1.8.2020

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Jumalanäidin paasto 1.–14.8.

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin esiintuominen

Seitsemän makkabilaismarttyyria, heidän äitinsä m. Salomone ja opettajansa Eleasar (+ 166 eKr.)

Parimia

Hepr. 2:11–18; Joh. 5:1–4

Hepr. 2:11–18

11 Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: 12 -- Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. 13 Hän sanoo myös: -- Minä turvaan Herraan, ja edelleen: -- Tässä me olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi. 14 Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, 15 ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. 16 Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. 17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 18 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Joh. 5:1–15

[Siihen aikaan oli eräs––] 1 Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 2 Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, 3 ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. 4 Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. 5 Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. 6 Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" 7 Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua." 8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele." 9 Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. 10 Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi." 11 Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele.'" 12 Silloin juutalaiset kysyivät: "Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?" 13 Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. 14 Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin." 15 Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Epistola
1. Kor. 1:18–24 (risti)
Hepr. 11:33–12:2a (makkabilaismarttyyrit)
Room. 14:6–9

1. Kor. 1:18–24

18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. 20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? 21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. 22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. 23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, 24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.

Hepr. 11:33–12:2a

33 Uskon voimalla esi-isät kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, 34 sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot. 35 Jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. 36 Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. 37 Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteinaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. 38 He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa. 39 Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. 40 Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä. 12:1 Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, 2 katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.

Room. 14:6–9

6 Joka kiinnittää huomionsa päiviin, tekee niin Herran kunniaksi, ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa. 7 Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten. 8 Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. 9 Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra.

Joh. 19:6–11, 13–20, 25–28, 30–35 (Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin esiintuominen)
Matt. 10:16–22 (Seitsemän makkabilaismarttyyria, heidän äitinsä marttyyri Salomone ja opettajansa Eleasar (+ 166 eKr.))
Matt. 15:32–39
Joh. 19:6–11a, 13-20, 25–28a, 30–35a

Siihen aikaan 6 kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: "Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään." 7 Juutalaiset vastasivat: "Meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika." 8 Tämän kuullessaan Pilatus kävi yhä levottomammaksi. 9 Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: "Mistä sinä olet lähtöisin?" Mutta Jeesus ei vastannut hänelle. 10 "Etkö puhu, vaikka minä kysyn?" Pilatus sanoi. "Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?" 11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.  13 Nämä sanat kuultuaan Pilatus toi Jeesuksen ulos ja asettui tuomarinistuimelleen niin sanotulle Kivipihalle, jonka hepreankielinen nimi on Gabbata. 14 Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan. Pilatus sanoi juutalaisille: "Tässä on teidän kuninkaanne." 15 Juutalaiset huusivat: "Pois! Pois! Ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Pitääkö minun ristiinnaulita teidän kuninkaanne?" Mutta ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari." 16 Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Jeesusta lähdettiin viemään. 17 Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. 18 Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. 19 Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas." 20 Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi.  25 Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. 26 Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, tämä on poikasi!" 27 Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Tämä on äitisi!" Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä. 28 Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. 30 Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. 31 Silloin oli valmistuspäivä, ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla. Jotta ruumiit eivät jäisi sapatiksi ristille, juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulituilta lyötäisiin sääriluut poikki ja heidät otettaisiin alas. 32 Niinpä sotilaat katkaisivat sääriluut niiltä miehiltä, jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa, ensin toiselta ja sitten toiselta. 33 Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan. 34 Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä. 35 Se, joka tämän näki, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte.

Matt. 10:16–22

Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Matt. 15:32–39

Siihen aikaan 32 Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: "Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla." 33 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Mistä me täällä asumattomalla seudulla saamme niin paljon leipää, että pystymme ruokkimaan tällaisen väkijoukon?" 34 "Montako leipää teillä on?" Jeesus kysyi. "Seitsemän", he vastasivat, "ja jokunen pieni kala." 35 Jeesus käski väen asettua istumaan. 36 Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. 37 Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän täyttä korillista. 38 Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. 39 Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois, astui veneeseen ja tuli Magadanin seudulle.

Päivän synaksario

1.8.

Syyrian Seleukidi-sukuisen kuninkaan Antiokhos IV Epifaneksen hallituskaudella (175–164 eKr.) juutalaiset alistettiin julman sorron alle. Jerusalemin temppeli häpäistiin monin tavoin ja siellä alettiin toimittaa lainvastaisia uhreja. Hellenistinen Antiokhos yritti pakottaa Israelin lapset luopumaan isiltä perityistä tavoista ja omaksumaan pakanallisia käytänteitä. Siksi hän määräsi, että kaikkien täytyy syödä sianlihaa, mikä oli kielletty Mooseksen laissa. Juutalaisia, jotka nousivat vastarintaan Jumalan käskyjen rikkomista vastaan, alettiin sanoa makkabeiksi eli makkabilaisiksi. 

Vallanpitäjät yrittivät pakottaa lainopettaja Eleasarin syömään avaten väkisin hänen suunsa, mutta vanhus sylki lihan inhoten suustaan. Hän ei kuunnellut niitä, jotka neuvoivat häntä teeskentelemään alistumista pelastaakseen henkensä, vaan sanoi: ”Ei käy laatuun, että minun ikäiseni mies alkaa teeskennellä. Jos suostun, niin monet nuoret luulevat yhdeksänkymmenvuotiaan Eleasarinkin kääntyneen pakanuuteen. Vain sen vuoksi, että minä teeskentelemällä hieman pidentäisin elämääni, he joutuisivat harhateille – ja minä saisin itselleni vain häpeän tahraaman vanhuuden. Ja vaikka tässä ja nyt välttäisinkin ihmisten päätettävissä olevan rangaistuksen, niin Kaikkivaltiaan käsistä en pääse elävänä enkä kuolleena.” Hän asteli itse kidutuspenkille ja osoitti siellä nuoren soturin urheutta, joka sai pyövelitkin ihailemaan häntä. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui: ”Herralla on hallussaan pyhä tieto, ja hän kyllä tietää, että olisin voinut välttää kuoleman sen sijaan, että nyt olen ruoskittavana ja kärsin ruumiissani hirveitä tuskia. Mutta hän myös tietää, että Jumalaa pelkäävä sieluni ottaa iloiten vastaan tämän kärsimyksen.”

Seitsemän veljestä, joille Eleasar oli opettanut juutalaisten perimätietoa, pidätettiin ja tuotiin kuninkaan eteen yhdessä äitinsä Salomonen kanssa. Heille oli tärkeää vain se, ettei heidän pyhää seitsenlukuaan revittäisi hajalle jonkun heistä langetessa petturuuteen. He rohkaisivat toisiaan tunnustuksessaan tähän tapaan: ”Jos me emme kuole nyt niin myöhemmin kuitenkin kuolemme. Nyt tämä pakko on meille mahdollisuus kuolla kunniassa.” Hallitsija levitytti kidutusvälineet heidän eteensä ja yritti suostutella heitä, mutta he vastasivat esikoisen suulla: ”Mieluummin me kuolemme kuin rikomme isiemme lakeja.”*
*) Makkabilaiskirjat eivät mainitse veljesten nimiä. Kristittyjen kreikankielisessä traditiossa nimistä on hieman erilaisia muotoja, joista osa on heprealaisten nimien kreikkalaistettuja muotoja, jotkut vaikuttavat yrityksiltä tavoitella heprealaisia muotoja ja osa on täysin ei-heprealaisia: Abim (Abimos), Antonios, Guria (Gurias), Eleasar, Eusebonas, Akhim (Alimos) ja Markellos.

Antiokhos raivostui ja määräsi, että julkean nuorukaisen kieli leikataan, päänahka revitään irti ja jäsenet silvotaan. Kidutusten keskellä nuori mies julisti: ”Katkokaa jäseneni, polttakaa lihani ja vääntäkää niveleni sijoiltaan! Kaikissa näissä kidutuksissa minä osoitan teille, että heprealaiset jos ketkään ovat voittamattomia puolustaessaan hyvettä.” Hän todisti uskostaan vähääkään valittamatta, kun taas hänen äitinsä ja veljensä rukoilivat Jumalaa, että Hän antaisi heille armon kuolla yhtä urheasti kuin hän.

Sitten toiseksi vanhinta veljeä alettiin kiduttaa. Hänen lihaansa revittiin irti ja hänet kiinnitettiin katapulttiin. Valmiina antamaan sielunsa Herralle hän huusi hepreaksi: ”Tämän elämän sinä meiltä riistät, mutta koko maailman kuningas herättää meidät uuteen, ikuiseen elämään, koska me kuolemme hänen lakiensa tähden.” Kolmas veli ojensi rohkeasti kätensä revittäväksi irti nivelistä varmana siitä, että Jumala antaisi ne hänelle takaisin tulevassa elämässä. Hän heitti henkensä kidutuspyörässä. Neljäs halusi näyttää Antiokhokselle olevansa veljiensä vertainen rohkeudessa ja pyysi tyrannia valitsemaan julmimmat kidutukset. Ennen kuin hänen kielensä revittiin irti, hän sanoi: ”Voit irrottaa ääneni lähteen; Jumala kuulee mykkiäkin. Jumalan tähden me annamme ilomielin jäsenemme silvottaviksi.” Viidennellä veljellä oli kiire saada oma voittopalkintonsa, joten hän meni vapaaehtoisesti kidutettavaksi. Kuudes sai kärsiä kidutuspyörässä, ja kun hänen kylkensä lävistettiin, hän huusi: ”Miten pyhä ja arvokas kilvoitus! Suuri veljesjoukkomme on uskomme tähden kutsuttu tuskien kilpakentälle, eikä meitä ole voitettu. Hurskas tieto on voittamaton, tyranni!”

Näin urheat kilvoittelijat uhrasivat elämänsä yksi toisensa jälkeen. He osoittivat, että uskon valaisema mieli ei ainoastaan pysty voittamaan sielun himoja vaan myös saavuttamaan loisteliaan voiton kuoleman kärsimyksistä, koska usko antaa lupauksen ikuisesta elämästä ja kuolemattomuudesta.

Veljesten äiti Salomone oli katsomassa poikiensa kidutuksia. Hän ei kuitenkaan antautunut murheen valtaan vaan rohkaisi heitä kaikkia kestämään koettelemukset rohkeasti Herran nimessä ja ylösnousemuksen toivossa. Hän lausui hepreaksi: ”En tiedä, kuinka te ilmestyitte kohtuuni, enkä minä antanut teille henkeä ja elämää enkä koonnut niitä aineksia, joista kukin teistä on muodostunut. Ihmisen muovaa maailman Luoja, hän, joka suunnittelee ja muovaa kaiken muunkin. Armossaan hän myös antaa teille takaisin hengen ja elämän, koska te nyt luovutte niistä hänen lakinsa tähden.”

Viimeiseksi jäljellä oli nuorin poika. Tyranni lupasi hänelle rikkauksia ja korkeita virkoja, jos hän luopuisi uskostaan. Hän yritti myös saada äitiä avukseen säästääkseen pojan hengen. Salomone päinvastoin kehotti poikaa kärsimään kidutukset, jotta he kaikki saisivat olla yhdessä Jumalan valtakunnassa. Poika alkoi kirota tyrannia ja julisti, että tämä saisi pian kärsiä oikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän rukoili, että veljesten uhri lepyttäisi Jumalan vihan, joka kohdistui sorrettuun kansaan. Antiokhos tunsi itsensä loukatuksi ja alkoi raivota nuorta poikaa vastaan vielä julmemmin kuin muita veljiä. Niin viimeinenkin veljessarjasta luovutti sielunsa kunniakkaasti Jumalan käsiin. Hänen jälkeensä myös Salomone uhrattiin polttouhrina ja hän liittyi poikiensa seuraan pyhien marttyyrien kuoroon.
Vaikka pyhien makkabilaisten todistus tapahtui ennen Kristuksen lihaksitulemista, nämä marttyyrit ovat yhtä arvokkaita kuin Herran tulemisen jälkeen kärsineet, sillä Kristus eli jo heissä heidän ylösnousemuksen toivonsa kautta. Makkabilaismarttyyrien kuolemasta kerrotaan Toisen makkabilaiskirjan 6. ja 7. luvussa sekä Neljännessä makkabilaiskirjassa, jota ei lueta varsinaisten pyhien kirjoitusten joukkoon. Makkabilaismarttyyreita on kunnioitettu ortodoksisessa kirkossa erityisesti Antiokian alueella, jonne heidän reliikkejään oli siirretty jo varhain. Johannes Krysostomos piti useita ylistyspuheita heidän kunniakseen. Makkabilaiskirjojen marttyyrikertomuksesta tuli malli, jota sovellettiin kristittyjen marttyyrikertomuksia kirjoitettaessa. Juutalaisuudessa makkabit ovat yhä kansallisen selviytymistaistelun keskeinen symboli.

Keisari Diocletianuksen aikana, vuoden 300 tienoilla, yhdeksän kristittyä kärsi marttyyrikuoleman Pamfylian Pergassa. Menaios oli puuseppä ja muut olivat työmiehiä. Heitä yhdisti palava rakkaus Jumalaan ja päätös uhrata itsensä marttyyreina uskonsa puolustukseksi ja Kristuksen kunniaksi. Luovuttuaan kaikesta, mikä pidätteli heitä tässä elämässä, he menivät eräänä yönä läheiseen Artemis-jumalattaren temppeliin ja kaatoivat kaikki epäjumalankuvat. Pian heidät löydettiin, vangittiin ja vietiin kuulusteltaviksi Pergaan (toisten tietojen mukaan Sidaan) Pamfylian maaherran Flavius Zoiluksen eteen. 

Kun kristityt kieltäytyivät luopumasta Kristuksesta, heitä alettiin kiduttaa. Ensin heitä hakattiin julmasti, heidän kupeitaan poltettiin, heidän lihaansa revittiin rautanauloilla ja lopuksi heidän silmänsä kaivettiin kuopistaan. Sitten kristityt suljettiin vankilaan, mutta maaherra määräsi, ettei heille saa antaa ruokaa eikä vettä. He olivat pitkään vankilassa, mutta eivät menettäneet rohkeuttaan. Kun heidät lopulta raahattiin vankikopeistaan villipetojen eteen, eläimet pysähtyivät paikoilleen eivätkä koskeneet marttyyreihin. Silminnäkijät huudahtivat: ”Ihme, ihme! Suuri on kristittyjen Jumala!” Samassa salama välähti ja sitä seurasi ukkosenjyrinä ja raesade. Marttyyrit kuulivat korkeuksista äänen, joka kutsui heitä liittymään taivaan kuoroihin. Äänen rohkaisemina pyhät marttyyrit ojensivat innokkaasti kaulansa miekan alle päästäkseen Kristuksen kunniaan ja kirkkauteen.

Pyhä Eusebius syntyi Sardiniassa vuoden 283 tienoilla ja siirtyi sittemmin Roomaan. Siellä hän ystävystyi Aleksandrian patriarkan pyhän Athanasios Suuren (18.1.) kanssa, joka oli Roomassa maanpaossa vuosina 339–342. Eusebius valittiin Piemonten alueen Vercellin piispaksi vuonna 345, ja hän työskenteli innokkaasti hengellistä laumaansa opettaen ja oikeaa uskoa puolustaen. Kun keisari Konstantios II pakotti Milanon synodin piispat tuomitsemaan pyhän Athanasios Suuren, Eusebius kieltäytyi ja hänet karkotettiin Palestiinan Skythopolikseen, missä areiolainen piispa Patrofilos kohteli häntä huonosti.

Myöhemmin Eusebius siirrettiin Kappadokiaan, ja lopulta hän päätyi Egyptin Thebaidiin, missä hän saattoi tutustua lukuisiin erämaakilvoittelijoihin ja heidän hyveisiinsä. Konstantioksen kuoltua hän oli taas vapaa. Eusebius osallistui Aleksandrian kirkolliskokoukseen (362) ja yritti sitten selvittää Antiokiassa syntynyttä skismaa. Lopulta hän palasi Italiaan ja jatkoi taistelua oikean uskon puolesta areiolaisia vastaan yhdessä Poitiers’n piispan, pyhän Hilarionin (13.1.) kanssa. Hän nukkui pois rauhassa vuoden 371 tienoilla saaden omakseen uskon tunnustajien kruunun.

Elesa syntyi Peloponnesoksella 300-luvun puolivälin jälkeen. Hän oli vaikutusvaltaisen pakanallisen miehen tytär. Elesan äiti oli kristitty ja kasvatti häntä kristilliseen hurskauteen mutta kuoli tyttären ollessa 14-vuotias. Isä halusi naittaa tyttärensä, mutta Elesa itse tahtoi omistaa elämänsä Kristukselle. Isänsä poissaollessa hän jakoi tavaroitaan köyhille ja lähti kahden palvelijattarensa kanssa Kytheran saarelle. Heti heidän saavuttuaan Elesa herätti henkiin merimiehen, joka oli kuollut käärmeen puremaan, ja asettui sitten asumaan syvälle saaren keskiosiin. 

Kun Elesan isä sai palattuaan kuulla tyttärensä paenneen, hän raivostui ja lähti etsimään tyttöä surmatakseen hänet. Hän löysi Elesan henkiin herättämän merimiehen ja pakotti tämän viemään hänet paikalle, jonne tytär oli jäänyt. Etsittyään pitkään isä lopulta löysi hänet Kytheran eteläpuolelta korkean vuoren lähistöltä. Hän yritti kaikin keinoin taivutella Elesaa lähtemään mukaansa. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sanoi isälleen, että asuisi mieluummin villipetojen kuin epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Tämän kuultuaan isä ei enää pystynyt hillitsemään raivoaan vaan tarttui tytärtään hiuksista ja potkien veti häntä perässään pitkin maata. Elesa voihki toistellen lausetta: ”Jumala, ole minulle armollinen!” Lopulta isä ripusti hänet hiuksista puuhun ja kidutti hänet kuoliaaksi. 

Legendan mukaan Elesa virkosi eloon, kun isä irrotti hänet puusta, ja kallio avautui hänen jalkojensa alla; Elesa pääsi pakenemaan halkeamaa vuoren toiselle puolelle, mutta isä löysi hänet jälleen, ruhjoi hänen leukansa kivellä ja katkaisi sitten tyttärensä pään. Elesan marttyyrikuolema tapahtui vuonna 375.

Toinen Elesan palvelijattarista, joka oli vetäytynyt etäämmäksi rukoilemaan, palasi myöhemmin paikalle. Hän hautasi Elesan ruumiin ja kuuli neljänkymmenen päivän ajan paikalta enkelten laulua. Jotkut kristityt, jotka olivat kuulleet palvelijattarelta tämän emännän marttyyrikilvoituksesta, tulivat Kytheraan ja rakensivat pienen kirkon Elesan haudalle. Paikalla alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhää Elesaa on siitä lähtien pidetty saaren suojelijana.

Legendan mukaan saari oli Elesan tullessa autio, ja hänen vaikutuksestaan koko saari sittemmin asutettiin ja pääsi sivistyksen piiriin. Todellisuudessa Kythera kuitenkin kukoisti jo antiikin aikana, ja saari autioitui 700-luvulla pariksi vuosisadaksi. Legenda on siis syntynyt vasta saaren uuden asuttamisen jälkeen.

Pyhä Timoteos eli keisarien Justinoksen (518–527) ja Justinianoksen (527–565) aikana, ja hyveidensä tähden hänet vihittiin Prokonnesoksen piispaksi Marmaran saarelle.10 Saavuttuaan saarelle hän huomasi surukseen, että monet sen asukkaista harjoittivat merirosvoutta ja ryöstelyä, joten hän joutui näkemään paljon vaivaa opettaessaan heille evankeliumin mukaista elämää. Jumalan avulla hän onnistui lopettamaan merirosvouksen alueella.

Timoteos vietti koko elämänsä askeesissa ja rukouksessa kestäen kärsivällisesti vastustajiensa herjaukset ja pahuudet. Hän nukkui pois rauhassa. Vähän ennen kuolemaansa hän oli ilmestynyt keisari Justinianoksen tyttärelle unessa ja parantanut hänet. Kiitoksen osoituksena keisarinna Teodora perusti myöhemmin Timoteokselle omistetun luostarin, jonne tämän reliikit sijoitettiin. Pyhäkkö raunioitui vuosisatojen kuluessa, mutta saaren kristityt kunnioittivat samassa paikassa pyhän Timoteoksen muistoa vuosisadasta toiseen. Marmaran saari oli läpi historian kreikkalainen, mutta 1900-luvun alussa se tyhjennettiin kristityistä ja turkkilaistettiin.

Konstantinopolissa oli tapana, että elokuun ensimmäisenä päivänä suuri joukko papistoa nouti Kristuksen ristin pyhän reliikin keisarin palatsista ja kantoi sen saatossa Hagia Sofian suureen kirkkoon diakonien suitsuttaessa. He pysähtyivät ensin pienessä kastehuoneessa, jossa toimitettiin vedenpyhitys, ja sitten ristin pala asetettiin Hagia Sofian alttaripöydälle. Seuraavina kahtena viikkona Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlan aattoon (14.8.) asti ristisaatto kierteli reliikin kanssa kaupungin kortteleissa veisaten ja rukoillen suojelusta asukkaille epidemioilta, jotka saattoivat levitä tavallista nopeammin elokuun kuumassa säässä. Tuolloin kaupunkilaisilla oli tilaisuus kunnioittaa pyhää ristiä, kunnes kallisarvoinen reliikki palautettiin keisarin palatsiin. Ristin esiintuomisen päivänä alkaa Jumalanäidin paasto, jota perinteisesti on noudatettu yhtä tiukasti kuin suurta paastoa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.