18.9.2021

Sävelmä
7. säv.

Ristin ylentämisen jälkeinen lauantai

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen jälkijuhla (15.–21.9.)

pt. Eumenios Gortynialainen, piispa ja ihmeidentekijä (+ n. 670)

p. Ariadne Fryygialainen (+ n. 150)

Epistola
1. Kor. 1:26–29 (Ristin ylentämisen jälkeinen lauantai)

1. Kor. 1:26–29

26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. 27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.

Joh. 8:21–30 (Ristin ylentämisen jälkeinen lauantai)
Joh. 8:21–30

21 Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse." 22 Juutalaiset kummastelivat: "Ei kai hän aio tappaa itseään, kun sanoo: 'Minne minä menen, sinne ette te pääse'?" 23 Jeesus sanoi heille: "Te olette lähtöisin alhaalta, minä ylhäältä. Te kuulutte tähän maailmaan, mutta minä en tähän maailmaan kuulu. 24 Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne." 25 "Kuka sitten olet?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Miksi minä ollenkaan puhun teille? 26 Minulla on teistä paljon sanottavaa, ja paljosta minun on teidät tuomittava. Mutta minun lähettäjäni puhuu totta, ja minä vain ilmoitan maailmalle sen, minkä olen häneltä kuullut." 27 He eivät ymmärtäneet, että Jeesus puhui Isästä. 28 Niinpä Jeesus jatkoi: "Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut. 29 Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan." 30 Monet uskoivat Jeesukseen kuullessaan hänen puhuvan näin.

Päivän synaksario

18.9.

Pyhä Ariadne eli keisarien Hadrianuksen (117-138) ja Antoninus Piuksen (138-161) aikana. Hän oli Fryygiassa sijaitsevan Prymnesoksen kaupunginjohtajan orjatar. Koska Ariadne kieltäytyi menemästä isäntänsä perheen kanssa epäjumalien temppeliin juhlimaan perheen pojan syntymäpäivää, isäntä vihastui häneen ja antoi lyödä häntä. Kun Ariadne tunnustautui kristityksi, hänet heitettiin vankilaan, missä hänet jätettiin kokonaan ilman ruokaa. Sotilaat kiduttivat häntä repimällä rautapiikeillä hänen kylkiään.

Lopulta Ariadne kuitenkin päästettiin vapaaksi. Hän lähti heti pakoon vuorille, mutta hänen isäntänsä lähetti miehiään hänen peräänsä. Kun nämä lähestyivät miekat ojossa, Ariadne pyysi Jumalalta apua. Silloin tapahtui, että läheinen kallio avautui ja otti hänet suojaansa. Kallion sisällä pyhä Ariadne antoi henkensä Jumalan käsiin. Samalla vainoojille ilmestyi Jumalan enkeleitä pelottavien ratsastajien hahmossa. Nähdessään tämän miehet joutuivat kauhun valtaan, menettivät järkensä ja alkoivat surmata toisiaan.

600-luvulla Kreetalla syntynyt pyhä Eumenios omistautui varhaislapsuudestaan saakka ankaralle askeesille ja äärimmäiselle kieltäymykselle, joihin liittyi syvä nöyryys. Hän katseli maailmaa kyynelten lävitse eikä kukaan koskaan kuullut hänen arvostelevan ketään tai välittävän kuunnella juoruilua. Kun Gortynian asukkaat näkivät Eumenioksen suuren hurskauden, he vaativat häntä ryhtymään heidän piispakseen.

Eumenios hoiti kaikki tehtävänsä viisaasti pysyen koko ajan kuuliaisena Pyhälle Hengelle. Hän teki rukouksillaan monia ihmeitä. Jumalan tahdon täyttäen hän kävi Roomassa, jossa hän valaisi koko kaupunkia jumalallisilla opetuksillaan ja ihmeteoillaan. Sieltä hän matkusti Thebaisiin, jossa hän ihmetekoja mitenkään tavoittelematta tuli kuitenkin rukouksellaan päättäneeksi pitkän kuivuuden. Thebaisissa hän nukkui pois ja pääsi Herran lepoon. Uskovaiset lähettivät hänen pyhän ruumiinsa haudattavaksi hänen kotiseudulleen Raksokseen, jossa hänen edeltäjänsä pyhän Kyrilloksen (4.6.) ruumis jo oli.

Autuas isä Arkadi jätti nuorena vanhempansa ja meni novgorodilaiseen Pyhän Georgioksen luostariin, missä hän kohosi hartautensa ja hyveellisyytensä tähden luostarin igumeniksi. Ihmisten kateuden ja paholaisen juonittelujen johdosta hänet karkotettiin luostarista. Vuonna 1153 hän asettui asumattomaan paikkaan Novgorodin lähelle ja perusti sinne luostarin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Kolmen vuoden kuluttua hänet valittiin kansankokouksessa Novgorodin piispaksi. Hän johti hiippakuntaansa kahdeksan vuoden ajan ja kuoli rauhassa vuonna 1162 tai 1163.

Pyhittäjä Ilarion – maallikkonimeltään Rodion Ponomarev – syntyi pääsiäisyönä vuonna 1805. Hänestä kasvoi harrasmielinen nuori mies, joka noudatti tinkimättä kirkon sääntöjä ja taisteli Saratovissa paikallisen piispan suojeluksessa erilaisia lahkolaisia vastaan ja puolusti ortodoksisuuden puhtautta. Vähitellen hänen mielessään kypsyi päätös jättää kaikki ja seurata Kristusta. Hän kiersi kahden vuoden ajan Venäjän tunnetuimpia luostareita, ja Optinasta hän löysi etsimänsä: ohjaajavanhusjärjestelmän ja hengenkantajaisiä, jotka pystyisivät Jumalan avulla tekemään hänestäkin taivasten valtakunnan perillisen. Maaliskuussa 1839 hänet liitettiin skiitan veljestöön.

Tuohon aikaan Optinan veljestön hengellisestä ohjauksesta vastasivat vanhukset Leonid (suureen skeemaan vihittynä Leo, muistopäivä 11.10.) ja Makari (7.9.). Rodionin naapurikeljassa asui entinen Valamon igumeni isä Varlaam, jonka viisailla neuvoilla ja esimerkillä oli hyvä vaikutus uuteen kilvoittelijaan. Veljestö kävi synnintunnustuksella isä Makarin luona, mutta sen lisäksi Rodion kävi joka päivä kertomassa ajatuksensa vanhus Leonidille. Pian luostariin tulonsa jälkeen Rodion määrättiin skiitan johtajan isä Makarin keljapalvelijaksi, mitä kuuliaisuustehtävää hän hoiti 20 vuoden ajan aina isä Makarin kuolemaan saakka. Munkiksi vihittäessä Rodion sai nimen Ilarion. Otettuaan kantaakseen “kuuliaisuuden pelastavaisen ristin” Ilarion pakotti itseään myös ruumiilliseen vaivannäköön. Kahdentoista vuoden ajan hän hoiti keljapalvelijan tehtävien ohella skiitan kasvimaata ja puutarhaa, keitti kaljaa, leipoi leipää ja oli mehiläistenhoitajana.

Viimeisinä elinpäivinään isä Makari siunasi Ilarionin ja toisen oppilaansa, pyhittäjä Amvrosin (10.10.), jatkamaan ohjaajavanhusperinnettä ja jätti hengelliset lapsensa heidän huostaansa. Vuodesta 1863 Ilarion toimi skiitan johtajana ja luostarin rippi-isänä.

Vuonna 1870 vanhus Ilarionin terveys alkoi horjua, ja pari vuotta myöhemmin hän joutui lopullisesti vuoteenomaksi. Sairautensa aikanakin hän huolehti rippilapsistaan ja oli aina valmis auttamaan heitä sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Hänellä oli hengellisen harkintakyvyn, selvänäköisyyden ja opettamisen lahja, mutta hänen osakseen ei tullut pelkkää kunnioitusta ja rakkautta vaan ajoittain myös herjauksia ja panettelua. Kaiken hän kesti nöyrästi ja ihmisten heikkouksia ymmärtäen. Hän opetti suhtautumaan loukkauksiin vihastumatta ja itseä syyttäen, sillä Jumala kaitselmuksessaan lähettää meille loukkauksia syntiemme tähden ja sielumme hyödyksi. Maaliskuussa 1872 pyhittäjä Ilarion vihittiin suureen skeemaan, jolloin hän sai entisen Rodion-nimensä takaisin. Hän ennusti kuolinpäivänsä neljä viikkoa ennen kuolemaansa. Syyskuun 18. päivänä 1873 hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui pois rauhassa ollen loppuun asti täysissä tajuissaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.