22.2.2021

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

Toinen paastoviikko

Apostolien ja marttyyrien pyhäinjäännösten löytyminen Eugenioksen portilta noin vuonna 607–610

m. Maurikios (+ 300-l.)

Parimia

VI:

  1. Jes. 4:2–5:7a

Eht:

  1. 1. Moos. 3:21–4:7
  2. Sananl. 3:34–4:22

Jes. 4:2–5:7a

1 Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen, ja he sanovat: -- Me syömme kyllä omaa leipäämme ja pukeudumme omiin vaatteisiimme, kunhan vain saamme käyttää sinun nimeäsi ja pääsemme naimattomuuden häpeästä. 2 Sinä päivänä Herra antaa versonsa nousta maasta kauniina ja ylväänä. Rehevänä ja kukoistavana nousee maan hedelmä henkiin jääneille israelilaisille. 3 Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi -- kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa. 4 Kun Herra on huuhtonut pois Siionin tyttärien lian ja poistanut Jerusalemista sen verivelat oikeuden hengellä, puhdistavalla hengellä, 5 hän nostaa Siionin vuoren ylle ja sinne kokoontuneiden ylle päiväksi pilven ja yöksi savupatsaan ja tulen loimun. Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. 6 Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan. 5:1 Ystävästäni minä tahdon laulaa, laulun rakkaasta ystävästäni ja hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha hedelmällisellä rinnemaalla. 2 Hän muokkasi sen, perkasi puhtaaksi kivistä ja istutti sinne jaloa viiniköynnöstä, hän rakensi sen keskelle vartiotornin ja louhi kallioon viinikuurnan. Hän odotti makeiden rypäleiden satoa, mutta tarha kasvoi villimarjoja. 3 Ja nyt, Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, ratkaiskaa minun ja viinitarhani asia! 4 Mitä pitäisi vielä tehdä viinitarhalleni? Mitä jäi tekemättä? Minä odotin siltä rypäleitä, miksi se kasvoi villimarjoja? 5 Nyt kerron teille, mitä teen viinitarhalleni. Minä revin aidan sen ympäriltä, ja se jää eläinten laitumeksi, minä hajotan sen muurin, ja se jää kaikkien tallattavaksi. 6 Minä jätän tarhani hylkymaaksi. Sitä ei enää kitketä, ei karsita, siihen nousee ohdaketta ja orjantappuraa. Minä kiellän pilviä sille vettä satamasta. 7 Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi.

1. Moos. 3:21–4:7

21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimolleen nahasta vaatteet ja puki heidät niihin. 22 Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" 23 Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. 24 Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä. 4:1 Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: "Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen." 2 Sitten hän synnytti Kainille veljen, Abelin. Abelista tuli lammaspaimen ja Kainista maanviljelijä. 3 Kerran Kain toi Herralle uhrilahjaksi maan satoa, 4 ja Abel toi lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Herra katsoi suopeasti Abeliin ja hänen uhriinsa, 5 mutta Kainin ja hänen uhrinsa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain suuttui kovin ja hänen katseensa synkistyi. 6 Herra kysyi Kainilta: "Miksi sinä suutuit ja katselet synkkänä maahan? 7 Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa."

Sananl. 3:34–4:22

34 Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa. 35 Viisaalle karttuu kunniaa, houkka kantaa häpeäänsä. 1 Kuulkaa, lapset, isän neuvoja, olkaa tarkkana, jotta oppisitte. 2 Minä jaan teille hyvää tietoa, älkää siis väheksykö ohjeitani. 3 Itsekin olen ollut isäni opissa ja äitini hoivassa, hänen silmäteränsä. 4 Isä opetti minua näin: "Pidä mielessäsi minun sanani, muista ohjeeni, niin menestyt. 5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä, mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi. 6 Älä hylkää sitä, niin se suojelee sinua, rakasta sitä, niin se on sinun turvanasi. 7 Hanki viisautta, se on aarteista kallein, hanki ymmärrystä, sijoita kaikki varasi siihen. 8 Vaali sitä, niin se tuo sinulle arvostusta, se vie sinut kunniaan, jos otat sen vierellesi. 9 Se painaa päähäsi ihanan seppeleen, ojentaa sinulle kimaltavan kruunun." 10 Kuuntele, poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet. 11 Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle. 12 Kun sitä kuljet, et kohtaa esteitä, ja vaikka juoksisit, et kompastu. 13 Tartu opetukseeni, älä hellitä, pidä kiinni siitä, se on elämäsi. 14 Jumalattomien polulle älä lähde, älä kulje pahojen tietä. 15 Pysy siltä poissa, älä poikkea sille, käänny etäämmäksi ja kulje sen ohi. 16 Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa, he valvovat yönsä, elleivät ole ketään kaataneet. 17 Vääryys on heidän leipänsä, väkivalta heidän viininsä. 18 Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. 19 Jumalattomien tie on synkin yö, he kompastuvat, tietämättä mihin. 20 Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! 21 Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, 22 sillä ne ovat löytäjälleen elämä, lääke koko hänen ruumiillensa.

Päivän synaksario

22.2.

Papias oli piispana Fryygian Hierapoliksessa toisen vuosisadan alussa. Hän oli nuoruudessaan kuullut apostolien oppilaiden opetusta ja tunsi monia, jotka olivat kuulleet apostoli Andreaan, Pietarin, Filippuksen, Tuomaan, Jaakobin, Johanneksen tai Matteuksen puhuvan. Papiaksen ystäväpiiriin kuuluivat niin Ignatios Antiokialainen (20.12.) kuin Polykarpos Smyrnalainenkin (23.2.). Näin hän oli tärkeä apostolisen tradition välittäjä. Papiaalla olikin tapana sanoa, ettei saanut kirjoista yhtä paljon hyötyä kuin elävästä sanasta. Hän on myös välittänyt kuuluisan perimätiedon, jonka mukaan apostoli Matteus kirjoitti evankeliuminsa alun perin aramean kielelle ja ”jokainen käänsi niin hyvin kuin taisi”. Papias itse kirjoitti viisiosaisen teoksen Herran sanojen selitys, josta on kuitenkin säilynyt vain pieniä katkelmia. Pyhän Papiaksen kuolinajasta ja -tavasta ei ole säilynyt tietoa.

Pyhä Telesforos oli Etelä-Italian (Magna Graecia) kreikkalaisia. Hänet valittiin vuonna 125 Rooman piispaksi. Hän onnistui johtamaan kirkkoa yksitoista vuotta aikana, jolloin keisari Hadrianus (117–138) vainosi kristittyjä. Kun kirkossa keskusteltiin pääsiäisen ajankohdasta, Telesforos säilytti lämpimät suhteet Vähän-Aasian piispojen kanssa siitä huolimatta, että oli näiden kanssa eri mieltä. Vuonna 136 pyhä Telesforos kärsi kunniakkaan marttyyrikuoleman, josta pyhä Irenaios on jättänyt todistuksensa.

Pyhittäjäisät Thalassios ja Limnaios elivät 400-luvun alkupuolella. Thalassios oli luonteeltaan sävyisä ja vaatimaton. Hän perusti luostarin Antiokian lähialueiden vuorille, Tillima-nimisen kylän tuntumaan. Limnaios tuli jo nuorena hänen oppilaakseen.

Limnaios tahtoi hallita kielensä ja otti itselleen säännöksi täydellisen vaikenemisen. Hyveissä edistyttyään hän lähti pyhän Maronin (14.2.) oppilaaksi. Hänellä oli seuranaan muun muassa pyhä Jaakob (26.11.). Limnaios ja Jaakob vetäytyivät kumpikin taholleen vuonna 402 ja ryhtyivät kilvoittelemaan vuorilla avoimen taivaan alla ilman minkäänlaisia asuinrakennelmia. Limnaios kasasi Targallan kylän lähistölle vuorenrinteeseen kapeaan kohtaan pelkistä kivistä seinämän, jonka takana hän saattoi pysytellä kaikessa rauhassa. Siinä oli pieni aukko, josta hän puhui vierailijoiden kanssa ja antoi heille siunauksensa. Hän päästi sisäpuolelle ainoastaan Kyrroksen piispan Teodoretoksen, joka kirjoitti myöhemmin hänen elämäkertansa.

Limnaios paransi sairaita ja vapautti riivattuja Jeesuksen Kristuksen nimessä aivan apostolien tapaan. Hän itse kärsi kuitenkin pitkään erittäin tuskallisista vatsakivuista. Jobin tavoin hän oli kärsivällinen, istui maassa ja hoiti vaivojaan rukouksella ja ristinmerkillä. Kerran hän astui yön pimeydessä kantapäällään käärmeen päälle; käärme puri häntä ensin jalkapohjaan, ja kun hän yritti irrottaa käärmettä, se puri häntä oikeaan käteen. Näin jatkui, kunnes käärme oli purrut häntä kymmenkunta kertaa. Limnaios ei lähtenyt hakemaan apua vaan turvautui ainoastaan ristinmerkkiin ja rukoukseen.

Toisten kärsimystä kohtaan Limnaios ei ollut välinpitämätön. Kun alueella oli sokeita kerjäläisiä, joilla ei ollut paikkaa minne mennä, Limnaios rakensi heille asuinpaikkansa molemmin puolin kaksi taloa ja opetti heidät laulamaan ylistystä Jumalalle. Limnaioksen luokse vaeltaneet vieraat toivat heille ruokatarpeita. Näin syntyi eräänlainen luostariyhteisö, jonka keskellä Limnaios oli johtamassa lakkaamatonta ylistystä. Pyhä Limnaios nukkui pois 400-luvun puolivälissä.

Bar Addai (kr. Baradatos) kilvoitteli erakkona 400-luvulla Antiokian ympäristössä. Hän antoi muurata keljansa umpeen ja eli yksin Jumalan kanssa. Hän kaipasi kuitenkin vielä tätäkin kovempia kilvoituksia, joten hän rakensi erään jyrkänteen huipulle puusta pienen häkin. Siinä ei mahtunut edes suoristamaan itseään ja lisäksi se oli niin harva, ettei se suojannut auringolta eikä sateelta. Näin Bar Addai yhdisti keljaansa sulkeutuneiden ja ulkosalla kilvoittelevien erakkojen elämäntavat. Hänen rakkautensa Jumalaan oli niin palava, ettei hän lainkaan kaivannut maallista lohtua.

420-luvulla Antiokian arkkipiispa Teodotos onnistui suostuttelemaan Bar Addain jättämään häkkinsä. Sen jälkeen pyhittäjä otti tavakseen seistä kädet ojennettuina loputtomissa rukouksissa. Hän piti yllään itse tekemäänsä viittaa, joka oli varsin erikoinen. Se oli valmistettu eläinten nahoista ja oli täysin umpinainen: ainoastaan nenän ja suun kohdalle oli jätetty pieni aukko hengittämistä varten.

Ankarat kilvoitukset kirkastivat Bar Addain mielen niin, että hänet tunnettiin erinomaisen älykkäänä kysymysten ja vastausten esittäjänä. Hän esitti terävämpiä päättelyketjuja kuin Aristoteles konsanaan, mutta pysyi nöyränä eikä ajautunut turhamaisuuteen. Bar Addain maine levisi myös keisari Leon (457–474) korviin. Tämän kerrotaan kirjoittaneen hänelle kirjeen, jossa käsiteltiin Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä. Bar Addai ylisti keisarin intoa ja kehotti häntä puolustamaan ortodoksista uskoa. Jonkin aikaa tämän jälkeen pyhittäjä Bar Addai nukkui pois vuoden 460 tienoilla.

Maximianus syntyi Italian Polassa vuonna 498. Hän palveli kotipaikkansa kirkossa diakonina. Hän tuli tunnetuksi huomattavan aarteen löytäjänä ja sai jopa esitellä löytönsä keisari Justinianokselle. Tässä yhteydessä hän saavutti keisarin luottamuksen.

Kun Ravennan piispa kuoli vuonna 545, ravennalaiset valitsivat seuraajan ja pyysivät keisaria vahvistamaan valinnan. Justinianos ei suostunut esitykseen vaan pyysi paavi Vigiliusta (537–555) vihkimään tehtävään Maximianuksen, josta tuli vuonna 546 Ravennan 28. piispa.

Alku oli erittäin vaikea. Kansa oli tyytymätön siihen, että heidän oma ehdokkaansa oli ohitettu. Maximianus suututti myös paavin ja keisarin kieltäytymällä allekirjoittamasta keisari Justinianoksen ediktin ”Kolme lukua”, jossa tuomittiin eräitä Teodoros Mopsuestialaisen, Teodoretos Kyrroslaisen ja Hiba Edessalaisen kirjoituksia. Maximianus joutui lähtemään joksikin aikaa pois kaupungista. Gotin areiolainen piispa otti hänet ystävällisesti vastaan.

Maximianus pyrki kaikin keinoin pitämään kirkon yhtenäisenä ja sopuisana. Hän lohdutti kärsiviä, antoi köyhille lahjoituksia ja vastaanotti kaikki tulijat ystävällisesti. Vähitellen Maximianus saavutti kaikkien luottamuksen ja sai palata kaupunkiinsa.

Maximianuksen kymmenen vuotta piispana olivat kristillisen Ravennan kulta-aikaa. Hän rakennutti ja vihki Pyhän Mikaelin ja Pyhän Vitaliksen basilikat sekä kaunisti lukuisia kirkkoja. Hän tuotti suuren määrän kirjoja, joista valtaosa on tosin sittemmin kadonnut. Hänen johdollaan valmistui koko Raamatun kriittinen laitos, jonka viitteissä hän keskusteli lukutavoista ja niiden valintaperiaatteista. Maximianuksen vaikutus ulottui laajalle alueelle, ja hänestä tuli lopulta ensimmäinen lännen kirkon piispa, joka sai arkkipiispan tittelin; hän toimi useiden metropoliittojen päämiehenä.

Pyhä Maximianus kuoli 22. helmikuuta 556. Hänen reliikkinsä olivat Ravennan Pyhän Andreaksen basilikassa vuoteen 1809 saakka, jolloin Napoleonin hallinto otti kirkon maalliseen käyttöön ja pyhät reliikit siirrettiin kaupungin katedraaliin.

Pyhittäjä Leontios oli syntyjään ateenalainen ja eli 500-luvulla. Vanhemmat antoivat hänet jo lapsena isoisän hoiviin. Hän vietti suurimman osan ajastaan Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa, joka oli hänen isoisänsä rakennuttama. Siellä pyhät kirjoitukset ja jumalanpalvelustekstit tarttuivat lapsen korvaan, niin että hän oppi ne ulkoa. Kerran eräs riivattu mies hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta hän läimäytti tätä lujasti poskelle, minkä seurauksena mies parani.

Myöhemmin eräs varakas ateenalainen adoptoi Leontioksen ja painosti hänet vihkiytymään papiksi. Pian vihkimyksensä jälkeen Leontios kuitenkin yllättäen jätti sukulaisensa, omaisuutensa ja lupaavan pappisuransa ja omistautui luostarielämälle. Hänestä tuli tunnetun attikalaisen kilvoittelijan Nikolaoksen kuuliainen oppilas. Hän vihkiytyi munkiksi ja vietti vuoden hengellisen isänsä läheisyydessä saaden opetusta luostarikilvoituksen periaatteissa. Sen jälkeen hän hyvästeli Nikolaoksen ja lähti toisen munkin kanssa pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Siunatessaan Leontiosta matkalle Nikolaos sanoi: ”Tiedä, poikani, että Pyhä Henki on valinnut sinut Attalian kaupungin paimeneksi.”

Merimatkalla Pyhään maahan myrsky tyyntyi Leontioksen rukoiltua. Palestiinaan saavuttuaan nuoret munkit kävivät kumartamassa pyhiä paikkoja. Sitten he menivät pyhittäjä Teodosios Suuren luostariin. Siellä he saivat ohjaajakseen hyveissä korkealle kohonneen vanhus Barnabaksen. Kerran kun Leontios oli Barnabaksen kanssa Öljymäellä, hän näki profeetta Jesajan tavoin Herran istuvan kunnianistuimella kymmenien tuhansien enkeleiden ympäröimänä. Koko tämä valtava enkelikuoro lauloi: ”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi.” Betlehemissä hän näki monta kertaa kirkkaan tähden loistavan Kristuksen syntymäluolan yllä. Näiden näkyjen jälkeen hän sai voiman tehdä ihmeitä ja karkottaa pahoja henkiä.

Paimentolaisheimojen hyökkäykset saivat Leontioksen poistumaan Pyhältä maalta yhdessä hengellisen isänsä ja kolmen muun munkin kanssa. Vaivalloisen matkan jälkeen he saapuivat lopulta Pisidian Attaliaan. Sikäläisen kansan siveellinen taso oli alhainen ja ihmiset elivät kuin eläimet ilman Jumalan pelkoa. Mutta kun Leontios alkoi saarnata heille katumusta vahvistaen sanansa hämmästyttävillä ihmeillä, heissä tapahtui suuri muutos. Ennen pitkää Leontios sai kastetuksi kaikki, jotka eivät vielä olleet kristittyjä.

Saatuaan lähetystehtävänsä päätökseen pyhittäjä Leontios vetäytyi Kontabakionin vuorelle kaupungin lähistölle. Erämaassa hän eli alttiina talven kylmyydelle ja kesän kuumuudelle, mutta veti puoleensa kaikkia Jumalan etsijöitä. Hänelle kertyi niin paljon oppilaita, että hän joutui rakennuttamaan paikalle seitsemän kirkkoa, suuret määrät keljoja ja tilavia vierastaloja. Niin kuin hänen ensimmäinen ohjaajansa Nikolaos oli ennustanut, hänestä tuli Herramme Jeesuksen Kristuksen elävä ikoni koko seutukunnalle. Rukouksillaan hän pelasti Attalian tulvalta, torjui hyökkääjiä, varjeli laivoja haaksirikolta, paransi sairaita.

Pyhittäjä Leontios nukkui rauhassa kuolonuneen. Hänen haudastaan alkoi vuotaa mirhaa, joka paransi sairaita. Näin Jumala hyvyydessään salli hänen jatkavan siunauksellista toimintaansa vielä lähtönsäkin jälkeen.

Pyhän Leontioksen elämä vaipui sittemmin unohduksiin ja tuli uudelleen tunnetuksi vasta hiljattain. Elämäkerta on säilynyt ainoastaan käsikirjoituksena, joka on kirjoitettu turkin kielellä mutta kreikkalaisin kirjaimin.

Patriarkka Tuomas I:n (607–610) kaudella Konstantinopolin Eugenioksen portin alueelta löytyi tuntemattomien marttyyrien reliikkejä. Kun patriarkka asetti ne kunnioitettavaksi, niiden välityksellä tapahtui paranemisia. Myöhemmin Nikolaos-niminen kirkonmies, jonka päätyö oli kirjojen kopioiminen, sai ilmestyksen avulla tietää, että osa reliikeistä kuului apostoli Paavalin oppilaille Andronikokselle ja Junialle. Nämä mainitaan Roomalaiskirjeen lopussa (16:7), ja heillä on myös oma muistopäivänsä 17. toukokuuta. Myöhemmin keisari Andronikos I (1183–1185) rakennutti paikalle kauniin kirkon, jossa reliikkejä kunnioitettiin.

Pyhittäjä Athanasios syntyi Konstantinopolissa 700-luvun puolivälissä hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen. Jo lapsesta lähtien hän halusi ryhtyä munkiksi ja meni hyvin nuorena Nikomedeian lahden rannalla sijaitsevaan Paavali-Pietarin (Paulopetrion) luostariin. Kun ikonien kunnioittajia alettiin vainota, hän toimi luostarin igumenina. Yhdessä muiden luostarien johtajien kanssa hän allekirjoitti ystävänsä pyhittäjä Teodoros Studionilaisen (11.11.) laatiman kirjelmän, joka oli osoitettu Rooman paavi Paschaliukselle (817–824).

Athanasios kuului rohkeimpiin pyhien ikonien puolustajiin ja joutui kärsimään paljon vakaumuksensa tähden. Hänet ruoskittiin kahteen otteeseen, hänet ajettiin maanpakoon ja hän joutui vankilaan. Vankeudesta hän kirjoitti ankaria nuhtelukirjeitä vainoissa periksi antaneille ja toisaalta rohkaisi yhdessä Teodoros Studionilaisen kanssa ikonien puolustajia kestämään loppuun asti.

Kun keisari Mikael II nousi valtaistuimelle vuonna 820, ikonien kunnioitus palautettiin ja vainot lakkasivat. Näin Athanasioskin sai elää elämänsä viimeiset kuusi vuotta rauhassa. Kun hän siirtyi Herran luo vuonna 826, Teodoros Studionilainen sai hänestä aiheen opetuspuheeseen, jonka hän piti munkeilleen. Puheessa ylistetään Athanasioksen urhollisuutta ja kestävyyttä vainoissa samoin kuin hänen uskollisuuttaan ja horjumattomuuttaan luostarihyveissä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.