10.8.2021

Sävelmä
2. säv.
Paasto
Paastopäivä

Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla (7.–13.8.)

m. ylidiakoni Laurentius Roomalainen, paavi Sixtus ja Hippolytos (+ 258)

Epistola
2. Kor. 5:15–21

2. Kor. 5:15–21

15 Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä. 16 Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta. Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne. 17 Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! 18 Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. 19 Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan meille hän uskoi sovituksen sanan. 20 Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. 21 Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.

Mark. 1:16–22
Mark. 1:16–22

Siihen aikaan 16 kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla he olivat näet kalastajia. 17 Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." 18 He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 19 Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksen. Hekin olivat veneessä, verkkojaan selvittelemässä. 20 Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä Sebedeuksen ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 21 He tulivat Kapernaumiin. Heti sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti. 22 Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.

Päivän synaksario

10.8.

Pyhä Sixtus syntyi Kreikassa ja opiskeli filosofiaa Ateenassa. Keisari Valerianuksen (253–260) ja paavi Stefanus I:n aikakaudella hän muutti Roomaan. Keisari Valerianus oli aluksi suosiollinen kristityille, mutta myöhemmin hän kielsi kristinuskon julkisen harjoittamisen ja määräsi, että kaikkien kristittyjen pappien pitää karkotuksen uhalla uhrata jumalille. Pyhä Stefanus (3.8.) oli yksi näiden vainojen ensimmäisistä uhreista, ja Sixtus vihittiin hänen seuraajakseen vuonna 257. Sitten vainoja tehostettiin. Piispojen, pappien ja diakonien teloittamisen syyksi riitti heidän asemansa kirkossa, kun taas maallikot oli tuomittava nöyryytyksiin ja pakkotyöhön. Sixtus pidätettiin ja vietiin alustavan kuulustelun jälkeen pahamaineiseen Mamertiinien vankilaan.

Matkalla sinne hänen ylidiakoninsa Laurentius kohtasi hänet ja kysyi kyynelsilmin: ”Isä, minne sinä olet menossa ilman poikaasi? Mitä uhria sinä valmistaudut toimittamaan ilman diakoniasi? Miten sinä voit kieltäytyä sallimasta sitä, jonka olet antanut olla avustajanasi pyhissä mysteereissä, vuodattamasta vertaan yhdessä sinun kanssasi?” Piispa vastasi: ”Ei, poikani, en minä hylkää sinua, mutta sinulle on varattu suurempi kilvoitus. Me vanhat taistelemme helpon taistelun, mutta sinua vahvana nuorena miehenä odottaa vielä loisteliaampi voitto tyrannista. Älä itke. Kolmen päivän kuluttua diakoni seuraa pappiaan.” Sitten hän uskoi kirkon ja sen omaisuuden Laurentiuksen käytettäväksi ja antoi hänelle rauhansuudelman. Laurentius totteli ja jakoi kirkon omaisuuden papistolle ja köyhille. Caeliuksen kukkulalla hän kävi Kyriake-nimisen lesken luona, joka piilotteli kristittyjä talossaan, vieden heille yön pimeydessä rahaa ja vaatteita. Hän kävi myös muissa taloissa rukoillen sairaiden puolesta ja pesten uskovien jalkoja.

Koska paavi Sixtus oli tuomittu mestattavaksi Via Appian tien varrella, Laurentius meni sinne ja huusi piispalle: ”Isä, älä jätä minua, sillä minä olen jo jakanut ne aarteet, jotka sinä uskoit minulle!” Kuullessaan hänen puhuvan aarteista sotilaat tarttuivat heti häneen ja veivät hänet tribuuni Partheniuksen eteen, joka ilmoitti pidätyksestä keisarille. Laurentius heitettiin vankilaan ja tribuuni Hippolytos määrättiin vartioimaan häntä. Vankilassa Laurentius paransi rukouksellaan sokean Lucilluksen, käännytti hänet kristinuskoon ja myöhemmin kastoi hänet ja 19 hänen taloutensa jäsentä. Kun tiedot parantumisesta levisivät, muitakin sokeita tuli Laurentiuksen luokse ja hekin parantuivat. Myös Hippolytos alkoi uskoa Kristukseen.

Laurentius kutsuttiin keisari Valerianuksen eteen, joka vaati häntä luovuttamaan kirkon aarteet. Laurentius pyysi järjestämään käyttöönsä paljon kärryjä kolmen päivän kuluttua. Hän käytti ajan kooten sokeita, rampoja ja sairaita Hippolytoksen taloon. Sitten Laurentius toi heidät kärryillä palatsiin ja esitteli heidät sanoen: ”Tässä ovat kirkon ikuiset aarteet, jotka eivät koskaan vähene vaan lisääntyvät.” Valerianus oli raivoissaan ja käski Laurentiusta uhraamaan jumalille. Laurentius vastasi, ettei mikään saisi häntä palvomaan demoneja, koska hän palvoi kaiken Luojaa. Häntä kidutettiin ja hänet heitettiin vankilaan. Toisen kuulustelun jälkeen häntä poltettiin tulikuumilla miekan terillä ja hakattiin lyijyruoskilla ja kettingeillä, joihin oli kiinnitetty koukkuja. Nähdessään hänen kestävän kidutukset tyynesti yksi sotilaista, nimeltään Romanus, päätti tunnustautua kristityksi, ja hänet teloitettiin heti paikalla.

Laurentiusta kuulusteltiin kolmannen kerran ja sitten hänen leukaluunsa murrettiin kivillä ja hänet laitettiin alastomana palavien hiilien päälle. Kun häntä viimeisen kerran kehotettiin uhraamaan jumalille, Laurentius vastasi: ”Minä annan itseni tuoksuvaksi, otolliseksi uhrilahjaksi ainoalle oikealle Jumalalle, sillä ’murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.’”36 Kun pyövelit kohensivat tulta, hän sanoi tyrannille: ”Tämä tuli tuo minulle helpotuksen mutta sinulle ikuisen ahdistuksen.” Viime hetkellä hän rukoili: ”Kiitän Sinua, Herra Jeesus Kristus, että olet katsonut minut arvolliseksi astua sisään Sinun valtakuntaasi.” Sitten hän antoi henkensä.

Hippolytos meni yhdessä pappi Justinoksen kanssa salaa hautaamaan pyhän marttyyri Laurentiuksen leski Kyriaken maalle. Heidät annettiin ilmi, ja Hippolytos määrättiin pidätettäväksi. Hän oli hyvästelemässä perhettään ja palvelusväkeään juhlavalla jäähyväisaterialla, kun sotilaat ryntäsivät sisään ja veivät hänet keisarin eteen. Hallitsija antoi pukea hänen ylleen sotilaan univormun ja lupasi hänelle suurta kunniaa. Hippolytos ilmoitti, ettei toivonut muuta kunniaa kuin saada palvella Kristuksen armeijassa. Häntä hakattiin kettingeillä, joihin oli kiinnitetty rautakoukkuja, ja sitten häntä raahattiin villihevosten perässä pitkän matkaa tietä pitkin. Näin hänkin voitti omakseen marttyyrin seppeleen.

Pyhä Heron eli 300-luvulla ja oli lähtöisin aleksandrialaisesta kristitystä suvusta, jossa oli paljon marttyyreita. Rikkautta ja kunniaa halveksivana Heron ryhtyi filosofiksi pyrkien siten hallitsemaan himollisia mielenliikkeitä ja etsimään tietä hyveisiin. Filosofinakin hän eli todeksi kristillistä uskoaan. Hän pysyi sivussa filosofisten koulukuntien väittelyistä ja keskittyi evankeliumin mukaiseen elämään. Hän puolusti oikeudenmukaisuutta vallanpitäjiä vastaan, rauhoitti levottomuuksia, hillitsi vihaa köyhien keskuudessa, sovitti sukujen riitoja, valisti tietämättömiä ja rohkaisi kaikkia rakastamaan hyveitä. Häntä arvostettiin hänen vaikenemisensa, hienotunteisuutensa, vaatimattomuutensa ja muiden hyveidensä takia, jotka kohottivat hänet kaikkien yläpuolelle.

Aleksandrian kirkko joutui uudelleen vainojen, skandaalien ja pahuuden kouriin, kun valtakunnan johto päätti ryhtyä tukemaan areiolaista harhaoppia. Moni innostui vastustamaan ortodokseja poliittisten etujen saavuttamiseksi. Viha kristittyjä kohtaan puhkesi nyt kirkon sisällä. Pyhät esineet tallattiin jalkoihin, vihityt neitsyet raiskattiin ja veri virtasi kirkoissa. Ortodoksisesti uskovat papit revittiin pois alttareista väkivalloin. 

Vaikeassa tilanteessa filosofi Heronista tuli lihaksitulleen Sanan rohkea puolustaja, joka puhui julkisesti vallanpitäjiä vastaan välittämättä vaarasta, johon hän siten joutui. Harhaoppiset pidättivät hänet ja ruoskivat häntä, mutta Heron pysyi levollisena aivan kuin kidutus tapahtuisi jollekulle toiselle. Sitten hänet tuomittiin karkotukseen autiomaan keitaalle, mutta Heron teki paikasta filosofin istuimen, josta hänen opetuksensa levisi kaikkeen maailmaan. 

Kun Heron palasi karkotuksesta neljä vuotta myöhemmin, pyhä Gregorios Teologi (329–390) ylisti häntä ja rohkaisi häntä jatkamaan todellisen filosofian todistustaan pakanoita ja harhaoppisia vastaan. Koettelemusten vahvistamana pyhä Heron Filosofi jatkoi opettaen Pojan ikuista ja alutonta jumalallisuutta sekä jumalallisten persoonien Kolminaisuuden ykseyttä.

Autuas Lavrenti kilvoitteli houkkana Kalugassa 1400‒1500-lukujen vaihteessa ja julisti evankeliumin periaatteita koko elämällään. Hän kulki kesät talvet avojaloin yllään pelkkä paita ja lampaannahkanuttu. Hän asusti enimmäkseen puolen kilometrin päässä kaupungista metsäisellä mäellä, jossa oli Kristuksen syntymälle pyhitetty kirkko. Öisin hän kävi kirkon kuistilla rukoilemassa ja jumalanpalveluksia hän kuunteli maanalaisessa käytävässä, jonka oli kaivanut läheisestä mökistään kirkolle. Näin hän kätki rukouksensa ihmisten katseilta. Kaupungissa käydessään hän oleili usein ruhtinas Simeonin hovissa. 

Krimin tataarit hyökkäsivät Kalugaan vuonna 1512 ja ruhtinas Simeon lähti heitä vastaan pienellä sotajoukolla. Ruhtinas joutui eroon omistaan ja oli suuressa vaarassa vihollisten ympäröimänä. Silloin autuas Lavrenti huudahti tämän hovissa: ”Antakaa minulle kirves, koirat ovat käyneet ruhtinas Simeonin kimppuun; häntä täytyy puolustaa!” Hetkeä myöhemmin hän ilmestyi ruhtinaan rinnalle ja rohkaisi häntä ja hänen joukkojaan sanoen: ”Älkää pelätkö!” Taistelu kääntyi heti venäläisten eduksi. Palattuaan voitokkaana taistelusta ruhtinas kertoi, miten pyhä oli ilmestynyt hänelle ja auttanut lyömään viholliset. Autuas Lavrenti nukkui kuolonuneen vuonna 1515. Hänen kilvoituspaikalleen perustettiin myöhemmin luostari.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.