1.9.2020

Sävelmä
4. säv.

Kirkkovuoden alku (indiktio)

pt. Simeon Pylväskilvoittelija

40 pyhää neitsytmarttyyria ja heidän opettajansa diakoni Ammon (+ n. 310)

p. vanhurskas Joosua Nunin poika (+ n. 1200 eKr.)

Ekumeenisen patriarkan siunaama päivä luonnon puolesta

Parimia
  1. Jes. 61:1–10
  2. 3. Moos. 26:3–12, 14–17, 19–20, 22, 33, 40–41
  3. Viis. 4:7–15

(Kirkkovuoden alku eli indiktio ja päivä luomakunnan puolesta)

Jes. 61:1–9

1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, 3 antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa. 4 He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat. 5 Vieraat joutuvat paimentamaan teidän lampaitanne ja vuohianne, muukalaiset hoitamaan teidän peltojanne ja viinitarhojanne, 6 mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi. Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat, saatte nauttia niiden rikkauksista. 7 Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo. 8 -- Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan ja teen sen kanssa ikuisen liiton. 9 Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä, sen jälkeläiset kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät, että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

3. Moos. 26:3–12, 14–17, 19–20, 22, 33, 40–41

3 "Jos te elätte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni, 4 minä annan teille sateet ajallaan, ja maa tuottaa niin paljon satoa ja puut niin paljon hedelmää, 5 että teillä riittää puitavaa viininkorjuuseen asti ja viininkorjuuta kestää kylvämiseen saakka. Teillä on syötävää yllin kyllin, ja te saatte asua turvallisesti maassanne. 6 Minä annan maahanne rauhan, ja te saatte nukkua yönne minkään häiritsemättä. Minä hävitän maastanne petoeläimet, eivätkä viholliset pääse tuhoamaan maata, 7 vaan te ajatte heidät pakosalle ja kukistatte heidät. 8 Viisi teistä ajaa pakoon sata vihollista, sata teistä ajaa pakoon kymmenentuhatta, ja he kaatuvat teidän miekkaanne. 9 Minä katson teidän puoleenne, teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän saada suuren joukon jälkeläisiä. Minä pidän voimassa teille antamani lupaukset. 10 Satoa riittää teillä syötäväksi uuden sadon kypsymiseen saakka, niin että joudutte vielä heittämään vanhaa viljaa pois uuden tieltä. 11 Minä pystytän asumukseni teidän keskellenne enkä väsy teihin, 12 vaan vaellan teidän mukananne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. 14 "Jos ette kuuntele minua ettekä noudata kaikkia näitä säädöksiä 15 ja jos te halveksitte minun käskyjäni ja ylenkatsotte minun lakejani ettekä noudata kaikkia minun säädöksiäni, vaan rikotte liiton, 16 niin minä rankaisen teitä. Minä lähetän teille varoitukseksi hivuttavan taudin ja kuumeen, jotka riuduttavat silmänne ja kuluttavat elinvoimanne. Te kylvätte turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sadon. 17 Minä käännyn teitä vastaan, niin että viholliset lyövät teidät taistelussa. Teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja lopulta te pakenette silloinkin, kun kukaan ei aja teitä takaa. 19 Minä murskaan teidän voimanne ja ylpeytenne, taivas teidän yllänne tulee raudankovaksi ja maa teidän allanne pronssin kaltaiseksi. 20 Teidän voimanne kuluvat hukkaan, kun maa ei tuota satoa eivätkä puut kanna hedelmää. 22 Minä lähetän teidän kimppuunne villipetoja, ja ne riistävät teiltä teidän lapsenne, raatelevat karjanne ja tappavat teidät niin vähiin, että tiet tulevat autioiksi. 40 "Sitten he tunnustavat omat syntinsä ja isiensä synnit, luopumuksensa ja niskoittelunsa, 41 joiden takia minä asetuin heitä vastaan ja vein heidät vihollismaahan.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Epistola
1. Tim. 2:1–7 (Kirkkovuoden alku)
Kol. 3:12–16 (pyhittäjä Simeon)
2. Kor. 12:20–13:2

1. Tim. 2:1–7

[Poikani Timoteus,] 1 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, 2 kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. 3 Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, 4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 5 Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus. 6 Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika oli tullut. 7 Tämän sanoman julistajaksi ja apostoliksi minut on asetettu. Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta.

Kol. 3:12–16

12 Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. 13 Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. 14 Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. 15 Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. 16 Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.

2. Kor. 12:20–13:2

20 Pelkään näet, että tullessani en ehkä tapaa teitä sellaisina kuin toivon, ja silloin tekin saatte nähdä minut toisenlaisena kuin toivoisitte. Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta. 21 Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet! 13:1 Olen nyt kolmannen kerran tulossa luoksenne, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla". 2 Varoitin jo toisella käynnilläni niitä, jotka olivat tehneet syntiä, ja nyt täältä käsin varoitan heitä ja kaikkia muitakin: kun taas tulen sinne, en aio säästää teitä.

Luuk. 4:16–22 (Kirkkovuoden alku eli indiktio, päivä luomakunnan puolesta)
Matt. 11:27–30 (Pyhittäjä Simeon Pylväskilvoittelija (+ 459))
Mark. 4:24–34
Luuk. 4:16–22

Siihen aikaan 16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:     18 -- Herran henki on minun ylläni,     sillä hän on voidellut minut.     Hän on lähettänyt minut     ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,     julistamaan vangituille vapautusta     ja sokeille näkönsä saamista,     päästämään sorretut vapauteen     19 ja julistamaan Herran riemuvuotta. 20 Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. 21 Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." 22 Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.

Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Mark. 4:24–34

Herra sanoi opetuslapsilleen: 24 "Huomatkaa, mitä kuulette. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin. 25 Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on." 26 Jeesus sanoi: "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. 27 Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. 28 Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. 29 Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut." 30 Vielä Jeesus sanoi: "Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? 31 Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, 32 mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa." 33 Monin tällaisin vertauksin hän julisti ihmisille sanaa, sen mukaan kuin he sitä saattoivat ymmärtää. 34 Vertauksitta hän ei heille puhunut, mutta opetuslapsilleen hän selitti kaiken, kun he olivat keskenään.

Päivän synaksario

1.9.

Pyhä ortodoksinen kirkko aloittaa kirkkovuoden syyskuun ensimmäisestä päivästä. Käytäntö juontuu roomalaisesta kalenterista. Rooman keisarit tapasivat kerätä veron armeijan ylläpitämiseksi syyskuun ensimmäisenä; keisari Augustuksesta (vallassa 30 eKr.–14 jKr.) lähtien vero asetettiin virallisella julistuksella – latinaksi indictio – aina viidentoista vuoden jaksoksi, jota käytettiin laajalti ajanlaskun perusyksikkönä. Indictio-nimitystä käytettiin kyseisistä viidentoista vuoden jaksoista ja myöhemmin myös uuden kirkkovuoden alun julistamisesta.

Syksyinen ajankohta merkitsee uuden alkua myös sikäli, että kyseessä on sadonkorjuujuhlien aika, jolloin on sopivaa osoittaa Jumalalle kiitollisuutta Hänen rakkaudestaan ja huolenpidostaan luomakuntaa kohtaan. Vanhan liiton aikana juutalaiset viettivät syyskuuta vastaavan tišri-kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivää ja uudenvuodenjuhlaa. (3. Moos. 23:23-25) Juhlan alkamisesta annettiin merkki puhaltamalla torveen, ja ihmiset kokoontuivat ylistämään Jumalaa ja uhraamaan hänelle polttouhreja.

Jumalan Poika ja Sana, ajan ja tilan luoja, kaikkien aikakausien kuningas Jeesus Kristus pukeutui lihaan sovittaakseen koko ihmiskunnan, niin juutalaiset kuin pakanatkin, ja palauttaakseen kaikki yhteyteensä yhdessä ainoassa kirkossa. Hän on myös tahtonut koota luokseen kaiken, mikä on luonnonlakien alaisuudessa ja mitä Hän on kirjoitetussa laissa määrännyt. Siksi tänä päivänä, jolloin luonto on aloittamassa uutta vuodenaikojen kiertoa, me muistelemme hetkeä, jolloin Herra Jeesus Kristus aloitti toimintansa astuen synagogaan ja avaten Jesajan kirjan lukeakseen kohdasta, jossa profeetta sanoo Hänen nimessään: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18-19)

Näin ollen kaikki kirkot ylistävät tänä päivänä yksimielisesti ja yhteen ääneen Häntä, joka on luonnoltaan yksi ja persooniltaan kolme, joka ylläpitää kaikkea ja siunaa kaikki kättensä työt. Kristus itse avaa meille uuden vuoden portit ja kutsuu meitä seuraamaan itseään, jotta pääsisimme osallisiksi Hänen ikuisuudestaan.

Vuonna 1989 Ekumeeninen patriarkaatti esitti, että syyskuun ensimmäinen päivä nimitettäisiin ympäristön suojelun päiväksi, ja kutsui koko ortodoksista ja kristillistä maailmaa ”kantamaan joka vuosi tuona päivänä rukouksia ja anomuksia kaiken Luojalle, kiittämään luomakunnan suuresta lahjasta ja anomaan, että se varjeltuisi ja pelastuisi kaikesta pahasta”. Kaikki ortodoksiset kirkot hyväksyivät ehdotuksen yleisortodoksisessa kokouksessa vuonna 1992.

Joosua Nunin poika Efraimin sukukunnasta toimi ensin lainantajan ja jumalannäkijän Mooseksen uskollisena palvelijana ja myöhemmin hänen seuraajanaan kansan johtajana. Hänen nimensä oli alun perin Hoosea, mutta Mooses antoi hänelle uuden nimen lähettäessään hänet vakoilemaan Kanaanin maata (4. Moos. 13:16). Joosuan nimi viittaa ”pelastukseen”. Kreikan kielessä Joosua on sama nimi kuin Jeesus; myös nimen alkuperäinen heprealainen muoto (Jehošua) on hyvin lähellä Jeesuksen, todellisen Pelastajan, nimen heprealaista muotoa (Ješua).

Kun Jumalan kansa Egyptistä taivaltaessaan kohti luvattua maata joutui taistelemaan amalekilaisia vastaan, Joosua johti valittujen sotureiden ryhmää ja Mooses pysyi vuoren huipulla kädet kohotettuina rukoukseen (2. Moos. 17:9).

Kun Mooses Jumalan säädöksen mukaan kuoli saamatta itse astua luvattuun maahan, Jumala valitsi Joosuan johtamaan kansan yli Jordanin virran. Kun liiton arkkua kantavien pappien jalat koskettivat vettä, virta väistyi, vesi nousi ikään kuin patoutuen, ja israelilaiset saivat astua luvattuun maahan kuivin jaloin aivan niin kuin he olivat aiemmin ylittäneet Punaisenmeren Egyptistä lähtiessään. Arkkua kantavat papit odottivat kuivalla maalla keskellä jokea niin kauan kunnes koko kansa oli päässyt virran yli ja vesi palasi entisiin uomiinsa.

Kun kansa oli päässyt siihen maahan, joka tihkui maitoa ja hunajaa, Joosua ympärileikkasi kansan, ja he viettivät pääsiäistä merkiksi ikuisesta liitosta Jumalansa kanssa.

Kun Joosua oli käymässä Jerikon piiritykseen, ylienkeli Mikael ilmestyi hänelle miekka kädessään. Tunnistamatta häntä Joosua kysyi: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisia?” Mikael lausui: ”Olen tullut tänne Herran sotajoukkojen johtajana.” Silloin Joosua lankesi kasvoilleen tuntien sekä oman arvottomuutensa että luottamuksen Herran apuun. Ylienkelin käskystä hän riisui kengät jaloistaan, sillä tuo paikka oli pyhä. Ja tapahtui, että Israelin kansa valtasi Jerikon Jumalan voimalla pelkästään torviin puhaltamalla ja kiertämällä kaupungin ympäri seitsemän kertaa liitonarkun kanssa. Eikä mikään muukaan kaupunki tai maassa ollut kansa voinut kestää Joosuan johtamien Herran palvelijoiden voimaa.

Kun israelilaiset olivat käymässä taisteluun amorilaisia vastaan Gibeonilla, Joosua pyysi selvää merkkiä siitä, että Herra olisi kansansa puolella heidän vihollisiaan vastaan. Ja Herran käskyn mukaan Joosua huusi koko kansan nähden: ”Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa! Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!” Ja silloin aurinko todella pysäytti kulkunsa keskelle taivasta lähes koko päiväksi, kunnes Israel oli lyönyt vihollisensa. Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin. Näin lähellä Jumalaa oli Joosuaa. (Joos. 10:12-14)

Hallittuaan Kanaanin maata hurskaasti 27 vuotta Joosua kuoli rauhallisesti 110 vuoden iässä. Niin kuin Joosuan nimi viittaa Jeesukseen, niin myös hänen tekonsa ennaltakuvaavat meidän pelastumistamme Jeesuksessa Kristuksessa, jonka turvin me käymme kuivin jaloin kuoleman virran halki paratiisin iäisiin iloihin ja joka on meidän rinnallamme kukistamassa meidän vihollisemme, himot ja pahat henget.

Keisari Liciniuksen (308-324) aikana Traakian Adrianopolissa (nyk. Edirne) alueen käskynhaltija Baudos vangitsi ryhmän naisia, koska he olivat kristittyjä, ja kehotti heitä kumartamaan epäjumalia. Yksi heistä, Celsina, joka oli kaupungin ensimmäinen nainen, tunnusti rohkeasti uskonsa ja kokosi sitten koko ryhmän kotiinsa yhdessä opettajansa, diakoni Ammunin kanssa. Pyhä Ammun kirjoitti luettelon heidän nimistään ja luki ne ääneen yksi kerrallaan. Sitten hän sanoi: ”Taistelkaa Kristuksen puolesta marttyyrikilvoituksessa, sillä Herramme Kristus istuu valtakunnan portilla ja kutsuu teitä nimeltä samalla tavalla yksi kerrallaan antaakseen teille ikuisen elämän seppeleen.”

Kun käskynhaltija taas kuulusteli vangittuja, he tunnustivat kaikki vakaasti uskonsa. Tapahtui, että heidän rukoustensa voimasta epäjumalien pappi nousi ilmaan ja tulenhohtoisten enkelien lävistämänä lysähti kuolleena maahan. Silloin Baudos käski ripustaa pyhän Ammunin paaluun ja raastaa hänen kylkiään, polttaa syntyneitä haavoja soihduilla ja panna hänen päähänsä tuliseksi kuumennetun pronssikypärän.

Kestettyään kidutukset pyhä Ammun vietiin yhdessä oppilaidensa kanssa Beroeesta (nykyisin Bulgariassa sijaitseva Stara Zagoran kaupunki) Herakleiaan hallitsija Liciniuksen luo. Matkalla Herra ilmestyi heille ja rohkaisi heitä. Kaupunkiin tultuaan he menivät paikkaan, jossa säilytettiin pyhän marttyyrin Glykerian (muistopäivä 13.5.) jäännöksiä. Kun he rukoilivat siellä yöllä, pyhä Glykeria ilmestyi heille ja sanoi: ”Tervetuloa, Herran pyhät palvelijat! Kauan olen jo odottanut teidän Herrassa uljasta joukkoanne, että saisimme yhdessä karkeloida pyhien enkelten kanssa Kristuksen valtakunnassa. Olemmehan vuodattaneet veremme Hänet tunnustaessamme.”

Herakleiassa pyhät naiset heitettiin petojen eteen. Yhdessä opettajansa Ammunin kanssa he rukoilivat seisaallaan kädet kohotettuina. Silloin kissapedot alkoivat torkahdella eivätkä koskeneet heihin. Sillä aikaa kun sotilaat sytyttivät tulta heittääkseen heidät siihen, he profetoivat Liciniukselle, että Konstantinus Suuri saa vallan, kristinusko pääsee voitolle ja epäjumalanpalvelus lakkautetaan. Sen jälkeen he siunasivat itsensä ristinmerkillä, ja kymmenen heistä loikkasi ilomielin liekkeihin ylistäen Jumalaa, joka ei sallinut heidän tuntea tulen poltetta. Näin he saivat rauhallisen lopun tulessa. Kahdeksan heistä mestattiin yhdessä opettajansa kanssa. Loput heistä hakattiin kuoliaiksi; eräiden suuhun työnnettiin hehkuvia rautoja.

Pyhittäjäisä Simeon syntyi vuoden 388 tienoilla Sisa-nimisessä kylässä Pohjois-Syyriassa. Hänen vanhempansa tapasivat lähettää hänet paimentamaan lampaita, mutta eräänä aamuna lunta oli niin paljon, että lampaat saivat jäädä talliin ja Simeon lähti kirkkoon. Hän kuuli luettavan: ”Autuaita ovat murheelliset… autuaita ovat nöyrät… autuaita ovat puhdassydämiset”. Nämä sanat koskettivat nuorta Simeonia, joka tahtoi tietää, kuinka voisi päästä osalliseksi tästä Kristuksen julistamasta autuudesta. Hän jätti perheensä ja kaikki muutkin maalliset siteet ja meni kahdeksi vuodeksi läheiseen luostariin.

Simeon halusi kuitenkin päästä syvemmälle askeettiseen elämään, ja niin hän siirtyi Antiokian lähistölle Tel Adan luostariin, jossa kilvoiteltiin ankarammin munkki Heliodoroksen viisaassa ohjauksessa. Simeon oli veljestössä kymmenen vuotta, ja alusta pitäen hän erottui ankarilla kilvoituksillaan. Toiset munkit söivät joka toinen päivä, mutta Simeon nautti niukan aterian ainoastaan kerran viikossa. Hän oli niin innokas kärsimään Kristuksen puolesta, että hän kantoi viittansa alla palmunlehdistä punottua vyötä, joka oli kiristetty niin tiukkaan, että se repi hänen lihaansa. Luostarin vanhukset pyysivät lopulta pyhää miestä lähtemään, koska pelkäsivät toisten alkavan kilvoitella yli voimiensa nähdessään hänen esimerkkinsä.

Simeon siirtyi läheisten vuorten karuimpaan kolkkaan ja asettui kuivuneen lähteen pohjalle, jossa hän ylisti Herraa yötä päivää. Viiden päivän kuluttua Tel Adan munkit alkoivat katua, että olivat lähettäneet hänet pois, ja päättivät hakea hänet takaisin. Simeon ei kuitenkaan viipynyt heidän luostarissaan pitkään, sillä hänen katseensa oli jo suunnattu kauemmaksi.

Simeon vaelsi Tel Nešen kylään, jossa hän asettui autioon mökkiin kilvoittelemaan saavuttaakseen taivaallisia hyveitä. Suuren paaston aikana hän tahtoi Mooseksen, Eliaan ja Vapahtajamme Kristuksen tavoin olla neljäkymmentä päivää syömättä mitään ja pyysi ystäväänsä Blassusta muuraamaan keljansa oven umpeen. Tämä suostui vain sillä ehdolla, että Kristuksen soturi ottaisi mukaansa vähän leipää ja vettä, ettei hän riutuisi aivan loppuun. Neljänkymmenen päivän kuluttua Blassus avasi keljan huolestuneena kilvoittelijan voinnista. Hän löysi leivän ja veden siitä, mihin oli ne jättänyt, ja pyhän makaamasta lattialla liikkumattomana ja liian voimattomana sanoakseen sanaakaan. Hän sai voimiaan hiukan takaisin vasta osallistuttuaan pyhiin salaisuuksiin. Saatuaan kokemusta todellisesta kilvoituksesta Simeon vietti tästä lähtien suuren paaston aina syömättä; armon vahvistamana hän kesti koko ajan jaloillaan ja hänen henkensä pysyi virkeänä.

Vietettyään tuossa keljassaan kolme vuotta Simeon kiipesi kalliolle ja kiinnitti itsensä kiveen raskaalla ketjulla. Antiokialainen khorepiskopos[1] Meletios vakuutti hänelle, että valaistuneen ihmisen järki ja tahto ovat vahvempia kuin mitkään kahleet, sillä ne kykenevät estämään ajatuksien harhailemisen. Simeon antoi katkaista kahleensa ymmärtäen, että askeettinen kilvoitus on ylistettävää vain siinä määrin kuin se palauttaa luonnossamme olevan Jumalan kuvan alkuperäiseen kauneuteensa. Kahleita avattaessa niiden painamista haavoista paljastui isoja matoja, mikä osoitti silminnähden, että Simeon oli kärsivällisyydessä marttyyrien veroinen ja mikäli mahdollista vieläkin suurempi, sillä hän oli alistanut itsensä näihin kärsimyksiin omasta tahdostaan ja rakkaudesta Kristukseen.

Simeonin luokse alkoi tulla yhä enemmän pyhiinvaeltajia saadakseen häneltä siunauksen ja parannusta niin sielulleen kuin ruumiilleenkin. Simeon kuitenkin kaipasi enemmän yksinäisyyttä ja rauhaa päästäkseen lähemmäksi taivasta, katselemaan jumalallisia asioita mahdollisimman puhtaasti.

Simeon päätti rakennuttaa kilvoituspaikakseen pylvään, jonka päällä oli pieni tasanne. Hänen ensimmäinen pylväänsä oli kolme metriä korkea. Se korvattiin pian kuusimetrisellä, ja kolmas pylväs oli jo 18 metriä korkea. Sen päällä hän kilvoitteli viimeiset kaksikymmentä vuottaan eläen taivaan ja maan puolivälissä. Toinen toistaan korkeammat pylväät olivat ikään kuin merkki siitä, kuinka hänen henkensä nousi kohti jumalallista valoa. Ollessaan ylhäisessä yksinäisyydessään mutta samalla kaikkien nähtävänä Simeon veti puoleensa yhä suurempia ihmisjoukkoja, eikä vain lähialueilta vaan Persiasta, Armeniasta, Georgiasta, Italiasta, Galliasta ja Britanniasta asti. Simeon loisti kuin kirkas valo korkeassa lampunjalassa valaisten uskon valolla monia pakanoita, jotka tulivat ihmettelemään outoa näkyä.

Ollessaan yksin Jumalan kanssa pylväänsä huipulla pyhä Simeon toimi Jumalan rakkauden välikappaleena. Hän julisti ihmisille evankeliumia sanoillaan, teoillaan ja koko olemuksellaan levittäen ympärilleen rauhaa, joka hänellä oli sydämessään. Simeon teki monia ihmeitä ja paransi ihmisiä. Profeetan tavoin hän varoitti tulevista luonnononnettomuuksista. Kaikki pitivät häntä pelastuksen satamana ja hengellisen lohdun lähteenä. Monet kääntyivät kristityiksi hänen vaikutuksestaan.

Maailmalle täydellisesti ristiinnaulittuna Simeon ei pitänyt itsellään mitään vaan uhrasi itsensä Jumalalle enkelien ja ihmisten katseltavaksi. Kuolevaiseen ruumiiseen pukeutuneenakin hän eli ruumiittomien enkelien elämää. Silti hänen nöyryytensä oli vieläkin ihmeellisempää, sillä niin runsain mitoin hyveitä saavutettuaan ja monia ihmeitä tehtyään hän piti itseään kaikkia ihmisiä vähäisempänä.

Vuonna 459 pyhä Simeon rukouksessa ollessaan nukkui pois 69 vuoden ikäisenä. Hänen kallisarvoinen ruumiinsa tuotiin Antiokiaan suuren väenpaljouden saattelemana. Pyhät jäännökset tekivät ihmeitä niille, jotka lähestyivät niitä uskoen. Kahdeksan vuoden kuluttua keisari Leo I siirrätti reliikit Konstantinopoliin Daniel Styliitan (muistopäivä 11.12.) toivomuksesta. Daniel oli Simeonin ensimmäinen seuraaja pylväskilvoittelijoiden pyhässä saatossa. Konstantinopolissa Simeonin reliikeille rakennettiin kirkko pyhän Danielin pylvään lähistölle.

Simeonin pylvään ympärille kasvaneesta luostarista muodostui suuri ja tärkeä hengellinen keskus. Paikalle rakennettiin valtaisa ristinmuotoinen basilika, jonka keskipisteessä oli Simeonin pylväs. Muslimit hävittivät luostarin ja tuhosivat kirkon vuonna 985, mutta pylvään kanta on yhä nähtävissä ja Qalat Siman-nimellä tunnetuilla raunioilla käy edelleen pyhiinvaeltajia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

 

[1] Khorepiskopos on eräänlainen apulaispiispa, ”maalaispiispa”.