1.8.2021

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Öljy sallittu

10. helluntain jälkeinen sunnuntai

Jumalanäidin paasto 1.–14.8.

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin esiintuominen

Seitsemän makkabilaismarttyyria, heidän äitinsä m. Salomone ja opettajansa Eleasar (+ 166 eKr.)

Parimia

Pieni vedenpyhitys: Hepr. 2:11–18; Joh. 5:1–4.

Hepr. 2:11–18

11 Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: 12 -- Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. 13 Hän sanoo myös: -- Minä turvaan Herraan, ja edelleen: -- Tässä me olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi. 14 Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, 15 ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. 16 Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. 17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 18 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Joh. 5:1–15

[Siihen aikaan oli eräs––] 1 Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 2 Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, 3 ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. 4 Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. 5 Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. 6 Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" 7 Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua." 8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele." 9 Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. 10 Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi." 11 Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele.'" 12 Silloin juutalaiset kysyivät: "Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?" 13 Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. 14 Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin." 15 Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:1–14 (X ylösnousemusevankeliumi)
Joh. 21:1–14

 Siihen aikaan 1 Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: 2 Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. 3 Simon Pietari sanoi: "Minä lähden kalaan." "Me tulemme mukaan", sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. 4 Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. 5 Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?" "Ei ole", he vastasivat. 6 Jeesus sanoi: "Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte." He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. 7 Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: "Se on Herra!" Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. 8 Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää*. 9 Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. 10 Jeesus sanoi heille: "Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte." 11 Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon -- kaikkiaan sataviisikymmentäkolme -- verkko ei revennyt. 12 Jeesus sanoi: "Tulkaa syömään." Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: "Kuka sinä olet?", sillä he tiesivät, että se oli Herra. 13 Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. 14 Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Epistola
1. Kor. 4:9–16

1. Kor. 4:9–16

9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten. 10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan. 11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen 12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. 13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa. 14 En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani. 15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. 16 Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni.

Matt. 17:14–23
Matt. 17:14–23

Siihen aikaan 14 Jeesuksen eteen tuli mies, joka polvistui 15 ja sanoi: "Herra, armahda poikaani! Hän on kuunvaihetautinen, ja hänen tilansa on kovin huono. Hän kaatuu usein, milloin tuleen, milloin veteen. 16 Minä toin hänet opetuslastesi luo, mutta he eivät pystyneet parantamaan häntä." 17 Silloin Jeesus sanoi: "Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea! Kuinka kauan minun vielä on oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika tänne." 18 Jeesus käski ankarin sanoin pahan hengen poistua, ja se lähti pojasta. Siitä hetkestä poika oli terve. 19 Kun he olivat taas keskenään, opetuslapset kysyivät Jeesukselta: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?" 20 "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. 21 Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla." 22 Kun he taas yhdessä kulkivat Galileassa, Jeesus sanoi heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, 23 ja he tappavat hänet, mutta kolmantena päivänä hänet herätetään kuolleista." He tulivat tästä hyvin surullisiksi.

Päivän synaksario

1.8.

Syyrian Seleukidi-sukuisen kuninkaan Antiokhos IV Epifaneksen hallituskaudella (175–164 eKr.) juutalaiset alistettiin julman sorron alle. Jerusalemin temppeli häpäistiin monin tavoin ja siellä alettiin toimittaa lainvastaisia uhreja. Hellenistinen Antiokhos yritti pakottaa Israelin lapset luopumaan isiltä perityistä tavoista ja omaksumaan pakanallisia käytänteitä. Siksi hän määräsi, että kaikkien täytyy syödä sianlihaa, mikä oli kielletty Mooseksen laissa. Juutalaisia, jotka nousivat vastarintaan Jumalan käskyjen rikkomista vastaan, alettiin sanoa makkabeiksi eli makkabilaisiksi. 

Vallanpitäjät yrittivät pakottaa lainopettaja Eleasarin syömään avaten väkisin hänen suunsa, mutta vanhus sylki lihan inhoten suustaan. Hän ei kuunnellut niitä, jotka neuvoivat häntä teeskentelemään alistumista pelastaakseen henkensä, vaan sanoi: ”Ei käy laatuun, että minun ikäiseni mies alkaa teeskennellä. Jos suostun, niin monet nuoret luulevat yhdeksänkymmenvuotiaan Eleasarinkin kääntyneen pakanuuteen. Vain sen vuoksi, että minä teeskentelemällä hieman pidentäisin elämääni, he joutuisivat harhateille – ja minä saisin itselleni vain häpeän tahraaman vanhuuden. Ja vaikka tässä ja nyt välttäisinkin ihmisten päätettävissä olevan rangaistuksen, niin Kaikkivaltiaan käsistä en pääse elävänä enkä kuolleena.” Hän asteli itse kidutuspenkille ja osoitti siellä nuoren soturin urheutta, joka sai pyövelitkin ihailemaan häntä. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui: ”Herralla on hallussaan pyhä tieto, ja hän kyllä tietää, että olisin voinut välttää kuoleman sen sijaan, että nyt olen ruoskittavana ja kärsin ruumiissani hirveitä tuskia. Mutta hän myös tietää, että Jumalaa pelkäävä sieluni ottaa iloiten vastaan tämän kärsimyksen.”

Seitsemän veljestä, joille Eleasar oli opettanut juutalaisten perimätietoa, pidätettiin ja tuotiin kuninkaan eteen yhdessä äitinsä Salomonen kanssa. Heille oli tärkeää vain se, ettei heidän pyhää seitsenlukuaan revittäisi hajalle jonkun heistä langetessa petturuuteen. He rohkaisivat toisiaan tunnustuksessaan tähän tapaan: ”Jos me emme kuole nyt niin myöhemmin kuitenkin kuolemme. Nyt tämä pakko on meille mahdollisuus kuolla kunniassa.” Hallitsija levitytti kidutusvälineet heidän eteensä ja yritti suostutella heitä, mutta he vastasivat esikoisen suulla: ”Mieluummin me kuolemme kuin rikomme isiemme lakeja.”*
*) Makkabilaiskirjat eivät mainitse veljesten nimiä. Kristittyjen kreikankielisessä traditiossa nimistä on hieman erilaisia muotoja, joista osa on heprealaisten nimien kreikkalaistettuja muotoja, jotkut vaikuttavat yrityksiltä tavoitella heprealaisia muotoja ja osa on täysin ei-heprealaisia: Abim (Abimos), Antonios, Guria (Gurias), Eleasar, Eusebonas, Akhim (Alimos) ja Markellos.

Antiokhos raivostui ja määräsi, että julkean nuorukaisen kieli leikataan, päänahka revitään irti ja jäsenet silvotaan. Kidutusten keskellä nuori mies julisti: ”Katkokaa jäseneni, polttakaa lihani ja vääntäkää niveleni sijoiltaan! Kaikissa näissä kidutuksissa minä osoitan teille, että heprealaiset jos ketkään ovat voittamattomia puolustaessaan hyvettä.” Hän todisti uskostaan vähääkään valittamatta, kun taas hänen äitinsä ja veljensä rukoilivat Jumalaa, että Hän antaisi heille armon kuolla yhtä urheasti kuin hän.

Sitten toiseksi vanhinta veljeä alettiin kiduttaa. Hänen lihaansa revittiin irti ja hänet kiinnitettiin katapulttiin. Valmiina antamaan sielunsa Herralle hän huusi hepreaksi: ”Tämän elämän sinä meiltä riistät, mutta koko maailman kuningas herättää meidät uuteen, ikuiseen elämään, koska me kuolemme hänen lakiensa tähden.” Kolmas veli ojensi rohkeasti kätensä revittäväksi irti nivelistä varmana siitä, että Jumala antaisi ne hänelle takaisin tulevassa elämässä. Hän heitti henkensä kidutuspyörässä. Neljäs halusi näyttää Antiokhokselle olevansa veljiensä vertainen rohkeudessa ja pyysi tyrannia valitsemaan julmimmat kidutukset. Ennen kuin hänen kielensä revittiin irti, hän sanoi: ”Voit irrottaa ääneni lähteen; Jumala kuulee mykkiäkin. Jumalan tähden me annamme ilomielin jäsenemme silvottaviksi.” Viidennellä veljellä oli kiire saada oma voittopalkintonsa, joten hän meni vapaaehtoisesti kidutettavaksi. Kuudes sai kärsiä kidutuspyörässä, ja kun hänen kylkensä lävistettiin, hän huusi: ”Miten pyhä ja arvokas kilvoitus! Suuri veljesjoukkomme on uskomme tähden kutsuttu tuskien kilpakentälle, eikä meitä ole voitettu. Hurskas tieto on voittamaton, tyranni!”

Näin urheat kilvoittelijat uhrasivat elämänsä yksi toisensa jälkeen. He osoittivat, että uskon valaisema mieli ei ainoastaan pysty voittamaan sielun himoja vaan myös saavuttamaan loisteliaan voiton kuoleman kärsimyksistä, koska usko antaa lupauksen ikuisesta elämästä ja kuolemattomuudesta.

Veljesten äiti Salomone oli katsomassa poikiensa kidutuksia. Hän ei kuitenkaan antautunut murheen valtaan vaan rohkaisi heitä kaikkia kestämään koettelemukset rohkeasti Herran nimessä ja ylösnousemuksen toivossa. Hän lausui hepreaksi: ”En tiedä, kuinka te ilmestyitte kohtuuni, enkä minä antanut teille henkeä ja elämää enkä koonnut niitä aineksia, joista kukin teistä on muodostunut. Ihmisen muovaa maailman Luoja, hän, joka suunnittelee ja muovaa kaiken muunkin. Armossaan hän myös antaa teille takaisin hengen ja elämän, koska te nyt luovutte niistä hänen lakinsa tähden.”

Viimeiseksi jäljellä oli nuorin poika. Tyranni lupasi hänelle rikkauksia ja korkeita virkoja, jos hän luopuisi uskostaan. Hän yritti myös saada äitiä avukseen säästääkseen pojan hengen. Salomone päinvastoin kehotti poikaa kärsimään kidutukset, jotta he kaikki saisivat olla yhdessä Jumalan valtakunnassa. Poika alkoi kirota tyrannia ja julisti, että tämä saisi pian kärsiä oikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän rukoili, että veljesten uhri lepyttäisi Jumalan vihan, joka kohdistui sorrettuun kansaan. Antiokhos tunsi itsensä loukatuksi ja alkoi raivota nuorta poikaa vastaan vielä julmemmin kuin muita veljiä. Niin viimeinenkin veljessarjasta luovutti sielunsa kunniakkaasti Jumalan käsiin. Hänen jälkeensä myös Salomone uhrattiin polttouhrina ja hän liittyi poikiensa seuraan pyhien marttyyrien kuoroon.
Vaikka pyhien makkabilaisten todistus tapahtui ennen Kristuksen lihaksitulemista, nämä marttyyrit ovat yhtä arvokkaita kuin Herran tulemisen jälkeen kärsineet, sillä Kristus eli jo heissä heidän ylösnousemuksen toivonsa kautta. Makkabilaismarttyyrien kuolemasta kerrotaan Toisen makkabilaiskirjan 6. ja 7. luvussa sekä Neljännessä makkabilaiskirjassa, jota ei lueta varsinaisten pyhien kirjoitusten joukkoon. Makkabilaismarttyyreita on kunnioitettu ortodoksisessa kirkossa erityisesti Antiokian alueella, jonne heidän reliikkejään oli siirretty jo varhain. Johannes Krysostomos piti useita ylistyspuheita heidän kunniakseen. Makkabilaiskirjojen marttyyrikertomuksesta tuli malli, jota sovellettiin kristittyjen marttyyrikertomuksia kirjoitettaessa. Juutalaisuudessa makkabit ovat yhä kansallisen selviytymistaistelun keskeinen symboli.

Keisari Diocletianuksen aikana, vuoden 300 tienoilla, yhdeksän kristittyä kärsi marttyyrikuoleman Pamfylian Pergassa. Menaios oli puuseppä ja muut olivat työmiehiä. Heitä yhdisti palava rakkaus Jumalaan ja päätös uhrata itsensä marttyyreina uskonsa puolustukseksi ja Kristuksen kunniaksi. Luovuttuaan kaikesta, mikä pidätteli heitä tässä elämässä, he menivät eräänä yönä läheiseen Artemis-jumalattaren temppeliin ja kaatoivat kaikki epäjumalankuvat. Pian heidät löydettiin, vangittiin ja vietiin kuulusteltaviksi Pergaan (toisten tietojen mukaan Sidaan) Pamfylian maaherran Flavius Zoiluksen eteen. 

Kun kristityt kieltäytyivät luopumasta Kristuksesta, heitä alettiin kiduttaa. Ensin heitä hakattiin julmasti, heidän kupeitaan poltettiin, heidän lihaansa revittiin rautanauloilla ja lopuksi heidän silmänsä kaivettiin kuopistaan. Sitten kristityt suljettiin vankilaan, mutta maaherra määräsi, ettei heille saa antaa ruokaa eikä vettä. He olivat pitkään vankilassa, mutta eivät menettäneet rohkeuttaan. Kun heidät lopulta raahattiin vankikopeistaan villipetojen eteen, eläimet pysähtyivät paikoilleen eivätkä koskeneet marttyyreihin. Silminnäkijät huudahtivat: ”Ihme, ihme! Suuri on kristittyjen Jumala!” Samassa salama välähti ja sitä seurasi ukkosenjyrinä ja raesade. Marttyyrit kuulivat korkeuksista äänen, joka kutsui heitä liittymään taivaan kuoroihin. Äänen rohkaisemina pyhät marttyyrit ojensivat innokkaasti kaulansa miekan alle päästäkseen Kristuksen kunniaan ja kirkkauteen.

Pyhä Eusebius syntyi Sardiniassa vuoden 283 tienoilla ja siirtyi sittemmin Roomaan. Siellä hän ystävystyi Aleksandrian patriarkan pyhän Athanasios Suuren (18.1.) kanssa, joka oli Roomassa maanpaossa vuosina 339–342. Eusebius valittiin Piemonten alueen Vercellin piispaksi vuonna 345, ja hän työskenteli innokkaasti hengellistä laumaansa opettaen ja oikeaa uskoa puolustaen. Kun keisari Konstantios II pakotti Milanon synodin piispat tuomitsemaan pyhän Athanasios Suuren, Eusebius kieltäytyi ja hänet karkotettiin Palestiinan Skythopolikseen, missä areiolainen piispa Patrofilos kohteli häntä huonosti.

Myöhemmin Eusebius siirrettiin Kappadokiaan, ja lopulta hän päätyi Egyptin Thebaidiin, missä hän saattoi tutustua lukuisiin erämaakilvoittelijoihin ja heidän hyveisiinsä. Konstantioksen kuoltua hän oli taas vapaa. Eusebius osallistui Aleksandrian kirkolliskokoukseen (362) ja yritti sitten selvittää Antiokiassa syntynyttä skismaa. Lopulta hän palasi Italiaan ja jatkoi taistelua oikean uskon puolesta areiolaisia vastaan yhdessä Poitiers’n piispan, pyhän Hilarionin (13.1.) kanssa. Hän nukkui pois rauhassa vuoden 371 tienoilla saaden omakseen uskon tunnustajien kruunun.

Elesa syntyi Peloponnesoksella 300-luvun puolivälin jälkeen. Hän oli vaikutusvaltaisen pakanallisen miehen tytär. Elesan äiti oli kristitty ja kasvatti häntä kristilliseen hurskauteen mutta kuoli tyttären ollessa 14-vuotias. Isä halusi naittaa tyttärensä, mutta Elesa itse tahtoi omistaa elämänsä Kristukselle. Isänsä poissaollessa hän jakoi tavaroitaan köyhille ja lähti kahden palvelijattarensa kanssa Kytheran saarelle. Heti heidän saavuttuaan Elesa herätti henkiin merimiehen, joka oli kuollut käärmeen puremaan, ja asettui sitten asumaan syvälle saaren keskiosiin. 

Kun Elesan isä sai palattuaan kuulla tyttärensä paenneen, hän raivostui ja lähti etsimään tyttöä surmatakseen hänet. Hän löysi Elesan henkiin herättämän merimiehen ja pakotti tämän viemään hänet paikalle, jonne tytär oli jäänyt. Etsittyään pitkään isä lopulta löysi hänet Kytheran eteläpuolelta korkean vuoren lähistöltä. Hän yritti kaikin keinoin taivutella Elesaa lähtemään mukaansa. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sanoi isälleen, että asuisi mieluummin villipetojen kuin epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Tämän kuultuaan isä ei enää pystynyt hillitsemään raivoaan vaan tarttui tytärtään hiuksista ja potkien veti häntä perässään pitkin maata. Elesa voihki toistellen lausetta: ”Jumala, ole minulle armollinen!” Lopulta isä ripusti hänet hiuksista puuhun ja kidutti hänet kuoliaaksi. 

Legendan mukaan Elesa virkosi eloon, kun isä irrotti hänet puusta, ja kallio avautui hänen jalkojensa alla; Elesa pääsi pakenemaan halkeamaa vuoren toiselle puolelle, mutta isä löysi hänet jälleen, ruhjoi hänen leukansa kivellä ja katkaisi sitten tyttärensä pään. Elesan marttyyrikuolema tapahtui vuonna 375.

Toinen Elesan palvelijattarista, joka oli vetäytynyt etäämmäksi rukoilemaan, palasi myöhemmin paikalle. Hän hautasi Elesan ruumiin ja kuuli neljänkymmenen päivän ajan paikalta enkelten laulua. Jotkut kristityt, jotka olivat kuulleet palvelijattarelta tämän emännän marttyyrikilvoituksesta, tulivat Kytheraan ja rakensivat pienen kirkon Elesan haudalle. Paikalla alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhää Elesaa on siitä lähtien pidetty saaren suojelijana.

Legendan mukaan saari oli Elesan tullessa autio, ja hänen vaikutuksestaan koko saari sittemmin asutettiin ja pääsi sivistyksen piiriin. Todellisuudessa Kythera kuitenkin kukoisti jo antiikin aikana, ja saari autioitui 700-luvulla pariksi vuosisadaksi. Legenda on siis syntynyt vasta saaren uuden asuttamisen jälkeen.

Pyhä Timoteos eli keisarien Justinoksen (518–527) ja Justinianoksen (527–565) aikana, ja hyveidensä tähden hänet vihittiin Prokonnesoksen piispaksi Marmaran saarelle.10 Saavuttuaan saarelle hän huomasi surukseen, että monet sen asukkaista harjoittivat merirosvoutta ja ryöstelyä, joten hän joutui näkemään paljon vaivaa opettaessaan heille evankeliumin mukaista elämää. Jumalan avulla hän onnistui lopettamaan merirosvouksen alueella.

Timoteos vietti koko elämänsä askeesissa ja rukouksessa kestäen kärsivällisesti vastustajiensa herjaukset ja pahuudet. Hän nukkui pois rauhassa. Vähän ennen kuolemaansa hän oli ilmestynyt keisari Justinianoksen tyttärelle unessa ja parantanut hänet. Kiitoksen osoituksena keisarinna Teodora perusti myöhemmin Timoteokselle omistetun luostarin, jonne tämän reliikit sijoitettiin. Pyhäkkö raunioitui vuosisatojen kuluessa, mutta saaren kristityt kunnioittivat samassa paikassa pyhän Timoteoksen muistoa vuosisadasta toiseen. Marmaran saari oli läpi historian kreikkalainen, mutta 1900-luvun alussa se tyhjennettiin kristityistä ja turkkilaistettiin.

Konstantinopolissa oli tapana, että elokuun ensimmäisenä päivänä suuri joukko papistoa nouti Kristuksen ristin pyhän reliikin keisarin palatsista ja kantoi sen saatossa Hagia Sofian suureen kirkkoon diakonien suitsuttaessa. He pysähtyivät ensin pienessä kastehuoneessa, jossa toimitettiin vedenpyhitys, ja sitten ristin pala asetettiin Hagia Sofian alttaripöydälle. Seuraavina kahtena viikkona Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlan aattoon (14.8.) asti ristisaatto kierteli reliikin kanssa kaupungin kortteleissa veisaten ja rukoillen suojelusta asukkaille epidemioilta, jotka saattoivat levitä tavallista nopeammin elokuun kuumassa säässä. Tuolloin kaupunkilaisilla oli tilaisuus kunnioittaa pyhää ristiä, kunnes kallisarvoinen reliikki palautettiin keisarin palatsiin. Ristin esiintuomisen päivänä alkaa Jumalanäidin paasto, jota perinteisesti on noudatettu yhtä tiukasti kuin suurta paastoa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.