Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän jälkijuhla (9.–12.9.)
p:t vanhurskaat Joakim ja Anna, Herran esivanhemmat (+ 1. vs.)
pt. Joosef Volokolamskilainen (+ 1515)
Gal. 4:22–31
22 Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. 23 Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. 24 Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. 25 Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa. 26 Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme. 27 Onhan kirjoitettu: -- Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. 28 Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. 29 Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin. 30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." 31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia.
Gal. 2:6–10
6 Ne, joita Jerusalemissa pidettiin arvossa -- mitä he itse asiassa olivat, on minusta yhdentekevää, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä -- nämä arvohenkilöt eivät vaatineet minulta mitään enempää. 7 He päinvastoin näkivät, että minun tehtäväkseni oli annettu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille niin kuin Pietarin tehtäväksi sen julistaminen ympärileikatuille. 8 Sillä hän, joka on antanut Pietarille voiman toimia juutalaisten apostolina, on antanut minulle voiman toimia muiden kansojen keskuudessa. 9 Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen. 10 Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin.
Herra sanoi: 16 "Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon. 17 Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon. 18 Tarkatkaa siis, miten kuulette. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hän luulee itsellään olevan." 19 Jeesuksen äiti ja veljet tulivat tapaamaan häntä, mutta eivät tungoksessa päässeet hänen luokseen. 20 Jeesukselle ilmoitettiin: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat tavata sinut." 21 Mutta hän vastasi: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja tekevät sen mukaan."
Siihen aikaan 22 Jeesuksen luo tuli yksi synagogan esimiehistä, nimeltään Jairos. Jeesuksen nähtyään mies heittäytyi hänen jalkoihinsa 23 ja pyysi hartaasti: "Tule, tyttäreni on kuolemaisillaan. Pane kätesi hänen päälleen, niin hän paranee eikä kuole." 24 Jeesus lähti miehen mukaan, ja suuri väkijoukko seurasi häntä ja tungeksi hänen ympärillään. 35 Jeesuksen vielä puhuessa tuotiin synagogan esimiehelle kotoa sana: "Tyttäresi kuoli jo, miksi enää vaivaisit opettajaa." 36 Tämän kuultuaan Jeesus sanoi esimiehelle: "Älä pelkää, vaan usko." 37 Hän ei antanut kenenkään muun tulla mukaansa kuin Pietarin ja Jaakobin sekä Johanneksen, Jaakobin veljen. 38 He tulivat synagogan esimiehen kotiin, ja Jeesus näki hälisevän väenpaljouden ja kuuli ihmisten itkevän ja valittavan suureen ääneen. 39 Hän meni sisään ja sanoi: "Miksi te noin hälisette ja itkette? Ei lapsi ole kuollut, hän nukkuu." 40 Jeesukselle naurettiin. Mutta hän ajoi kaikki ulos, otti mukaansa lapsen isän ja äidin sekä seuralaisensa ja meni huoneeseen, jossa lapsi oli. 41 Hän otti lasta kädestä ja sanoi hänelle: "Talita kuum!" [Tyttö, nouse!] 42 Heti tyttö nousi ja käveli hän oli kaksitoistavuotias. Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. 43 Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää. 6:1 Jeesus lähti sieltä ja tuli kotikaupunkiinsa, ja opetuslapset olivat hänen kanssaan.
Päivän synaksario
9.9.
Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän jälkeisenä päivänä ortodoksinen kirkko muistelee kunnioittaen vanhurskaita Joakimia ja Annaa pelastuksemme välittäjinä, koska heidän kauttaan syntyi Jumalamme äiti. Kyseessä ei siis ole Joakimin ja Annan tästä elämästä poistumisen muisto, jota vietetään 25.7.
Pyhä Severianus vaikutti Vähän-Armenian Sebasteiassa (nyk. Sivas Keski-Turkissa) keisari Liciniuksen hallintokaudella (308-311 ja 313-324). Severianus oli arvoltaan senaattori ja kuuluisa hyveistään ja uskostaan Kristukseen. Kun Sebasteian maaherra Lysias sai tietää, että Severianus johti hyveellisen elämänsä esimerkillä monia epäjumalien palvelijoita Kristuksen luo ja oli ollut rohkaisemassa neljääkymmentä marttyyria (9.3.) heidän kilvoituksessaan, hän lähetti heti sotilaita tuomaan Severianuksen luokseen. Pyhä Severianus ei kuitenkaan ollut jäänyt heitä odottamaan, vaan tuli itse oma-aloitteisesti maaherran eteen, tunnusti uskonsa ja moitti epäjumalien palvontaa. Lysias hämmästeli hänen epätavallista rohkeuttaan, käski ruoskia häntä tuoreilla häränjänteillä, ripustaa hänet puuhun ja raastaa hänen ruumistaan rautapiikeillä.
Kun Severianusta sitten raahattiin kaupungin halki takaisin vankilaan, hän näytti tyytyväisenä haavojaan ja sanoi häntä seuraavalle kansalle: ”Palkinnot, jotka taivaallinen Kuningas antaa niille, jotka kärsivät Hänen tähtensä, ovat sanoin kuvaamattomia ja käsittämättömiä.” Ja hän kehotti heitä pysymään uskollisina Kristukselle ja horjumatta hyveen tiellä.
Viiden päivän kuluttua Severianuksen kaulaan ripustettiin raskas kivi ja toinen kivi hänen jalkoihinsa. Sitten hänen vyötäisilleen sidottiin köysi ja hänet ripustettiin roikkumaan alas muurilta pää ja jalat alaspäin, niin että painavat kivet saisivat hänen luunsa pois sijoiltaan. Kun hän oli jo kuolemaisillaan, hän sai voimaa sanoa: ”Jos tuntisit ne hyvyydet, joita valmistat minulle tällä marttyyrikilvoituksella, tahtoisit itsekin kestää ne.” Ja kiittäen Jumalaa vahvistuksesta, jonka oli Häneltä saanut, hän luovutti sielunsa Herransa haltuun syyskuun 9. päivänä.
Seuraavana päivänä kristityt hautasivat marttyyrin ruumiin. Yksi Severianuksen orjista oli juuri kuollut. Kun kuolleen orjan vaimo näki isäntänsä hautaussaaton, hän kääntyi murheissaan kuolleen miehensä puoleen ja sanoi: ”Nouse ylös, rakkaani! Nouse vastaanottamaan isäntäämme!” Silloin kuollut heräsi henkiin, nousi pystyyn, pukeutui ja kiirehti isäntänsä hautajaisiin.
Paikalle kokoontuneet kristityt olivat ymmällään, mihin hautaisivat marttyyrin. Niinpä he punoivat kukkaseppeleen, panivat sen ruumiin päälle ja jäivät odottamaan merkkiä Jumalalta. Silloin taivaalle ilmestyi kotka, joka laskeutui alas ja otti seppeleen kynsiinsä. Hitaasti lentäen se laski sen läheiseen metsään ja katosi. Kristityt hautasivat marttyyrin tuohon paikkaan. Kuolleista herännyt orja asettui asumaan sinne ja huolehti antaumuksellisesti isäntänsä haudasta 15 vuotta elämänsä loppuun asti. Haudalla tapahtui monia ihmeitä.
Pyhä Sahak syntyi vuoden 350 tienoilla Armeniassa. Hän oli viimeisiä Armenian kirkkoa johtaneita pyhän piispa Gregorios Valontuojan jälkeläisiä. Sahak opiskeli hellenististä sivistystä Konstantinopolissa. Vaimonsa kuoleman jälkeen hänestä tuli munkki noin vuonna 388. Vuonna 390 hänet vihittiin Armenian kirkon ylimmäksi johtajaksi eli katolikokseksi aikana, jolloin Rooman ja Persian valtakunnat olivat jakaneet Armenian keskenään. Pyhä Sahak sai Konstantinopolin siunauksen itsenäiselle Armenian kirkolle, joka irrottautui lopullisesti Kappadokian Kesarean alaisuudesta. Samalla pyhä Sahak myös vahvisti kreikkalaisen kanonisen lain vaikutusta Armenian kirkossa.
Sahak näytti diplomaattiset taitonsa suostuttelemalla Persian sassanidikuningasta Yazdgerd I:n (399-420) keskeyttämään kristittyjen vainon Persiassa. Ennen kaikkea pyhä Sahak muistetaan kuitenkin Armenian kirkon henkisen ja hengellisen elämän rakentajana. Hän rakennutti kirkkoja, kouluja ja luostareita. Tähän saakka Armenian kirkon elämää oli vaikeuttanut se, että armenialaiset olivat käyttäneet kirkkokielenään Itä-Rooman puolella kreikkaa ja Persian puolella syyriaa. Pyhä Sahak tuki monin tavoin pyhää Mesrop Maštotsia (muistopäivä 19.2.), joka kehitti armenian kielelle oman aakkoston ja kirjakielen. Pyhä Raamattu käännettiin armeniaksi. Sahakin johdolla armeniaksi käännettiin myös suuri määrä kreikkalaisten ja syyrialaisten kirkkoisien kirjoituksia ja liturgisia tekstejä. Tästä alkoi armenialaisen kirjallisuuden historia, jonka kauneinta antia lienevät hengelliset runoelmat ja hymnit. Sahak itsekin laati eräitä liturgisia veisuja.
Pyhä Sahak vastusti tarmokkaasti persialaista uskontoa ja nestoriolaisuutta sekä piti säännöllistä yhteyttä Konstantinopoliin. Näistä syistä persialaiset vallatessaan osan Armeniaa vuonna 428 pakottivat pyhän Sahakin siirtymään syrjään kirkon johdosta. Siksi Sahak ei myöskään voinut osallistua vuoden 431 ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, vaikka tukikin sen päätöksiä. Neljän vuoden jälkeen Sahak palasi istuimelleen. Vanhoilla päivillään hän vetäytyi yksinäisyyteen, kunnes kuoli vuoden 440 tienoilla Armenian Aštišatissa. Hänet muistetaan Armenian kirkon suurimpien pyhien joukossa ja armenialaisen kirjallisuuden isähahmona.
Pyhä Kieran (Ciaran) syntyi vuonna 516 Beoit-nimisen irlantilaisen puusepän perheeseen. Kieran jätti kotinsa nuorena ja siirtyi Clonardin luostariin Dublinin länsipuolella, jossa hän pyhän Finnianin (muistopäivä 12.12.) oppilaana opiskeli pyhiä kirjoituksia ja perehtyi askeettiseen elämään. Opintojen alussa tapahtui, että hän oli lainannut pois oman kirjansa ja osasi siksi kysyttäessä vain puolet vaaditusta evankeliumikohdasta. Toiset lapset antoivat hänelle pilkkanimen ”Kieran puoli-Matteus”. Heidän opettajansa kuitenkin pyysi heitä sanomaan mieluummin ”Kieran puoli-Irlantia”. Kieran edistyi nopeasti, ja lopulta hän luostarin etevimpänä ja oppineimpana munkkina sai toimia kuningas Cualan tyttären opettajana.
18-vuotiaana Kieran muutti Aranin saaristoon Inishmoressa, jossa hän vietti seitsemän vuotta opiskellen. Siellä hän myös sai pappisvihkimyksen. Saamansa näyn perusteella hän lähti itään päin ja päätyi Shannonjoen rannalle Länsi-Meathiin, jonne hän rakensi Clonmacnoisen luostarin. Hänen luostarissaan oli erittäin ankara Kieranin lakina tunnettu sääntö.
Pyhä Kieran perusti myös muita luostareita täyttäen koko Irlannin Jumalan sanalla ja Hänen armonsa aarteilla. Nälänhädän aikana hän jakoi epäröimättä nälkää näkeville kaiken, mitä luostarin varastossa oli, ja luotti Kaikkivaltiaan hyvän sallimuksen pitävän veljestöstä huolta.
Eräänä päivänä pyhä Kieran oli työskentelemässä pellolla, kun hänen luokseen tuli kerjäläinen pyytäen itselleen almua. Samaan aikaan Kieranille tuotiin Crimthannin kuninkaan lahjana vaunut ja kaksi hevosta. Kieran antoi heti vaunut hevosineen kerjäläiselle. Luostarin veljet eivät voineet kestää Kieranin jatkuvaa ylenpalttista avokätisyyttä ja pyysivät häntä siirtymään toiseen luostariin.
Kieran noudatti veljiensä toiveita ja lähti pois. Matkalla hän kohtasi polulla uroshirven. Pyhä asetti laukkunsa hirven selkään ja lähti kulkemaan eläimen perässä. Hirvi pysähtyi järven rannalle. Kieran siunasi hirven, antoi sen mennä ja muutti asumaan järvellä olleeseen Hare-nimiseen saareen. Hänen luokseen alkoi tulla oppilaita ja vähitellen muodostui uusi luostari.
Kerran tapahtui, että saarta kohti soutaessaan veljiltä putosi järveen nahkapussiin pakattu evankeliumikirja, jota ei enää löydetty. Myöhemmin, eräänä polttavan kuumana kesäpäivänä, lehmiä meni järveen vilvoittelemaan. Lehmien noustessa järvestä yhden nilkkaan oli tarttunut nahkapussi, josta evankeliumikirja löydettiin kuivana ”aivan kuin sitä olisi koko ajan säilytetty kirjastossa”.
Pian sen jälkeen kun Kieran oli saanut perustettua Clonmacnoiseen luostarin ja suuren koulun, josta tuli eräs Irlannin maineikkaimpia, hän kuoli lyhyen sairauden murtamana vuonna 549 vain 33 vuoden ikäisenä. Hyveittensä ja suuren vaikutuksensa johdosta hänet luetaan kahdentoista Irlannin apostolin joukkoon, ja näin hänen opettajansa pyhän Finnianin kauan sitten lausuma profetia toteutui.
Pyhä Omer (Audomarus) syntyi vuoden 595 tienoilla Normandiassa. Äitinsä kuoltua hän meni yhdessä isänsä kanssa pyhän Columbanuksen (muistopäivä 23.11.) perustamaan Luxeuilin luostariin, jota johti tämän oppilas pyhä Eustathius (29.3.).
Eustahius koetteli heitä ankarasti vieraannuttaakseen heitä tästä maailmasta ja vihki sen jälkeen heidät molemmat enkelielämään. Omerista tuli esikuvallinen kilvoittelija. Vuosien saatossa hän kasvoi pyhyydessä ja tuli tunnetuksi ympäri valtakuntaa, ja lopulta hänet valittiin kuningas Dagobertin (k. 639) tahdosta Thérouannen ja Boulognen piispaksi vuonna 637. Kuullessaan valinnasta hän lausui: ”Kuinka erilaisia ovatkaan tämä turvasatama, jonka suloista tyyneyttä saan nyt nauttia, ja se myrskyävä meri, johon minut heitetään vastoin tahtoani ja vailla kokemusta!”
Kun Omer saapui hiippakuntaansa, hän huomasi olevansa keskellä kansaa, joka oli vajonnut takaisin pakanuuteen, vaikka pyhä Victricius Rouenlainen (7.8.) olikin aikoinaan julistanut heille evankeliumia. Uusi piispa ei hukannut aikaa vaan alkoi julistaa evankeliumia yhdessä oppilaidensa kanssa. Eräs heidän käännyttämistään isännistä antoi heille maa-alueen, josta tuli Omerin lähetystyön toiminnan keskus. Tästä kasvoi vähitellen Saint-Omerin kaupunki.
Kun Omer oli ollut piispana 30 vuotta, Jumala salli hänen sokeutua. Pyhän Vaastin (6.2.) pyhäinjäännösten siirron yhteydessä hän reliikkejä koskettaessaan parantui vaivastaan. Pyhä Omer kuitenkin huomasi, että lihallisen näön puute oli omiaan valmistamaan sielua katsomaan sellaisia hyvyyksiä, joita ”silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mutta jotka Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1. Kor. 2:9). Tämän jälkeen hän pyysi pyhää Vaastia antamaan hänelle sairautensa takaisin.
Ollessaan lähetysmatkalla vuonna 667 (tai 670) Omer sairastui kuumeeseen ja antoi sielunsa Jumalalle ihmeellisen taivaallisen veisuun säestämänä.
Volokolamskin luostarin perustaja pyhittäjä Joosef syntyi Volokolamskin kaupungin lähellä sijaitsevassa kylässä Venäjällä vuonna 1440. Vanhemmat veivät hänet Volokolamskiin Ristin ylentämisen luostariin opettelemaan lukutaitoa. 20 vuoden ikäisenä hän sai eräältä munkkivanhukselta siunauksen lähteä Borovskiin, vähän Volokolamskista etelään, pyhittäjä Pafnutin (muistopäivä 1.5.) luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi.
Pyhittäjä Pafnuti määräsi Joosefin aluksi luostarin tavallisiin kuuliaisuustehtäviin keittiöön ja leipomoon ja sitten sairaiden hoitajaksi. Pian Joosef otti vaikeasti sairaan isänsä asumaan omaan keljaansa. Isä vihittiin munkiksi ja viidentoista vuoden ajan Joosef hoiti häntä parhaansa mukaan. Hän syötti ja nosti vuoteenomaa vanhusta, luki hänelle Raamattua ja lohdutti häntä. Näin hän hoiti isäänsä tämän kuolemaan asti.
Joosef eli kuuliaisena igumeni Pafnutille 18 vuoden ajan. Hänestä tuli igumenin lähin uskottu, ja tämän kuoleman jälkeen hänet valittiin luostarin johtajaksi. Joosef halusi ottaa luostarissa käyttöön yhteiselämän säännöt, joiden mukaan kenelläkään veljistä ei saanut olla mitään omaa, vaan kaiken omaisuuden piti olla yhteistä. Tämä herätti veljestössä vastustusta. Silloin Joosef lähti salaa luostarista ja alkoi yhdessä hurskaan vanhus Gerasimin kanssa kierrellä Venäjän luostareissa. Hän esiintyi Gerasimin oppilaana, tavallisena lukutaidottomana munkkina, ja teki kaikki hänelle annetut kuuliaisuustehtävät. Samalla hän tutustui eri luostareiden sääntöihin ja tapoihin. Parhaan vaikutelman häneen teki Valgetjärvellä sijaitseva pyhittäjä Kirilin (muistopäivä 9.6.) luostari, jossa noudatettiin ankaria yhteiselämän periaatteita. Hän päätti Jumalan avulla perustaa jonnekin erämaahan samanlaisen kinobian eli yhteiselämään perustuvan luostarin.
Joosef palasi vielä Borovskiin pyhittäjä Pafnutin luostariin. Hän valitsi sieltä samanmielisiä veljiä ja asettui heidän kanssaan asumattomaan korpeen Volokolamskin kaupungin läheisyyteen vuonna 1479. Volokolamskin aluetta hallitsi tuolloin ruhtinas Boris Vasiljevitš, joka ilahtui munkkien tulosta. Hän antoi heidän valita metsistään mieleisensä paikan luostaria varten, ja piispan siunauksella alettiin rakentaa kirkkoa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen muistolle. Myös ruhtinas ja hänen pajarinsa olivat mukana rakennustöissä. Kirkon jälkeen rakennettiin keljat, ja luostariin alkoi tulla veljestöä. Pajarit kävivät pyhittäjä Joosefin luona synnintunnustuksella, ja monet heistä liittyivät veljestöön. Kaikki munkit syntyperään katsomatta kilvoittelivat tasavertaisina luostarin töissä. Myös ruoka ja vaatetus olivat kaikille samat. Päivällä veljet ahkeroivat kuuliaisuustehtävissä, yöt oli omistettu rukoukselle.
Joosefin maine hengellisenä ohjaajana levisi Volokolamskin seudulle. Monet pajarit ja sotapäälliköt pyysivät hänet rippi-isäkseen. Maanomistajat alkoivat pyhittäjän kehotuksesta keventää alaistensa elämää ja suhtautua suopeammin talonpoikiin. Talonpoikia pyhittäjä neuvoi olemaan tunnollisia isäntiänsä kohtaan. Luostarin siunauksellinen vaikutus tuntui monien elämässä. Ruhtinaat vierailivat luostarissa ja lahjoittivat sille maaomaisuutta ja kokonaisia kyliä.
Tuohon aikaan Novgorodissa alkoi levitä juutalaistajien harhaoppi, joka kielsi Jeesuksen Kristuksen lihaksitulemisen ja Hänen jumaluutensa ja herätti sekaannusta ortodoksien keskuudessa. Kirkolliskokous kokoontui kahdesti (1490 ja 1504) käsittelemään asiaa, ja harhaoppi tuomittiin. Pyhittäjä Joosef kutsuttiin kokouksiin puolustamaan oikeata uskoa. Hän kirjoitti harhaoppia vastaan laajan teoksen, joka tunnetaan nimellä Valistaja. Joosef osallistui myös kirkolliskokoukseen, jossa käsiteltiin luostareille lahjoitettuja maaomaisuuksia. Hänet tunnetaan luostarien maanomistuksen puolustajana, joka kiisteli omaisuuskysymyksestä Nil Sorskin (7.5.) ja muiden volgantakaisten vanhusten kanssa.
Ennen kuolemaansa pyhittäjä Joosef kirjoitti säännöt luostariaan varten. Syyskuun 9. päivänä vuonna 1515 aamupalveluksen aikana hän jätti sielunsa Jumalan haltuun. Hänet kanonisoitiin pyhäksi vuonna 1591, mutta paikallinen kunnioitus oli alkanut jo aikaisemmin. Hänen pyhäinjäännöksensä on haudattu luostarin pääkirkon lattian alle.
Tšernigovin arkkipiispa Feodosi (Uglitski) syntyi 1630-luvulla aatelissuvusta polveutuvaan pappisperheeseen. Jo nuorena hän oppi rakastamaan Jumalaa. Päätettyään opintonsa Kiovan luolaluostarin veljestön hengellisessä koulussa hänet vihittiin munkiksi luolaluostarissa. Tällöin hän sai nimen Feodosi luolaluostarin perustajan pyhittäjä Feodosin mukaan. Ensimmäisinä luostarivuosinaan hän toimi ensin Kiovan Sofian katedraaliin ylidiakonina ja sitten metropoliitan talon varajohtajana.
Nuori munkki kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä. Hän muutti Kiovasta Tšernigovin hiippakuntaan kaukaiseen Baturinin luostariin, joka oli kuuluisa ankarasta kilvoitteluelämästään. Siellä hänet vihittiin pappismunkiksi.
Myöhemmin Feodosi toimi igumenina Kiovan Vydubitsin[1] luostarissa sekä Tšernigovissa Jeletsin luostarissa. Molemmat luostarit hän saattoi nopeasti kukoistavaan tilaan. Samalla hän toimi Kiovan metropoliitan Lazar Baranovitšin apuna monissa kirkollisissa asioissa.
Vuonna 1692 Feodosi vihittiin arkkipiispaksi Tšernigovin hiippakuntaan. Hänen piispallisesta toiminnastaan on säilynyt vain vähän tietoja. Hän rakennutti kirkkoja ja luostareita ja pyrki herättämään ja vaalimaan oikeaa kristillistä henkeä laumansa keskuudessa. Hän otti teologiset koulut suojelukseensa ja valitsi tarkasti pappisvihkimykseen pyrkivät. Tiedetään, että luostarielämä kukoisti hiippakunnassa hänen aikanaan.
Pyhä Feodosi kuoli 5.2.1696 ja hänet haudattiin Tšernigovin kaupungin katedraaliin. Varmuus hänen pyhyydestään kasvoi kansan keskuudessa 1890-luvulla, 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tähän vaikuttivat Feodosin haudalla tapahtuneet ihmeelliset parantumiset. Pyhän synodin määräyksestä esipaimenen hauta avattiin vuonna 1895 ja sieltä löydettiin maatumattomat pyhäinjäännökset. Samalla kuulusteltiin arkkipiispan haudalla ihmeellisesti parantuneita ihmisiä ja heidän omaisiaan ja koottiin todistusaineistoa ihmeistä. Seuraavana vuonna arkkipiispa Feodosi kanonisoitiin pyhäksi. Syyskuun 9. päivänä kirkko viettää hänen pyhäinjäännöstensä löytämisen juhlaa.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.
[1] Vydubitsin luostarin nimi juontaa juurensa verbistä vydybat, suomeksi ’uida rantaan’ tai ’nousta pinnalle’. Kun muinaisen pakanallisen perun-jumalan patsas heitettiin ruhtinas Vladimirin käskystä Dnepriin, se ajautui pian rantaan, ja paikkaa alettiin kutsua nimellä Vydubitši. Myöhemmin sinne rakennettiin ylienkeli Mikaelille pyhitetty luostari, joka tunnetaan yleisesti Vydubitsin luostarina.