29.3.2021

Paasto
Paastopäivä

Suuri viikko

Suuri maanantai

p. tunnustajapiispa Markus ja diakoni Kyrillos (+ 300-l.)

m. Joona (+ n. 330)

Parimia

Ap: Matt. 21:18–43

III: Matt. 1:1–14:36

VI:
Hes. 1:1–20
Matt. 15:1–28:20

IX: Mark. 1:1–8:38

Eht:

  1. 2. Moos. 1:1–20
  2. Job 1:1–12
  3. Matt. 24:3–35
Matt. 21:18–43

Siihen aikaan 18 kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa Jerusalemiin, hänen tuli nälkä. 19 Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui. 20 Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: "Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?" 21 Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi. 22 Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte." 23 Kun Jeesus oli mennyt temppeliin ja opetti siellä, sinne tuli ylipappeja ja kansan vanhimpia. He kysyivät: "Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?" 24 Jeesus vastasi heille: "Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. 25 Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?" He neuvottelivat keskenään: "Jos sanomme: 'Taivaasta', hän sanoo meille: 'Miksi sitten ette uskoneet häntä?' 26 Jos taas sanomme: 'Ihmisistä', saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana." 27 Niin he vastasivat Jeesukselle: "Emme tiedä." Silloin Jeesus sanoi: "En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen." 28 "Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.' 29 'En minä halua', poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. 30 "Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: 'Menen kyllä, isä', mutta ei mennytkään. 31 Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?" "Edellinen", he vastasivat. Jeesus sanoi: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. 32 Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä. 33 "Kuulkaa toinen vertaus. Oli isäntä, joka istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta. 34 "Kun korjuuaika oli käsillä, hän lähetti palvelijoitaan perimään viinitarhan viljelijöiltä hänelle kuuluvan sadon. 35 Mutta nämä ottivat palvelijat kiinni. Jonkun he pieksivät, jonkun iskivät kuoliaaksi, jonkun kivittivät. 36 Isäntä lähetti uusia palvelijoita, enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, mutta heidän kävi samalla tavoin. 37 Lopulta hän lähetti vuokraajien luo poikansa ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' 38 Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' 39 He ottivat hänet kiinni, raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet. 40 "Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?" 41 He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan." 42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet:     -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. 43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.

Hes. 1:1–20

1 Oli kolmaskymmenes vuosi, neljännen kuun viides päivä, ja minä olin pakkosiirtolaisten keskuudessa Kebarjoen varrella. Silloin taivaat aukenivat, ja minä näin näkyjä, jotka Jumala oli lähettänyt. 2 Oli kuukauden viides päivä, kuningas Jojakinin pakkosiirtolaisuuden viides vuosi. 3 Silloin tuli Herran sana Hesekielille, papille, Busin pojalle, Kaldean maassa Kebarjoen varrella. Siellä häneen tarttui Herran käsi. 4 Tämän minä näin: Pohjoisesta tuli myrskytuuli ja suuri pilvi, joka liekehti tulta ja levitti loistetta ympärilleen. Tulen keskusta säihkyi kuin sula kulta, 5 ja keskellä hehkua näkyi neljän olennon hahmot. Tällainen oli niiden ulkonäkö: Niillä oli ihmisen muoto, 6 mutta kullakin oli neljät kasvot ja kullakin neljä siipeä. 7 Niillä oli suorat sääret ja jalkaterät kuin vasikan sorkat, ja ne välkehtivät kuin kiiltävä pronssi. 8 Siipien alla oli kaikilla ihmiskädet, neljällä puolen, kuten olivat myös kasvot ja siivet, 9 ja niiden siivenkärjet koskettivat toisten siipiä. Ne eivät kääntyneet kulkiessaan, vaan kukin liikkui suoraan, kasvojensa suuntaan. 10 Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolen oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän kasvot, ja vielä niillä oli kotkan kasvot, kaikilla neljällä yhtä lailla. 11 Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toisten siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa. 12 Ne kaikki kulkivat kasvojensa suuntaan, sinne, minne henki niitä johti. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet. 13 Näiden olentojen välissä näkyi kuin liekehtiviä hiiliä. Lieskat liikkuivat olentojen lomitse soihtujen tavoin, tuli välkkyi ja sinkosi salamoita, 14 ja salamoiden lailla kiitivät itse olennotkin edes ja taas. 15 Ja tämän minä näin: Jokaisen vieressä oli pyörä, joka kosketti maata. 16 Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivat krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin toinen pyörä ristikkäin toisen kanssa, sellaiset ne olivat rakenteeltaan. 17 Olennot liikkuivat neljään suuntaan, eikä pyörien tarvinnut kääntyä. 18 Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen kehä välkehti kauttaaltaan valoa. 19 Kun olennot liikkuivat, liikkuivat pyörätkin niiden vierellä, ja kun ne kohosivat maasta, kohosivat pyörät niiden mukana. 20 Minne henki niitä ohjasi, sinne ne kulkivat hengen käskyjen mukaan, ja niiden vierellä kohosivat ilmaan pyörät, sillä pyöriä liikutti sama henki.

2. Moos. 1:1–20

1 Nämä ovat Jaakobin pojat, jotka tulivat perheineen Egyptiin isänsä mukana. 2 Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda, 3 Isaskar, Sebulon ja Benjamin, 4 Dan ja Naftali, Gad ja Asser. 5 Joosef oli jo entuudestaan Egyptissä. Jaakobille syntyneitä jälkeläisiä oli kaikkiaan seitsemänkymmentä. 6 Sitten Joosef kuoli, samoin hänen veljensä ja koko se sukupolvi, 7 mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen. 8 Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. 9 Hän sanoi kansalleen: "Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. 10 Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta." 11 Niin israelilaisille asetettiin työnjohtajia, joiden oli määrä näännyttää heidät raskaalla pakkotyöllä. Heidät pantiin rakentamaan Pitomin ja Ramseksen kaupungit, joihin tuli faraon varastot. 12 Mutta mitä enemmän heitä sorrettiin, sitä enemmän he lisääntyivät ja sitä laajemmalle he levisivät, niin että egyptiläiset alkoivat vihata heitä. 13 He pakottivat lopulta israelilaiset orjikseen 14 ja katkeroittivat heidän elämänsä ankaralla työllä, laastin- ja tiilenteolla ja raskaalla maatyöllä, kaikenlaisella pakkotyöllä. 15 Egyptin kuningas puhui heprealaisten kätilövaimoille, joista toisen nimi oli Sifra ja toisen Pua, 16 ja sanoi: "Kun autatte heprealaisnaisia synnytyksessä, tarkastakaa heti lapsen sukupuoli. Jos lapsi on poika, tappakaa se, mutta jos se on tyttö, se saa jäädä eloon." 17 Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa eivätkä tehneet niin kuin Egyptin kuningas oli käskenyt, vaan jättivät poikalapsetkin eloon. 18 Silloin Egyptin kuningas kutsui kätilöt luokseen ja kysyi heiltä: "Miksi olette antaneet poikalasten elää?" 19 Kätilöt vastasivat faraolle: "Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen." 20 Jumala antoi kätilöiden menestyä, ja kansa lisääntyi ja voimistui suuresti.

Job 1:1–12

1 Usin maassa eli mies, jonka nimi oli Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea pahaa. 2 Hänellä oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä 3 ja runsaasti omaisuutta: lampaita ja vuohia seitsemäntuhatta, kolmetuhatta kamelia, viisisataa kyntöparia härkiä ja viisisataa aasintammaa. Myös palvelusväkeä hänellä oli paljon. Job oli mahtavin mies idän mailla. 4 Jobin pojat järjestivät usein toisilleen pitoja. He tekivät sen kukin vuorollaan omassa talossaan, ja jokainen kutsui myös kolme sisartaan aterialle. 5 Kun kaikki olivat pitonsa pitäneet, Job kutsui aina poikansa luokseen uhratakseen puhdistusuhrin. Hän nousi varhain aamulla ja toimitti polttouhrin jokaisen puolesta erikseen. Hän näet ajatteli: "Poikani ovat hyvinkin voineet tehdä syntiä. Ehkä he ovat mielessään rikkoneet Jumalaa vastaan." Joka kerta hän teki näin. 6 Eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat koolle ja asettuivat Herran eteen. Myös Saatana oli heidän joukossaan. 7 Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Olen kuljeksinut pitkin ja poikin maita mantereita." 8 Herra kysyi: "Oletko pannut merkille palvelijani Jobin? Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa." 9 Saatana vastasi Herralle: "Miksi ei Job olisi jumalaapelkäävä? 10 Sinähän olet sulkenut hänet suojelukseesi, hänet ja hänen perheensä ja omaisuutensa. Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. 11 Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!" 12 Herra sanoi Saatanalle: "Hyvä on. Saat tehdä mitä haluat kaikelle mitä hänellä on. Mutta häneen itseensä et saa koskea." Sitten Saatana lähti pois Herran edestä.

Matt. 24:3–35

3 Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?" 4 Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. 5 Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. 6 Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. 7 Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. 8 Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. 9 "Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. 10 Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. 11 Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. 12 Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 13 Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. 14 Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu. 15 "Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- huomatkoon lukija tämän! -- 16 silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. 17 Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, 18 eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. 19 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! 20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. 21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. 22 Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään. 23 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. 25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut. 26 "Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä. 27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo. 28 Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat. 29 "Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. 30 Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. 31 Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut. 32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. 33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella. 34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. 35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

Päivän synaksario

29.3.

Rooman valtakunnassa kristittyjen vainot päättyivät keisari Konstantinos Suuren ediktiin vuonna 313. Persiassa tämä merkitsi kuitenkin kristittyjen vainojen alkua. Kristittyjä epäiltiin erityisesti veljeilystä Rooman valtakunnan kanssa, joka oli Persian vihollisia. Niinpä Persian kuningas Sapor (Šapur) II (310–331) aloitti valtakunnassaan kristittyjen vainon vuonna 327. Hän lähetti maagejaan ympäri valtakuntaa tuhoamaan kristittyjen alttareita, polttamaan luostareita ja pakottamaan kristittyjä luopumaan uskostaan. Vainoissa mainitaan kuolleen 18 000 kristittyä. Itse keisari Konstantinos Suuri kirjoitti Persian kuninkaalle pyytäen tätä lopettamaan vainot, mutta tuloksetta.

Vainojen aikana monia kristittyjä suljettiin vankilaan odottamaan kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Beth-Asan luostarissa asui kaksi kristittyä veljestä, Joona ja Barakhisho, jonka nimi tarkoittaa Jeesuksen siunausta. Kun he kuulivat, että Hubahamin kaupungin vankilassa oli yhdeksän kristittyä, he päättivät lähteä kaupunkiin. Vaarasta välittämättä he halusivat vierailla vangittujen kristittyjen luona ja lohduttaa heitä kidutusten ja kuoleman edellä.

Vankilassa olevien kristittyjen nimet olivat Zanithas, Lasarus, Marutha, Narses, Elia, Mares (Marinos), Habib, Saba sekä Sivsithina (Sembeeth). Veljekset rohkaisivat heitä pysymään uskossaan loppuun asti. Vangit olivat vakaumuksessaan horjumattomia loppuun saakka ja tunnustivat rohkeasti uskoaan Kristukseen. Näin ollen heidät määrättiin kidutettaviksi, ja lopulta heidät surmattiin 27.3.

Veljekset Joona ja Barakhisho pidätettiin saman tien. Tuomari käski heitä palvomaan Persian kuningasta sekä aurinkoa, kuuta, tulta ja vettä. Veljekset vastasivat tuomarille, että vain hullu palvoisi kuolevaista miestä taivaiden kuolemattoman Kuninkaan sijaan.

Veljekset erotettiin toisistaan. Pyhä Barakhiso heitettiin vankilaan. Joonaa puolestaan alettiin kiduttaa. Häntä piestiin, mutta hän vain ylisti Jumalaa. Pieksemisen jälkeen hänet raahattiin järvenjäälle[1] ja jätettiin virumaan sinne yöksi. Tämän jälkeen Barakhisho haettiin vankilasta. Hänelle valehdeltiin, että hänen veljensä oli suostunut uhraamaan. Pyhä marttyyri vastasi, että se oli mahdotonta. Hän puhui niin voimallisesti Pyhästä Kolminaisuudesta, että kaikki hämmästyivät. Virkamiehet määräsivät, että kuulustelujen tulisi vastaisuudessa tapahtua öisin, jotteivät ihmiset kääntyisi kristityiksi.

Barakhishoa alettiin kiduttaa tulisella raudalla. Hän kuitenkin sanoi, ettei pelkää kiduttajien tulta tai kidutusvälineitä. Hän myös julisti, että Jumalan puolesta taisteleminen oli urheutta, eikä kiduttajien kannattaisi viivytellä. Barakhishon rohkeus ja uskollisuus Kristukselle ärsytti kiduttajia niin paljon, että nämä keksivät uusia tapoja kiduttaa häntä.

Joona löydettiin seuraavana aamuna järvenjäältä vielä elossa. Hän sanoi viettäneensä ihan yön Herran Jeesuksen Kristuksen ristin voiman vahvistamana. Maagit yrittivät saada hänet horjumaan uskossaan sanomalla, että hänen veljensä oli kieltänyt Kristuksen. Joona kuitenkin keskeytti heidän valheelliset puheensa ja sanoi: ”Tiedän, että kauan sitten hän hylkäsi Saatanan ja hänen enkelinsä.” Maagit yrittivät vielä pelotella ja taivutella Joonaa eri tavoin, jotta tämä kieltäisi Kristuksen. Hän vastasi, ettei Kristuksen palvelija halunnut mitään muuta kuin nähdä ainoan todellisen Kuninkaan, jonka valtakunta on ikuinen.

Tämän jälkeen Joona tapettiin. Hänen ruumiinsa sahattiin osiksi, jotta kristityt eivät voisi saada siitä pyhäinjäännöstä. Veljensä kuoleman ja kaikkien kidutusten jälkeenkin Barakhishoa yritettiin vielä kerran saada luopumaan Kristuksesta. Hän kuitenkin sanoi: ”Jumala, ruumiini luoja, palauttaa sen ennalleen. Hän myös tuomitsee sinut ja sinun kuninkaasi.” Sitten Barakhisho surmattiin, ja hän liittyi veljensä kanssa Jumalan pyhien marttyyrien joukkoon.

Kun eräs veljesten vanha ystävä kuuli heidän kuolemastaan, hän osti kaikkien yhdentoista marttyyrin ruumiit 500 drakhmalla ja kolmella silkkivaatteella. Hän joutui vannomaan, ettei koskaan kertoisi kenellekään ostosta. Pyhien marttyyrien kärsimyksistä kirjoitti Jesaja-niminen kuninkaan ritari, joka oli tapauksen silminnäkijä.


[1] Erityisesti Pohjois-Persian vuoristoseuduilla voi olla talvisin koviakin pakkasia.

Pyhä Markus vihittiin Syyrian Arethusan (nykyinen Al-Resta) piispaksi pyhän Konstantinus Suuren hallitusaikana (307–337). Hän taisteli innokkaasti epäjumalanpalvelusta vastaan ja oli omin käsin hajottamassa epäjumalantemppeliä, jonka tilalle rakennettiin kirkko. Nikean ensimmäisen yleisen kirkolliskokouksen jälkeen Markus kuului puoliareiolaisiin piispoihin, jotka kieltäytyivät hyväksymästä Nikean uskontunnustuksen ilmausta, että Poika on samaa olemusta (homoousios) kuin Isä. Markus oli mukana Sardican ja Sirmiumin paikallisissa kirkolliskokouksissa vuosina 343 ja 351. Vuonna 359 hän jopa sepitti uuden uskontunnustuksen, jonka avulla hän yritti sovittaa keskenään ortodoksit ja areiolaiset kirkon yhtenäisyyden palauttamiseksi. Mutta pian piispa Markus tajusi virheensä ja liittoutui kokonaan ortodoksismielisten kanssa. Tämä tapahtui hiukan ennen kuin keisari Julianus Luopio nousi valtaan vuonna 361 ja alkoi väkivalloin palauttaa takaisin Rooman vanhaa uskontoa.

Kun Arethusan ei-kristityt asukkaat kuulivat valtakunnan uudesta uskonnollisesta tilanteesta, heissä heräsi halu tehdä loppu piispa Markuksesta, sillä he kantoivat hänelle kaunaa temppelinsä tuhoamisesta. Julianus antoi heille täyden tukensa siitäkin huolimatta, että Markuksen vanhemmat olivat aikoinaan pelastaneet Julianuksen, kun hänen vanhempansa olivat joutuneet salamurhaajan uhriksi. Markus piiloutui, ja epäjumalanpalvelijat saivat luvan etsiä häntä lähiseuduilta Julianuksen sotilaiden avulla. Häntä ei löytynyt, mutta sen sijaan toiset kristityt joutuivat kärsimään ja heitä kidutettiin, että he ilmaisisivat piispansa piilopaikan. Tätä Markus ei kestänyt vaan antautui itse pakanoiden käsiin. Hänen harmaita hapsiaan säälimättä nämä hyökkäsivät hänen kimppuunsa, riisuivat hänet ja alkoivat piestä häntä.

Lopulta pyhä piispa heitettiin viemäriojaan. Sitten hänet vedettiin sieltä pois ja luovutettiin pojannulikoiden kiusattavaksi. He pistelivät häntä terävillä piikeillä, minkä jälkeen hänen haavoitettu ihonsa kasteltiin suolavedellä. Sitten hänet voideltiin hunajalla ja nostettiin korissa ilmaan. Siellä hän joutui roikkumaan paahtavassa auringossa mehiläisten ja muiden herhiläisten ruokana. Kidutuksista huolimatta pyhä Markus pysyi horjumattomana uskossaan eikä suostunut minkäänlaiseen kompromissiin. Pakanat pyysivät häneltä avustusta rakentaakseen uudelleen tuhotun temppelinsä, mutta hän kieltäytyi sanoen, että varojen antaminen tällaiseen tarkoitukseen olisi samaa kuin uskon kieltäminen. Tämä kaikki ei voinut olla tekemättä vaikutusta epäjumalanpalvelijoihin. Kun he huomasivat, etteivät saaneet häntä horjumaan, he päästivät hänet lopulta vapaaksi. Monet heistä kääntyivät itsekin kristinuskoon.

Samaan aikaan elänyt Kyrillos oli Foinikian (Libanon) Heliopoliksen (Baalbek) kaupungin diakoni. Hänkin oli pyhän Konstantinus Suuren hallitusaikana tuhonnut lukuisia epäjumalanpatsaita. Kun tilanne muuttui pakanoiden eduksi keisari Julianus Luopion aikana, nämä ottivat hänet kiinni, viilsivät auki hänen vatsansa ja repivät esiin hänen suolensa. Jotkut heistä jopa söivät hänen maksansa. Nämä ennenkuulumattomat rikokset eivät jääneet vaille rankaisua. Pakanoiden keskuudessa levisi tuskallinen sairaus. Joidenkin hampaat irtosivat, toisten kieli mätäni ja jotkut menehtyivät.

Askelonissa ja Gazassa, minne kristinusko ei vielä ollut päässyt laajemmin juurtumaan, epäjumalanpalvelijat ottivat kiinni kristittyjä pappeja ja hurskaita naisia. He viilsivät auki heidän vatsansa ja jättivät heidät sikojen syötäviksi pellolle. Sebasteian kaupungissa epäjumalanpalvelijat mursivat auki pyhän Johannes Kastajan reliikkien säilytyslippaan, heittivät reliikit tuleen ja hajottivat tuhkan tuuleen. Nykyisin eri puolilla maailmaa kunnioitettavana olevat pyhän Johannes Kastajan reliikit ovat hyvin pieniä osasia, jotka säästyivät tältä hävitykseltä.

Pakanoiden yritykset saattaa epäjumalien palvonta uudelleen voimaan epäonnistuivat. Suuri enemmistö väestöstä suhtautui tällaisiin pyrkimyksiin välinpitämättömästi. Kun keisari Julianus tahtoi kerran järjestää Antiokiassa suuren juhlan Apollon kunniaksi, hän joutui hämmästyksekseen havaitsemaan, että vain hän ja hänen hoviväkensä olivat temppelissä muiden kaupunkilaisten pilkatessa heitä.

Pyhä Diadokhos syntyi 400-luvun alussa. Hänet valittiin Epeiroksen Fotiken kaupungin piispaksi hieman Khalkedonissa vuonna 451 pidetyn neljännen yleisen kirkolliskokouksen jälkeen. Hänestä tuli myöhemmin yksi monofysiittien päävastustajista, joka antoi terävän älynsä ja monipuolisen sivistyksensä ortodoksisen uskon palvelukseen.

Pyhä Diadokhos oli rukouksen mies ja hengellinen isä. Pyhän Hengen valaisemana hän oli luomassa ortodoksista Jumalan kokemisen teologiaa. Hänen aikanaan kristittyjen piirissä vaikutti kristologisten harhaoppien lisäksi lahkoja, jotka kehittivät perustajiensa hengellisiä harhakuvitelmia opinkappaleiksi. Näistä tunnetuin on messaliaanit. Heidän keskuudessaan opetettiin, että kaste ja muut sakramentit eivät pystyneet ajamaan pahaa henkeä täysin ulos sielusta, joten se asui kristittyjenkin sydämessä yhdessä armon kanssa.

Teoksessaan ”Sata kohtaa kilvoitteluelämästä” pyhä Diadokhos kumoaa selkeästi tämän hereettisen opetuksen. Hän osoittaa, että hengellinen elämä ja rukoukseen johtavat armon kokemukset ovat nimenomaan kasteen aiheuttamaa kukoistusta, joka toteutuu kastetun osallistuessa kirkon elämään. Hän selittää: ”Ennen pyhää kastetta armo on sielun ulkopuolella ja kehottaa sielua hyvään. Sielun syvyyksissä taas asuu Saatana, joka pyrkii tukkimaan sielulta kaikki kanavat Jumalan yhteyteen. Kasteessa kaikki kääntyy: paha henki joutuu ulos ja armo alkaa vaikuttaa sielun sisällä.”[1]

Kun Saatana on karkotettu sielusta, se löytää sijan ruumiista ja alkaa sen kautta houkutella sielua nautintoihin. Sen tähden ihmisen täytyy pakottaa itseään ja pyrkiä alistamaan ruumiinsa viisaalla askeettisella kilvoituksella. Silloin armo voi tehdä työtään sydämessä, ja mieli säilyy kirkkaana ja kykenee valppaana muistamaan Jeesusta. Vapahtajan nimi, jonka muisti säilyttää palavana sydämen hehkussa, on kuin kuluttava tuli, joka puhdistaa sielusta kaikki himojen jäljet ja kohottaa sen rakkauden huipulle.

Kaste uudistaa Jumalan kuvan ihmisessä pesten pois kaikki synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös ihmisen yhteistyötä. Vasta kun itse alamme rukoilla ja kilvoitella, armo ryhtyy maalaamaan Jumalan kuvan päälle myös kaltaisuutta. Ja vasta kaltaisuuden saavutettuaan ihmismieli voi kohota Jumalan rakkauden täyteyteen.[2]

Pyhä Diadokhos antoi apostolin kehotukselle ”rukoilkaa lakkaamatta” syvällisen tulkinnan kirjoittaessaan: ”Joka tahtoo puhdistaa sydämensä, pitäköön sen aina hehkuvana Herran Jeesuksen muistamisella. Se olkoon hänen mietiskelyjensä ainoana aiheena ja alituisena aherruksenaan. Niille, jotka haluavat vapautua turmeluksesta, ei riitä, että he rukoilevat aika ajoin, vaan heidän on pyrittävä pysymään alinomaa rukouksessa…Hyvettä rakastava polttaa aina sydämestään kaikkea maallista Jumalan muistamisella, niin että paha vähitellen kuluisi loppuun Jumalan muiston liekeissä ja sielu saavuttaisi jälleen luonnollisen kirkkautensa ja entistäkin suuremman kunnian.”[3] Pyhä Diadokhos kuoli rauhassa todennäköisesti jonkin verran ennen vuotta 486.


[1] Filokalia I, §76, s. 311.

[2] Filokalia I, §89, s. 322.

[3] Filokalia I, §97, s. 330.

Ankarasta luostarisäännöstään tunnetulla irlantilaisella pyhällä Columbanuksella (23.11.) oli useita seuraajia. Eräs heistä oli pyhä Eustathius, joka oli yksi Columbanuksen rakkaimmista oppilaista. Pyhä Columbanus ja hänen irlantilaismunkkinsa ajettiin maanpakolaisuuteen Luxeuilin luostarista vuoden 610 tienoilla, koska Columbanus oli rohjennut nuhdella kuninkaallisten siveettömyyttä.

Eustathius seurasi oppi-isäänsä tälle merimatkalle.

Pyhän Columbanuksen ja munkkien laiva kuitenkin ajautui myrskyssä takaisin Gallian rannikolle ja he jäivät mantereelle. Vuoden 616 tienoilla Eustathiuksesta tuli Luxeuilin luostarin johtaja. Pyhä Columbanus oli aiemmin palvellut tässä tehtävässä 25 vuoden ajan ja saavuttanut valtaisan maineen. Luostarin veljestö oli suuri: Eustathiuksen alaisuudessa oli noin 600 munkkia. Hänen luostarijohtajuutensa aikana Luxeuil tuotti runsaasti piispoja ja pyhiä, mikä johtui pitkälti Eustathiuksen omasta esimerkistä. Hän oli nöyrä ja kilvoitteli paastossa ja jatkuvassa rukouksessa.

Myöhemmin gallialainen kuningas Cloithare lähetti pyhän Eustathiuksen Pohjois-Italian Bobbioon, jonne Columbanus oli perustanut luostarin. Kuninkaan toiveen mukaisesti Eusthatios yritti suostutella pyhää Columbanusta palaamaan takaisin Galliaan. Columbanuksen viholliset olivat näet kuolleet ja hänen olisi ollut turvallista palata.[1] Pyhä Columbanus vastasi kuitenkin kieltävästi.

Paluumatkallaan kohti Luxeuil’ta Eustathius julisti kristinuskoa Doubsin alueen pakanoille, ja nämä kääntyivät pian kristityiksi. Hän myös perusti alueelle luostarin. Bavarian alueelle Eustathius jätti osan munkeistaan, jotta nämä tekisivät siellä lähetystyötä. Itse hän palasi Luxeuilin luostariin.

Luxeilissa Eustathiusta kuitenkin odotti ongelma. Hän ei ollut halunnut ottaa lähetystyöntekijämunkkiensa joukkoon erästä Agrestius-nimistä munkkia, josta oli sittemmin tullut harhaoppinen. Agrestius meni Mâconin kirkolliskokoukseen ja yritti siellä saada tuomittua pyhän Columbanuksen luostarisäännön ja hänen välittämänsä tradition. Eustathius käytti kuitenkin vaikutusvaltaansa, eikä kirkolliskokous hyväksynyt Agrestiuksen argumentteja. Kokous päinvastoin hyväksyi pyhän Columbanuksen luostarisäännön.

Agrestius ei kuitenkaan luovuttanut. Eustathius oli antanut hänelle rauhansuudelman, mutta Agrestius vihasi pyhää miestä ja yritti siksi saada puolelleen tämän oppilaita. Luxeuilin luostarin tytärluostareista Remiremont harhautui seuraamaan Agrestiusta Eustathiusta vastaan, mutta nunnaluostarin abbedissa Fara (3.4.) puolusti pyhää Columbanusta ja hänen oppilaitaan. Hän torjui Agrestiuksen syytökset ja muistutti, että ihmetyöt puhuivat Agrestiuksen kantaa vastaan ja Eustathiuksen puolesta. Fara kertoi, että oli itse kokenut näitä ihmeitä: Eustathius oli parantanut Faran, kun tämä oli vielä nuori neito

Ristiriidat kuitenkin ratkesivat pian, sillä Agrestius kuoli. Hänen oma palvelijansa iski häntä kirveellä. Eustathius saattoi rauhassa jatkaa suuren luostariyhteisönsä johtamista.

Pyhä Eustathius nukkui kuolonuneen vuoden 625 tienoilla. Kerrotaan, että hieman ennen kuolemaansa hän näki näyn. Näyssä Jumala antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa: hän voisi valita joko neljäkymmentä päivää kestävän hitaan ja väsyttävän kuolinkamppailun tai kolmekymmentä päivää kestävät voimakkaat kärsimykset. Pyhä Eustathius valitsi jälkimmäisen, sillä hän tahtoi päästä nopeammin nauttimaan taivaallisista asuinsijoista.


[1] Vrt. Synaksarion, Marraskuu, 315–321.

Pyhä Eustathios Tunnustaja vaikutti kuvainraastajien harhaopin aikaan. Hän eli munkkina, kunnes uskovaiset alkoivat pyytää, että hänet vihittäisiin pappeuteen. Hänet vihittiinkin papiksi ja hieman myöhemmin Kioksen piispaksi. Kios sijaitsee Bitynian rannikolla, Vähässä-Aasiassa.[1] Monia vuosia hän paimensi viisaasti hengellistä laumaansa.

Kun ikonoklastit alkoivat tuhota ikoneita, pyhä Eustathios ryhtyi puolustamaan ikoneita. Puhuessaan ikonien kunnioittamisen puolesta hän tukeutui erityisesti Raamatun teksteihin käyttäen Jumalan sanaa ikonoklasteja vastaan. Hänet ilmiannettiin keisarille. Hänet hakattiin, hänet heitettiin vankilaan ja syrjäytettiin piispanistuimelta. Lopulta hänet lähetettiin maanpakoon. Pyhä tunnustaja antoi sielunsa Jumalan käsiin maanpaossa 800-luvulla kärsittyään puutetta, nälkää ja loukkauksia kolmen vuoden ajan.


[1] Kaupungin muinainen nimi oli Kieros. Myöhemmin sen nimeksi tuli Prousias eli Plousias.

Pihkovan luolaluostarin paikalla Kamenets-joen laaksossa kilvoitteli ennen luostarin perustamista erakkoja, joista nimeltä tunnetaan vain 1400-luvun alussa elänyt pyhittäjä Markus. Muiden erakkojen tapaan hän asui mäenrinteessä olevissa luolissa. Hänen pyhäinjäännöksensä löydettiin maatumattomina luostarin perustamisen jälkeen.

Pihkovan luolaluostarin perustaja ja ensimmäinen rakentaja pyhittäjä Joona oli alun perin nimeltään Johannes ja palveli pappina Jurjevissa (nyk. Tartto) yhdessä pappi Isidorin (8.1.) kanssa. He olivat viimeiset ortodoksiset papit katolilaisten saksalaisten hallitsemassa kaupungissa. Vuonna 1470 Johannes pakeni perheensä kanssa Pihkovaan saksalaisten toimeenpanemaa vainoa. Kuultuaan Isidorin marttyyrikuolemasta hän päätti asettua luolaan ja perustaa luostarin ortodoksisen uskon linnakkeeksi toisuskoisen Liivinmaan rajalle. Pian Johanneksen vaimo sairastui ja kuoli vihkiydyttyään sitä ennen nunnaksi nimellä Vassa (19.3.). Johannes hautasi hänet luolaan. Seuraavana yönä näkymätön voima nosti arkun maasta. Yhdessä Vassan rippi-isän kanssa Johannes hautasi arkun toistamiseen, mutta yöllä se jälleen nousi maasta. Ihmeen liikuttamana Johannes vihkiytyi itsekin munkiksi. Hän otti nimekseen Joona ja alkoi kilvoitella entistä ankarammin. Hän kaivoi omin käsin luolaan kirkon, joka vuonna 1473 pyhitettiin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Kirkkoa vihittäessä temppeli-ikonin luona tapahtui ihme: sokea nainen sai näkönsä.

Pyhittäjä Joona kilvoitteli perustamassaan Pihkovan luolaluostarissa kuolemaansa asti. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1480. Hänen kuoltuaan huomattiin, että hän oli kantanut viittansa alla epämukavaa rautapaitaa. Se ripustettiin hänen haudalleen todisteeksi hänen salaisista kilvoituksistaan. Pyhittäjä Joonan pyhäinjäännökset ovat Pihkovan luolaluostarin luolissa pyhien Markuksen ja Vassan reliikkien vieressä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.