18.3.2020

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Kyrillos Jerusalemilainen (+ 386)

m:t Trofimos ja Eukarpion (+ 300-l.)

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia.

Parimia
  1. VI: Jes. 26:21–27:9
  2. Eht: 1. Moos. 9:18–10:1
  3. Sananl. 12:23–13:9

Jes. 26:21–27:9

6:21 Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita. 7:1 Sinä päivänä Herra vaatii tilille ja lyö suurella, vahvalla ja terävällä miekallaan Leviatanin, nopealiikkeisen käärmeen, Leviatanin, kiemurtavan käärmeen, iskee hengiltä syvyyden hirviön. 2 Sinä päivänä saamme kuulla: "Ihana viinitarha! Laulakaa siitä!" 3 -- Minä, Herra, olen sen vartija, yhtenään minä kastelen sitä. Minä vartioin sitä päivin ja öin, jottei sitä kukaan vahingoittaisi. 4 Vihani hehku on ohi. Mutta jos vain näen ohdakkeita ja orjantappuroita, käyn taisteluun niitä vastaan ja poltan ne kaikki, 5 jolleivät etsi minusta turvaa ja tee rauhaa kanssani, rauhaa minun kanssani. 6 Tulevina aikoina Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa, ja hedelmiin peittyvät maan kasvot. 7 -- Onko hän lyönyt teitä yhtä ankarasti kuin hän löi teidän lyöjiänne? Onko hän tappanut teitä yhtä säälimättömästi kuin hän tappoi teidän kansanne tappajia? 8 Vain hätistämällä pois, karkottamalla hän teitä ojensi, kiivaalla henkäyksellään hän ajoi teidät tiehenne itätuulen päivänä. 9 Näin sovitetaan Jaakobin synnit, tämä on kääntymyksen hedelmä: Jaakob murskaa kaikki väärien alttarien kivet niin kuin kalkkikivi murskataan, eikä maahan enää nouse asera-paaluja, ei suitsutusalttareita.

1. Moos. 9:18–10:1

18 Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet, ja Haamista tuli Kanaanin isä. 19 Nämä kolme olivat Nooan pojat, ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset. 20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. 21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa. 22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen. 23 Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana. 24 Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt, 25 hän sanoi: -- Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja. 26 Ja hän sanoi vielä: -- Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja. 27 Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa. 28 Nooa eli vedenpaisumuksen jälkeen vielä 350 vuotta. 29 Kaikkiaan hän eli 950 vuotta, ja sitten hän kuoli. 10:1 Tämä on luettelo Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jafetin, jälkeläisistä. Vedenpaisumuksen jälkeen heille syntyi poikia.

Sananl. 12:23–13:9

23 Viisas ei kersku tiedoillaan, tyhmä kuuluttaa julki tyhmyytensä. 24 Ahkera päätyy päälliköksi, laiskuri toisten käskettäväksi. 25 Huoli masentaa ihmismielen, hyvä sana sen ilahduttaa. 26 Hurskas pysyy kaukana pahasta, jumalattomien tie vie harhaan. 27 Veltto pyyntimies ei tavoita saalista, ahkeralle kertyy rikkauksia. 28 Vanhurskauden polku vie elämään, mutta monet kulkevat kuoleman tietä. 13:1 Viisas ottaa varteen isänsä moitteet, omahyväinen ei nuhteista piittaa. 2 Hyvä sana ravitsee puhujansa, mutta pahantekijä janoaa väkivaltaa. 3 Joka hillitsee kielensä, turvaa henkensä, suupaltti kulkee turmioon. 4 Laiska toivoo mutta ei saa, ahkera syö itsensä kylläiseksi. 5 Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton levittää häpeän löyhkää. 6 Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon. 7 Moni rikkaaksi tekeytyvä on tyhjätasku, moni köyhyyttään valittava omistaa paljon. 8 Rikkaalla on, mistä maksaa lunnaat, köyhää on turha uhkailla. 9 Oikeamielisten valo sädehtii ja loistaa, mutta jumalattomien lamppu sammuu.

Päivän synaksario

18.3.

Sotilaat Trofimos ja Eukarpion elivät keisari Diocletianoksen vainojen aikaan (303–305). He olivat sotilaita ja toimivat Bitynian maaherran henkivartijoina. He osoittivat sellaista vihaa kristittyjä kohtaan, että heidän päällikkönsä nimesi heidät ajamaan takaa kristittyjä ja kiduttamaan heitä julmasti, jos he pysyisivät uskossaan.

Kun Trofimos ja Eukarpion kerran ottivat kiinni muutamia kristittyjä, he näkivät yllättäen suuren tulisen pilven tulevan alas taivaasta. Pilvestä kuului ääni, joka kysyi: ”Miksi te niin kiihkeästi vainoatte minun palvelijoitani? Kukaan ei voi alistaa niitä, jotka uskovat minuun.” Sitten ääni kehotti sotilaita liittymään Kristuksen palvelijoiden joukkoon, jotta he itse löytäisivät taivaallisen valtakunnan.

Sotilaat heittäytyivät maahan peloissaan. He eivät uskaltaneet edes katsoa ylöspäin. He sanoivat toisilleen: ”Todella tämä on suuri Jumala, joka on ilmestynyt meille. Meidän olisi parasta olla Hänen palvelijoitaan.” Silloin Herra puhui jälleen: ”Nouskaa ylös, katukaa, sillä teidän syntinne on annettu anteeksi.” Kun Trofimos ja Eukarpion nousivat he näkivät pilven sisällä sädehtivän ihmishahmon, joka oli pukeutunut valkoiseen. Hahmoa ympäröi suuri joukko marttyyrikuoleman kärsineitä kristittyjä, jotka he itse olivat aiemmin tappaneet.

Hämmästyneet sotilaat huudahtivat yhteen ääneen toiveensa: ”Ota meidät vastaan! Meidän syntimme ovat sanoinkuvaamattoman hirveitä.” He tunnustivat Jumalan yhdeksi, ainoaksi ja Luojaksi ja ilmoittivat haluavansa olla hänen palvelijoitaan. Silloin pilvi kohosi takaisin taivaaseen, ja sotilaat jäivät yksin.

Tämän ihmeen myötä uudestisyntyneet sotilaat menivät Nikomedeian kaupunkiin. Siellä he vapauttivat kaikki vangitut kristityt vankiloista ja kertoivat näille, mitä heille oli tapahtunut. Trofimos ja Eukarpion kastettiin. He alkoivat julistaa kaupungissa sanomaa Kristuksesta.

Kun maaherra kuuli henkivartioidensa kääntyneen kristityiksi, hän kiiruhti Nikomedeiaan. Hän kutsui Trofimoksen ja Eukarpionin luokseen ja kuulusteli näitä. Hän kysyi sotilailta: ”Oletteko tulleet hulluiksi vai onko teidät noiduttu, kun olette luopuneet jumalien palvonnasta?” Tähän Trofimos ja Eukarpion vastasivat, että oli vain yksi Vapahtaja. He totesivat olevansa valmiit kuolemaan Kristuksen nimen tähden.

Trofimos ja Eukarpion luovutettiin kidutettaviksi. Raakojen kidutusten aikana pyhät marttyyrit kiittivät Jumalaa: he olivat varmoja, että Herra antaisi anteeksi heidän aiemmat syntinsä. Lopulta heidät päätettiin tappaa polttamalla. Kun tuli oli sytytetty, pyhät marttyyrit menivät iloiten tuleen ja antoivat sielunsa Jumalan käsiin.

Pyhä Kyrillos syntyi Jerusalemissa 310-luvun alussa. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, ja näin Kyrillos sai kristillisen kasvatuksen. Kiitollisena tästä kasvatuksestaan Kyrillos painotti myöhemmin, että kristittyjen tuli kunnioittaa vanhempiaan. ”Mitä ikinä teemmekään heidän hyväkseen, emme voi koskaan olla heille sitä mitä he vanhempina ovat olleet meille”, pyhä Kyrillos opetti. Kyrilloksella oli myös sisar, jonka nimeä ei kuitenkaan tiedetä. Sisar meni myöhemmin naimisiin ja sai pojan, jonka nimeksi tuli Gelasios. 360-luvun puolivälissä piispa Kyrillos sai olla vihkimässä sisarenpoikaansa Kesarean piispaksi.

Teini-ikäinen Kyrillos sai nähdä omin silmin Jerusalemin muuttumisen kristilliseksi pyhäksi kaupungiksi ja pyhiinvaelluskeskukseksi, kun siellä aloitettiin 320-luvun puolivälissä massiiviset rakennusprojektit keisari Konstantinus Suuren (21.5.) johdolla. Tämän innoittamana Kyrillos vihkiytyi diakoniksi hyvin nuorena. Hänet vihki Jerusalemin arkkipiispa Makarios I (314–333). Kyrillos ei solminut avioliittoa, mutta ei myöskään mennyt luostariin, vaan vietti yksinäistä erakkoelämää keskellä Jerusalemin kaupunkia.

Jerusalemin piispan Makarioksen seuraaja arkkipiispa Maksimos (333–348) vihki Kyrilloksen papiksi vuoden 346 tienoilla. Arkkipiispa Maksimos antoi Kyrilloksen vastuulle katekumeenien opettamisen. Pyhältä Kyrillokselta säilynyt opetuspuheiden kokoelma on eräs varhaiskirkon kuuluisimpia kirjoituksia. Kahdeksantoista ”katekeettista opetuspuhetta” on tarkoitettu kasteeseen valmistautuville ja viisi ”mystagogista opetuspuhetta” juuri kastetuille kristityille. Katekeettisten opetuspuheiden keskeinen osa on uskontunnustuksen yksityiskohtainen selitys. Hän toivoi, että jokainen kristitty kaivertaisi uskontunnustuksen sydämensä tauluihin.

Kyrillokselta on säilynyt myös kaksi evankeliumin pohjalta pidettyä opetuspuhetta. Toinen niistä koskee Kristuksen parantamaa halvaantunutta miestä ja toinen hänen ensimmäistä ihmetekoaan, veden muuttamista viiniksi Kaanaan häissä.

Arkkipiispa Maksimoksen kuoltua hänen seuraajastaan nousi iso riita, sillä areiolaiset pyrkivät saamaan istuimelle oman edustajansa. Lopulta Kyrilloksesta tuli Jerusalemin piispa, ilmeisesti vuonna 350. Kaupungissa oli käynnistetty lisää rakennusprojekteja, ja yhä enemmän kristittyjä alkoi tulla pyhiinvaellukselle Jerusalemiin.

Helluntaina vuonna 351 Jerusalemissa tapahtui hyvin erikoinen ihme. Pyhän kaupungin taivaalle ilmestyi kirkas risti. Se sädehti loistavaa valoa ja ylettyi Golgatalta Öljymäelle.[1] Kaikki ymmärsivät tämän suotuisaksi enteeksi, koska risti oli kristittyjen silmissä elämän ja ylösnousemuksen symboli. Kyrillos kirjoitti tapahtumasta areiolaiselle keisari Konstantiokselle (351–363). Pyhä piispa toivoi, että tämä ihme kääntäisi keisarin ortodoksisuuteen.

Pyhä Kyrillos taisteli kiivaasti Areioksen ja Makedonioksen harhaoppeja vastaan. Niinpä monet areiolaispiispat alkoivat juonitella saadakseen syöstyä hänet pois Jerusalemin piispanistuimelta. Erityisesti areiolainen Kesarean metropoliitta Akakios halusi Kyrilloksen pois Jerusalemista.[2] Häntä vaivasi myös kahden piispanistuimen välinen arvojärjestys: Nikean kirkolliskokous (325) oli antanut Jerusalemille erityisen kunniasijan, ja kaupunki oli nousemassa alueen tärkeimmäksi kirkolliseksi keskukseksi, vaikka Kesarea olikin periaatteessa yhä alueen johtava piispanistuin. Tämä sai Akakioksen juonittelemaan keisarin kanssa pyhää Kyrillosta vastaan.

Juonittelujen seurauksena pyhä Kyrillos joutui jättämään piispanistuimensa ja Jerusalemin kaupungin kolme kertaa elämänsä aikana. Ensimmäisellä kerralla hänet ajettiin maanpakolaisuuteen Jerusalemiin iskeneen nälänhädän jälkeen. Sen alkaessa pyhä Kyrillos käytti kaikki varansa ihmisten ruokkimiseen. Kun nälänhätä kuitenkin jatkui, pyhä piispa alkoi käyttää kirkon varoja ostaakseen viljaa nälkää näkeville ihmisille. Kyrilloksen viholliset kuitenkin käyttivät tätä häntä vastaan. He alkoivat levittää pyhästä piispasta ilkeämielisiä huhuja. Pyhä Kyrillos ajettiin kaupungista voimakeinoin ja hänen tilalleen piispanistuimelle nostettiin areiolainen.

Pyhä Kyrillos pakeni Tarsokseen, jossa piispa Silvanos otti hänet lämpimästi vastaan. Piispa Silvanos pyysi Kyrillosta pitämään opetuspuheita hengelliselle laumalleen, minkä pyhä Kyrillos tekikin. Tarsoksessa Kyrillos odotti, että hänen karkotustaan käsiteltäisiin seuraavassa kirkolliskokouksessa, joka kokoontui Seleukiassa vuonna 359. Tämä synodi kumosi Kyrillosta vastaan nostetut syytteet. Tästä vihastunut Akakios sai keisarin pidätyttämään pyhän Kyrilloksen.

Tämän jälkeen Akakios taivutteli keisarin kutsumaan koolle toisen kirkolliskokouksen, jossa Kyrillos ja hänen näkemyksensä tuomittaisiin. Areiolaisten piispojen kokoontuminen toteutui, ja heidän vuonna 360 pitämässään kokouksessa pyhän Kyrilloksen syrjäyttäminen vahvistettiin uudelleen.

Pian kuitenkin valta vaihtui Rooman keisarikunnassa. Keisariksi nousi Julianus Luopio (361–363), joka harjoitti valtakautensa alkupuolella uskonnollista suvaitsevaisuutta. Tämä merkitsi sitä, että Kyrillos saattoi palata hengellisen laumansa johtoon. Myös muut piispat, jotka oli karkotettu Konstantioksen aikana, tulivat takaisin maanpaosta. Keisarin suvaitsevaisuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa: hän halusi hävittää kristinuskon kokonaan ja palauttaa pakanuuden valtioonsa. Niinpä hän jonkin ajan kuluttua kielsi Kristuksen avoimesti.

Julianus Luopio antoi yllättäen juutalaisille luvan jälleenrakentaa Jerusalemin temppelin, jonka roomalaiset olivat tuhonneet lähes 300 vuotta aiemmin. Keisari jopa antoi valtion varoja temppelin rakentamiseen, ja Pyhän kaupungin lähialueiden juutalaiset alkoivat valmistella hanketta. Pyhä Kyrillos kuitenkin totesi, että Vapahtajan sanat temppelin hävityksestä (Luuk. 21:6) eivät voisi kumoutua. Kristityt alkoivat rukoilla ja toimittivat ristisaaton laulaen psalmeja. Rakennustyöt oli hädin tuskin saatu alulle, kun yllättäen kaupungissa tapahtui voimakas maanjäristys. Kaikki, mitä oli ehditty rakentaa, hajosi. Temppelivuorella leimahti esiin tuli, joka poltti rakentajia ja sytytti heidän rakennusmateriaalinsa. Kaikki ihmiset olivat järkyttyneitä ja peloissaan. Kristityt pakenivat Öljymäelle, ja monet luulivat lopun koittavan.[3]

Julianus Luopion aikana pyhä Kyrillos karkotettiin piispanistuimelta toisen kerran. Hänen tilalleen Jerusalemin piispaksi tuli pyhä Kyriakos (28.10.), joka kuitenkin kuoli pian marttyyrikuoleman yhdessä äitinsä Annan kanssa.

Vuonna 363, keisari Julianus Luopion kuoleman jälkeen, Kyrillos sai taas palata piispanistuimelleen. Areiolaisen keisari Valensin (364–378) aikana hänet kuitenkin karkotettiin jälleen, nyt kolmannen kerran. Kyrillos palasi Jerusalemiin vasta keisari Teodosius Suuren hallintokaudella (379–395).

Vuonna 381 pidettiin Konstantinopolissa toinen ekumeeninen kirkolliskokous. Pyhä Kyrillos osallistui synodiin, jossa tuomittiin Makedonioksen harhaoppi. Nikean kirkolliskokouksessa (325) tehty uskontunnustus muotoiltiin Nikealais-Konstantinopolilaiseksi tunnustukseksi, joka on yhä ortodoksisen kirkon tärkein uskontunnustus.

Viisi vuotta kirkolliskokouksen jälkeen pyhä Kyrillos Jerusalemilainen nukkui kuolonuneen. Hän oli tuolloin ollut Jerusalemin piispana yhteensä kolmekymmentäviisi vuotta, josta ajasta hän oli viettänyt noin kuusitoista vuotta maanpaossa. Pyhän Kyrilloksen erityiseksi ansioksi voidaan hänen kasteopetustensa lisäksi lukea Jerusalemin aseman kohottaminen. Hänen johdollaan Jerusalemissa alettiin viettää pyhillä paikoilla suuria juhlia saattoineen, erityisesti suuren viikon aikana. Nämä Jerusalemin paikallisjuhlat ja liturgiset käytännöt levisivät pian koko ortodoksiseen kirkkoon. Suuren viikon jumalanpalvelusjärjestyksen yksityiskohdista suuri osa periytyykin 300-luvun Jerusalemista.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Ihmeellä on oma muistopäivänsä 7.5.

[2] Akakios oli entinen Kesarean metropoliitta, joka tuomittiin Sardeksen (Sardica) kirkolliskokouksessa vuonna 344.

[3] Näistä tapahtumista eivät raportoineet ainoastaan kristilliset historioitsijat. Maanjäristyksestä kertoo myös historioitsija Ammianus Marcellinus.