10.11.2020

Sävelmä
6. säv.

ap:t Olympas, Herodion, Sosipatros, Erastos, Tertius ja Quartus (+ 1. vs.)

m. Orestes (+ 289)

Epistola
1. Tess. 3:8b–13

1. Tess. 3:9–13

9 Miten voimme kylliksi kiittää Jumalaa teistä ja kaikesta siitä ilosta, jota saamme hänen edessään tuntea teidän tähtenne? 10 Yötä päivää me rukoilemme kaikesta sydämestämme, että pääsisimme tapaamaan teitä ja voisimme antaa teille sen, mitä uskostanne vielä puuttuu. 11 Itse Jumala, meidän Isämme, ja Herramme Jeesus tasoittakoot meille tien teidän luoksenne. 12 Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan -- niin kuin mekin rakastamme teitä -- 13 ja vahvistakoon näin sydämenne, että ne olisivat pyhät ja moitteettomat Jumalamme ja Isämme edessä, kun Herramme Jeesus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa.

Luuk. 12:42–48
Luuk. 12:42–48

Herra sanoi: 48 "Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? 43 Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! 44 Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa. 45 "Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: 'Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!' Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. 46 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. 47 "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. 48 Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan."

Päivän synaksario

10.11.

Nämä kuusi apostolia luetaan Herran 70 apostolin joukkoon. Paavali mainitsee heidät kaikki roomalaiskirjeensä lopputervehdyksissä. Olympas ja Herodion seurasivat pyhää apostoli Pietaria Roomaan. Herodion oli Patraksen seurakunnan esipaimen Peloponnesoksella. Molemmat mestattiin samaan aikaan apostoli Pietarin kanssa keisari Neron (54–68) vainossa. Pyhä Sosipatros kaitsi Ikonionin seurakuntaa Vähässä-Aasiassa. Tertius, joka toimi Paavalin kirjurina (Room. 16:22), tuli hänen seuraajakseen. Molemmat nukkuivat pois rauhassa.

Erastos oli Korintin kaupungin varainhoitaja. Hän hoiti myöhemmin vastaavaa tehtävää Jerusalemin kirkon diakonina, kaitsi sittemmin Paneadoksen (Neados, Paneas) seurakuntaa Filippin Kesareassa ja kuoli rauhassa. Quartus puolestaan johti Beirutin seurakuntaa. Hän sai kärsiä paljon uskonsa takia, mutta onnistui johdattamaan eräitä kreikkalaisia pakanoita uskoon. Myös hän nukkui pois rauhassa.

Apostoli Paavali käännytti Lyykian Ikonionissa kristinuskoon kaksi naista, Tryfainan ja Tryfosan. Roomalaiskirjeessään (16:12) apostoli mainitsee, kuinka he ”tekevät ahkerasti Herran työtä”. Tryfaina ja Tryfosa suojelivat pyhää Teklaa (24.9.), kun tätä vainottiin.

Pyhä Orestes kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen aikana vuonna 289. Hän oli kotoisin Tyanan kaupungista Kappadokiasta. Koska hän tunnusti Kristuksen olevan Jumala, maaherra Maximus vangitsi hänet. Kun hän ei suostunut kieltämään Kristusta, häntä lyötiin kepeillä niin kovaa, että hänen sisäelimensä tulivat näkyviin. Lopulta marttyyri vietiin takaisin vankilaan.

Viikon kuluttua Orestes tuotiin uudestaan kuulusteltavaksi. Kun hän taaskin kieltäytyi uhraamasta epäjumalille, hänen nilkkansa lävistettiin pitkillä nauloilla, jotka kiinnitettiin kettingeillä villiin hevoseen. Hevonen hätisteltiin laukkaan. Se juoksi parikymmentä kilometriä raahaten Orestesta perässään. Tämän kidutuksen aikana hän antoi henkensä Jumalan käsiin.

Pyhä Miles (Milos) eli neljännellä vuosisadalla Raziqin tienoilla nykyisen Teheranin suunnalla. Hän oli sotilas Persian kuninkaan armeijassa, mutta nähtyään ilmestyksen Kristuksen suuruudesta hän jätti sotapalveluksen ja omistautui kilvoittelemaan ja rukoilemaan epäjumalienpalveluksen pimeydessä olleiden maanmiestensä puolesta.

Mileksen hyveiden maineen levittyä hänet vihittiin piispaksi Susaan, jossa profeetta Daniel oli muinoin nähnyt näkynsä. Miles omistautui tehtävälleen täydellisesti ja alkoi väsymättömästi levittää alueella uskon valoa. Kansa kuitenkin piti kiinni himojensa pimeydestä, löi pyhää piispaa ja ajoi hänet pois. Kaupunkilaiset joutuivat kärsimään rangaistuksen uppiniskaisuutensa takia. Kapinoituaan myös maallista kuningasta vastaan kaupunki joutui kolme kuukautta myöhemmin kuninkaallisen armeijan piirittämäksi ja se hävitettiin raaoin ottein.

Pyhä Miles lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin mukanaan vain evankeliumikirja. Sieltä hän kulki edelleen Egyptiin ja vietti kaksi vuotta Antonios Suuren oppilaan Ammonioksen seurassa. Lopulta Miles palasi Persiaan ja viipyi jonkin aikaa erään erakon luona tämän luolassa, jossa tapahtui jotain outoa. Yhtäkkiä luolan suulle ilmestyi valtaisa lohikäärme. Miles teki ristinmerkin ja henkäisi lohikäärmettä päin, eikä sitä enää ollut. Erakko alkoi väittää, että peto oli ollut kesy ja hänen lemmikkinsä. Miles vastasi, että ihmisen on käsketty taistella väsymättömästi käärmettä vastaan, mutta erakko suuttui ja lähti omille teilleen.

Pyhä Miles kulki Nisibisin kaupunkiin, jonka piispa Jaakob (13.1.) oli rakennuttamassa kirkkoa. Jatkaessaan matkaa Tigrisjokea alaspäin Miles tuli Seleukiaan, jonka piispa Babai oli aiheuttanut paljon harmia sekä papistolle että kansalle. Pyhä Miles osallistui asiaa käsitelleeseen kokoukseen. Piispa Babai kerskui tiedoillaan ja pilkkasi kokouksen osanottajia. Silloin pyhä Miles lausui: ”Koska et suostu katumaan ja pilkkaat Herran piispoja, jotka Pyhä Henki on koonnut yhteen, Jumalan viha lyö sinua niin, että halvaannut vuosikausiksi, jotta sinun esimerkkisi kautta monet muut tulisivat järkiinsä ja katuisivat.” Samassa arvoton piispa halvaantui ja puolet hänen ruumiistaan kuivettui. Hän pysyi tilassaan kaksitoista vuotta, kunnes menehtyi.

Pyhä Miles alkoi tehdä väsymättömästi lähetystyötä ja vahvisti sanansa monin ihmeteoin. Näin persialaisetkin saattoivat nähdä, millaisen voiman Jumala antaa kristityille, jotka puolustavat totuutta ja vanhurskautta. Miles karkotti riivaajia ja paransi sairauksia ja johdatti sitä kautta monia maanmiehiään pelastukseen. Hän tarttui erästä yhdeksän vuotta halvaantuneena ollutta naista kädestä ja nosti hänet jaloilleen.

Kun erään kaupungin johtaja, joka oli vakavasti sairas, kuuli Mileksen olevan lähestymässä kaupunkia, hän lähetti miehensä hänen luokseen pyytämään häntä tulemaan ja antamaan siunauksensa. Miles vastasi heille: ”Menkää ja sanokaa lähettäjällenne kovalla äänellä, että piispa sanoo näin: ’Jeesuksen nimessä, jota minä kurja opetan: ole vapaa sairaudestasi, vyötä itsesi ja tule, jotta voin nähdä sinut.’” Kun lähettiläät toistivat nämä sanat kaupunginjohtajalle, hän parani välittömästi eikä sairaudesta ollut enää merkkiäkään. Hän riensi pyhän Mileksen luokse, lankesi hänen eteensä ja suuteli hänen jalkojaan.

Maaherra Hormizd Gufrizin käskystä pyhä Miles pidätettiin Miligerdan kaupungissa yhdessä oppilaidensa Aborsamin ja Sinan kanssa. Maaherra oli kuullut Mileksen menestyksestä sananjulistajana ja määräsi hänet kidutettavaksi. Maaherra ja hänen veljensä löivät Milestä, mutta Miles ei menettänyt malttiaan vaan lausui heille rauhallisesti profetian: he vuodattaisivat huomenna toistensa veren, jonka koirat nuolisivat, ja heidän äitinsä jäisi lapsettomaksi. Veljekset raivostuivat niin, että kävivät Mileksen kimppuun ja surmasivat hänet raa’asti. Aborsam ja Sina heitettiin kuiluun ja surmattiin kivittämällä. Kiviä heitettiin niin paljon, että he hautautuivat kivikasan alle.

Seuraavana päivänä veljekset lähtivät metsästämään. He ajoivat takaa samaa hirveä ja lähestyivät sitä vastakkaisilta puolilta. Kun he yrittivät iskeä keihäänsä kaikin voimin hirven kylkeen, eläin pääsi livahtamaan karkuun ja veljekset lävistivät toisensa keihäillään. Näin he kuolivat samalla tavalla kuin olivat itse surmanneet pyhän Mileksen, jonka profetia toteutui kirjaimellisesti.

Pyhän Mileksen ja hänen kahden oppilaansa pyhät jäännökset vietiin myöhemmin Malqaniin, jonka suojelijoina heitä alettiin kunnioittaa. Marttyyrien sielut sen sijaan kohosivat taivaaseen Jumalan eteen, jossa he rukoilevat meidän puolestamme.

Aedh (Aed, Aod, Aedsind, Aidus) syntyi 500-luvun alussa irlantilaiseen Ui Neillin klaaniin, josta myös pyhä Columba (9.6.) oli lähtöisin. Aedh oli oppimaton maalainen, joka työskenteli isänsä Breecen viljelysmailla. Kun Breece kuoli, Aedhin veli ei antanut Aedhille tälle kuuluvaa perintöosuutta, ja Aedh valmistautui kostamaan. Hän oli aikeissa ryöstää veljensä luota erään neidon, kun piispa Illathan pysäytti Aedhin ja alkoi puhua kostamisen mielettömyydestä. Aedh antoi elämänsä Kristuksen haltuun ja lähti piispan oppilaaksi.

Piispa Illathan koulutti Aedhin, vihki hänet papiksi ja lähetti hänet perustamaan luostarin kotiseudulleen Westmeathin Killaireen (Cell Air). Pyhä Aedh vihittiin piispaksi ja hän perusti luostareita Munsteriin ja Meathiin. Hän paransi rukouksillaan niin monia sairaita, että häntä kutsuttiin nimellä sui liag, ’mestariparantaja’. Pyhä Aedh kuoli vuonna 588. Eläessään hän vaikutti lähinnä kotiseudullaan, mutta hänen kunnioittamisensa on levinnyt Skotlantiin saakka. Häntä on kutsuttu avuksi muun muassa päänsärkyä vastaan. Hänen keljansa rauniot ovat yhä nähtävänä Donegalissa.

Pyhä Konstantin oli rikas ja mahtava georgialainen ruhtinas. Häntä kunnioitettiin koko maassa hyveidensä, hurskautensa ja hyväntekeväisyytensä tähden. Vieraillessaan pyhillä paikoilla hän antoi runsaita almuja luostareille, kirkoille ja köyhille kristityille. Lopulta hän vetäytyi yksinäisyyteen harjoittamaan lakkaamatonta rukousta.

Kun Konstantin oli 85 vuoden ikäinen, arabit hyökkäsivät Georgiaan. Tunnettuna kristittynä Konstantin vangittiin ja vietiin Tbilisiin. Hän kesti ankaran vankeuden iloiten ja kirjoitti munkeille pyytäen heidän esirukouksiaan mutta ei vapautumisensa puolesta vaan jotta saisi voimaa kestää kidutukset. Kun hänet tuotiin voitollisista taisteluistaan kerskailevan emiiri Bugan eteen, hän sanoi, että Jumala oli antanut emiirin voittaa rangaistakseen kristittyjä näiden synneistä eikä suinkaan palkitakseen muslimeja.

Muutaman päivän kuluttua Konstantin vietiin kahleissa abbasidien pääkaupunkiin Samarraan[1], missä kalifi Al-Mutawakkil (847–861) lupasi hänelle suuria kunnianosoituksia, jos hän kieltäisi uskonsa. Konstantin vastasi sanomalla, että kalifilla oli valta hänen ruumiiseensa mutta ei sieluunsa, joka kuului kokonaan taivaan ja maan Herralle, elämän ja kuoleman Valtiaalle. Vihastuneena kalifi heitätti Konstantinin pimeään tyrmään.

Konstantinin luokse lähetettiin kaksi kristinuskosta luopunutta georgialaista sotilasta, jotka yrittivät taivuttaa hänetkin kieltämään uskonsa, mutta Konstantin ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota vaan vakuutti pitävänsä Jumalan käskyt. Sitten hän kohotti kätensä taivasta kohti ja anoi Kristusta tulemaan avukseen ja tunnustamaan hänet taivaallisen Isän edessä niin kuin hän oli tunnustanut Kristuksen ihmisten edessä (Matt. 10:32). Hän jatkoi rukoilemista laulaen ja veisaten psalmeja välittämättä ollenkaan pilkkaavista luopioista.

Luopiot tekivät asiasta ilmoituksen kalifille, joka käski heidän henkilökohtaisesti teloittaa maanmiehensä. Siihen luopioiden uskallus ei kuitenkaan riittänyt, ja niin eräs kalifin palvelijoista mestasi Konstantinin miekalla marraskuun 10. päivänä vuonna 842 (toisten lähteiden mukaan 853) ja toi hänen päänsä tarjottimella herralleen niin kuin aikoinaan oli tuotu Edelläkävijän pää. Pyhän Konstantinin kuolinhetkellä läsnäolijat näkivät hämmästyksekseen, miten enkelit ottivat hänen sielunsa ja kantoivat sen vilvoituksen paikkaan.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Samarra sijaitsee Tigrisin varrella noin 100 km Bagdadista luoteeseen. Abbasidit olivat Muhammedin sedästä Abbasista polveutuva arabialainen hallitsijasuku.