24.3.2021

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Paastopäivä

Jumalansynnyttäjän ilmestyksen esijuhla

pt. Sakarias Egyptiläinen (+ 400-l.)

p. Artemon, Pisidian Seleukian piispa (+ 100-l.)

Parimia

VI:

  1. Jes. 58:1–11

Eht:

  1. 1. Moos. 43:26–31b, 45:1–16
  2. Sananl. 21:23–22:4

Jes. 58:1–11

1 Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit. 2 Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: 3 "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?" Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. 4 Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. 5 Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? 6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, 7 murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. 8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. 9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet, 10 jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. 11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.

1. Moos. 43:26–31, 45:1–16

26 Kun Joosef tuli taloon, hänen veljensä veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä. 27 Joosef tervehti heitä ja kysyi: "Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vielä?" 28 He vastasivat: "Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa." Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen. 29 Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: "Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?" Ja hän sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, poika!" 30 Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä. 31 Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhalliseksi ja sanoi: "Tuokaa ruoka sisään." 45:1 Nyt Joosef ei enää jaksanut hillitä itseään. Koska paikalla oli paljon palvelusväkeä, hän huusi: "Pois täältä kaikki!" Niinpä ketään vierasta ei ollut läsnä, kun Joosef kertoi veljilleen, kuka hän oli. 2 Hän puhkesi itkemään niin suureen ääneen, että egyptiläiset faraon hovia myöten kuulivat sen. 3 Joosef sanoi veljilleen: "Minä olen Joosef. Vieläkö isäni elää?" Mutta hänen veljensä eivät tyrmistykseltään kyenneet vastaamaan hänelle mitään. 4 Joosef sanoi veljilleen: "Tulkaa tänne minun luokseni." He astuivat lähemmäksi, ja hän sanoi: "Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin. 5 Mutta älkää olko murheissanne älkääkä syyttäkö itseänne siitä, että olette myyneet minut tänne, sillä Jumala lähetti minut teidän edellänne pelastamaan ihmishenkiä. 6 Nälkä on nyt jo kaksi vuotta vallinnut kaikkialla, ja edessä on vielä viisi vuotta, joina ei kynnetä peltoa eikä korjata satoa. 7 Mutta Jumala lähetti minut teidän edellän- ne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säi- lyisi maan päällä ja monet pelastuisivat. 8 Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi. 9 "Menkää nyt kiireesti isäni luo ja sanokaa hänelle: 'Näin sanoo poikasi Joosef: Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule viipymättä tänne minun luokseni, 10 niin saatte asua minun lähelläni Gosenin maakunnassa, sinä, poikasi ja heidän lapsensa. Te saatte tuoda tänne lampaanne, vuohenne, nautakarjanne ja kaiken muun teille kuuluvan. 11 Minä huolehdin sinun elatuksestasi, niin ettet sinä eikä sinun perheesi tai kukaan muukaan väestäsi jää puutteeseen, sillä nälkävuosia on vielä viisi jäljellä.' 12 Näettehän omin silmin, ja veljeni Benjamin näkee, että minä itse puhun teille. 13 Kertokaa vielä isälleni, miten korkeassa asemassa minä olen Egyptissä ja mitä kaikkea olette nähneet, ja tuokaa isä kiireesti tänne." 14 Sitten Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. 15 Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään. Sen jälkeen hänen veljensä puhelivat pitkään hänen kanssaan. 16 Kun tieto Joosefin veljien saapumisesta tuli faraon hoviin, se oli mieleen faraolle ja hänen hovimiehilleen.

Sananl. 21:23–22:4

23 Joka suutaan ja kieltään varoo, varjelee itsensä ahdingoilta. 24 Rehentelijä saa herjaajan nimen, hänen röyhkeydellään ei ole mittaa eikä määrää. 25 Omiin mielitekoihinsa laiska kuolee, kun kädet kieltäytyvät työnteosta. 26 Ahne on aina ottamassa, vanhurskas antaa, ei kitsastele. 27 Jumalattoman uhrilahja on iljettävä, vielä iljettävämpi, jos hän hautoo pahaa. 28 Väärän todistajan käy huonosti, tarkkaa todistajaa kuunnellaan aina. 29 Jumalaton katsoo uhmakkaasti, vilpitön kulkee vakaasti tietään. 30 Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta. 31 Itse valjastat hevosesi taisteluun, mutta voitto on Herran kädessä. 22:1 Hyvä maine on rikkautta arvokkaampi, suosio parempi kuin kulta ja hopea. 2 Pane rikas ja köyhä vieretysten: kumpaisenkin on Herra luonut. 3 Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut. 4 Nöyryyden ja Herran pelon palkka on elämä, vauraus ja kunnia.

Päivän synaksario

24.3.

Pyhä Artemon syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen perheensä oli jalosukuinen ja vaikutti Vähä-Aasian Pisidiassa sijaitsevassa Seleukian kaupungissa. Kun pyhä apostoli Paavali (29.6.) saapui lähetysmatkoillaan kaupunkiin, Artemon kuuli hänen puhuvan. Hän vakuuttui pyhän apostolin sanoista ja päätti liittyä tämän opetuslasten joukkoon.

Artemon seurasi apostolia, kun tämä matkasi Kyprokselle (Ap. t. 13:4). Hän teki lähetystyötä kaikkialla, minne meni, välittämättä siitä, kuinka paljon joutui kärsimään evankeliumin julistamisen takia. Artemon oli apostoli Paavalin mukana, kun tämä vangittiin ja laitettiin vankilaan.

Koska Artemon oli hurskas ja hyveellinen, pyhä apostoli nimitti Artemonin piispaksi tämän kotikaupunkiin Seleukiaan. Piispana Artemon piti erityisesti huolta papistonsa koulutuksesta. Hän myös saavutti suuren suosion köyhien ja sorrettujen keskuudessa, sillä hän suojeli heitä erityisesti. Joka päivä pyhä Artemon toimitti liturgian. Hän myös opetti hengelliselle laumalleen, että jokaisen päivän tulisi olla juhlapäivä. Pyhä Artemon nukkui rauhassa kuolonuneen erittäin korkeassa iässä.

300- ja 400-luvulla Egyptissä tuhannet ihmiset lähtivät rakkaudesta Jumalaan pois maallisen hälinän keskeltä erämaihin viettämään munkin tai nunnan elämää. Yksi heistä oli Karion (4.11.). Hän oli avioliitossa ja jätti kahden lapsensa huoltamisen vaimonsa harteille ryhtyen itse munkiksi Sketiksen erämaahan. Kun nälänhätä iski Egyptiin, vaimo ei enää pystynyt elättämään lapsia ja tuli heidän kanssaan Sketikseen pyytäen lasten isää, ettei tämä jättäisi heitä kuolemaan nälkään. Silloin Karion otti poikansa Sakariaksen luokseen Sketikseen. Hän kasvatti poikaa ankarien luostariperiaatteiden mukaisesti.

Parrattoman nuoren pojan läsnäolo herätti kuitenkin pahennusta. Silloin abba Karion sanoi Sakariakselle: ”Lähdetään täältä. Isät nurisevat meidän vuoksemme.” He menivät Thebaiksen erämaahan, mutta siellä toistui sama asia. Tässä vaiheessa Sakarias alkoi ymmärtää, mistä oli kyse. Hän meni ja upotti itsensä rikkipitoiseen järveen aina nenäänsä myöten. Sakarias viipyi siellä niin pitkään, että hänen ihonsa syöpyi kuin hänellä olisi ollut spitaali. Jopa hänen isällään oli vaikeuksia tunnistaa hänet. Hänestä tuli sen näköinen, ettei hän taatusti herättänyt mitään sopimattomia ajatuksia kenessäkään. Kun hän meni seuraavana sunnuntaina ehtoolliselle Skiitan kirkossa, abba Isidoros, Skiitan pappismunkki, sanoi: ”Viime sunnuntaina Sakarias otti vastaan pyhän ehtoollisen kuin ihminen, tänä sunnuntaina hän lähestyy ehtoollismaljaa kuin enkeli.”

Tämä itsensä uhraaminen teki Sakariaksesta Jumalan armon valitun astian. Jopa itse pyhittäjä Makarios Suuri (19.1.) vieraili hänen luonaan ja kysyi: ”Sano minulle, mitä on munkin työskentely.” Kieltäydyttyään ensin puhumasta suuren opettajan edessä Sakarias sanoi lopulta: ”Omasta puolestani ajattelen, että munkki on se, joka pakottaa itseään kaikessa.”

Abba Mooses Egyptiläinen, joka ihaili kovasti Skiitan munkkien kilvoituksia, tuli myös nuorukaisen luo ja pyysi häneltä hyödyllistä sanaa. Nöyryydessään Sakarias heittäytyi hänen jalkoihinsa, jolloin hän jatkoi: ”Poikani, näin Pyhän Hengen laskeutuvan päällesi ja siitä lähtien olen kovasti tahtonut keskustella kanssasi.” Silloin Sakarias otti munkinpäähineensä, heitti sen maahan ja polki sitä jaloillaan sanoen: ”Joka ei hyväksy, että häntä kohdellaan tällä tavoin, siitä ei voi tulla munkkia.”

Sakarias ei elänyt pitkään. Kun hän oli kuolemaisillaan, abba Mooses tuli häntä katsomaan ja kysyi häneltä, mitä hän näki. Hän vastasi: ”Isä, eikö ole parempi pysyä hiljaa?” Hetken päästä hän antoi henkensä. Skiitan pappi Isidoros kohotti silmänsä taivaaseen ja sanoi: ”Iloitse, poikani Sakarias, sillä taivaan portit ovat sepposen selällään ottamassa sinua vastaan!”

Stefan ja Pietari olivat syntyperältään Kazanin islamilaisia tataareja, jotka alkoivat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ottivat kasteen vuonna 1552. Tsaari Iivana IV Julma (1533–1584) oli juuri vallannut Kazanin kaupungin, minkä myötä siellä oli alkanut ortodoksinen lähetystyö.

Tataari Stefan, jonka jalat olivat olleet osittain halvaantuneet 20 vuotta, kuuli kristittyjen Jumalasta ja arveli tämän voivan parantaa hänet. Hän päätti ottaa kasteen. Jo samana päivänä Stefan tunsi jalkojensa vahvistuvan pelkän päätöksen voimasta. Hän pyysi pappi Timofeita kastamaan hänet. Pappi epäili tataarin kääntymyksen kestävyyttä, mutta tämä vannoi pysyvänsä uskollisena kristittyjen Jumalalle. Samaan aikaan muitakin tataareja kääntyi ortodokseiksi; heidän joukossaan oli myös Pietari.

Kun venäläinen sotajoukko vetäytyi Kazanista, käskynhaltijaksi nimitetty kaani Ših-Aleb joutui tataarien painostuksesta pakenemaan kaupungista. Monet venäläiset kauppiaat ja sotilaat eivät ehtineet poistua ajoissa ja saivat syntyneissä levottomuuksissa surmansa tataarien kädestä. Stefan, joka ei suostunut luopumaan kristinuskosta, hakattiin kappaleiksi ja hänen talonsa ryöstettiin. Näin hän kärsi marttyyrikuoleman.

Pietarin omaiset yrittivät saada hänet luopumaan kristinuskosta. He toivat hänet kotiinsa ja kutsuivat häntä entisellä musliminimellä, mutta Pietari tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen Pelastajaan ja sanoi: ”Olen saanut pyhässä kasteessa nimen Pietari, en sitä nimeä, jolla te minua kutsutte.” Nähdessään Pietarin lujan vakaumuksen perhe luovutti hänet kidutettavaksi. Kärsimystensä keskellä Pietari tunnusti Kristusta sanoen: ”Olen kristitty.” Näitä sanoja toistaen hän menehtyi. Pyhä marttyyri haudattiin Kazaniin paikalle, jossa oli vanha Kristuksen Ylösnousemuksen kirkko.

Pyhä Parthenios oli kotoisin Mytilenestä Lesbokselta. Hänen poikkeuksellinen älykkyytensä tuli ilmi jo lapsena. Hänen vanhempansa olivat hyvässä taloudellisessa asemassa ja antoivat hänelle erinomaisen koulutuksen. Parthenioksesta tulikin yksi oman aikansa viisaista miehistä. Hän oli myös erittäin harrasmielinen, tutki pyhää Raamattua ja isien teoksia ja tunsi erityistä mieltymystä jumalanpalveluksiin, joissa hän kävi ahkerasti.

Pyhä Parthenios luovutti suuret lahjansa kirkon palvelukseen, ja hänet vihittiin nopeasti lukijaksi, alidiakoniksi, diakoniksi ja papiksi. Kun Khios-saaren metropoliitta kuoli, patriarkaatti valitsi hänet saaren uudeksi metropoliitaksi vuonna 1639, jolloin hän sai piispanvihkimyksen. Hän paimensi hänelle uskottua Kristuksen laumaa Jumalalle otollisella tavalla vuosikausia, kunnes hänet vuonna 1656 valittiin Konstantinopolin patriarkaksi.

Paholainen ei kestänyt nähdä hyvää paimenta Kristuksen suuren kirkon johdossa. Salaliitto, joka oli johtanut vuotta aikaisemmin patriarkka Kyrillos Lukariksen kuolemaan, levitti lonkeronsa myös rauhaa rakastavan Parthenioksen ympärille. Häntä syytettiin sulttaanin tuomioistuimen Korkean Portin edessä liittoutumisesta Valakian ruhtinaan kanssa. Heidän väitettiin suunnittelevan yhdessä kansannousua Osmanien valtakuntaa vastaan. Syytöksen perustana oli patriarkan ruhtinaalle lähettämä kirje, jossa hän pyysi tältä taloudellista tukea patriarkaatille ja jonka turkkilaiset olivat tulkinneet väärin. Lisäksi tuli vielä erään tataariruhtinaan ilmianto. Hän oli nähnyt Etelä-Venäjällä yhden patriarkaatin metropoliitoista jonkun kasakkaruhtinaan hovissa, missä tälle osoitettiin suurta arvonantoa. Tataari oli tästä vetänyt johtopäätöksen, että metropoliitta oli patriarkaatin agentti, joka oli valmistelemassa suunnitelmaa Turkkia vastaan.

Patriarkka Parthenios kutsuttiin visiirin eteen. Tämä tutki häntä ja havaitsi kaikki syytökset perättömiksi. Mutta hän ei voinut loukata tataariruhtinasta esittämällä tämän epäluulot perättömiksi eikä liioin tahtonut itselleen mainetta, että hän katsoo asioita läpi sormien. Niinpä hän luovutti syyttömän patriarkan Konstantinopolin kaupunginjohtajalle käskien surmata tämän valtionpetturina.

Kaupunginjohtaja alkoi houkutella Partheniosta kääntymään islamiin, jolloin hän säästyisi kuolemalta, ja lupasi hänelle arvoasemia ja rikkauksia. Pyhä patriarkka vastasi: ”Minä en ole juonitellut valtakuntaa vastaan, kuten itse hyvin tiedätte, vaan kärsin epäoikeudenmukaisesti. Mutta ei tule kuuloonkaan, että pelastaakseni henkeni kieltäisin uskoni. En kiellä rakasta Kristustani, vaikka uhkailisitte minua tuhansilla kuolemilla. Hänen pyhä nimensä on minun iloni ja riemuni.”

Silloin kaupunginjohtaja määräsi pyhän Parthenioksen kidutettavaksi monin eri tavoin. Hän kesti kidutuksensa kärsivällisesti ja iloitsi nähdessään omassa ruumissaan Kristuksen kärsimyksen merkit. Kun kaupunginjohtaja näki, että patriarkka pysyi lujana uskossaan Kristukseen, hän lähetti tämän sidottuna telotuspaikalle, missä hänet hirtettiin Lasaruksen lauantaina 1657. Pyhän patriarkka Parthenioksen ruumis riippui hirsipuussa kolme vuorokautta, ja joka yö taivaallinen valo hohti hänen päänsä ympärillä. Sen jälkeen ruumis heitettiin mereen. Kristityt löysivät sen ja hautasivat salaa eräälle saarelle lähellä Konstantinopolia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.