä osalliseksi samasta autuudesta. Hän keskusteli Jerusalemin patriarkan kanssa, joka kuitenkin suositteli, ettei hän ryhtyisi tällaiseen kilvoitukseen ainakaan Jerusalemissa, sillä se voisi saada muslimit hävittämään pyhiä paikkoja.

Pyhältä maalta Romanos matkasi Tessalonikaan, jossa hän meni paikallisen turkkilaisen qadin puheille. Romanos lausui vakaasti, että Jeesus Kristus on todellinen Jumala ja koko maailman Vapahtaja, mutta Muhammed on pelkkä eksyttäjä eikä islam ole vakavasti otettava uskonto. Tällaisesta puheesta islamilainen laki määrää kuolemantuomion, ja Romanos vietiin saman tien kidutettavaksi. Hänen ihoaan raastettiin ja kuolemantuomio vahvistettiin. Osmaniturkkilaisten laivaston kapteeni sattui olemaan tuolloin Tessalonikassa ja hän muutti tuomion elinkautiseksi orjuudeksi turkkilaislaivoilla sanoen, että tämä olisi kuolemaakin pahempi rangaistus. Romanoksen hiukset ajeltiin pois ja hän aloitti orjatyön. Myöhemmin kristityt onnistuivat kuitenkin lahjomaan turkkilaisia laivastomiehiä ja saivat näin autettua Romanoksen pakosalle.

Romanos lähetettiin välittömästi Athokselle. Pyhällä vuorella hän pääsi pyhän Akakioksen (12.4.) ohjaukseen. Samalla hän alkoi valmistautua marttyyrikilvoitukseensa. Lopulta Akakios siunasi Romanoksen matkaan, kun tämä oli saanut munkin viitan. Romanoksen päämääränä oli kärsiä Jerusalemissa, mutta matkalla eräät kristityt sanoivat hänelle, että muslimit saattaisivat kostaa islamin pilkkaamisen hajottamalla Pyhän haudan kirkon. Romanos suuntasikin kulkunsa Konstantinopoliin.

Kun Romanos tuli entiseen Bysantin pääkaupunkiin, hän oli sitonut vyölleen elävän koiran. Kun turkkilaiset kysyivät nauraen, miksi hänellä oli koira vyöllään, hän vastasi: ”Jotta voisin ruokkia sitä niin kuin me kristityt ruokimme teitä hagarilaisia.” Tällä hän viittasi siihen, kuinka muslimit olivat ryöstämällä ja ankaralla verotuksella ottaneet itselleen kristittyjen vuosisatojen työn tulokset.

Muslimit joutuivat raivon valtaan ja veivät Romanoksen saman tien suurvisiiri Ibrahimin puheille. Tämä määräsi hänet piestäväksi, minkä jälkeen Romanoksen annettiin virua kuivassa kaivossa 40 vuorokautta ilman ruokaa. Kun pyhä Romanos tämän jälkeen vietiin mestattavaksi, hän näytti iloiselta aivan kuin olisi ollut matkalla omiin häihinsä. Nähdessään kadulla kristittyjä hän otti juoksuaskelia näyttäen näin, kuinka riemullista tuonilmaisiin pääsy hänelle oli. Matkalla hän sylki imaamia, minkä tähden hänen kielensä revittiin irti.

Pyhä Romanos surmattiin mestaamalla, ja ruumis jätettiin esille kolmeksi päiväksi. Tämä tapahtui vuonna 1694. Eräs paikalle sattunut englantilainen merikapteeni osti marttyyrin ruumiin ja pään 500 piasterilla ja vei ne mukanaan. Mihin ne päätyivät, on jäänyt arvoitukseksi.

Turkkilaiset yrittivät kaikin keinoin estää kristittyjä kunnioittamasta pyhää marttyyria. Eräs kristitty ylimys lahjoi turkkilaisen pikkupojan kastamaan liinan marttyyrin vereen. Kun tämä tuli ilmi, ylimys heitettiin vankilaan. Puolen vuoden kuluttua kristityt saivat ostettua hänet vapaaksi. Tämän jälkeen mies myi omaisuutensa ja matkusti veljensä kanssa Athokselle, jossa heistä tuli munkkeja. Vanhempi heistä, munkkinimeltään Agapios, lahjoitti verisen liinan Dokheiarionin luostarille.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.