24.3.2020

Sävelmä
8. säv.
Paasto
Paastopäivä

Jumalansynnyttäjän ilmestyksen esijuhla

pt. Sakarias Egyptiläinen (+ 400-l.)

p. Artemon, Pisidian Seleukian piispa (+ 100-l.)

Parimia
  1. VI: Jes. 40:18–31
  2. Eht: 1. Moos. 15:1–15
  3. Sananl. 15:7–19

Jes. 40:18–31

18 Mihin te vertaisitte Jumalaa, mikä voisi häntä kuvata? 19 Patsasko? Senhän mestari valaa, ja kultaseppä päällystää sen kullalla ja takoo sille hopeiset ketjut. 41:6 He auttavat toinen toistaan ja sanovat toisilleen: "Pidä kiinni!" 41:7 Ja takoja auttaa kultaseppää, vasaranheiluttaja alasinmiestä. Hän sanoo saumasta: "Nyt on hyvä", ja vahvistaa sen niiteillä, ettei se liiku. 20 Jonka varat eivät riitä suuriin kustannuksiin, hän valikoi vain kappaleen lahoamatonta puuta ja etsii käsiinsä taitavan mestarin veistämään patsaan, joka pysyy tukevasti pystyssä. 21 Ettekö te mitään tiedä, ettekö ole kuulleet, eikö teille ole kerrottu tätä alusta alkaen? Ettekö ole oppineet ymmärtämään, miten maailma on saanut alkunsa? 22 Korkealla hän on, maan piirin yllä, maan asukkaat ovat hänelle kuin heinäsirkkoja. Hän leväytti auki taivaan kuin kankaan ja jännitti sen kuin teltan asuttavaksi. 23 Olemattomiksi hän tekee mahtimiehet, tyhjää ovat hänelle maan valtiaat: 24 tuskin heidät on istutettu, tuskin kylvetty, tuskin vesat ovat juurtuneet, kun hän jo henkäisee, ja he kuihtuvat ja myrskytuuli vie heidät mukaansa kuin oljenkorret. 25 -- Mihin te minua vertaisitte? Kuka on minun kaltaiseni? kysyy Pyhä. 26 Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut? Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän, joka tuntee ne nimeltä, joka ainoan. Suuri on hänen väkevyytensä, valtaisa hänen voimansa: yksikään joukosta ei jää pois. 27 Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut näin: -- Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä. 28 Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa. 29 Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. 30 Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, 31 mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

1. Moos. 15:1–15

1 Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri." 2 Abram sanoi: "Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser." 3 Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut." 4 Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi." 5 Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä." 6 Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. 7 Herra sanoi Abramille: "Minä olen Herra, joka toin sinut Kaldean Urista antaakseni sinun omaksesi tämän maan." 8 Mutta Abram kysyi: "Herra, minun Jumalani, mistä minä voin tietää, että saan sen omakseni?" 9 Silloin Herra sanoi hänelle: "Hae kolmivuotias hieho, kolmivuotias vuohi, kolmivuotias pässi, metsäkyyhky ja kyyhkysenpoikanen." 10 Ja Abram haki ne kaikki, halkaisi ne keskeltä ja asetti kunkin eläimen puolikkaat vastakkain lintuja hän ei kuitenkaan halkaissut. 11 Kun ruhojen päälle laskeutui petolintuja, Abram ajoi ne pois. 12 Auringon laskiessa Abram vaipui horrokseen, ja synkkä kauhu valtasi hänet. 13 Silloin Herra sanoi hänelle: "Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia, ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta. 14 Mutta minä rankaisen myös sitä vierasta kansaa, jonka orjiksi he joutuvat, ja he pääsevät lähtemään sieltä suuri omaisuus mukanaan. 15 Sinä itse saat kuitenkin mennä rauhassa isiesi luo ja pääset hautaan hyvän vanhuuden jälkeen.

Sananl. 15:7–19

7 Viisaan sanat levittävät tietoa, tyhmän ajatukset harhailevat. 8 Jumalattoman uhria Herra kammoksuu, vilpittömän rukous on hänelle otollinen. 9 Jumalattoman vaellusta Herra kammoksuu, vanhurskauteen pyrkivää hän rakastaa. 10 Kovan kurituksen saa, joka poikkeaa tieltä, joka nuhteita väheksyy, päätyy tuhoon. 11 Herra näkee tuonelan syvyyksiin asti, saati sitten ihmisten sydämiin! 12 Itserakas ei moitetta siedä, omahyväinen ei mene viisaiden luo. 13 Iloinen sydän kaunistaa kasvot, ahdistus murtaa mielen. 14 Järkevä ihminen tavoittelee tietoa, houkalle maistuu vain järjettömyys. 15 Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan. 16 Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus. 17 Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet. 18 Kiivas mies panee alulle riidan, pitkämielinen riidan lopettaa. 19 Laiskan tie on piikkipensaikko, kunnon mies kulkee raivattua tietä.

Päivän synaksario

24.3.

Pyhä Artemon syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Hänen perheensä oli jalosukuinen ja vaikutti Vähä-Aasian Pisidiassa sijaitsevassa Seleukian kaupungissa. Kun pyhä apostoli Paavali (29.6.) saapui lähetysmatkoillaan kaupunkiin, Artemon kuuli hänen puhuvan. Hän vakuuttui pyhän apostolin sanoista ja päätti liittyä tämän opetuslasten joukkoon.

Artemon seurasi apostolia, kun tämä matkasi Kyprokselle (Ap. t. 13:4). Hän teki lähetystyötä kaikkialla, minne meni, välittämättä siitä, kuinka paljon joutui kärsimään evankeliumin julistamisen takia. Artemon oli apostoli Paavalin mukana, kun tämä vangittiin ja laitettiin vankilaan.

Koska Artemon oli hurskas ja hyveellinen, pyhä apostoli nimitti Artemonin piispaksi tämän kotikaupunkiin Seleukiaan. Piispana Artemon piti erityisesti huolta papistonsa koulutuksesta. Hän myös saavutti suuren suosion köyhien ja sorrettujen keskuudessa, sillä hän suojeli heitä erityisesti. Joka päivä pyhä Artemon toimitti liturgian. Hän myös opetti hengelliselle laumalleen, että jokaisen päivän tulisi olla juhlapäivä. Pyhä Artemon nukkui rauhassa kuolonuneen erittäin korkeassa iässä.

300- ja 400-luvulla Egyptissä tuhannet ihmiset lähtivät rakkaudesta Jumalaan pois maallisen hälinän keskeltä erämaihin viettämään munkin tai nunnan elämää. Yksi heistä oli Karion (4.11.). Hän oli avioliitossa ja jätti kahden lapsensa huoltamisen vaimonsa harteille ryhtyen itse munkiksi Sketiksen erämaahan. Kun nälänhätä iski Egyptiin, vaimo ei enää pystynyt elättämään lapsia ja tuli heidän kanssaan Sketikseen pyytäen lasten isää, ettei tämä jättäisi heitä kuolemaan nälkään. Silloin Karion otti poikansa Sakariaksen luokseen Sketikseen. Hän kasvatti poikaa ankarien luostariperiaatteiden mukaisesti.

Parrattoman nuoren pojan läsnäolo herätti kuitenkin pahennusta. Silloin abba Karion sanoi Sakariakselle: ”Lähdetään täältä. Isät nurisevat meidän vuoksemme.” He menivät Thebaiksen erämaahan, mutta siellä toistui sama asia. Tässä vaiheessa Sakarias alkoi ymmärtää, mistä oli kyse. Hän meni ja upotti itsensä rikkipitoiseen järveen aina nenäänsä myöten. Sakarias viipyi siellä niin pitkään, että hänen ihonsa syöpyi kuin hänellä olisi ollut spitaali. Jopa hänen isällään oli vaikeuksia tunnistaa hänet. Hänestä tuli sen näköinen, ettei hän taatusti herättänyt mitään sopimattomia ajatuksia kenessäkään. Kun hän meni seuraavana sunnuntaina ehtoolliselle Skiitan kirkossa, abba Isidoros, Skiitan pappismunkki, sanoi: ”Viime sunnuntaina Sakarias otti vastaan pyhän ehtoollisen kuin ihminen, tänä sunnuntaina hän lähestyy ehtoollismaljaa kuin enkeli.”

Tämä itsensä uhraaminen teki Sakariaksesta Jumalan armon valitun astian. Jopa itse pyhittäjä Makarios Suuri (19.1.) vieraili hänen luonaan ja kysyi: ”Sano minulle, mitä on munkin työskentely.” Kieltäydyttyään ensin puhumasta suuren opettajan edessä Sakarias sanoi lopulta: ”Omasta puolestani ajattelen, että munkki on se, joka pakottaa itseään kaikessa.”

Abba Mooses Egyptiläinen, joka ihaili kovasti Skiitan munkkien kilvoituksia, tuli myös nuorukaisen luo ja pyysi häneltä hyödyllistä sanaa. Nöyryydessään Sakarias heittäytyi hänen jalkoihinsa, jolloin hän jatkoi: ”Poikani, näin Pyhän Hengen laskeutuvan päällesi ja siitä lähtien olen kovasti tahtonut keskustella kanssasi.” Silloin Sakarias otti munkinpäähineensä, heitti sen maahan ja polki sitä jaloillaan sanoen: ”Joka ei hyväksy, että häntä kohdellaan tällä tavoin, siitä ei voi tulla munkkia.”

Sakarias ei elänyt pitkään. Kun hän oli kuolemaisillaan, abba Mooses tuli häntä katsomaan ja kysyi häneltä, mitä hän näki. Hän vastasi: ”Isä, eikö ole parempi pysyä hiljaa?” Hetken päästä hän antoi henkensä. Skiitan pappi Isidoros kohotti silmänsä taivaaseen ja sanoi: ”Iloitse, poikani Sakarias, sillä taivaan portit ovat sepposen selällään ottamassa sinua vastaan!”

Stefan ja Pietari olivat syntyperältään Kazanin islamilaisia tataareja, jotka alkoivat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja ottivat kasteen vuonna 1552. Tsaari Iivana IV Julma (1533–1584) oli juuri vallannut Kazanin kaupungin, minkä myötä siellä oli alkanut ortodoksinen lähetystyö.

Tataari Stefan, jonka jalat olivat olleet osittain halvaantuneet 20 vuotta, kuuli kristittyjen Jumalasta ja arveli tämän voivan parantaa hänet. Hän päätti ottaa kasteen. Jo samana päivänä Stefan tunsi jalkojensa vahvistuvan pelkän päätöksen voimasta. Hän pyysi pappi Timofeita kastamaan hänet. Pappi epäili tataarin kääntymyksen kestävyyttä, mutta tämä vannoi pysyvänsä uskollisena kristittyjen Jumalalle. Samaan aikaan muitakin tataareja kääntyi ortodokseiksi; heidän joukossaan oli myös Pietari.

Kun venäläinen sotajoukko vetäytyi Kazanista, käskynhaltijaksi nimitetty kaani Ših-Aleb joutui tataarien painostuksesta pakenemaan kaupungista. Monet venäläiset kauppiaat ja sotilaat eivät ehtineet poistua ajoissa ja saivat syntyneissä levottomuuksissa surmansa tataarien kädestä. Stefan, joka ei suostunut luopumaan kristinuskosta, hakattiin kappaleiksi ja hänen talonsa ryöstettiin. Näin hän kärsi marttyyrikuoleman.

Pietarin omaiset yrittivät saada hänet luopumaan kristinuskosta. He toivat hänet kotiinsa ja kutsuivat häntä entisellä musliminimellä, mutta Pietari tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen Pelastajaan ja sanoi: ”Olen saanut pyhässä kasteessa nimen Pietari, en sitä nimeä, jolla te minua kutsutte.” Nähdessään Pietarin lujan vakaumuksen perhe luovutti hänet kidutettavaksi. Kärsimystensä keskellä Pietari tunnusti Kristusta sanoen: ”Olen kristitty.” Näitä sanoja toistaen hän menehtyi. Pyhä marttyyri haudattiin Kazaniin paikalle, jossa oli vanha Kristuksen Ylösnousemuksen kirkko.

Pyhä Parthenios oli kotoisin Mytilenestä Lesbokselta. Hänen poikkeuksellinen älykkyytensä tuli ilmi jo lapsena. Hänen vanhempansa olivat hyvässä taloudellisessa asemassa ja antoivat hänelle erinomaisen koulutuksen. Parthenioksesta tulikin yksi oman aikansa viisaista miehistä. Hän oli myös erittäin harrasmielinen, tutki pyhää Raamattua ja isien teoksia ja tunsi erityistä mieltymystä jumalanpalveluksiin, joissa hän kävi ahkerasti.

Pyhä Parthenios luovutti suuret lahjansa kirkon palvelukseen, ja hänet vihittiin nopeasti lukijaksi, alidiakoniksi, diakoniksi ja papiksi. Kun Khios-saaren metropoliitta kuoli, patriarkaatti valitsi hänet saaren uudeksi metropoliitaksi vuonna 1639, jolloin hän sai piispanvihkimyksen. Hän paimensi hänelle uskottua Kristuksen laumaa Jumalalle otollisella tavalla vuosikausia, kunnes hänet vuonna 1656 valittiin Konstantinopolin patriarkaksi.

Paholainen ei kestänyt nähdä hyvää paimenta Kristuksen suuren kirkon johdossa. Salaliitto, joka oli johtanut vuotta aikaisemmin patriarkka Kyrillos Lukariksen kuolemaan, levitti lonkeronsa myös rauhaa rakastavan Parthenioksen ympärille. Häntä syytettiin sulttaanin tuomioistuimen Korkean Portin edessä liittoutumisesta Valakian ruhtinaan kanssa. Heidän väitettiin suunnittelevan yhdessä kansannousua Osmanien valtakuntaa vastaan. Syytöksen perustana oli patriarkan ruhtinaalle lähettämä kirje, jossa hän pyysi tältä taloudellista tukea patriarkaatille ja jonka turkkilaiset olivat tulkinneet väärin. Lisäksi tuli vielä erään tataariruhtinaan ilmianto. Hän oli nähnyt Etelä-Venäjällä yhden patriarkaatin metropoliitoista jonkun kasakkaruhtinaan hovissa, missä tälle osoitettiin suurta arvonantoa. Tataari oli tästä vetänyt johtopäätöksen, että metropoliitta oli patriarkaatin agentti, joka oli valmistelemassa suunnitelmaa Turkkia vastaan.

Patriarkka Parthenios kutsuttiin visiirin eteen. Tämä tutki häntä ja havaitsi kaikki syytökset perättömiksi. Mutta hän ei voinut loukata tataariruhtinasta esittämällä tämän epäluulot perättömiksi eikä liioin tahtonut itselleen mainetta, että hän katsoo asioita läpi sormien. Niinpä hän luovutti syyttömän patriarkan Konstantinopolin kaupunginjohtajalle käskien surmata tämän valtionpetturina.

Kaupunginjohtaja alkoi houkutella Partheniosta kääntymään islamiin, jolloin hän säästyisi kuolemalta, ja lupasi hänelle arvoasemia ja rikkauksia. Pyhä patriarkka vastasi: ”Minä en ole juonitellut valtakuntaa vastaan, kuten itse hyvin tiedätte, vaan kärsin epäoikeudenmukaisesti. Mutta ei tule kuuloonkaan, että pelastaakseni henkeni kieltäisin uskoni. En kiellä rakasta Kristustani, vaikka uhkailisitte minua tuhansilla kuolemilla. Hänen pyhä nimensä on minun iloni ja riemuni.”

Silloin kaupunginjohtaja määräsi pyhän Parthenioksen kidutettavaksi monin eri tavoin. Hän kesti kidutuksensa kärsivällisesti ja iloitsi nähdessään omassa ruumissaan Kristuksen kärsimyksen merkit. Kun kaupunginjohtaja näki, että patriarkka pysyi lujana uskossaan Kristukseen, hän lähetti tämän sidottuna telotuspaikalle, missä hänet hirtettiin Lasaruksen lauantaina 1657. Pyhän patriarkka Parthenioksen ruumis riippui hirsipuussa kolme vuorokautta, ja joka yö taivaallinen valo hohti hänen päänsä ympärillä. Sen jälkeen ruumis heitettiin mereen. Kristityt löysivät sen ja hautasivat salaa eräälle saarelle lähellä Konstantinopolia.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.