15.3.2021

Sävelmä
8. säv.
Paasto
Paastopäivä

m. Agapios ja hänen kanssakilvoittelijansa, (+ 303)

um. Manuel Kreetalainen (+ 1770)

Parimia

VI:

  1. Jes. 37:33–38:6

Eht:

  1. 1. Moos. 13:12–18
  2. Sananl. 14:27–15:4

Jes. 37:33–38:6

33 "Mutta Assyrian kuninkaasta Herra sanoo näin: -- Ei hän tähän kaupunkiin pääse, ei ammu tänne yhtään nuolta, ei tuo tämän eteen ainuttakaan kilpeä eikä luo piiritysvallia tätä vastaan. 34 Hän palaa samaa tietä, jota tuli, tähän kaupunkiin hän ei pääse, sanoo Herra. 35 Minä suojelen tätä kaupunkia, minä pelastan sen itseni vuoksi ja palvelijani Daavidin tähden." 36 Niin Herran enkeli lähti liikkeelle ja löi assyrialaisten leirissä kuoliaaksi satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä. Kun eloon jääneet heräsivät aamulla, kaikkialla lojui ruumiita. 37 Silloin Sanherib, Assyrian kuningas, purki leirinsä ja lähti. Hän meni takaisin maahansa ja jäi Niniveen. 38 Kun kuningas Sanherib kerran oli jumalansa Nisrokin pyhäkössä rukoukseen kumartuneena, hänen poikansa Adrammelek ja Sareser löivät miekalla hänet hengiltä ja pakenivat sitten Araratin maahan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Assarhaddon. 38:1 Noihin aikoihin Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: "Näin sanoo Herra: 'Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!'" 2 Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: 3 "Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi." Ja hän itki katkerasti. 4 Silloin Jesajalle tuli tämä Herran sana: 5 "Mene ja sano Hiskialle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: 'Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. 6 Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia.'

1. Moos. 13:12–18

12 Abram jäi Kanaaninmaahan, kun taas Loot siirtyi telttoineen alangon kaupunkien liepeille ja päätyi lopulta Sodomaan. 13 Mutta Sodoman asukkaat olivat turmeltuneita ja tekivät paljon syntiä Herraa vastaan. 14 Lootin erottua Abramista Herra sanoi Abramille: "Nosta silmäsi ja katsele tästä paikasta pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, 15 sillä koko sen maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikiajoiksi. 16 Minä teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset: jos osaat ne laskea, osaat laskea jälkeläistesi määrän. 17 Lähde vaeltamaan maata pitkin ja poikin, sillä minä annan sen sinulle." 18 Abram siirtyi telttoineen paikasta toiseen, kunnes asettui Hebroniin Mamren tammistoon. Sinne hän rakensi alttarin Herralle.

Sananl. 14:27–15:4

27 Herran pelko on elämän lähde, se ohjaa ohi kuoleman loukkujen. 28 Kansan paljous on kuninkaan kunnia, väen vähyys ruhtinaan tuho. 29 Pitkämielisyys on järkevän miehen merkki, äkkipikaisuus on hulluuden huippu. 30 Mielenrauha on terveyden perusta, intohimot kalvavat kuin hivuttava tauti. 31 Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa, joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää. 32 Jumalaton sortuu pahuuteensa, mutta viattomuus on vanhurskaan turva. 33 Ymmärtäväisen sydämessä viisaus asuu, tyhmien sisimmästä sitä ei tapaa. 34 Vanhurskaus on kansalle kunniaksi, mutta synti on kansojen häpeä. 35 Kunnon palvelijaa kuningas suosii, kunnoton joutuu hänen vihoihinsa. 15:1 Sävyisä vastaus taltuttaa kiukun, loukkaava sana nostaa vihan. 2 Viisaiden sanat ovat tiedon mauste, tyhmän suu syytää tyhmyyksiä. 3 Herran katse yltää kaikkialle, sen alla ovat sekä hyvät että pahat. 4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta, petollinen sana murtaa mielen. 5 Tyhmä väheksyy isänsä opetusta, viisas se, joka nuhteita kuulee.

Päivän synaksario

15.3.

Keisari Diocletianuksen aloittaman suuren vainon toisena vuonna (305) Palestiinan käskynhaltija Urbanus ryhtyi panemaan toimeen keisarin säädöksiä velvoittaen kaikki kansalaiset uhraamaan epäjumalille. Hän määräsi Kesareiaan järjestettäväksi suuren juhlan, jossa vastaanhangoittelevia kristittyjä heitettäisiin petojen syötäviksi. Yhtäkkiä kuusi nuorta miestä, jotka olivat itse jo valmiiksi panneet käsiraudat käsiinsä, ryntäsi amfiteatteriin huutaen olevansa kristittyjä. Yksi heistä, Timolaos oli kotoisin Pontoksesta, Dionysios oli Libanonin Tripolista ja Romulus oli Diospoliksen kirkon alidiakoni. Heidän kanssaan oli kaksi egyptiläistä Aleksanteri ja Plesios (tai Paisios) sekä Aleksanteri, joka oli kotoisin Gazasta.

Urbanus häkeltyi heidän äkillisestä ilmestymisestään, mutta selvisi pian ja antoi vangita heidät. Joidenkin päivien kuluttua heidän joukkoonsa liitettiin Agapios, joka oli jo kestänyt kauheita kidutuksia, ja toinen Dionysios, joka oli vangittu, kun hän vieraili vankilassa huolehtimassa heistä. He kaikki pysyivät järkähtämättöminä uskossaan ja tunnustivat Kristusta kuin yhdestä suusta. Sen tähden heidät mestattiin samana päivänä kaikki yhdessä ja näin he saivat taivaalliset voitonseppeleet.

Pyhä Nikandros eli Egyptissä keisari Diocletianuksen vainojen aikaan (303–305). Koska hän rakasti Kristuksen vuoksi kärsineitä pyhiä marttyyreja, hän oli ottanut tehtäväkseen järjestää heille kunnialliset hautajaiset. Kerran kun hän oli suorittamassa tätä tehtäväänsä, hän löysi marttyyrien pyhiä jäännöksiä, jotka oli heitetty huolimattomasti maastoon. Hän palasi paikalle yöllä ja alkoi kerätä reliikkejä. Paikalla sattui kuitenkin olemaan eräs epäjumalanpalvelija, joka meni heti maaherran luo ja teki ilmoituksen Nikandroksesta. Maaherra määräsi Nikandroksen heti pidätettäväksi. Kun pyhä marttyyri oli urheasti tunnustanut uskonsa, hänet nyljettiin elävältä. Pyhä Nikandros pääsi liittymään rakastamiensa marttyyrien joukkoon.

Pyhä Sakarias syntyi vuonna 741. Hänen isänsä Polykhromios oli Kalabriasta kotoisin oleva kreikkalainen. Etelä-Italiassa, jota kutsuttiin nimellä Magna Graecia, oli perinteisesti vahva kreikkalainen yhteisö ja kulttuuri. Sen kasvattina pyhästä Sakariaksesta tuli viimeinen kreikkalaissyntyinen Rooman paavi. Ennen paaviuttaan hän työskenteli paavi Gregorios III:n (10.12.) diakonina. Tämän kuoltua Sakarias valittiin Rooman piispanistuimelle vuonna 741.

Samana vuonna Bysantin keisariksi nousi Konstantinos V Kopronymos, joka oli kuvainraastaja. Paavina Sakarias tuomitsi keisarin kahdessa kirjeessään. Sakarias johti Roomassa kaksi kirkolliskokousta vuosina 743 ja 745. Hän myös tuki voimakkaasti pyhän Bonifatiuksen (5.6.) tekemää lähetystyötä Saksassa. Lisäksi Sakarias käänsi Pyhän Gregorios Dialogoksen (12.3.) Dialogit kreikaksi. Tällä tavoin hän pyrki pitämään yllä lännen ja idän suhteita, jotka olivat erittäin huonot. Osittain tämä johtui Bysantin ikonoklastisten keisareiden toimeen panemista vainoista, joiden seurauksena idän kristittyjä pakeni länteen, erityisesti Italiaan.

Pyhä Sakarias rakasti rauhaa. Poliittisissa ongelmatilanteissa hän pyrki ennemminkin taivuttelulla kuin voimakeinoilla saamaan aikaan sovun. Hän esimerkiksi esti lombardien hallitsijoiden suunnittelemat hyökkäykset Ravennaan, Perugiaan ja Pentapolikseen. Pyhä Sakarias nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 752.

Pyhittäjä Nikander rakensi 1500–1600-lukujen vaihteessa uudelleen vanhan Kristuksen ylösnousemuksen luostarin noin 50 kilometrin päässä Borovitšin kaupungista Novgorodin läänissä. Hän oli uudistetun luostarin ensimmäinen johtaja ja oli pyhällä elämällään hyvänä esikuvana veljestölle. Hän nukkui pois rauhassa vuonna 1603.

Pyhä marttyyri Manuel oli kotoisin Kreetan Sfakiasta ja syntyi vuoden 1759 tienoilla. Vuoden 1770 kansannousun jälkeen turkkilaiset vallanpitäjät ottivat hieman toisella kymmenellä olleen pojan vangikseen ja käännyttivät hänet väkisin islaminuskoon. Manuel onnistui kuitenkin pakenemaan ja löysi turvapaikan Mykonoksen saarelta. Siellä hän palasi kristinuskoon.

Manuel solmi avioliiton, josta syntyi kuusi lasta. Vuosia kestäneen avioliiton jälkeen hän sai tietää, että hänen vaimonsa petti häntä. Hän ei rangaissut vaimoaan eikä julkisesti häpäissyt tätä, vaan ainoastaan otti lapsensa ja muutti toiseen taloon. Manuelin vaimon siskonmies loukkaantui kuitenkin kälynsä kohtelusta, ja ilkeänä ja väkivaltaisena miehenä etsi tilaisuutta kostaa Manuelille.

Kerran Manuel oli purjehtimassa Samokselta Mykonokseen puulastissa, kun hän kohtasi sattumoisin merellä turkkilaisen laivan, joka vartioi Aigeian merta. Niin kuin tapana oli, Manuelin laiva kutsuttiin tarkastukseen. Turkkilaisella laivalla palveli Manuelin vaimon siskonmies, joka käytti tilaisuutta hyväkseen ja kertoi laivan kapteenille, että Manuel oli ollut muslimi, joka nyt esiintyi taas kristittynä. Kapteenin kysymykseen Manuel vastasi: ”Olen kristitty syntymästäni saakka.” Tähän päällikkö vastasi: ”Joskus olit kristitty, sitten sinusta tuli omasta tahdostasi turkkilainen. Sinun täytyy nyt palata meidän uskoomme, sillä muussa tapauksessa annan kiduttaa sinua aina kuolemaan saakka.” Tähän Manuel sanoi vain: ”Olen syntynyt kristityksi, olen kristitty ja kristittynä tahdon kuolla.” Kapteeni suuttui vastauksesta ja luovutti hänet pahoinpideltäväksi ottaen hänet vangiksi.

Joidenkin päivien kuluttua he saapuivat Khioksen saaren satamaan, missä oli Turkin laivaston tukikohta ja amiraalin asuinpaikka. Manuel pyysi laivalla ollutta kristittyä merimiestä, joka oli kotoisin Hydran saarelta, tuomaan hänen luokseen rippi-isän Khiokselta, niin että hän voisi käydä synnintunnustuksella. Kukaan rippi-isä ei kuitenkaan uskaltanut tulla laivaan. Yksi rippi-isä lähetti kuitenkin hydralaisen merimiehen myötä hänelle neuvoja ja rohkaisua. Heti marttyyri sai lisää voimaa ja sanoi: ”Mitäpä väliä sillä on, kuolenko tänään vai myöhemmin. Maailma on väliaikainen. Parempi minun on kuolla nyt uskoni tähden ja pelastaa sieluni kuin kuolla myöhemmin ja joutua kadotukseen.”

Samana päivänä kapteeni luovutti Manuelin amiraalille, joka kuulusteltuaan tätä määräsi hänet mestattavaksi. Hänet vietiin hallintopalatsin ulkopuolelle, jossa hän itse polvistui ja painoi päänsä mestauspölkylle odottaen iloiten kuoliniskua. Mutta pyöveli, jonka oli määrä antaa se, joutui yhtäkkiä suuren pelon valtaan ja heittäen miekan maahan pakeni paikalta. Tämä aiheutti suurta hämminkiä turkkilaisten keskuudessa, mutta marttyyri ei nostanut katsettaan todetakseen, mitä oli tapahtunut, vaan pysyi polvillaan rukoukseen keskittyneenä. Silloin joku aliupseeri tempaisi miekan käteensä ja löi Manuelia kaulaan ja muualle ruumiiseen, mutta ei onnistunut katkaisemaan hänen päätään. Lopulta hän heitti marttyyrin maahan, polki häntä jaloillaan ja tarttuen häntä hiuksista teurasti hänet kuin Kristuksen todellisen lampaan. Päivä oli maanantai ja kello noin 10.

Kristityt iloitsivat marttyyrin rohkeudesta ja valmistautuivat ottamaan suurin kunnianosoituksin haltuunsa hänen ruumiinsa. Saaren kuvernööri ennakoi tämän ja käski kiinnittää sekä marttyyrin ruumiiseen että hänen päähänsä raskaat kivet ja heittää ne molemmat meren syvyyksiin. Hänen pyhä sielunsa kohosi kuitenkin taivaaseen, ja Kristus, jota tunnustaen hän oli urheasti käynyt kuolemaan, liitti sen siellä marttyyrien kuoroihin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.