30.5.2022

Sävelmä
6. säv.

pt. ja t. Isaakios Dalmatialainen (+ 406)

p. Felix, Rooman paavi (+ 274)

p. Emilia, Basileios Suuren äiti, (+ 375)

Epistola
Ap. t. 21:8–14

Ap. t. 21:8–14

8 Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle, ja niin tulimme Kesareaan. Siellä menimme evankelista Filippoksen luo ja majoituimme hänen kotiinsa. Hän oli yksi seitsemästä avustajasta, 9 ja hänellä oli neljä naimatonta tytärtä, joilla oli profetoimisen lahja. 10 Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos-niminen profeetta. 11 Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: "Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin." 12 Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. 13 Mutta Paavali sanoi: "Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden." 14 Kun hän ei antanut periksi, me rauhoituimme ja sanoimme: "Toteutukoon Herran tahto."

Joh. 14:27–15:7
Joh. 14:27–15:7

[Jeesus sanoi opetuslapsilleen:] 27 "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. 28 Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. 29 Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu. 30 Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, 31 mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä. Nouskaa, me lähdemme täältä!" 15:1 "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. 2 Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. 3 Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. 4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. 5 "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. 6 Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. 7 "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.

Päivän synaksario

30.5.

Pyhä Felix oli syntyjään roomalainen, ja hänestä tuli Rooman piispa eli paavi 5.1.269. Johdettuaan Kristuksen laumaa lähes kuusi vuotta pyhä Felix nukkui pois rauhassa 30.12.274. Muistopäiväksi vakiintui kuitenkin 30.5. Kuvataiteessa hänen symbolinaan on ollut ankkuri.

Pyhä Makrina syntyi Pontoksen Neokesareassa 200-luvun puolivälin tienoilla. Lapsuudessaan hän ehti tuntea kaupungin ensimmäisen piispan pyhän Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.). Diocletianuksen vainon aikana Makrina pakeni miehensä kanssa Neokesareasta ja sai kärsiä monenlaisia vaikeuksia uskonsa tähden.

Makrina on loistelias esimerkki hurskaasta kristitystä, jonka rakkaus ja usko Jumalaan kantoivat runsasta hedelmää sukupolvien päähän. Hän kylvi lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa uskon siemenen, ja esimerkkinsä kautta hän sai kaikki läheisensä kaipaamaan hengellistä täydellistymistä. Niinpä hänen lapsistaan (Basileios Vanhempi) ja lastenlapsistaan (Makrina Nuorempi) kasvoi kirkon tukipilareita. Eritoten kahdesta hänen lapsenlapsestaan tuli koko kirkon opettajia ja aikansa suurimpia kirkkoisiä: Basileios Suuri (1.1.) ja Gregorios Nyssalainen (10.1.) muistelivat eri yhteyksissä isoäitiään. Basileios kirjoitti saaneensa oppia tuntemaan Jumalan ja hurskauden ihanteen pikkupoikana äidiltään ja varsinkin isoäidiltään, jonka seurassa hän oli suuren osan lapsuudestaan.

Hyvän elämän elettyään pyhä Makrina nukkui pois rauhassa 330-luvulla.

Pyhä Venantius kilvoitteli erakkona saarella Ranskan Cannesin edustalla yhdessä nuoremman veljensä Honoratuksen (ks. 16.1.) kanssa. He lähtivät yhdessä kohti itää oppiakseen kilvoituselämää, mutta matkalla Venantius sairastui ja nukkui pois vuoden 400 tienoilla.

Pyhittäjä Isaakios oli syyrialainen erakko, joka eli erämaassa aikana, jolloin areiolainen harhaoppi oli vallalla. Ortodokseja vainottiin, koska he uskoivat Pojan olevan samaa olemusta Isän kanssa. Keisarina oli areiolainen Valens (364–378), ja ortodoksisesti uskovien kirkot oli joko suljettu tai otettu areiolaisten käyttöön.

Vuonna 378 gootit kokosivat suuren sotajoukon Tonavan varrelle ja suunnittelivat valtaavansa Konstantinopolin. Kun keisari Valens valmistautui lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, Isaakios tuli erämaasta hänen puheilleen ja sanoi: ”Keisari! Määrää, että ortodoksiset kirkot avataan, ja tulet voittamaan viholliset.” Keisari kääntyi halveksien pois eikä kiinnittänyt Isaakiokseen mitään huomiota. Seuraavana päivänä Isaakios sanoi samat sanat ja edelleen keisari pysyi välinpitämättömänä. Kolmantena päivänä pyhittäjä tarttui keisarin hevosen suitsiin ja pakotti tämän kuuntelemaan sekä moitteitaan että hartaita pyyntöjään.

Kun Isaakios yhä puhui, he saapuivat syvän piikkipensaita kasvavan rotkon partaalle. Keisari käski heittää hänet rotkoon. Jumalan armosta Isaakios putosi piikkipensaiden päälle kuin pehmeälle patjalle. Kaksi valkoisiin pukeutunutta säteilevää nuorta miestä – mahdollisesti ylienkelit Mikael ja Gabriel – auttoivat hänet sieltä pois. He kantoivat hänet Konstantinopolin keskusaukiolle keisarin eteen, joka oli juuri saapunut kaupunkiin. Ällistyneenä Valens kysyi häneltä, oliko hän sama mies, jonka hän oli heitättänyt rotkoon. Isaakios sanoi vain: ”Avaa kirkot, ole hyvä, ja tulet palaamaan iloiten sodasta. Muussa tapauksessa sinä pakenet taistelusta yhden sotilaan kanssa ja piiloudut heinälatoon, minne viholliset sinut polttavat.” Vaikka keisari hämmästyi ja kauhistuikin pyhän kilvoittelijan puheita, hän kuitenkin halveksi tätä ja piti hänen puheitaan hulluutena. Hän määräsi kaksi senaattoria Saturninuksen ja Viktorin valvomaan Isaakiosta ja sanoi sodasta palattuaan polttavansa tämän roviolla. Tähän Isaakios vastasi: ”Jos sinä palaat elävänä sodasta, niin Jumala ei ole puhunut minulle.”

Adrianopoliksen taistelu 9.8.378 päättyi keisarillisten joukkojen tappioon. Keisari itse pakeni henkivartijansa kanssa ja piiloutui heinälatoon. Takaa-ajavat viholliset sytyttivät sen tuleen ja polttivat heidät. Isaakioksen profetia oli sotilaidenkin tiedossa, ja kun he palasivat sotaretkeltä, he sanoivat häntä koetellakseen: ”Valmistaudu vastaamaan sanoistasi, sillä keisari on palannut.” Isaakios vastasi vain: ”Jo viikon ajan olen tuntenut sieraimissani hänen kärventyneiden luidensa hajun.” Tämän kuultuaan sotilaat lankesivat hänen jalkoihinsa, ja kaikki alkoivat pyytää häntä jäämään pysyvästi Konstantinopoliin.

Kun Teodosios Suuri nousi valtaistuimelle vuonna 379, hän sai kuulla Isaakioksesta ja hänen profetiastaan. Välittömästi keisari antoi hänelle toimintavapauden ja sääti, että kirkot, jotka olivat olleet joko suljetut tai areiolaisten käsissä, piti palauttaa ortodokseille. Isaakios ilmoitti, että koska hänen tehtävänsä oli päättynyt, hän palaisi takaisin Syyrian erämaahan. Mutta senaattorit Saturninus ja Viktor, joista oli tullut hänen hengellisiä lapsiaan, pyysivät kyynelsilmin häntä jäämään ja uudistamaan pääkaupunkialueen rappeutuneen luostarielämän. Lopulta Isaakios suostui sillä ehdolla, että he rakentaisivat hänelle keljamajan rauhalliseen paikkaan, jossa hän voisi viettää loppuvuotensa sisäisen hiljaisuuden kilvoituksessa.

Sopiva paikka löytyi kaupungin ulkopuolelta Psamathian alueelta läheltä Kserolofoksen porttia. Siellä Isaakios alkoi viettää esimerkillistä elämää. Joka aamu molemmat senaattorit menivät ottamaan häneltä siunauksen tehtäviinsä ja ihmisiä kävi koko ajan enemmän keskustelemassa hänen kanssaan oikeasta uskosta ja hengellisestä elämästä. Itse keisari Teodosios meni usein pyhän Isaakioksen luo pyytämään hänen esirukouksiaan itselleen ja koko valtakunnalle. Monet kristityt pyysivät häntä vierailemaan kodeissaan, ja joskus hän menikin tahtomatta ylvästellä askeesillaan.

Vähitellen pyhä Isaakios sai omia oppilaita, ja vuoteen 382 mennessä paikasta oli kasvanut jo Konstantinopolin merkittävin luostari. Pyhittäjä Isaakioksen vaikutuksesta pääkaupunkiin tai sen lähistölle syntyi muitakin luostariyhteisöjä kuten Pyhän Hypatioksen luostari Rufinanekseen (17.6.). Isaakios vieraili aika ajoin kaikissa niissä ja innosti veljiä kilvoitukseen. Vaikka hänellä ei ollut mitään virallista asemaa, häntä kunnioitettiin pääkaupungin munkkien isänä.

Pyhälle Isaakiokselle oli ominaista myös suuri armeliaisuus. Kun hän kuuli puutteessa elävistä ihmisistä, hän kertoi heidän tilanteestaan varakkaille kristityille, jotka lähettivät heille ruokaa ja vaatteita. Omana aikanaan Isaakios ei siis ollut ainoastaan pääkaupungin johtava hengellinen opettaja, vaan hän johti myös sen hyväntekeväisyystoimintaa.

Kun pyhä Johannes Krysostomos (13.11.) vuonna 398 nimitettiin Konstantinopolin piispaksi, hän havaitsi, että pääkaupungin munkeilla oli tapana kierrellä kaupungissa ja maallikkojen kodeissa. Hän puuttui tähän epäkohtaan ja määräsi, että munkkien tuli pysytellä luostareissaan. Hän myös organisoi kaupungin hyväntekeväisyyden etenkin perustamalla suuria sairaaloita, joiden johtohenkilöt hän valitsi itse. Näin pyhän Isaakioksen toiminta jäi varjoon ja hän tunsi joutuneensa syrjään. Pyhän Johannes Krysostomoksen vannoutunut vihollinen Aleksandrian patriarkka Teofilos osasi hyötyä tilanteesta. Kun hän saapui pääkaupunkiin kohdistaakseen Krysostomokseen ne syytökset, jotka itse asiassa koskivat häntä itseään, hän sai Isaakioksen ja tämän munkit puolelleen. Tällä tavoin kuuluisa askeetti vanhoilla päivillään hairahtui vuonna 403 ottamaan aktiivisesti osaa niin sanottuun ”Tammen kirkolliskokoukseen”, joka esitti tekaistuja syytöksiä Johannes Krysostomosta vastaan. Kokouksen päätöksestä pyhä patriarkka erotettiin virastaan ja lähetettiin maanpakoon. Pian hänet kuitenkin kutsuttiin kansan vaatimuksesta takaisin istuimelleen, joskin vain joksikin aikaa.

Pyhittäjä Isaakios ei enää sekaantunut kirkkopolitiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa rauhassa luostarissaan. Saatuaan Jumalalta etukäteen tiedon lähtönsä lähestymisestä hän kutsui koolle oppilaansa, kehotti heitä pysymään oikeassa uskossa ja määräsi seuraajakseen Dalmatoksen. Sen jälkeen pyhä Isaakios antoi henkensä Jumalan käsiin. Tämä tapahtui vuonna 406.

Koko kaupunki keisari mukaan lukien suri poisnukkunutta kilvoittelijaa. Katedraalissa patriarkan johdolla toimitetun hautauspalveluksen jälkeen pyhän ruumista lähdettiin viemään hautajaissaattueessa hänen luostariinsa, jonne hänet oli määrä haudata. Mutta eräs hovimies Aurelianos, joka oli Isaakioksen suuri ihailija, oli sijoittanut matkan varrelle suuren joukon sotilaita. He sieppasivat kallisarvoisen ruumiin ja veivät sen Aurelianoksen rakennuttamaan Pyhän Stefanoksen kirkkoon ja hautasivat sen siellä olevaan kryptaan. Hämmentyneiden munkkien oli pakko hyväksyä tämä ”harras ryöstö”, ja he palasivat luostariinsa ilman sitä lohtua, jonka heidän hengellisen isänsä reliikkien läsnäolo luostarissa olisi heille suonut.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.