Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuomisen aatto
pt. Gregorios Dekapolislainen (+ 842)
p. Proklos, Konstantinopolin arkkipiispa (+ 446)
Lapsen oikeuksien päivä
Hepr. 7:26–8:2
26 Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. 27 Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä. 28 Laki tekee ylipappeja ihmisistä, jotka ovat heikkoja, mutta lakia myöhemmin vannottu vala nostaa ylipapiksi Jumalan Pojan, joka on saavuttanut ikuisen täydellisyyden. 8:1 Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. 2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.
Gal. 3:8–12
8 Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. 9 Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi. 10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee." 11 On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää". 12 Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän."
Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
57 Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." 58 Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." 59 Eräälle toiselle Jeesus sanoi: "Seuraa minua!" Tämä vastasi: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." 60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa." 61 Vielä eräs toinen sanoi: "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." 62 Hänelle Jeesus vastasi: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."
Päivän synaksario
20.11.
Dasios eli 200-luvun lopussa Tonavan alajuoksulla Durostorumissa,[1] jossa oli tapana uhrata joka vuosi mahdollisimman kaunis soturinuorukainen Kronos-jumalalle saturnalia-juhlan aikana. Kuukausi ennen juhlaa uhri puettiin kuninkaallisiin vaatteisiin ja hänen annettiin toteuttaa kaikki toiveensa ja himonsa. Eräänä vuonna valinta osui Dasiokseen ja häntä kehotettiin heittäytymään himojensa vietäväksi. Dasios päätteli kuitenkin, että jos kerran joka tapauksessa on kuoltava, niin on parempi kuolla hyvän asian puolesta. Hänessä heräsi halu kuolla Kristuksen nimen tähden: hän meni komentajan luokse ja julisti olevansa kristitty. Pyhää Dasiosta vaadittiin kieltämään uskonsa, mutta hän pysyi lujana kidutustenkin edessä. Hänet mestattiin Kristuksen sotilaana, ja siten hän sai demonisten uhrimenojen sijaan tulla osalliseksi Kristuksen ikuisesta uhrista.
[1] Nyk. Silistra Bulgarian ja Romanian rajalla. Kaupunki tunnetaan myös nimillä Dorystoron, Dorostolon ja Drystra.
Persian Kuningas Šapur II (309–379) aloitti vuonna 339 ennennäkemättömän julman vainon, jossa surmattiin tuhansia kristittyjä. Vainon toteuttivat Persian pohjoisimmissa osissa Adiabenessä ja Bet Garmaissa kuninkaan sotajoukot, jotka olivat valmistautumassa sotaan roomalaisia vastaan. Pyhä Narsai (Narses) oli Bet Garmain alueen tärkeimmän kaupungin Šahrqartin (Sahgerd, nyk. Irakin Kirkuk) piispa. Narsai ja hänen oppilaansa Josef vangittiin vainon neljäntenä vuotena.
Kun kuningas Šapur II vieraili naapurikaupungissa Saptassa, marttyyrit vietiin hänen eteensä, ja hän kehotti Narsaita ystävällisesti: ”Sinun kunnialliset harmaat hapsesi samoin kuin oppilaasi nuoruuden kukoistus ovat omiaan saamaan minut suosiolliseksi teitä kohtaan. Hyväksykää oman etunne takia pyhät toimitukset auringon kunniaksi, niin palkitsen teidät ruhtinaallisesti.” Narsai vastasi rohkeasti: ”Sinun imartelusi ei miellytä meitä, sillä se vain kietoo ja vetää meitä petollisen maailman puoleen. Jopa sinä, joka saat nauttia kaikesta mitä maailma antaa ja lupaat samaa muillekin, tulet huomaamaan, että se pakenee luotasi kuin uni ja haihtuu kuin aamun kaste. Minulla on vuosia takanani jo yli 80 ja olen palvellut Jumalaa lapsuudestani saakka. Rukoilen aina, etten koskaan pettäisi Häntä kunnioittamalla aurinkoa, joka on Hänen kättensä työtä.” Kuningas vastasi: ”Jos ette tottele välittömästi, teidät viedään heti surmattavaksi.” Narsai vastasi: ”Vaikka sinulla olisi valta surmata meidät seitsemän kertaa, emme koskaan antaisi periksi sinun tahdollesi.”
Kuningas julisti tuomionsa ja luovutti marttyyrit tuomittavaksi. Kun heidät tuotiin ulos leiristä, suuri kansanjoukko lähti seuraamaan heitä. Teloituspaikalle saapuessaan Josef ihmetteli väkimäärää. Narsai lausui hänelle: ”Autuas olet sinä, Josef, sillä sinä olet murtanut tämän maailman ansat ja päässyt taivaan valtakunnan kapealle polulle.” Pyhä Josef mestattiin ensin ja Narsai hänen jälkeensä.
Tämän jälkeen Adiabenen ruhtinas Ardasir ulotti vainon koko alueelle. Hänen käskystään surmattiin Bet Selokin (Seleukian) piispa Johannes. Pappi Iisak Hulsarlainen kivitettiin kuoliaaksi Bet Selokin muurien ulkopuolella. Pappi Babai tapettiin Gabalin linnassa. Nuoren munkin Behnamin kivittivät kuoliaaksi Bet Selokin ylimysnaiset.
Myös Ardasirin hovin eunukki Guhstazad kieltäytyi uhraamasta auringolle, ja ruhtinas käski luopiopappi Vartraneksen surmata hänet todisteeksi siitä, että oli itse todella luopunut Kristuksesta. Kun Vartranes epäröi, Guhstazad alkoi lietsoa häntä: ”Sinäkö, joka olet pappi, tulet tappamaan minua? Totisesti erehdyin sanoessani sinua papiksi. Tee työsi ja muista Juudaksen kohtaloa!” Lopulta Vartranes otti tikarinsa ja pisti pyhän Guhstazadin kuoliaaksi.
Samassa vainossa surmattiin myös maallikot Mari, Sasan, Tima, Nooa, Zaun ja ylimysnainen Bahuta sekä neitsytmarttyyrit Tekla, Dinaq, Tatun, Mama, Mazakja, Ana, Abjat ja Hataj. Tämä tapahtui vuonna 343.
Pyhä Proklos oli syntyjään konstantinopolilainen. Hän omistautui jo nuoruudessaan Raamatun tutkimiseen ja rukoukseen. Hän sai olla pyhän Johannes Krysostomoksen (13.11.) oppilaana ja toimia lukijana tämän alaisuudessa. Proklos sai myös nähdä apostoli Paavalin ilmestymisen Johannekselle.
Krysostomoksen ajan jälkeen Proklos pääsi Johannesta vastustaneen arkkipiispa Attikoksen sihteeriksi. Attikos myös vihki Prokloksen papiksi. Kun Attikos kuoli vuonna 425, monet tahtoivat Prokloksen hänen seuraajakseen, mutta arkkipiispaksi valittiin Sisinios.
Vuonna 426 Proklos vihittiin Troaksen lähellä sijaitsevan Kyzikoksen piispaksi, mutta saavuttuaan kaupunkiin hän sai huomata kyzikoslaisten jo valinneen itse piispakseen Dalmatioksen, koska eivät halunneet Konstantinopolin sekaantuvan heidän asioihinsa. Näin Proklos jäi piispaksi ilman omaa hiippakuntaa. Hän toimi Konstantinopolin eri kirkoissa ja alkoi oppi-isänsä Krysostomoksen tavoin saavuttaa mainetta puhujantaidoillaan. Sisinioksen kuollessa Proklosta ehdotettiin jälleen arkkipiispaksi, mutta keisari Teodosios valitsi antiokialaisen Nestorioksen.
Kun arkkipiispa Nestorios alkoi herättää pahennusta muun muassa suosittelemalla Jumalansynnyttäjä-termin käytön välttämistä, Proklos oli ensimmäinen, joka kumosi Nestorioksen opetuksen julkisesti. Tämä tapahtui itsensä Nestorioksen edessä jouluna 428. Kun Nestorios erotettiin vuoden 431 kirkolliskokouksessa, kansa tahtoi jälleen Prokloksen valintaa, mutta nyt tehtävään nimitettiin Maksimianos (431–434). Proklos palveli uskollisesti hänen alaisuudessaan. Maksimianoksen kuoltua keisari lopulta nimitti arkkipiispaksi Prokloksen.
Arkkipiispana Proklos toimi nestoriolaista harhaoppia vastaan määrätietoisesti mutta hienotunteisesti toisin ajattelevia vainoamatta. Hän tiesi, että kirkkoon saadaan rauha vain sävyisyydellä, ei voimankäytöllä. Näin toimien Proklos sai ortodoksien tuen, ja kirkko vahvistui. Kun aluetta koetteli useita kuukausia kestänyt maanjäristysten jakso, Proklos teki parhaansa auttaakseen ja lohduttaakseen kansaa. Bityniassa ja Fryygiassa kokonaisia kaupunkeja sortui, jokia katosi ja toisaalla nousi tulvia. Näihin aikoihin Proklos otti pyhään liturgiaan uuden trisagion-veisun.[1]
Kun pyhä Proklos piti Konstantinopolin kirkossa saarnaa, jossa hän ylisti Johannes Krysostomoksen muistoa, kansa alkoi kesken puheen vaatia tämän pyhäinjäännösten palauttamista. Keisari suostui pyyntöön ja lähetti edustajansa noutamaan Krysostomoksen jäännökset Komanasta.
Pyhä Proklos nukkui pois rauhassa 12. heinäkuuta 446 paimennettuaan Kristuksen laumaa kaksitoista vuotta ja kolme kuukautta. Lännessä hänen muistopäivänsä on 24. lokakuuta.
[1] Veisuun (Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon) liittyvällä ihmeellä on oma muistopäivänsä 25.9.
Pyhä Maxentia oli irlantilainen tai skotlantilainen neito ja kuninkaallista syntyperää. Hän pakeni kotoaan voidakseen pitää Jumalalle antamansa naimattomuuslupauksen. Hän eli erakkona Ranskassa Oisejoen varrella Senlis’n lähistöllä. Hänen takaa-ajajansa löysivät ja surmasivat hänet. Surmapaikka on sittemmin tunnettu nimellä Pont-Sainte-Maxence, ja siellä myös säilytetään hänen reliikkejään. Pyhää Maxentiaa kunnioitetaan Skotlannissa ja Beuvais’ssa. Hänen juhlapäiviään irlantilaisissa ja englantilaisissa kalentereissa ovat myös 24.10. ja 16.4. Hänen tarkka elinaikansa on kuitenkin sittemmin unohtunut.
Pyhä Gregorios syntyi 700-luvun lopulla Isaurian Irenepoliksessa. Se oli yksi Isaurian Dekapoliksen eli Kymmenen kaupungin alueen kaupungeista. Hänen äitinsä huolehti hänen koulutuksestaan, niin että hän kahdeksanvuotiaana pystyi lukemaan pyhiä kirjoituksia. Hän rakasti jumalanpalveluksia ja pyrki jo lapsena elämään askeettisesti. Kun hän varttui nuorukaiseksi, hänen vanhempansa tahtoivat hänen solmivan avioliiton, mutta hän oli päättänyt omistaa elämänsä kokonaan Jumalalle. Niinpä hän lähti vanhempiensa tietämättä kotoaan ja meni luostariin. Luostarin igumenina oli hurskas piispa, joka oli ikonien kunnioittamisen tähden joutunut lähtemään hiippakunnastaan.
Gregorioksen isän kuoltua hänen äitinsä onnistui löytämään poikansa. Äiti ei vastustanut tämän luostariin menoa mutta tahtoi hänen siirtyvän kotinsa lähellä olevaan luostariin, jossa hänen veljensä oli jo munkkina. Gregorios totteli mutta huomasi pian uuden luostarin igumenin kannattavan kuvainraastajien harhaoppia. Kun hän arvosteli igumenia sen johdosta, tämä suuttui niin, että löi häntä. Verissä päin Gregorios pakeni toiseen luostariin, jossa igumenina oli hänen sukulaisensa Simeon. Siellä hän eli neljätoista vuotta harjoittaen kaikkia yhteiselämäluostarin hyveitä, eritoten kuuliaisuutta ja nöyryyttä.
Tämän jälkeen Gregorios halusi päästä elämään yksinäisyydessä vailla maallisia huolia. Hänen igumeninsa piti häntä kypsänä tähän kilvoitukseen ja salli hänen mennä asumaan läheiseen luolaan. Siellä hän erakkojen tapaan joutui ankaraan taisteluun pahojen henkien kanssa, jotka ahdistivat häntä kaikin tavoin. Ne jopa ottivat Sebasteian 40 marttyyrin (9.3.) muodon saadakseen hänet petetyksi. Mutta kokenut kilvoittelija käsitti, ettei ilmestys ollut oikea. Lihalliset halut hyökkäsivät ennennäkemättömällä voimalla häntä vastaan. Jumalallinen ilmestys kuitenkin vapautti hänet tästäkin kiusauksesta.
Kerran rukoillessaan luolassaan Gregorios sai nähdä luomattoman valon, joka yliluonnollisena kirkkautena täytti hänen keljansa moneksi päiväksi. Hän menetti kokonaan ajantajun. Kun hänen oppilaansa, joka oli lähtenyt hänen luotaan hakemaan ruokatarvikkeita, palasi neljän päivän kuluttua, Gregorios luuli, että oli kulunut vain tunti. Eksytystä peläten Gregorios kertoi kokemuksestaan igumeni Simeonille, joka vakuutti hänelle, että kyseessä oli aito ja oikea Jumalalta tullut kokemus.
Tämän jälkeen Jumala, joka tahtoi Gregorioksen avulla pelastaa ihmissieluja, lähetti hänet takaisin maailmaan. Ilmestyksessä hänelle sanottiin, että hänen olisi hyödyllistä siirtyä pois kotiseudultaan. Niinpä hän lähti Efesokseen ja sieltä edelleen laivalla Konstantinopoliin, missä hän tahtoi puolustaa pyhiä ikoneja ja osoittaa ikonoklastisen harhaopin erehdykset. Hän joutui kuitenkin jäämään kaupungin edustalla sijaitseville Prinssisaarille, koska ikoneja puolustavilta munkeilta oli kielletty pääsy pääkaupunkiin. Lopulta Gregorios päätyi valtakunnan toiseksi tärkeimpään kaupunkiin Tessalonikaan. Matkalla hän kohtasi ryöstelevän slaavilaisen rosvojoukon. Pyhittäjän peloton, valoisa olemus teki heihin kuitenkin niin suuren vaikutuksen, että he auttoivat hänet erään joen yli ja neuvoivat hänelle Tessalonikaan menevän tienkin. Tessalonikasta pyhittäjä meni Korinttiin ja sieltä laivalla Italiaan Kalabrian alueelle Reggioon.
Etelä-Italiasta Gregorios siirtyi Roomaan, jossa hän asui tuntemattomana pienessä majassa kolme kuukautta. Mutta kun hän oli ajanut demonin pois eräästä miehestä, kansanjoukot alkoivat piirittää häntä pitäen häntä pyhänä miehenä. Hän pakeni Syrakusaan, jossa hän asui eräässä tornissa. Siellä hän taivutti erään porton ryhtymään nunnaksi ja muuttamaan pahamaineisen talonsa luostariksi. Syrakusassakin hän tuli tunnetuksi ihmeidentekijänä. Hän siirtyi sieltä Otrantoon, jonne olisi jäänyt, mutta lähti pois havaittuaan alueen piispan olevan harhaoppinen. Niinpä hän palasi takaisin Kreikan puolelle Tessalonikaan ja asettui asumaan rappeutuneeseen Pyhän Menaksen kirkkoon. Hän ei enää huolehtinut mistään aineellisesta. Kun hänellä oli nälkä, hän meni naapureiden luo syömään. Myöhemmin eräs nainen toi hänelle vähän ruokaa kirkkoon.
Pyhittäjän erityiset armolahjat tulivat Tessalonikassakin näkyviin. Joitain ihmisiä hän varoitti ilmoittamalla, että heidän loppunsa on lähellä, ja kehotti heitä valmistautumaan kuolemaan. Joku munkki yritti pitää häntä pilkkanaan ja teeskennellen demonin valtaan joutunutta pyysi Gregoriosta parantamaan hänet, mutta Gregorios huomasi heti petoksen. Vuosien mittaan Gregorioksesta tuli yhä nöyrempi ja lempeämpi, eikä hän enää ajatellut pahaa kenestäkään. Ikävyydet hän otti vastaan niin kuin iloisetkin tapahtumat. Hänen mielensä oli pysyvästi kiinnittynyt Jumalaan, jonka kanssa hän keskusteli jatkuvassa rukouksessa aina iloisena.
Elämänsä lopulla Gregorios alkoi kärsiä tuskallisesta munuaissairaudesta. Lopulta hänelle kehittyi vesipöhö, niin että hän paisui pyöreäksi kuin pallo ja oli tunnistettavissa vain äänestä. Tässä tilassa hän pääsi kuitenkin vielä siirtymään Tessalonikasta Konstantinopoliin, jonne oli niin pitkään halunnut päästä. Siellä hän eli vielä vuoden. Kaksitoista päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti oppilailleen kuolinpäivänsä. Hän kuoli rauhassa marraskuun 20. päivänä 842 juuri ennen ikonoklasmin lopullista päättymistä ja ortodoksisuuden voittoa. Vuodesta 1490 lähtien hänen maatumattomat jäännöksensä ovat sijainneet Bistritsan luostarissa Romaniassa, missä niiden äärellä tapahtuu paljon ihmeitä.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.